perjantaina, huhtikuuta 10, 2009

Ajokausi 2009

Onhan siitä jo kohta viikko kun viimeks päivitelly. No toisaalta mitään ihmeellistä ei oo juurikaan sattunu niin mitä sitä turhanpäiväsiä kertoilemaan :)
Sunnuntain kotimatka Rukalta meni makoillessa ja elokuvien parissa ja sit alkuviikosta olikin muutama vapaapäivä, jotka tuli kyllä kaikki tarpeeseen. Keskiviikkona sain haettua mopon himaan Lahdesta eli tän vuoden ajokausi on nyt virallisesti avattu. Sitä tammikuista naapurustossa pyörimistä kun ei voi oikeen kunnon ajelureissuks sanoo. Junalla menin Lahteen kypärän kanssa ja ajamalla kotio. Vähän oli viel viilee keli ajella varsinkin kun noi mun varusteet on enemmän kesäkelin vehkeitä, mutta mukavaa oli. Ja junalla mennessä laittovat mut istumapaikalle 69, vittuileeko VR mulle vai mistä on kyse?

Illan päälle iski vielä innostus lähteä konserttiin. Ei tarvinnu kun yhen suostuttelevan puhelinsoiton. Hanoi Rocks siis Tavastialla, mestoilta löyty vielä Popedan tekniikkaryhmää, jotka suostuttelivat vielä lähteen Apolloon kattoon Popedaa. No mikä ettei. Sain vielä Villeltä autokyydin kotiin ja olin jo kahden maissa himassa. Paskemminkin ois voinu illan viettää.

Eilen olikin taas orkanpändin kanssa musiikki-iloittelua tällä erää Tampereen Apollossa. Villi sali. Samassa kaupungissa oli vielä KT-ryhmä edustamassa, joten ilta kääntyi juhliksi. Mukavaa oli.

Tänään Himos kolmatta ja viimeistä kertaa tälle kaudelle.

Ei kait siinä.
Moro
Viltsu

Ei kommentteja: