tiistaina, kesäkuuta 09, 2009

Tuurausta, festivaalia ja autohuoltoa

Männä viikolla siis ei ennen torjantaita tapahtunu juurikaan mitn, mut sit rupeskin tapahtuun.

Torstaina siis Maijan backline ja PA kyytiin tulevaa viikonloppua varten ja siinä samalla goottien loput tarvittavat romut UKT:n varastolle, jotta saa uudet langatonräkit iskuun. Tulevana sunnuntaina kun pitäs lähtee niiden kanssa lentämään taas. Siinä aamulla kun ajelin kohti Nosturia niin Corollasta kuoli perkele laturi, hoidin siis päivän asiat julkisilla ja kävin illansuussa ajamassa raajarikon ilman valoja kotio. Sen verta oli kuitennii akussa virtaa et himaan pääs.
Perjantaina yhden maissa startti kohti Imatran kylpylää ja Maijan kesäkeikkojen aloitusta. Nyt siis tekniikassa vahvasti juhlakokoonpanolla itse kun olin tuuraamassa Auvista keulilla ja Aksu oli Kauhasen tilalla monitoreissa. Talon DAS-merkkisillä stereoilla päätin vetää ja hyvin niillä tuon pärjäs. Jonkun aikaa siihen virittämiseen sai kylläkin käyttää, m
ut toisaalta mieluummin käyttää sen vartin virittämiseen kun PA:n roudaamiseen :) Jami sai vielä kesken illan palohälytyksenkin aikaseks kun jostain syystä ne hälyttimet oli päällä vaikka niiden piti olla pois käytöstä konsertin ajan. Yöllä roudauksen jälkeen kun pääs hotellihuoneeseen niin oli telkkarissa pahoitteluviesti aiheettomasta palohälytyksestä ;)
Lauantaina saatiinkin lähteä jo puol kasi aamulla Imatralta kohti Espoota ja Kivenlahtirockia, soittoaika kun oli jo 13.30. Hyvin meni sekin vielä kun ei vastoin ennakkoilmoituksia satanukkaan ollenkaan. Siitä vielä bussi kaupunkiin parkkiin ja huolehtimaan et kissoilla on ruokaa. Kotona olin jo ennen viittä iltapäivällä.

Kuuden aikaan sit sain idean, että josko sitä lähtiskin Tampereelle hevifestareille. Kyyti ja passikin järjesty niin eihän siinä muu auttanu kun lähteä retkelle. Sillon lauantaina kerkis Mötiköitäkin näkee vielä kolme viimestä biisiä. Sunnuntaina tulikin oltua koko päivä festareilla kun KT:n kyydissä sinne menin ja ne oli päivän aloittava akti päälavalla ja illan viimeisenä taasen oli Nightwish niin siihen astihan siellä piti olla kun Leinosen kyydillä tulin kotio. Naapuri siis on orkan valomies. Oikeen näppärästi meni tuo, mitä nyt harmia kotimatkalla aiheutti sakkorangaistuksen rajan ylittänyt ylinopeus :(

Ja olihan siinä illassa vielä muutakin. KT:n valomies Sly oli mukana Thorin esityksessä kakkoslavalla, jumalauta. Vahvaa toimintaa. Idea siis oli, että semmonen viittasankari taistelee Thorin kanssa lavalla ja yllättäin häviää sen matsin. Todella vahvaa toimintaa. Tollasta hommaa näkee valitettavan harvoin päälavalla, tai oikeestaan ei ikinä :)

Siinä vaiheessa kun pääs sinne kakkoslavalle ja näki sen shown käynnissä niin ei pystyny lähteen ennen ku oli ohi. Muovikalloja ja lekaharkkoja laitettiin palasiks moukarilla ja hampailla taivuteltiin rautatankoja, puolalastomat mimmit tanssi siellä seassa ja Sly moukaroitiin styroksimoukarilla maahan ja vedettiin vielä mikkiständi kaulan ympärille solmuun, todella vahvaa.



Tänään kävin hakemassa siihen Corollan laturiin uudet hiilet ja laitoin ne paikoilleen, ei vaan laturi vieläkään heränny, paska. Eli siis jos jollain on nurkissa vuoden -91 1,6 litraseen Corollaan laturi niin semmoista saa tarjota.

Kiiti ja moi
Viltsu

Ei kommentteja: