tiistaina, maaliskuuta 17, 2009

Lapin komennus

Meneillään olevan hiihtokauden ensimmäinen lapinkomennus saatiin viime sunnuntaina kunnialla loppuun. Okei se lauantai meni jo etelämpänä kainuussa Rukalla.

Viis keikkaa pohjoisessa oli siis viime viikon ohjelma. Retki alko leppoisalla 14:n tunnin ajomatkalla Äkäslompoloon, mistä alkoi tiistaina keikat. Matkalla cateringin hois eräskin hra Boissons. Keskiviikkona oli vuorossa siirtyminen Leville, missä onneksemme kaks keikkaa putkeen. Tämä siis tarkoittanee luonnollisesti sitä että jopa tekniikka kerkiää kunnolla mäkeen. Hyvässä kunnossa oli rinteet ja mukava oli laskea kun ei pakkastakaan ollu kun kymmenen astetta. Mahtimeininki, vielä kun pääsisivät niistä ankkurihisseistä eroon. Molemmat Levin vedot meni totuttuun tapaan helposti, mikäs siinä on laittaessa kun on kalusto ja jäbät kohallaan, tuolla kun on se paljonpuhuttu apukantokin aina paikalla :)

Perjantaina vuorossa Saariselkä ja lauantaina Ruka. Saariselkä oli mulle uus tuttavuus kun ei noiden vakityönantajien kanssa mitään varsinaisia lapinrundeja olla ikuna tehty, jotta kokemus on noista lapin keskuksista mulla rajoittunu vaan muutamaan suurimpaan keskukseen. Eipä sitä kyllä tälläkään retkellä jääny Saariselästä tai Äkäslompolosta muistiin kun keikkapaikka ja hotellihuone.

Rukalla oli taas jälleen kerran loistomeiningit, on näköjään ihan sama minkä ryhmän kanssa sinne Bistroon menee keikalle niin aina on tupa täys ja bileet pystyssä, tämäkään kerta ei tehny poikkeusta. Parin viikon päästä tuonne uusiks ja sit ollaan pari päivää putkeen. Kerkiää siis mäkeenkin sillon.

Nyt ollu pari päivää kotona toipumista ja huomenna Helsingin Apolloon keikalle, torstai ois vielä vapaata ennen viikonlopun keikkoja. Laskeskelin et helmikuun 4. päivän jälkeen ei ookkaan ollu vapaita kun maksimissaan päivä kerrallaan. Aika pitkälti makoillessa siis menny tämä alkuviikko. No välillä pitää levätä, muuten ei jaksa :)

Palaillaan taas
Viltsu

Ei kommentteja: