tiistaina, maaliskuuta 24, 2009

Koulutusta

Sieltä Vantaalta saatiin ihan omassa porukassa myös poistua kun ei niitä apuhahmoja näkyny sillonkaan. Jos puhelimessa joku lupaa yrittää hoitaa niin se on ihan varma että ketään ei tuu. Näin se meni tälläkin kertaa. Ja poistuessa vielä kävi hotellinjohtajakin kyselemässä että miks lounasaikaan roudaillaan kun ei se oo sallittua talossa. Kukaan ei vaan ollu meitä muistanu infota asiasta. Vähän helvetin monta lappua ja sähköpostia on itse kullakin missä on sekunnilleen sissänroudaukset yms. mut ei halaistua sanaa konsertin jälkeisestä aikataulusta eli nyt tällä kertaa saavat kyllä syyttää ihan itteään jos meni lounas vituiks. Ei me tahalteen. Tilanne nyt kuitenkin on se et pois pitää päästä ja siitä seuraavalle keikalle.
Mutta helvetin hyvin oli ryhmää Tulisuudelmassa ja meininki kohillaan keikalla. Mahtihommaa.

Lauantaina vuorossa jälleen kerran Himos, toista kertaa tälle kaudelle ja yks olis vielä jäljellä. Iso lava ja helppo roudaus on aina hyvä, nopiaan siis oltiin niin sisällä kuin keikan jälkeen ulkonakin. Sunnuntaina olin jo yhden jäljestä kotona viettämässä vapaapäivää, niitäkään kun ei liiemmälti oo viime aikoina ollu.
Eilen oli toi otsikon mukainen seminaari eli d&b:n uuden T-sarjan seminaari, paljon oli tuttuja sielläkin ja uusia komootteja ihmeteltiin. Innolla odotamme koska tulee ekat vastaan tien päällä.

Tämä päivä ja huominen onkin sit ihan oikeita vapaapäiviä eli ei oo minkäänlaisia velvollisuuksia töiden suhteen. Mahtavuutta. Saa digiboksia tyhjennettyä ja jos vaikka vielä jonkun verran Guitar Heroeta tahkois. Oli Anttilassa tarjouksessa Guitar Hero III: Legends of Rock, niin pakkohan se oli sieltä poistaa ja hakea perheeseen muovigibsoni.

Torstaina Tahkolle.

Palaillaan taas
Viltsu

Ei kommentteja: