keskiviikkona, kesäkuuta 27, 2007

Sedät jaksaa heilua

Edellisen kirjoituksen jälkeen tapahtunutta.

Käytiinkin Peten kanssa Weeruskassa syömässä kun se oli niin lähellä, hyvät oli pizzat eli valinta ei kaduta. Ruokailun jälkeen mentiin takasin Kultsalle ja juotiin kahveet, kerkisin siinä kait jonkun aikaa torkahtaakin pää monitoria vasten. Jäppinenkin soitteli mulle lauantaista Kuopion Viinijuhlaa koskien et minkämoista kalustoa ois tarjolla, hyvältähän se kuulosti vielä kun olivat uusia kulmia hommanneet.
Mutta asiaan eli siis eiliseen. Kahvin juonnin lomassa siihen lavalle tärähtikin ensiks rumpali paukuttamaan ja tämän jälkeen basisti, joka myöskin Jeff Beckin kanssa soitellut
joskus 80-luvulla, nuori poika kuitenkin vielä tää basistikin näiden itse isäntien rinnalla. Näiden kahden jälkeen tuli vielä Robbie tsekkaamaan oman kitaransa, jonkun aikaa sitä hinkattiin balanssiin sen toisen puolen sidefillin kanssa ja sit katottiin yhden biisin intro missä seppä veteli nylonkilelisellä, sen intron ajaks sitä kitaraa kun piti nostaa eteen sekä toiseen sidefilliin. Tän hienosäädön jälkeen oltiinkin valmiita keikkaan.
Loistoheppuja muuten koko ryhmä artisti mukaan lukien. Ei kauheesti ahistanu ryhmää.

Keikan aikana tuliko mulle neljä pyyntöä lavalta eli aika rauhallista oli tiskin takana. Tossa ekassa kuvassa muuten näkyy myös illan biisilista jos jotain kiinnostaa. Se lista on mulla myös tallessa.
Etupään seppä oli keikan jälkeen sitä mieltä et oli hyvä keikka kun herra Manzarek soitti niitä urkuja jalallaan ja polvillaan jossain vaiheessa, sitä ei kuulemma käy kun
jos on oikeesti hyvä meininki. Kahden ja puolen tunnin setti muuten.

Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Oli hauska ilta, olin himassa puol kahden aikoihin, kattelin viel yhden jakson Simpsoneita ja menin maate.
Tänään pitäis käydä On The Rocksissa kattomassa yhtä bändiä mitä pitäis ens viikolla miksata, saan kuulemma levynkin et voi vähän kuulostella minkätyyppistä lähestymistä tarvii.

Morjens
Viltsu

tiistaina, kesäkuuta 26, 2007

Old school

Old school hommaa. Tänään monitorivahtina Kultsalla kun vanhat herrat Krieger ja Manzarek ois tulossa esiintymään. Illan monitorien tekeminen sit kaatu mulle kun ei produktiolta löytyny seppää sille tontille.
Lapuissa mitä saatiin oli kyl jonkun monitorijäbän nimi, mutta se ei ikinä saapunu. Saman lapun mukaan sen monitorihahmon piti olla myös kitarateknikko eli ei siis erillistä kitaraseppää. Yks kitarateknikko sit kuitenkin saapu ja toi mulle solistin napit ja lähettimen sekä näille sparet.
Etupään seppä sano et vanhoja herroja ja iisisti mennään, soundcheck hupailun jäljiltä uskallan olla eri mieltä. Siis iisiä meininkiä mutta melko lujaa pitää infon tulla sit kuitenkin. Onneks viritin noi nurkat sen mukaan et on varaa laittaa.

Ja Tertulle, Oksulle yms. sellasia terkkuja et ei tää nyt äänenpaineellisesti kuitenkaan mitään ihan täysin älyvapaata hommaa oo. Perusrapee.




--------------------Audioläppää hetki--------------------
Vehkeinä mulla on XL-3, XTA:n GQ600 graafisia 12 kanavaa, räkki täys dbx:n kompuroita ja BSS:n gateja, kulmina M2:sia ja sidefilleina 2 X C4top ja yks B2 puolellaan. Eivät halunneet subeja rumpalille. Eikä mulla noita kompuroita eikä gatejakaan oo yhtään käytössä, lämmittävät vaan pohkeita kun kerkisin räkin kytkeä virtoihin ja paikoilleen asettaa ennen kun ulkomaalaiset tuli.
--------------------Audioläppä loppuu--------------------

Tämmöttii tänään. Nyt ois metelöinti tauonnut hetkeksi eli ois varmaankin aika käydä ettimässä jotain sapuskaa. Josko kiinalaista tänään ? Pari tuntia ois vapaata eli kerkee ihan kunnolla syömään.

Moro
Viltsu

maanantaina, kesäkuuta 25, 2007

Harri-laskuri

Harri jäi taas yhdellä keikalla tulematta, mutta se haamu vaikuttaa siellä taustalla joten viimeisin laskurin lukema on nyt maanantaina 1986.

Moro
Viltsu

Voittajana maaliin

Juhannus tosiaan temmottiin taas ympäri maata, juhannuksen saldoksi jäi yksi uusi orkesteri ammatillisena tuttavuutena, useita kohtaamisia ystävien kanssa, muutamat juhlat ja kolme festivaalia. Niin joo julistin itseni myös juhannuksen todelliseksi voittajaksi.

Tervetulleeksi uusimman festariraportin pariin teidät toivottaa toimituksen edustajana logistiikkapäällikkö Ihanaisen Kalle, myöskin loistojäbä.

Torstai 21.6.

Torstain alkupään päivityksen laitoinkin jo torstaina siinä tylsistymisen lomassa. Tarina jatkuu nyt siitä kun bäkkäritelttakin oli jo auki ja ruokailumahdollisuus avattu. Pakkohan se oli syömään mennä kun olivat sen verta hyvät pöperöt laittaneet. Himoksella siis tämä, ruokahan oli ilmaista artisteille ja lehdistölle, itse kuulemma kuulun tuohon artistikatraaseen. Kaljasta piti tänä vuonna maksaa pari euroa, viime vuonnahan kalja ja siideri oli ilmaista, mutta tiukoista piti maksaa jo silloin.
Tarjoilija oli tosin sitä mieltä että siitä alkukeitosta kun sen kaks euroa maksaa niin pääruoka tuleekin kylkiäisenä. Loistavaa, vieressä festivaalin menu.


Illan työnantajana heviä soittavia Kemiläisiä hahmoja. Oikeen mukavan oloinen ryhm
ä tälleen ensitapaamisen perusteella. Yöllä ennen keikkaa piti sitä niitten bussiakin taitella siinä Himoksen bäkkärialueella, tämä siis sen takia että sai kuski nukkua kun lähtivät yötä möyten takasin kotio pohjoiseen. Julman kokonen laite se bussi, sehän siis oli se Kavasvuon uus iso punanen helvetinkone 14,7 metriä pitkä ja 4,1 metriä korkea. Himoksen bäkkärialuehan on luonnollisesti kuin tehty ton kokoluokan laitteiden taittelemiseen. Sain sen sitä mäkeä ylös vasta kolmannella yrittämällä. Olin nääs ekaa kertaa vehkeen ratissa ja liian hiljaa lähetin eli ei jaksanu nousta, tokalla yrittämällä tulin vähän reippaammin, mut oli pakko vetää liinat kiinni ennen kun pääs perille kun siinä oli yks kaveri keskellä pihaa jonkun keisin kanssa enkä viittiny yli ajaa. Niin siis takarenkaita en tasaselle saanu ja ei jaksanu nousta enää sen jarrutuksen jälkeen. Takasin alas perse edellä ja kolmannella yrittämällä mäki ylös ainakin kahtasataa ;) Täs oli se helppo osuus, seuraavaks meinaan piti taitella se härveli siihen lastauslaiturille niin että pääsis muut vielä ohi siitä laitteesta. Aikansa kun sitä siinä hinkkasin niin pääsivät muutkin sit pois takaata. Illan keikka meni hyvin vaikka vähän viilee olikin keli, lavaryhmän mukaan oli 5 astetta lämmintä tai siis kylmää ja Haapalan poika oli lähteny reissuun ilman pitkiä housuja tai takkia.
Kiitokset muuten lavaryhmälle, sai keskittyä siihen orkkaan kunnolla kun ei tarvinnu huolehtia muiden hommista. Ja Liskille terkkuja.

Perjantai 22.6.

Perjantain puolilta päivin heräsin meidän mökkimajoituksesta kun Jaska soitti että parin kymmenen minuutin päästä ois lähtö. Sain kyydin Himokselta Kalajoelle PMMP:n bussissa ne kun olivat torstaina Himoksella ja perjantaina Kalajoella niinkuin minäkin. Mahtavaa että sai kyydin niin ei tarvinnu Helsingin kautta mennä. Säästin itseni noin seitsemältä tunnilta ylimääräistä bussissa istumiselta. Mikko lainas viel sänkyynsä mulle et sain muutaman tunnin untakin matkalla.
Kalajoelle päästiin noin kuuden maissa mikä oli oikeenkin hyvä aika kun oma esiintyminen oli ysiltä. Olivat kaverit päässet jo perille kun itse saavuin ja Kalle tais epähuomiossa ihan itse yksinään tyhjentää bussinkin sillä välin kun kävin hakemassa ruokaa. Olihan siellä joku seppä saanu kotinsakin jumiin siihen hiekkaan. Kalle sai vielä videolle sen kun tempasivat laitteen ylös siinä meidän keikan aikana.
Oulun pojat eli Livepaletin ryhmä oli tuonu vehkeet paikalle ja ainakin Pertun isännöimä lavapääty oli oikeenkin mallikkaassa iskussa. Jotain isoja Turbon 15"+kääkkä ratkaisuja, mallia en muista mutta asiallisen kuulosia pönttöjä, M7 bulsana ja rumpufilli ja sidefillit jotain vanhaa EV:tä, mut hyvään vireeseen Perttu ne oli laittanut. Suurkiitokset kaikesta, toivottavasti törmätään viel tän kesän aikana.

Meidän jälkeen Kalajoella oli vielä PMMP ja Mokoma Oksun, Miitrin ja tekniikan oikean ammattilaisen eli huonomman Hynysen kanssa. Näiden herrojen kanssa piti myös keskustella audiota paitsi siis Hynysen kanssa sillä kun oli kiire tarkastaa ihmisten pääsiäislupia. Loistorykmentti kokonaisuudessaan tää meidän seurue. Kaikkihan luonnollisesti asui Kokkolassa samassa hotellissa, minkä yökerho käytiin laittamassa sekaisin. Aika huima meininki jossain vaiheessa kun kolme rokkibändiä ja edellisten tekniikka tärähtää samaan yökerhoon. Siitä yöllä yritettiin Jannen kanssa käydä Mokoman bussista hakemassa pari drinkkiä ja siitä vissiin jonkinlainen konfliktikin saatiin aikaiseksi. Aamulla kun käytiin aamiaisella siinä torin kupeessa olevassa laivassa oli konflikti jo muuttunut pelkästään hauskaksi tarinaksi. Oli siis yhteisaamiainen Moksujen kanssa kun ei kauhea kiire ollu kenelläkään mihinkään niin oli aikaa istua terassilla ja höpöttää mukavia.
Rapee oli muuten meininki siellä Kalajoella, jos yksikin hahmo sieltä leirintäalueelta selviää jussin jälkeen kotiin ilman fyysisiä vammoja tai hirveetä morkkista niin meitsi on Elvis. Ai
nakin yks auto paloi sinä aikana kun siellä oltiin ja hahmot kaatuili autojen katoilla kun ajettiin alueelta pois. Me oltiin siellä noin 6 tuntia ja nää rokut kuitenkin viettää siellä ainakin kolme päivää ja aivan katollaan kaikki. Kerittiin oman shown jälkeen Jannen kanssa vielä käydä katsomassa Stalingrad Cowgirlssiä, loistava orkka, tai siis maailman paras.

Lauantai 23.6.

Lauantaina lähdettiin puol kahden aikoihin yhteisaamiaisen jälkeen ajelemaan kohti Himosta, missä illan show olis heti puol kaksi yöllä. Oltiin perillä seiskan aikoihin eli kerkis rauhassa lunastaa mökit ja käydä syömässä ja saunassa ennen illan työosuutta.
Akun tehtaan 2-lavatiimi (henkiset voittajat) oli tuonu PA:ksi Q1:stä, lavalle M4:sia ja Q7 sidefillit, tiskeinä oli keulilla joku XL-sarjalainen ja lavalla se isompi Innovason. Loistopalvelua kaiken kaikkiaan Akun Tehtaan jäbiltä. Kiitokset kaikille osanottajille.
Vaihtoaikaakin meille oli annettu reilu puoltoista tuntia. Meinasin tosin itte mokata sen vaihdon
pitkäksi kun biisilistaan oli vaihtunu yks biisi. Eli siinä listassa luki erilailla mitä oli tarkoitus soittaa. Kaikki muut tän muisti kun siitä takahuoneessa keskusteltiin, mut meitsi oli täysin unohtanu sen jan rupesin sit ennen keikan alkua hermoileen et ei oo kaikki kitarat lavalla, siinä enskarissa kun on Samulilla eri kitara eri vireessä kuin muissa biiseissä.

Onnistuneen konsertin jälkeen aateltiin pitää juhlat juhannuksen ja itsemme kunniaksi. Tuttujakin mestoilla eli juhlat oli aika hyvät. Apulannalla oli tänä juhannuksena kunnia olla Himoksen päättävä akti siinä puol kolmelta yöllä. Siinä vaiheessa kun pojat lopetteli niin meillä oli jo juhlat startannu ja sit kun saivat velvollisuudet hoidettua niin ainakin Sami ja Sammio tuli meidän juhliin. Janne paini Carmen Grayn roudarin kanssa ja hirveä hässäkkä silleen hyvällä meinigillä siinä pihalla. Meidän mökki oli siellä rokualueella eli kaikki maailman festarikävijät asuu. Alkuun vähän pelättiin et saadaanko olla rauhassa siellä mut kyl se näytti menevän silleen et saikohan ne festarivieraat olla rauhassa meidän seassa. AC/DC soi miljoonaa telkkarista, läppärin kanssa murtauduin siihen telkkariin et saatiin soundsystem, ja kauhea huuto ja sekoilu siinä pihalla. Eli aivan mahtavaa.

Sunnuntai 24.6.

Sunnuntaiaamuna heräsin siihen kun Kalle potki mut ylös meidän mökin t
erassilta. Olin oikeen hakenu sisältä lakanat ja systeemit siihen terassille. Tämä siis sen takia kait kun omassa sängyssä nukku Janne kahden rokkarin kanssa eli Carmen Grayn solisti ja basisti ja halus ehdottomasti viettää yönsä meidän mökissä omansa sijaan.
Puol yhden aikoihin bussi starttas mökin edestä ja lähdettiin kotia kohti koska illalla oli Topifestit.
Topifesteillä oli taas tänä vuonna aika hyvin porukkaa. Parhaimmillaan meitä oli siinä kait joku 30 roudaria ja kuus keikkabussia. Grilli kuumana vaikka en hiiliä ostanutkaan. Pahoitteluni kaikille asianosaisille. Mun oli siis tarkotus ostaa hiiliä, mut Lahdessa kun pysähdyttiin niin otin kaupasta kaks semmosta paperisäkkiä missä oli joku pallogrillin kuva kyljessä, niissä säkeissä oli tuohisytykkeitä eikä hiiliä. Mistäs tuon voi ihminen tietää. Oisko käyny niin et olivat hiilet loppu kun
en niitä siinä hyllyssä nähny. Niitä hiiliä sit kuitenkin jostain löyty ja niitä tuohisytykkeitä kun visko sekaan niin ihan loistohiilloksen Skugin niistä taiko.
Puolen yön jälkeen kun rupes jengi häipymään siitä alueelta niin meitä lähti vielä pieni porukka saunomaan sinne Peten hinaajalle. Hengailua, grillailua ja saunomista hyvässä seurassa. Eikös juhannus oo tarkotuskin viettää tolleen.

Loppuun vielä foto Himokselta kun festari rupes oleen jo ehtoopuolella. Kuva siis siltä hetkeltä kun ollaan soiton jälkeen saatu kamat nippuun ja festarin tekniikkajäbät ruvennu repimään vehkeitä alas ja autoon.

Moro
Viltsu

torstaina, kesäkuuta 21, 2007

Juhannusta vaan itse kullekkin

Uskokaa tai älkää, mutta tänään läksin töihin jo aamukasilta vaikka soitto on jo heti puol kolme yöllä eli siis rankasti seuraavan päivän puolella. No niin siis läksin kun aamulla soittivat ja pyysivät. Pommiryhmän kyydillä mun oli siis tarkoitus rantautua Himokselle koska bändi tulee pohjoisesta, ainoat Helsingistä lähtijät oli mun lisäksi kaks pommihahmoa.
Mutta tälleen kun oltiin jo puolen päivän aikaan alueella niin kerkis ajan kanssa pyöriin alueella ja morjesteleen kavereita. Kaikkihan nää on tuttuja jo vuosien takaa, jos tää tuli jollekkin yllätyksenä ;-)
No mutta takaisin aiheeseen, siinä seikkaillessa se sisäinen paparazzi rup
es nostaan päätään ja tuli pakottava tarve ottaa pari fotoa festivaalialueesta silloin kun kaikki oli vielä hyvin eikä kukaan metelöinyt.


Kuvakavalkadi, tai no tää mikään kavalkadi oo kun kaks otosta vaan, mutta siis kuitenkin ensimmäisenää kuva henkisten voittajien lavalta kohti kuvitteellista yleisömerta. Etupää on vielä nätisti pressuissa edellisen illan, tai siis rakennuspäivän, jäljiltä odottamassa Reima
a ottamaan peitteet pois. Tällä lavalla ois tarkoitus hupailla lauantai-iltana, tai taitaa sekin sunnuntain puolta olla ennen kun soi.
Foto kakkoslavan rumpuraiserin paikalta otettuna


Seuraavassa kuvassa näkyy kolleegoita tuossa nojailemassa paineaitaan, paljon hiljaisempia kavereita ovat tällä hetkellä nuo kun ne, jotka tulee illalla siihen nojailemaan. Tällä lavalla Liski on jo reippaillu pressut pois ja antanut Midaksellekin jo vähän aurinkoa, kävin sitä meinaan jeesaamassa että sai katon miksauskopista leväälleen. On aika vittumainen kuulemma yksin ottaa auki.
Tällä lavalla ois tarkoitus hupailla tänään illan päättävän aktin kanssa. Mulle uusi tuttavuus silleen ammatillisesti tämä orkka, mikä siis on tämän illan työnantaja.

Foto päälavan rumpuraiserin paikalta otettuna kohti sitä myyttistä,
vielä tässä vaiheessa kuvitteellista, yleisömerta.

Täältä tähän tällä erää, raportti kisoista seuraa lähitulevaisuudessa.
Moro
Viltsu

maanantaina, kesäkuuta 18, 2007

Mikä on perkele?

Oltiin sitten käyty taas mun autossa, kolmas kerta vuoden sisään. Tällä kertaa rikollinen oli saanu saaliiks öljypurkin korkin ja karkkiaskin. Paperit oli hanskalokerosta kaivettu ja tutkittu sen jälkeen heitetty lattialle. Mikä tossa vuoden -91 Corollassa oikeesti kiehtoo niin paljon et pitää oikeen sisällä käydä kattomassa, kyllä siitä ikkunan läpi jo näkee ettei siellä mitään arvokasta ole. Seuraavan kerran kun nään yhtään kenenkään menevän luvatta yhteenkään autoon mä käyn läväyttämässä välittömästi. Vituttaa tommoset pellet.

Provinssia

Nyt tulee kesän ensimmäinen virallinen Suomi tutuksi, vaikka väkisin! festariraportti. Teidän rakas päätoimittajanne allekirjoittanut itse siis oli paikalla Seinäjoella launtaina ja sunnuntaina ja näki sekä koki siellä paljon erilaisia asioita. Tämä kaikki perusfestarihuoraamisen ohessa. Nyt ei tosin ollut kun kaks bändiä näissä kisoissa, viime vuonna tein kolme orkkaa lauantaina ja sunnuntaina vielä yhden. Juhannuksena saakin sit käydä Himoksella kahteen kertaan, torstaina ja lauantaina . Luonnollisestikin se perjantai siinä välissä pitää viettää Kalajoella.

Lauantai 16.6.

Omat työt tälle päivälle oli läyhästä stadionrokkia Isoossa teltassa, veto oli hyvä ja kaikki fasiliteetit kohdallaan. Akun Tehtaan jäbät oli tuonu sen niitten A-settinsä mestoille eli isoa d&b:n linjasäteilijää, nurkat M4:sia, sidefilleinä Q1:stä ja Heritaget molemmissä päissä. Ei ollu vehkeistä eikä jätkistä kiinni, suurkiitokset koko lavaryhmälle. Se meni oikeen kivuttomasti. Tämä siis omista töistä tältä päivältä.

Olivat Kottaraiset jättäny meille lahjan takahuoneeseen kun niitä viime kerralla viihdytettiin sillä taideteoksella. Jätkät oli järkänneet meidän bäkkärjääkaappiin sen meidän oman raiderin lisäksi pullon valkkaria ja pullon ilmeisestikin rommikolaa minkä Virtasen Timo oli kuulemma omin pikku kätösin tehnyt. Keikka kun oli ohi ja saatu kamat bussiin niin huomattiin et keikan aikana oli vielä kukkalähetti tuonu kukkapuskan Lappeenrannan miehiltä. Mahtavuutta. Milläs tosta laittaa paremmaks.

Tuttuja oli tonteilla valtavat määrät, nyt se festarikesä on sit kait virallisesti avattu, ekat kokoontumisajot takana. Terttu oli seurueineen eli Tervis-ryhmän kanssa tullut jo launtaina valmistautumaan sunnuntain keikkaan. Oksu oli Moksujen kanssa (heh heh) lauantain päättävä akti Saarilavalla kun Lappeenrannan miehet oli joutunu perumaan oman esiintymisensä. Puhumattakaan niistä miljoonista muista tutuista naamoista, joita piti morjenstella lapa punasena. Kaikille osakkaille jo nyt tervehdykset ja pahoittelut jos en teitä erikseen mainitse.

Siinä lauantai-iltaa viettäessä löysimme itsemme myös Saarilavalta mihin siis meidän laminaatit ei antanu oikeutta mennä, mutta näköjään kaikki onnistuuu kun vaan näyttää siltä että on varma asiastaan. Mutta anyway nyt nähtiin livenä se Ylijyrän keittiö, herran sivuilla siitä fotoja. Bändejä en muista lauantaina käyneeni kattomassa kun Velvet Revolveria mikä nyt ei kauhean kummonen ollu. Tosin F.O.H. vahti Pete toi oman pikantin lisänsä ameriikan poikien toteutukseen. Tavallaan piristi aavistuksen muuten melko tylsää toteutusta. Siitä vielä perus Lakeus kaatuilut ja kolleegoiden kanssa viihtymistä. Kyl te tiiätte.

Sunnuntai 17.6.

Herätys rikollisen aikaisin jo puolilta päivin kun oli työtapaaminen uuden orkan kanssa yhdeltä päälavalla. Olivat sitten myöhässä ja tulivat vasta kahdelta, no mutta kerittiin kuitenkin ihan komeesti saada vehkeet pystyyn lavan taakse. Ja vielä ennen linjacheckiä kävin hahmoja kättelemässä ja kyselemässä tarkemmat ohjeet aiheesta.
Ei välttämättä helpoin mahdollinen ensitapaaminen uuden työnantajan kanssa. Lennosta 12 ryhmää korvamonitoria + Sidefillit ja rumpufilli, helppohan se ois ollu kulmilla kun ois vaan laittanu asiat kuulumaan, mutta noi napit kun on täyttä mystiikkaa kun joka ikisellä jampalla on oma näkemys siitä mitä haluaa tai tarvii kuulla. Keikka meni hyvin ja popnaamat oli tyytyväisiä, tai ainakin ne kiitteli keikan jälkeen kelejä.

Tästä olikin sitten hyvä jatkaa festivaaleja tosin Amy Winehouse oli peruuttanu keikkapäivän aamuna oman esiintymisensä kurkkukivun takia (no vittu heh heh). Sitä paikkaaman olivat hoitaneet Sturm Und Drangin, ei jaksanu käydä kattomassa. Janne sen kävi vakoileen ja tykkäs kovasti. Saksisiskot oli päälavalla päätösaktina, toimi helvetin hyvin. Tollasia keikkoja festarisunnuntait tarvii. Iisiä menevää musaa hyvällä soundilla ja helvetin hyvällä meinigillä.

Hyvät oli festivaalit ja mukavaa oli.

Kotona olin neljän aikoihin yöllä, menin maate ja heräsin tänään kahden maissa.

Tänään tuli vielä Kallelta tekstiviesti että tämän vuoden Topifesteillä on saunamahdollisuus kuulemma ihan siinä festarialueen nurkilla, oma pyyhe pitää muistaa ottaa. Tämän saunamahdollisuuden tarjoaa Roaddog Oy omille asiakkailleen, yhteistyökumppaneilleen, sidosryhmille ja hyville tyypeille.

Morjens ja seuraavaan kertaan.
Viltsu

P.S. Veikkaisin et tarkemmat tiedot viikonlopun tapahtumista löytyy Rumban Nissen palstalta.

Harri-laskuri

Provinssin jäljiltä lukema 1988

Moro

lauantaina, kesäkuuta 16, 2007

Harri-laskuri

Jättivät perkeleet eilen Harrin soittamatta, mutta Harrin haamu vainoaa eli laskuri pyörähti taas pykälän. Lukema nyt Utajärven jäljiltä 1989.

Viltsu

Hyvää yötä

Tälle kesälle eka bussiyöpyminen takana. Oltiin eilen vedon jälkeen vähän ennen neljää majoituksen pihassa ja lähdettiin ettimään sitä savusaunaa mikä meille oli luvattu keikan jälkeen. On kuulemma Suomen paras. Tohon on vähän hankala ottaa kantaa kun vettä heittäessä kiukaalle vallitseva ääni oli LÄTS. Sitä sihausta sai oikeesti kuunnella kun ihmisten hengitysäänet oli voimakkaampia. No menin huoneeseen suihkuun.
Lähtöhän oli aamulla jo ysiltä kun Miikan piti keritä toisiin velvollisuuksiin Provinssiin niin kelasin et nukun bussissa niin ei tarvihe herätä erikseen lähtöä varten. Heräsin sit yhdeltä kun oltiin jo Kaustisten kohdalla menossa ja matka-aikaa Seinäjoelle jäljellä enää reilu tunti. Mahtavaa.
Aikaa itselle hotellihuoneessakin reilu tunti ennen kun mennään alueelle eli siis vartin päästä liikkuu bussi.

Morrens
Viltsu

perjantaina, kesäkuuta 15, 2007

Ai ai ai, ai ai ai että

Matka läpi Suomen suven alkoi tossa puolen päivän aikoihin rakkaasta pääkaupungistamme ja tämän päivän ajorupeaman päässä häämöttää Utajärvi kaiken kaikkiaan reilun 600:n kilsan päässä. Kopataan solisti kyytiin Oulusta kun se lensi sinne. Matkaahan ei enää oo kauheesti jäljellä kun Takkatuvassakin ollaan keritty jo pysähtyä. Äsken ohitettu kyltti näytti Oulu 127km.
Tällä stopilla sain sen mun kupongin täyteen leimoja eli ens kerralla on ilmaiset sapuskat, mahtavaa. Reilun kuukauden päästä ois sit keikat Oulussa ja Rollossa eli mennen tullen todennäköisesti stoppi Pihtiputaalla.

Ryhmässä on muutenkin tapahtunu muutoksia, meillä on Upa matkassa tohtorina ja sit on Teemu niminen kaveri matkassa. Sillä on jotain videojuttuja mitä se tekee näillä keikoilla missä on screenit valmiina. Eli nyt tää viikonloppu ja sit ainakin Ruisrock ja Ankkarock. Innolla odotetaan et minkä näköistä matskua sieltä on tulossa.

Nyt leffan pariin soittoon kun on vielä jokunen tunti. Puol kaks pitäis aloittaa, mut festareilta soitettiin Jannelle ja kerrottiin et ei välttämättä päästä sillon alottaa kun on aikataulussa myöhästymisiä. Toivottavasti myöhästymiset johtuu muusta kun tekniikasta. Pidetään sormet ristissä ja toivotaan parasta, mutta pelätään pahinta.

Moro
Viltsu

P.S.
Leffaksi valikoitui Tenacious D: Pick Of Destiny. Sanokaa mitä sanotte se on loistava. Minä olen oikeassa.

torstaina, kesäkuuta 14, 2007

Firmakisaa

Nyt ois firmakisat ohi taas täksi kesäksi, tai siis mulla ei oo kalenterissa merkintöjä tän tyyppisistä juhlista ainakaan lähitulevaisuudessa. Eilen rakennettiin ja tänään oli veto eli aika iisejä päiviä kaiken kaikkiaan, mun ja Mikon setti ois mahtunu pakettiautoon vaikka oli vehkeet oikein kahdelle lavalle. Isommalla stagella viihdytti kolme Tamperelaista kitaristia/lauluntekijää ja coverorkka ja pienemmällä lavalla sit olikin A Cappella osastoa ja Terttu oli niiden matkassa miksaamassa.

Tää oli ilmeisestikin semmonen lomallelähtöjuhla tai ainakin tosi kesäinen oli meininki. Taustamusanauhana, silloin siis kun ei orkat soittanu tai juontaja puhunu, toimi joku semmonen mystinen kooste missä joka ikisessä biisissä mainittiin joku seuraavista sanoista, Kesä, Aurinko tai Summer. Sopivasti teemaan mukaan vetopäivänä olikin viimeisen kolmen viikon kylmin ja sateisin päivä, rakennuspäivänä oli ihan ok keli. Ja luonnollisestikin se sade loppu sillä hetkellä kun vedon jälkeen saatiin viimeinen laatikko työnnettyy varaston ovesta sisään ;)

Kuten sanottu nyt sitten ois ainakin näillä näkymin pelkkää rokkihommaa elokuun loppuun. Orkkia tosin on useampikin tänä suvena työn alla. Omien päätyönantajien lisäks jonkun verran tuurauskeikkaa ja sitten ulkomaan eläville talonmiehenä olemista.
Huomenna pitäis olla puolilta päivin Kalliossa että saadaan lähteä Utajärvelle, juu en mäkään tiedä missä se on, kuulemma Oulun kupeessa. Siellä ois soitto puol kaks yöllä ihan siltä varuilta että saadaa sit aamu ysiltä lähtee tempoon Seinäjoelle. Provinssissa ollaankin pari päivää, mulla molemmat työpäiviä loppuryhmällä sunnuntai vapaata. Amy Winehousea haluavat kaikki, minä mukaanlukien, jäädä kattomaan. Onneks sunnuntaina velvollisuudet on ohi ennen ku Amy aloittaa.

Viikonloppuna tai sen jälkeen tarkemmat raportit
Moro
Viltsu

maanantaina, kesäkuuta 11, 2007

Puhelinpalvelua

Tänään tipahti postiluukusta eläkevakuutus lasku semmoisessa postin kuoressa. Oli siis menny edelliseen osoitteeseen vaikka olen vakuutusyhtiölle jo kertaalleen tehnyt osoitteenmuutos ilmoituksen. Mutta tosiaankin vain kotivakuutuksen osalta en eläkevakuutuksien puolelle ;) Vaikeehan se info on saada firman sisällä perille. No ajattelin siltä samalta seisomalta soittaa sinne vakuutusyhtiöön ja puhelimitse hoitaa tän osoitteenmuutoksen, se nyt ei sitten ollu ollenkaan helppoa.
Soitin vaihteeseen mistä mut ohjattiin jollekkin vakuutusmyyjälle, joka taas sanoi kääntävänsä mut hahmolle joka hoitaa eläkevakuutuksia. Puhelu meni kuitenkin eläkevakuutus puolella vaihteeseen missä sain taas kertoa etten ole yritys vaan haluan vaan kertoa uuden osoitteen. Tää vaihde sit sano yhdistävänsä puhelun taas jollekkin, joka sitten vastaskin ja kysy mun asiani. Kerroin taas mitä haluan ja sitten se sano kääntävänsä puhelun henkivakuutuspuolelle, mutta siellä ei sitten kukaan vastannutkaan, joten tää viimenen hahmo sit otti mun numeron ylös ja sano jättävänsä soittopyynnön jollekkin.
Kätevää

Moro
Viltsu

sunnuntaina, kesäkuuta 10, 2007

Harri-laskuri

Nyt sunnuntaina viikonlopun keikkojen jälkeen Harri-laskurin lukema 1990.

Festivaalitekniikan ABC

Sori jätkät....

Laitteet ei tullutkaan Tampereelta vaan asialla oli alihankkija.

Mutta joo. Jos järjestetään festivaali ja aiotaan hoitaa se ilta puolen tunnin vaihdoilla tyylikkäästi niin oli jätkiltä hyvä kela ottaa kaks eri kaukokaapelia matkaan kun aika tarkalleen puolet bändeistä toi oman monitoribulsan eli toinen kaapeli oli niille vieraille omian vehkeiden kanssa ja toinen sitten
niille, jotka vetää talon tiskillä.
Mutta kun tähän kahden kaapelin hommaan on lähdetty niin siinä vaiheessa kun linjachecki aloitetaan olisi hyvä jos mikit olisi kytketty siihen kaapeliin mikä on yhteydessä sillä hetkellä käytössä olevaan monitoritiskiin. Myöskin ne fyysiset monitorikaiuttimet olisi suotavaa saada omille paikoilleen ilman eri pyyntöä. Kaikki tarvittava info laitteiden sijoittelusta löytyy siitä PDF-tiedostosta mikä on sähköpostilla laitettu jo viikkoja sitten.

Seuraavaksi ollaankin jo saatu kulmat paikoilleen ja mikit oikeaan kaapeliin. Tästä kun edetään niin olisi suotavaa että kaikki kanavat olisi myös teipein indikoiduissa kanavissa varsinaisessa miksauspöydässä. Sekin on sallittua että talon henkilökunta muuttaa patchia kesken kaiken jos siitä kerrotaan ihmisille joita muutos koskee. nimim. se bassokompura oli sit överikanavassa, joten sen basson dynamiikan hallinta oli aavistuksen haastellisempaa.

Kaikki kanavat olisi myös syytä löytää tiensä niihin mikserin inputteihin. Ensimmäistä kitarakanavaa ei saatu Jannen kanssa kumpikaan missään vaiheessa. Onneks meillä kuitenkin on niitä kitarakanavia kaks ois meinaan ollu oikeesti haikeeta jos yhdestä kanavasta olis puuttunu yks.

Tänään oli monitoritiskinä kaks kappaletta Crestin X-rackejä linkissä keskenään joten kanavien kokonaismäärä ylsi 32:een. Mutta tällaisessa konfiguraatiossa olisi suotavaa että kaikki näiden tiskien ominaisuudet olisi linkitetty keskenään eikä vain puolia. Mullaha on tapana aloittaa checki
liidilaulusta ja siitä edetä kitaroiden ja bassojen kautta rumpuihin. Tässä vaiheessa eturivi on saatu jo tyytyväiseks ja jäljellä on enää rumpalin korvamonitorien ruuvaaminen. Ja itse kun hakkaan ne rummut läpi niin talon hahmon tehtäväksi jää ottaa gainit ylös niistä rumpukanavista, joista minä sitten ulkomuistista rakennan sekä eturivin rummunkuuntelun että rumpalin varsinaisen monitoroinnin. Tämä kaikki tapahtuu itse fyysisesti kuulematta varsinaisia ääniä rummuista luurien kautta. Eli tämä viimeisten rivien vuodatus tähtää siihen että olisi oikeasti ihan helvetin hyvä juttu että myös ne ryhmät, joista ajetaan rumpalin korvamonitori, olisi kytketty tiskistä toiseen. Ekat kolme biisiä meinaan meni siihen odotteluun että ne kaks mikkipiuhaa saatiin niiden tiskien välille, tämän ajan rumpali luonnollisesti oli ilman rumpujen ääntä omassa päässään.

Yleisömikkejä kytkiessä olisi hyvä muistaa laittaa ne niihin kanaviin jotka löytää ihminen ilman tarkempaa tietoa ydinfysiikasta, selvännäkemisestä, spiritismistä tai varsinaisesta järjestelmästä. Yleisömikkien tilannetta kun kysyin keikan alussa niin sanoivat että ovat kaksi viimeistä kanavaa, tarkemmin spesifioimatta oliko kyseessä tiskin vai kaapelin kaksi viimeistä kanavaa. Ilmeisestikin kaapelin koska niitä ei niistä tiskin viimeisistä löytynyt ennen kun muistaakseni kuudennessa biisissä kun Kalle ne kävi laittamassa. Kalle siis on meidän logistiikka päällikkö jolle kuuluu koko maailmasta vähiten tietää festivaalin laitetoimittajan kaluston kytkeminen.

Linjacheckin aikaan sen talon monitorihahmon tulisi olla vähintään yhtä nopea kuin orkesterin oman monitorimiksaajan. Siinä vaiheessa kun sieltä lavalta huudetaan ohjeita niin niitä ohjeita tulisi
noudattaa välittömästi ohjeen saatuaan. Kysehän ei ole kuin kuullun ymmärtämisestä. Niin siis Kalle meni sinne tiskin taakse säätämään ja ottamaan multa ohjeita. Tätä on tapahtunu aiemminkin, mutta toivottavasti vaan ei enää. Siis koska se ei todellakaan ole Kallen homma ruuvata mulle monitoreita koska siellä festivaalilla on kuitenkin semmonen kaveri kun oikeesti saa palkkaa siitä.

Niitä raidereita kun tulkitaan niin se 3X2 metrinen rumpuraiseri tarkoittaa kolme metriä leveää ja kaksi metriä syvää koroketta lyömäsoittimille. Se ei suinkaan tarkoita kaksi metriä leveää ja kaksi syvää koroketta. Tässä tapauksessa se kolmonen todellakin markkeeraa kolmosta eikä kakkosta. Myös raiderissa pyydetyt laitteet olisi kiva nähdä että olisi edes paikalle tuotu. En mä sitä kaikua huvikseen pyydä. Tai no ehkä vähän kuit
enkin vitsillä, mutta sitä te ette taas voi tietää. Heh Heh.

Sitten tämmösillä nopeilla vaihdoilla olis hyvä varata ainakin niitä mikkipiuhoja ja lavahakuja silleen et ainakin kaks orkkaa sais kerralla letkutettua niin olis siitä vaihdosta heti vähän pois kun ei tarttis eka kerätä vanhoja letkuja rullalle ja sit arpoa et mistäs näitä vielä puuttukaan.

Nyt kun on saatu toi lavapää haltuun niin siirrytään sinne salin puolelle eli tässä tapauksessa nurmikentälle. Yleensä jos laitetaan stereot pystyyn niin esiasetuksena ihmiset odottaa järjestelmän olevan joko STEREO tai MONO. Tässä tapauksessa se oli osittain stereo ja osittain mono niin noi kitaralevitykset oli kuulemma vähän hankala tehdä. No mutta toisaalta ei sitä ekaa
kitarakanavaakaan saatu eli ei sen levityksenkään kanssa ollut niin väliä.

And now for something completely different.


Oli sitten Kottaraiset kans samoilla festareilla, joten aateltiin oman esiintymisen jälkeen käydä ilahduttamassa vielä konsertoimassa olevia muusikoita taideteoksella. Taideteoshan koostui kaikista alkoholeista mitä löydettiin jätkien bussista, niistä koostettiin tommonen kollaasi siihen bussin peräpöydälle.


Eiköhän tässä ollu jo tärkeimmät.
Moro
Viltsu

P.S. Keikan jälkeen kotimatkalla soitin jo ja tilasin meille oman lavahaun kesäksi vuokralle. Eli tästä eteenpäin voidaan antaa talon jampalle viuhka käteen ja kertoa et tosta laitat numerojärjestyksessä 20 ekaa linjaa suoraan kaapeliin, inputteja meil on 21 eli sen akustisen kitaran kerkii sit vaik vedon alkupuolella sit ettiä jos ei oo hahmot kerinny kytkee sitä yhtä kanavaa. Kaikki pitäs taas tehä ite.

lauantaina, kesäkuuta 09, 2007

Kansitakkihommaa

Nyt se festarikesä sit alko. Espoosta lähetettiin ja oltiin muuten ainoa tän päivän bändeistä tällä lavalla kun käytti talon monitorimikseriä, niin se kehitys näköjään kehittyy. Turkulainen firma oli tuonu kaiken näköisiä laitteita mistä kaikista tuli ääni ulos, osa niistä eli esim. varsinaiset kulmamonitorilaatkiot oli ennestään tuntemattomia laitteita. Valtavan kokoisia purkkeja, olis ollu kiva jos se äänikin ois ollu valtava. En nyt näin ekan kokemuksen perusteella laittais ainakaan omia rahoja niihin vehkeisiin mut hengissä ollaan vedon jäljiltä kuitenkin. Maailma on ihmeellinen.

Huomenna vuorossa Lahti puolen tunnin vaihdolla. Tampereen pojat on tuonu vehkeet sinne eli kaiken pitäis olla kunnossa, jää nähtäväksi kuin menee :-)

Harri-laskuria pitää päivittää varmaankin viikonlopun jälkeen. Keikan aikana vähän jänskätti et meinaako ne ihan piruuttaan jättää sen soittamatta mutta siellähän se encoreissa tuli eli laskuri pyörähti taas pykälän.

Ihminen ei sais olla ennakkoluulonen tai millään tavalla lähtee noihin stereotypiajutuihin, mut kyllä se perkele vaan hymyilytti kun keikan jälkeen siinä lavalla niputettiin vehkeitä (me oltiin siis illan päättävä akti) niin aika monella hahmolla se vaan oli pastellivärinen pikeepaita päällä ja purjehduskengät jalassa. No näkyy noita Lacosten paitoja ja purjehduskenkiä muuallakin mutta tälleen Espoossa niitä tuntu vaan olevan enemmän kun muualla.

Oli miten oli kuitenkin eli nyt maate ja jatkot myöhemmin.
Morrens
Viltsu

torstaina, kesäkuuta 07, 2007

Telttaretkellä

Tällä kertaa jotain firmakisaa jossain suht suuressa teltassa pääkaupunkimme äärimmäisessä ytimessä. Kyseessä on jonkun rakennusfirman 20-vuotisjuhlat ja illan ohjelmassa on parikin eri orkkaa, mutta näitä ennen Leonardo DaVinci ja pakolliset toimarin puheet ynnä muut sellaiset. Joku hahmo jopa soittaa luuttua oven edessä kun poka tulee sisään. Toinen niistä bändeistä on muuten Beatles, ei aivan turha päivä samalle päivälle Beatles ja DaVinci.

Ovat muuten ilmaisen viinan bileet eli poka saa vetää kaksin käsin niin paljon kun jaksaa tämä tietenkin tarkoittaen sitä että soundcheckien lomassa yritettiin vissyä pyytää baarihenkilökunnalta. Paino sanalla yritettiin eli sitä vissyä ei ikinä saatu kun meille ei sitä saa antaa. Vettä tulee jostain letkusta teltan takana sitä saa vetää niin paljon kun naama vetää kunhan on oma pullo mihin sitä hakee ;-) Jännityksellä odotetaan miten käy ruokailun kanssa. Mutta meillähän on ykkösnyrkki Sössö
paikalla eli eiköhän me pärjätä.
Retuperän WPK kävi sitten kans pyörähtämässä ja sama kysymys on kaikkien huulilla.
Miksi?


Lukeeko muuten monenkin äänivehkeen manuaalissa että ne soveltuu mainiosti muunmuassa likaisten astioiden ja puolityhjien lasien ja pullojen varastoksi puhumattakaan lavan reunasta. Juu ja myös tilaisuuden valokuvaaja toi omat astiansa ruokailun jälkeen tohon suppasen päälle ja käytti viel oikein aikaa siihen et sai ne pysymään kun meinas pino kaatua.

Saatiin loppuen lopuks mekin sit ruokaa ja limppariakin antoivat mut vaan lasillisen kerrallaan. Mahtavaa.

Aamulla kun Manskua pitkin ajelin tänne päin niin mystisen roolin olivat fillaripoliisit ottaneet. Ne kielsi kaikkia polkupyöräilijöitä pyöräilemästä vaan niitä vehkeitä piti kuulemma taluttaa. No toisaalta se kulttuuripääkaupunki status meni jo jonnekkin muualle, niin mitä sitä enää stressaamaan, Euroviisutkin on jo ohi.

Toi uusi musiikkitalokin torpedoi näitä hommia jo ennen kun on peruskivi muurattu. Soundcheckien aikaan vähän väliä rupes piippaus kuulumaan ja siihen perään räjähdys. Tää toistu muutaman kerran.

Nonniin ja tsah. Purkua odotellessa.
Viltsu

keskiviikkona, kesäkuuta 06, 2007

Huoltis helvetistä

Nyt on kuninkaat ja presidentit viihdytetty ja päästy kotio suihkuun. Melko tarkalleen ysiltä oli auto pakattuna Fiskiksen edessä ja siitä hyppäsin omaan autoon ja aattelin et ruokakaupan kautta kun oli koko päivänä jääny syöminen väliin. Kurvasin Kallioon josko se A.Kivenkadun S-Market ois auki, no eihän se ollu ja sit tuli mieleen et siinä kotimatkallahan on Tuomarinkylän ABC missä on kauppa 24h. No perkele ei muuta kun sinne että sais jotain evästä tehtyä kotona nyt kun on ne vetimetkin keittiön kaapeissa. Olivat sitten päättäneet tehdä remonttia joten se kauppapuoli oli kiinni, jotain aamusta hautuneita pizzasliceja sieltä kyl ois saanu muodolliseen 5:n euron hintaan, ei kiitos. Noi ABC:t on muutenkin ihan karmeita mestoja, ei niissä huolleta autoja eikä näköjään enää edes yritetä huoltaa ihmisiä. Oli muuten eka kerta kun tuolla kävin ja oli taatusti myös viimenen tuolla palvelun tasolla.

Miksi muuten ei kaupat voi olla auki pidempään kun ysiin, itse kun melko harvoin pääsee töistä semmoseen aikaan et duunin jälkeen kerkeis ja kun ei ennenkään viitti paljon muuta kun näkkileipää. Saattaa maidot mennä piloille, jos ei takahuoneessa oo jääkaappia.
Jenkeissä on yks kauppaketju mikä on vuodessa kiinni 8 tuntia ja tämäkin jouluaattona. Muuten se on auki ympäri vuoden ja vuorokauden jos tarvii saada sipsejä tai esim. marsu. Niin siellä on myös lemmikkieläinkauppa.

Nii en sitten sitä apetta saanu joten oli pakko kurvata Malmin Pizza Expressin kautta, ei siinä loistolätyt mutta jos ihan oikeeta ruokaa vaikka itte tehtynä ois saanu. Mutta ei niin ei.

Moro
Viltsu

Kuninkaallista hommaa

Nyt se on sitten nähty Suomen rajojen sisällä. Soundcheckin jälkeen tuli pommikoira ja ja seppä metallinpaljastimen kanssa tutkimaan ettei kukaan yritä räjäyttää Norjan kuningasta.

Pari kertaa omalle kohdalle sattunut et Venäjällä on tutkittu mestat pommien varalta soundcheckin jälkeen. Molemmilla kerroilla oli myös security hoidettu Omonin toimesta, melko turvallinen fiilis on vetää kun kaveri kattoo rynnäkkökiväärin kanssa keikan aikana et saa rauhassa puuhailla. Moskovassa se tarkoitti sitä et mesta mikä oli savuton olikin keikan ajan savullinen kun ei se kaveri sen kiväärin kanssa päästäny mestan omistajaa kieltämään mua.

Ja takaisin aiheeseen mutkan jälkeen, kyllä luitte aivan oikein tuossa aiemmin eli Norjan kuningas tulee kuunteleen kuin kantele soi, Maukka miksaa ja minä toimitin vehkeet.


Paikkahan on siis Kalastajatorpan Pyöreä Sali ja esiintyjänä joku Norjalainen nainen joka soittaa kanteleella ilmeisestikin Suomalaisia biisejä. Bändissä on sit sekä norskeja ja finnskejä. On muuten yleisössä myös tää meidän oma presidentti Tarja ja miehensä tohtori Arajärvi. Edellä mainittu pari kait kutsunu nää kuninkaalliset Suomeen vierailulle.

Ohessa foto minkä kännykällä nappasin kun pariskunnat käveli sisään eli presidenttipari ja sit nää Norjalaiset.

Mutta soromnoo sit ja ei muuta kun purkua odotellessa. Eilen sai muuten ne vetimet laitettua niihin keittiön kaappeihin.



Terveisin
Viltsu
aivan kuninkaallisissa tunnelmissa

lauantaina, kesäkuuta 02, 2007

Matkailu avartaa

Tällä hetkellä junassa matkalla kohti Turkua missä illalla ois coverhommia varmaan 2*45min tai jotain. Pitäis ensin käydä hakemassa auto satamasta ja mennä puuhaileen PA pystyyn ja odotella et orkka saapuu laivalta mikä siis on satamassa vasta 19.50 ja ysiin mennessä pitäis kaiken olla valmiina keikkapaikalla. No mulla on se reilu tunti aikaa yksinään puuhailla eli eiköhän tuosta suoriuduta ihan kunnialla.

Tämmönen junamatkustaminen on muuten melko lepposaa puuhaa. Tälläkin hetkellä istun ikkunapaikalla, maisemat vaihtuuu, kuulokkeissa soi Jackson Browne, tarjoilija pyörii tommosen kärryn kanssa ja tuo kahvin suoraan istumapaikalle eli kaiken kaikkiaan aika mukavaa. Tilaakin on riittävästi mulla kun on tämmönen PC-pistokepaikka eli sähköä löytyy ja pöytä on edessä. Jalotella jos haluaa niin ei muuta kun kävelylle. Kyllä tää matkustusmuotona on yks ihan parhaita ainakin tämmösille alle 400:n kilsan matkoille, siitä kun mennään pidemmälle niin lentskari vie voiton se kun on vaan niin pirun nopee vaikka se turvatarkastus ym. sekoilu vähän ahdistaakin.

----------------
audioläppää tästä eteenpäin
----------------


Mutta kuten sanottu niin nyt on seminaarit käyty ja opittu systeemisuunnittelua ja miksausta.
Eka päivä eli torstai oli systeemisuunnittelua ja fysiikkaa eli kuinka se ääni oikein käyttäytyy missäkin ilmastossa ja kuinka se vaihe muuttuu kun laitetaan filttereitä siihen matkalle. Kaiutinasettelua opeteltiin kans ja mittailtiin ämyreitä yms. Luennon piti Meyer soundilta Unkarilainen Karoly Molnar niminen jamppa, helvetin hyvin se osas ne asiat laittaa semmoseen muotoon et vähän pöljempikin ymmärs ;-)

Toinen päivä, perjantai olikin sit Buford Jones nimisen jenkin pitämä luento miksaamisesta. Kaveri on urallaan tehny tämmösiä pikkunimiä kun ZZ Top, Eric Clapton, Pink Floyd, Stevie Wonder, Prince jne. jne. Hämmentävintä siinä oli se et ei seppä kuulemma oo eläissään miksannu klubiolosuhteissa ja kaveri kuitenkin ollu jo 35 vuotta alalla. Kotimaassa kun rupeis sniiduileen et meitsihän vetää vaan halleissa ja festareilla niin aika ohkaseks kävis leipä ;-)
Hauskoja tarinoita sillä oli, 70-luvulla jenkeissä oli aika villiä toi äänentoistoyrittäminen. Led Zeppelinin rundejakin oli kaveri muuten tehny ainakin yhden systeemiseppänä.
Kuten sanottu niin hauskoja tarinoita sillä oli vaikkei siinä luennossa nyt mitään maailmoja mullistavaa kuultukaan. Lähinnä se oli sitä et sai todeta ettei niitä hommia sen kummemmin missään muualla tehdä, samanlaisia spedejä me ollaan näköjään joka puolella maailmaa. Ympyröiden koko vaan vaihtelee. Tommonen pelkkä halleissa rundaaminen kun on aika marginaalihommaa jos ihan vaan härmäks lauletaan. Syksyllä tosin ois kait yks hallirundi edessä, mutta siitä enemmän sitten kun aika on käsillä.

Tämmöstä tällä erää
Viltsu