tiistaina, helmikuuta 28, 2012

FME -> UMK

Pari viikkoa meni lepposasti edellä mainitun nimisissä kisoissa. FME mentiin hyvin perinteisesti normaalien hevikisojen tunnelmin eli ihan kauheesti ei vierailijoita mun maailmassa näkyny. Tasan yks seppä käväs ja sekin toi oman bulsan mukanaan. Tämäkin oli sit koko kisojen vika akti Stamina, kaikki muut sai ihan itte raapia. Hompalla oli kans etupäässä enemmän miksattavaa kun alkuun kelattiin, oisko sielläkin ollu raavittavana 5 tai 6 orkkaa eli melkeinpä puolet koko kisojen esiintyjistä :) No mutta kuten sanottu niin töihinhän tonne lähdettiin ja Ringo piti mut kahveissa ja safkoissa niin ei ahistanukkaan. Paitsi sunnuntaina purussa ahisti lumisade kun ei autot päässy liikkumaan varaston pihassa eikä Kaapelilla siin hangessa. Eivät siis oikeen kunnolla päässeet sisään halliin ku jäi siihen ovelle sutimaan eli lauantaisella kelillä purkupäivä ois ollu toista tuntia lyhkäsempi :( kun ei ois tarvinnu odotella jumissa olevia autoja.
Seuraava viikko olikin sit Uuden Musiikin Kilpailua eli Euroviisukarsintaa vanhalla jäähallilla. Meikäläisellä todella helppo pesti eli ei haitannu vaikka olin sairauden takia poiskin yhden täyden ja pari puolikasta päivää. Yleltä tuli siis monitoriseppä vetään ton shown eli mä vaan kasasin pyydyksen ja kattelin vierestä kun Arto leipo meneen.


Ei muuta taaskaan
Moro
Viltsu

keskiviikkona, helmikuuta 15, 2012

Kova rauta

Sain tänään testiin Shuren PSM1000 InEar-järjestelmän. Himassa nyt hetken testailin ennen tositoimia ja onhan meinaan Ameriikan poika laittanu laitteen. Kaik toimii just niinku sen kuvitteliskin toimivan eikä jonkun mystisen insinöörilogiikan mukaisesti, stereoerottelu on parasta mitä oon kertaakaan miltään langattomalta monitorijärjestelmältä aiemmin kuullu ja taajuuksien sekä asetusten synkkays toimii molempiin suuntiin ihan yhtä vaivattomasti. Nythän toi kyseinen laite on mulla tän viikon FME:ssä ja ens viikon Uuden Musiikin Kilpailussa tosikäytössä. Kahtellaan sit lisää.


Moro
Viltsu

tiistaina, helmikuuta 07, 2012

Aikamoinen meininki.

Mikä vittu ihmisiä vaivaa, kaikesta ollaan niin saatanasti mieltä ja kaikki muut mielipiteet on vääriä. Tai ainakin tämmösen käsityksen saa kun seuraa sosiaalista mediaa.
Tää homma lähti mun mielestä lapasesta edellisisssä eduskuntavaaleissa kun Perussuomalaiset sai reippaammin omaa ryhmäänsä eduskuntaan ja samalla ääntään enemmän kuuluviin. Ja en jaksa uskoa et kyse on suurimmasta osasta Suomen kansaa vaan pelkästään äänekkäimmästä osasta, koska yhtäkkiä olikin ok olla niin saatanan kriittinen kaikkea vierasta kohtaan. Nyt tää sama saatanan sekoilu jatku näis pressanvaaleissa. Nekin on onneks nyt ohi eli voitasko pikkuhiljaa rauhottua, elämä jatkuu ja aika pitkälti samalla mallilla kun on tähänkin asti menty. Hyvä että on mielipiteitä ja hienoa et ihmiset tekee yhdessä asioita yhteisten päämäärien vuoks, mut joku raja. Ja siis jokaisessa leirissä on ollut valtavasti ihan fiksustikin käyttäytyviä ihmisiä, joita en siis ainakaan tietoisesti tässä tekstissä käsittele.
Tämä kyseinen kirjoitus mitä nyt kirjoitan sai innoituksensa tästä seuraavasta keskustelusta.
Aika hyvin paistaa tuosta läpi et suurin osa kirjoittajista ei oo äänestäny missään vaiheessa kumpaakaan kakkoskierrokselle selvinnyttä ehdokasta. Ekat 20 sivua oli ihan viihdyttävää lukemista, jossain vaiheessa lukeminen rupes oleen kiusallista ja sen jälkeen vaan vitutti. Ja kyllä luin sen kokonaan, koska kun oli kerta alotettu ja yli puolen välin päästy ni pakkohan se oli loppuun asti jatkaa. (tässä vaiheessa ketjussa oli kokonaisuudessaan 76 sivua)
Uskaltaisin väittää (ja luotan siihen) et edelleen suurin osa suomen kansasta on ihan fiksua ja sinut itsensä sekä naapurustonsa kanssa ja niille on yks lysti et onko joku naapureista esmes. homo vai ei, ihonväriltään tummempi kuin itse, edustaako joku naapureista jotain muuta uskontokuntaa kuin itse, äänestikö joku naapureista jotain muuta kun omaa suosikkia, diggaako joku naapuri muusta musasta kun itse tai jotain muuta yhtä yhdentekevää.
Erilaisuus on rikkaus, elämä olis helvetin paljon tylsempää jos kaikki olis samanlaisia, diggais samoista asioista ja ajattelis asioista samalla lailla.
Ja mitä tulee tohon nykyään paljolti viljeltyyn suvaitsevaisuuteen sanana niin se on tässä viime vuosien aikana onnistuttu raiskaamaan niin totaalisesti et en sitä kauheesti viitsi enää itse käyttää. Mun käsitys aiheesta on täysin erilainen kun näiden intternetissä kaikkein kovimpaan ääneen huutelijoiden näkemys, joidenka mukaan mä olen ahdasmielinen ja ennakkoluuloinen kun en oo samaa mieltä KOKO SUOMEN kansan kanssa kun en ole "maahanmuuttokriittinen". Ja toikin on muuten sanana karmee. Ja myönnän nyt provosoituneeni tuon "keskustelun" innoittamana parista muustakin jo jonkin aikaa päässä pyörineestä asiasta ja haluan tuoda oman näkemykseni nyt ilmi.
Mun mielestä idiootit on idiootteja riippumatta ihonväristä, uskontokunnasta, asuinpaikasta, kansallisuudesta, poliittisesta suuntautumisesta, rodusta tai seksuaalisesta suuntautumisesta. Mut kaikilla on silti oikeus olla ja elää niinkun itse parhaaks katsoo. Jokainen saa valita seuransa ja mielipiteensä ihan itse eikä siitä pidä kenenkään muun ottaa itteensä. Toisaalta omien mielipiteidensä kanssa voi joskus jopa olla ihan järkevää olla hiljaa, kaikki ei oikeasti aina halua kuulla mitä mieltä kukakin on ja välillä on nastaa vaan jauhaa paskaa olematta yhtään mitään mieltä mistään. Omasta mielestäni näin toimin, paitsi nyt, mutta toisaalta tää on ihan mun oma foorumi, jossa mä saan tehdä ihan mitä vaan mä haluan.
Nyt on suomeen valittu seuraava pressa ja vaikka ei oma ehdokas voittanutkaan ni ei mun maailma tähän kaadu ja aion jatkaa elämääni ihan samalla lailla kun oon tähänkin asti eläny. En aio boikotoida mitään tämän johdosta, tulen edelleen tekemään töitä samojen ihmisten kanssa, vapaa-aikani tulen viettämään ihan samojen naamojen kanssa kun aiemminkin, aion käydä töissä ihan niinkun aiemminkin, verot ja lainatkin pitää ihan entisen mallin mukaan maksaa.
Oma ehdokas pääs kuitenkin tokalle kierrokselle eli nyt kun oon oman vaalisalaisuuteni paljastanu niin samassa musta sit vissiin tuli "vasemmistolainenituhippikommarihomosivariviherpiipertäjäpuidenhalailijahaavistolainentaiteilijahihhuliateisti", joka on väärässä oman mielipiteensä kanssa ja häviäjien joukkueessa. Mulle saa nyt julkisesti nauraa ja ilkkua. Se että tämä kyseinen teksti on mun blogissa (joka siis on vapaa luettavaksi lähes joka puolella maailmaa) eikä mun FB-profiilissa on tietoinen valinta, koska naamakirjassa näitä mietteitä ei näkis kun mun tuhat lähintä ystävää :).
Nyt tän näkee useat kymmenet jopa täysin ventovieraat ihmiset! Paitsi että aion linkittää tän myös naamakirjaan.


Peace&Love
Viltsu

sunnuntaina, helmikuuta 05, 2012

Päivitystä

Aikaa on taas vierähtäny Circuksessa, Movarilla firmakisojen merkeissä, Haavistosta on tehty pressaa ja mikä tärkeintä, oon kerinny oleen tallilla mopon kimpussa. Kesän stuukki rupee selkiytyyn, astinlaudat on paikoillaan ja stongan jos vaihtas tommoseen kiikkuun. Uudet jarrutkin on jo rantautunu Suomeen ja verot maksettu eli pitäs vaan kaydä lentokentän kupeesta ne hakee. Penkkiä nostin takareunasta vähän ja nyt vaan mietityttää et voiks tohon laittaa enää sitä olemassa olevaa takalokaria ollenkaan vai pitääkö sekin tehä uusiks kun toi pyörän ulkonäkö on sen verta ny viime vuotisesta muuttunu. No pitää mallailla ja kahtella et mitäköhän sitä. Ja Ilari tekee ne loput pronssiosat mulle ens kuussa ja ne pitäs Tampesterista noutaa ja asentaa paikoilleen.
Nyt Circuksessa päivystämässä kun Cat Power niminen orkka pitää treenejä, no liksa juoksee.


Ei muuta
Palaillaan
Viltsu