perjantaina, heinäkuuta 09, 2010

Ruis´fuckin´Rock

Keskiviikkona tempasin ihan suunnitelmien mukaisesti mopon käyntiin puolilta päivin ja läksin Nosturin kautta kohti Turkua. Nosturilla vein vaan goottien in-ear räkin Rentalille Turkuun vietäväks, jossain vaiheessa meinaan selvis et The Sounds tarvii ittelleen korvamonitorit ja lepakoilla kun sattuu oleen moinen setti vapaana, niin miksei sitä antas ulos vuokralle. 


----
Mainostauko:
Ja tiedoks kaikille et goottien mikki ja in-ear poka on käytettävissä kohtuullista korvausta vastaan aina kun vehkeillä ei oo omia töitä. Viestiä allekirjoittaneelle jos kiinnostaa. Mikit on kaikki Shuree samoin kuin In-Earit. Mikkilistan annan pyydettäessä ja In-Eareja on yhteensä 7 kanavaa PSM-700:sia. Kaikki nätisti räkitetty ja letkutettu.
----


No Nosturilta lähdinkin sit kohti Turkua ja vähän Saukkolan jälkeen vanhalla Turuntiellä on traktorimuseo, mistä oon ajanu ohi aivan liian monta kertaa ennen tätä, missä piti ehdottomasti käydä. Tymäkkä mesta ja hiljanen. En meinaan nähny ketn missään, no okei yhen koiran mä näin siel pihamaalla. Eka niist museon halleista oli myös kassa eli siel oli pöydällä kuppi mihin piti laittaa vitonen :) ja sit vieraskirja mikä oli tarkoitus signeerata. Mahtimesta ja kuvia tuli otettua varmaan 50 :)
Hienot ajokelitkin suosi lukuunottamatta sitä yhtä minuutin mittasta sadekuuroa :) No 30 kilsaa myöhemmin housut oli taas kuivat. Kesä kuivaa jne.
Eilen meillä olikin sit rakennuspäivä täällä Ruisrockin niittylavalla, viuhkaa meni vähän helvetisti kun laskeskeltiin et mull on parhaimmillaan neljä bulsaa monitorilandiassa, tosin vaan kolme kerralla kytkyissä :)
Tänään tultiin vähän ennen kymppiä aamulla ottamaan vastaan Ozzyn crew. Toivat lavalle kaiken omaa, tosin äsken tuli pyyntö ottaa mun sidefillit käyttöön, ovat kai sitten paremmat kun niiden omat. Mulle käy mainiosti, palveluammattihan tää on :)


Ei tällä erää muuta.
Palaillaan
Viltsu

Ei kommentteja: