keskiviikkona, huhtikuuta 01, 2009

Mies vailla menneisyyttä eli kaikenlaista lisäharmia

Sunnuntaina päästiin Auvisen kanssa Leville vajaa kolme tuntia myöhässä rengasepisodin jälkeen, kuitenkin ennen puolta yötä. Maanantaihan oli meillä vapaapäivä eli ei muuta kun mäkeen. Tällä kertaa en edes yrittäny muita rinteitä kun niitä paria siin gondolihissin kupeessa. Ei ne ankkurit enää kiinnostanu. Mukava oli laskea vaikka paljon huonommassa kunnossa oli mäet kun pari viikkoa sitten. Illalla kävästiin vielä kattomassa Kari Tapiota Areenalla.

Tiistaina läksin mäkeen eka yksinäni kun ei Auvisesta ollu vielä siinä vaiheessa kaveriks ja loppuryhmäkin istu vielä koneessa matkalla. Muutaman tunnin laskin osittain itt
ekseni eli tutustuin pariin hahmoon hississä ja laskin niiden kanssa myöskin jonkun aikaa. Sitten tulikin jo oma ryhmä mäkeen ja sahattiin sitä Levin kisarinnettä porukalla varmaan 4 laskua ja jossain vaiheessa päätettiin tempasta se vielä kertaalleen ja sit ylös ja Tuikun kautta kotio ja töihin. Sehän ei sit ihan menny suunnitelmien mukaisesti. Viimen lasku siinä kisamäessä meinaan päätty omalta kohdalta kaatumiseen ja aivotärähdykseen.
Kaaduin siis siinä kisarinteen alapäässä ja löin pääni. Meni muisti. Ylös pääsin omin avuin ja läksin kävelemään lauta kainalossa kohti vuokraamoa täysin vailla ymmärrystä ympäröivästä maailmasta. Edellinen viikko oli kans kateissa eli en tienny mistä oon tullu, millä ja mitä tein edellisenä viikonloppuna. Aika villi fiilis.
Rinnelekurit tuli siihen vuokraamoon kattoon tilannetta ja soittelivat Kolariin päivystykseen ja laittovat mut taksilla sinne. Taksimatkalla rupes muisti palaileen ja Kolarissa lekuri an
to muutaman pillerin ja pari päivää saikkua. Eilinen oli siis vapaapäivä. Eikä tarvinnu jäädä sinne sairaalaan yöks vaan päästi kotia.
Tänään on vakaa aikomus tehdä illan keikka, ei välttämättä kuitenkaan roudaus ihan vielä taitu entiseen malliin.

Nyt on muisti jo palaillu ja enää ei oo kateissa kuun viimenen puol tuntia ennen laskua eli en muista esimerkiks viimestä nousua ollenkaan. Muisti siis loppuu edellisen la
skun loppuun ja alkaa siitä kun lauta kädessä kävelen kohti vuokraamoa.
Tästä eteenpäin en enää lähe rinteeseen ilman kypärää, se on varma.
Urheilu on vaarallista.


Moro taas
Viltsu

2 kommenttia:

Jazmanaut kirjoitti...

No kylläpä sulle nyt sattuu ja tapahtuu!
Ota iisisti, kohta on kesä.

Viltsu kirjoitti...

Ja kaik tää on tapahtunu selvästä päästä. Jos vaan ryyppäis ni mitään ei tapahtuis :)

Urheilu on vaarallista.