keskiviikkona, tammikuuta 30, 2008

Kouluhommia

Tää viikko onkin sit vierähtäny luennoilla ja hands-on tyyppisissä harjoitustilanteissa. Maanantaina käytiin Jannen kanssa Höltän opastuksella opiskelemassa ja treenaamassa Digidesignin Venue, Profile-versio aiheesta. Nyt on presetit valmiina ens viikkoa varten, se tiskihän tulee mulle ens viikon perjantaina Lahden Finlandia-Klubille testiin. Janne ottaa sen taas seuraavana viikonloppuna johonkin hässäkkään missä on kait kolme bändiä ja lyhkäset vaihdot.

Eilen oli vuorossa Hedcomin järkkäämä Digivo V4 / Audiotechinca langaton seminaari. Toi Digico on jo tuttu eli lähinnä vaan nyt näki mitä on tullu muutoksia siitä kolmosversiosta ja pari uutta ideaakin kai saivat tehtaalle seuraavaa päivitystä ajatellen. Isoja asioita oli taasen se langatonhomma, aika paljon uutta ja hyödyllistä tietoa tuli siinä luennossa. Monta uutta asiaa siis, aikasemmin on kyllä tienny juttuja, mutta ei sitä mistä ne johtuu ja kuinka niitä voi välttää. Nyt sitä on vastaisuudessa paljon fiksumpi noidenkin asioiden kanssa.

Tänään oli tarkoitus mennä Vanhalle naputtamaan PM5D:tä kesää varten valmiiks, mutta se siirty ens viikolle. Eli päivä menikin ihan vaan kahvitteluks. Mutta mukavaa oli näinkin.

Moro ny taas
Viltsu

sunnuntaina, tammikuuta 27, 2008

Tunturi-ilmaa

Viikonloppuhan meni leppoisasti Levillä. Saavuttiin Kittilän kentälle vähän puolen päivän jäljestä ja tunturissa oltiin jo yhden maissa, paitsi mun monot mitkä Finnair jätti Helsinkiin. No enpä sillon ekana päivänä ois mäkeen kerennykkään. Mentiin jo kahden jäljestä puuhaileen omaan rauhalliseen tahtiin ja checkikin oli ohi jo hyvissä ajoin ennen seiskaa ja soittokin vasta puolilta öin eli saunakin tuli kokeiltua ja ihan ajan kanssa. Lauantaina sit kun heräsin niin läksin suoraan mäkeen missä osa porukasta jo olikin afterskin merkeissä mäen toisella puolella. Itse suoriuduin kanssa sinne ja muutama tunti vierähti leppoisasti laskien ja välillä huilaten. Vähän viilee oli vaan keli kun mittari näytti lähtiessä -25. Mutta mukavaa oli kuitenkin vaikka ne ankkurihissit vois mun puolesta vaikka räjäyttää ja laittaa tilalle semmosia missä pystyy laudankin kanssa meneen ilman että paikkoja särkee enemmän kun varsinaisen laskun jälkeen. Eli tuolihissi tai munahissi saa multa kannatuksen. Porojakin nähtiin siellä tunturin laella. Ja niinkun kuvassa näkyy niin Topi yritti ottaa kontaktia niihin, mut pelkurit lähtivät karkuun. Ja oman ryhmän löytäminen muuten tuolta mäestä oli melko helppoa kun ei kenelläkään ollu päällä mitään muuta kun mustaa ;) Tänään ei ollutkaan ohjelmassa enää muuta kun kotiinpaluu, heräiltiin kahden maissa ja kävästiin syömässä vielä lounas ennen kentälle lähtöä, kotona seiskan aikoihin. Mukava reissu. Joku sitten ottanu vähän isomman käsimatkatavaran reissuun, kukaan meistä se ei ollu.




Moro
Viltsu

torstaina, tammikuuta 24, 2008

Juhlan tuntua

Viikkohan on menny töiden touhussa oikein tosissaan ennakkotiedoista ja käsityksistä poiketen, eli maanantaina Kaustinen soitti ja täytti kalenterista viikon ainoat vapaat kun Smoju on kipiä eikä näinollen pääse töihin.
Tiistaina luottokunnan Visanpäivän tilaisuus, missä esiintymässä Viisi ja Jasse miksas. Hyvä meininki muuten tossa keikassa kun kerrankin meni rahat näin päin eli Luottokunnalta omalle tilille ilman maksuvelvollisuuksia. Ton Femman lisäkshän ohjelmassa oli sen alkupuheen lisäks levymusaa eli kattelin illan aikana läppäriltä Top Gearin parhaimpia. Nehän on BBC:n sivuilla ilmaseks katteltavana osoitteessa www.bbc.co.uk/topgear/ tai no eikai siellä ihan kaikki jaksot oo, mutta parhaat palat kuiteskin. Ja kaikki tämä puku päällä, luonnollisesti.
Keskiviikkona vuorossa tämänpäiväisen tilaisuuden rakennus eli ilman pukua keskiviikko.
Duunin jälkeen kävin kaupungilla datashoppailemassa ja diggailin iPodilta Metallicaa, Justice on aivan loistava levy, oli päässy jo vähän unohtumaan. Shoppailureissulta tarttu matkaan PCMCIA-CompactFlash adapteri PM5D:tä varten, siihen kun ei USB-tikku mee vaikka kuinka haluis. Toinen ostos oli semmone palikka mihin sain sisään sen mun edesmenneen läppärin kovalevyn ruuvattua sisään. Eli parillakympillä 60-giganen USB-kovo ilman ulkoista virtalähdetta ja on vielä pieni eli ei tollasta ahdista ollenkaan rahdata mukana. Kattelin vielä netistä vähän hintoja jos ostais irtona tommosen läppärikovon, vaiks 500-gigasen, ja istuttais sen tohon askiin. No mikä ettei.
Mutta joo, tänään taas puku päällä mikserin takana, vajaa puol tuntia niin alkaa tapahtumaan. On puhujia ja paneelikeskustelua ja illan päälle vielä musiikkiakin, elävänä. Ohi kuitenkin jo seiskalta eli sitähän on ihan ihmisten aikaan kotona pakkaamassa laskukamoja laukkuun. Loppuviikko menee meinaan leppoisasti Levillä. Perjantaina keikka siellä, mutta vasta sunnuntaina iltapäivästä kotio eli kerkiää ihan oikeasti mäkeenkin päiväks, mahtavuutta.

Moro ny
Viltsu

lauantaina, tammikuuta 19, 2008

Korvamonitorihommia

Tälle päivälle on soundchecki jo tehtynä ja keikkaa odotellessa tulin kotio saunaan, mahtavaa keikkailua tää tällanen. Nosturissa siis joku hyväntekeväisyyshässäkkä missä neljä bändiä, allekirjoittanut illan päättävän aktin matkassa.

-------------------------------------------Audioläppää-------------------------------------------

Mutta siis joo otsikon aiheeseen, orkkahan vetää yhtä jamppaa lukuunottamatta korvamonitoreilla ja mulla näinollen on vuokralla kaks settiä Shuren PSM-700 sarjalaisia ja kaks settiä PSM-600 sarjalaisia, tarve on yhteensä kolmelle kun rumpalilla on oma mikseri mihin mä syötän yhden linjan. Tossa ennen checkiä kun laitoin taajuudet kohilleen ja kuuntelin pakit läpi niin voi tsiisus, että siinä lippulaivamallissa on paska soundi sen 600:sen rinnalla. Mulle tuli sit käyttöön kaks 700-lähetintä ja yks 600-lähetin mutta pakkeja sit taasen yks PSM-700 ja kaks PSM-600 sarjaa, Illu joutuu vetään sillä seiskasatasella. Eli siis kun niitä tarkistelin ja kuuntelin läpi niin noi kalliimmat vastaanottimet vuotaa naapurikanavan läpi lähes saman verran kun sieltä tulee se varsinainen info ja se vika on nimenomaan vastaanottopäässä. Tässä tapauksessa kait on kyse ominaisuudesta, koska samaa ilmenee ympäri maailman näissä vehkeissä eikä tehtaan mielestä mikään oo pielessä. Ja vertailukohtana kun pitää Senkun IEM-järjestelmiä, millä siis viime aikoina pääsääntöisesti vedelly niin aika haikee on fiilis noitten Shurejen kanssa. Koskakohan sieltä on tulossa joku uus järjestelmä vai meinaavatko luovuttaa suosiolla. AKG:ltähän on jo tullut uus järjestelmä ja toi Senkku nyt on ollu hyvä ties jo kuinka pitkään. Saas nähä kuin Ameriikkalaisten käy. Se Shuren UHF-R sarja noitten mikkien puolella kun taasen on aika asiallinen järjestelmä.

-------------------------------------------Audioläppä loppuu-------------------------------------------

Mutta ei se siitä kuten sanotaan.
Moro
Viltsu

perjantaina, tammikuuta 18, 2008

Hyvää syntymäpäivää

Keskiviikkona oli siis Oksun synttärit ja Kallen ja Pasin kanssa päätettiin järkätä pienet juhlat tapahtuman johdosta, sankari itse oli vähän vastahankaan aluks, mutta kun sai ton sateenvarjodrinkin eteensä niin kyllä se ilme kirkastu ja juhlat polkastiin oikein toden teolla käyntiin.


Illan ohjelmassa oli sivistynyttä seurustelua hyvässä porukassa, musiikkia ja itämaisen keittiön antimia. Sivistynytä seurustelua harrastettiin jopa siinä määrin etteivät aivan kaikki päässeet enää loppuillasta kaikkiin ravintoloihin. Juhlat olivat siis onnistuneet. Mukavaa oli ja eilen oli pää kipeä.

Heleijjaa
Viltsu

maanantaina, tammikuuta 14, 2008

Vesiliirron SM-kisat

Meininki oli kun Woodstockissa konsanaan, no yleisöä nyt ei aivan siinä määrin ollu mut mutaa oli, se kenttä meinaan suli kokonaan ja hiekkakenttä muuttui mudaks kisojen edetessä. Eli lepposat oli kelit, vettä sato ja useampi aste plussan puolella ja koko viikonlopun vaan lämpeni. Ladut pysy kyllä jollain lailla kuosissa koko kisojen ajan että kaikki kisat mitä oli tarkoituskin hiihtää tuli hiihdettyä ja voittajat palkittua. Lauantaina mun homma oli hoitaa avajaisjuhlallisuuksien ääni. Alkuun normipuheet ja fanfaarit, tän jälkeen neljästä eri kuorosta kasattu satahenkinen mieskuoro veti Finlandia-hymnin ja loppuun vielä kylän oma poika Talentin voittaja Aleksi Vähäpassi veti oman shownsa. Langattomia mulla oli loppuen lopuks 13 kanavaa tossa toteutuksessa, 10 kuorolle, 1 trumpetille, 1 Beatboxmikki ja 1 puheille eli ihan sitä 20 kanavaa ei tarvittu mikä oltiin tohon hommaan varattu. Parempi näin, ainahan se on varmempi ja helpompi mitä vähemmällä pärjää.
Sunnuntaina toimenkuva oli olla Smojulle mailapoikana tolla lavalla tuolla mutavellin keskellä. Oli meillä vielä tuollakin 14 kanavaa langattomia. Niiden ansiosta vedettiin yksikin big band lauteille varmaan maailmanennätysvauhdilla. Rummut, kitarakamat, kiipparit ja basso vedettiin ihan normaalisti piuhoilla mut puhaltajille tumpattiin jokaselle langaton eteen ja ei muuta kun show käyntiin, mikityksineen meni checkiin alta vartti. Välillä näin. Poiskin oltiin tuolta sateesta varastolla vehkeitten kanssa jo viiden aikoihin iltapäivällä, ei paha.

Tänään muuten sain keittiön kattoon ne reiät ja lampun roikkumaan, hyvä tuli vaikka itte sanonkin. Vielä kun sais ne kaakelit haettua ja laitettua seinään niin sais ton toisen puolen tosta keittiöstä valmiiks. Nythän on meneillään semmonen kaks osanen keittiöremppa, käytävän molemmat puolet erikseen. Toiseen puoleen on jo suunnitelmat valmiina, enää puuttuu rahotus ;)

Mutta onhan tässä aikaa, ei elämässä nyt niin hoppu oo. Kyllä sitä kerkiää myöhemminkin, jos nyt tän vuoden puolella kuitenkin.

Moro
Viltsu

perjantaina, tammikuuta 11, 2008

Vesihiihdon SM-kisat

Tämän viikkoinen työmaa onkin tossa ihan kotinurkilla vaikkakin naapurikunnan puolella. Hakunilan urheilupuisto siis ja hiihdon SM-kisat. Kisat alko tänään, mutta mulla ei ollu muuta kun pieni testi langattomian kanssa ohjelmassa. Kisakuulutukset ja taustamusat hoidetaan kiinteällä jo olemassa olevalla järjestelmällä ja mun hommaa on pelkästään huomisaamun avajaisjuhlallisuudet. Toihan on koko urheilupuisto täys joitain pieniä sään kestäviä line-array purkkeja, merkkiä en tiiä kun en oo kysyny. Eli en tuonu edes PA:ta. Mulla on vaan mikseri ja mikit, nopee purku.
Avajaisiin on tulossa 100-henkinen kuoro vetään keskelle sitä hiihtostadionia ja sit on vähän trumpettia, beatboxausta ja puheita. Langattomilla mennään kun ei sitä kaukokaapelia oikeen voi keskelle latuakaan vetää. Ja jos sinne ladun alle kaivaa niin sitä oikein taho pois sieltä saada ennen kun lumet sulaa. Siitä hangen päältä kun viikonlopun aikana aika moni hahmo tarpoo niin tiukkaanhan se hanki pakkaantuu.
Paljon on siis langattomia käytössä.
Tohon meidän langaton pokan päälle vielä Ylen ja Urheilukeskuksen langattomat, niin laskin et 32 kanavaa saatiin yhteensä radioaalloille tavaraa. Ainakin tänään checkissä kaikki toimi ja asiat oli hyvin. Tai no hyvin ja hyvin tossa kuvassa meininki kuumimmillaan kisatorilla Smojun toimipisteessä, vielä eilen toi oli lumikenttä, huomenna varmaan jo hiekka esillä. Tänään ei sit palkintojakaan tuolla jaettu vaan menivät sisätiloihin palkitsemaan päivän parhaat.
Asiat on muuten hyvin, mitä nyt toi keli vois tosiaan olla vähän talvisempi varsinkin kun kyseessähän on nimenomaan hiihtokisat.

Edellisissä hiihtokisoissa misä olin duunissa niin oli harmit vähän eri laatuisia. Ne oli ne surullisen kuuluisat hiihdon MM-kisat ihan kotomaassa Lahdessa kun oli Suomen joukkue päättäny voittaa hinnalla millä hyvänsä. Vituikshan se meni sit. Kaikenlaista harmia.

Moro ny taas
Viltsu

perjantaina, tammikuuta 04, 2008

Uusia vuosia uusia tuulia

Vaikkakin hyvin saman tyyppisissä hommissa kun viime vuosi. Mutta ei tarvinnu tohon loppukuulle odotella vuoden ekaa keikkaa vaan vajaa viikko meni eli nyt vajaan tunnin päästä lähtis eka keikka tälle vuodelle käyntiin. Tuli meinaan komennus Nosturiin lavapäähän talonmieheks, iltamissa pöytälätkän lisäks Naked ja Mind Of Doll nimiset orkat, kummallakaan ei omaa monitoriseppää, no onpahan landiassa rauhallista.
Kevään aikataulut muutenkin jo aavistuksen selkiytyneet, mutta on siellä väleissä vielä vähän turhan paljon vapaita. Jos huhti-toukokuulle on jollain jotain rundia tarjolla niin lähden mielellään.
Mutta ei se siitä kuten sanotaan jos vaikka vapailla sais sen keittiön lampun kattoon minkä tavallaan lupasin jouluks laittaa, täs on nyt todellakin ollu kaikenlaista ja kuka sitä nyt betonia poraa keskellä yötä. Naapurit vois siitä jo aavistuksen suuttua. No syssymmällä sit.

Moro
Viltsu.