torstaina, heinäkuuta 30, 2009

Hoppua vaihteeks

Sunnuntaina kun illalla kirjottelin viimeks niin olin ja taas vaihteeks päässy saareen leireilemään ja siinä iltakokouksen tiimellyksessä oli aikaa sen verta raapustaa et kerkis päivityksen tekeen.
Tiistaina illansuussa rantauduin kotia kun keskiviikko näytti sen verta kiireiseltä ettei olis välttämättä kaikke kerinnä jos olisin ollu takas kuivalla maalla vasta puolen päivän jäljestä. Ja pientä flunssanpoikastakin kuumeen kera oli ilmoilla niin sai rauhassa nukkua senkin pois.
Keskiviikkona mulla oli tapaaminen tulevan työnantajan kanssa ja siinä palaverin lomassa saatiin kaik sovittua ja nyt ei muuta kun syksyä odotellessa, siitä lisää kun aika on otollinen. Keskiviikkona kävin myös treenikämpällä kattomassa kaikki keisit läpi et mukana on tämänpäiväistä retkeä kaikki tarpeellinen. No ei sit ollu vaikka ite katoin :) Yks Y-piuha uupu, mut paikattiin se puute parilla adapterilla ja D.I.boksilla. Illan päälle kävin vielä lentokentällä ottamassa retkelle lähtevät romut vastaan tavarataksista ja vein ne yösäilöön.
Tänään aamulla viiden maissa ylös ja kuudelta kentälle kohti Lontoota. Nyt istuskelen takahuoneessa checki tehtynä ja vaihtokin alkaa vasta puolentoista tunnin kuluttua.
Huomenna puolilta päivin lento Osloon ja sieltä eteenpäin autolla Ruotsin kautta ja lautalla takasin Suomeen maanantaiaamuna. Orkkakin vaihtuu tässä välissä.
Viime vuonna kun tuli likkojen kanssa käytyä Norjassa niin eihän hyvää traditiota sovi mennä rikkomaan joten tänä vuonna taas se pakollinen Norjanpisto.

Kahtellaan taas
MO
Viltsu

Ei kommentteja: