perjantaina, joulukuuta 30, 2011

Hämmennystä

Kovaa hommaa kaiken maailman valviroilla sun muilla. Sähköröökien myynti tehdään niin vaikeeks et käytännössä se on mahdotonta ja nyt nää viimeset kelaukset kaljojen piilottamisesta kaupoissa. Röökithän on jo viety jemmaan ja eiköhän ne automaatitkin kohta häviä kassoilta. Seuraavaks Alkot takasin 80-luvulle et tiskiltä tilataan ja seppä kiikuttaa flindat ruskeessa paperipussissa kuluttajalle. Kohta varmaan joku kieltää ravintoloiden näkymisen katukuvaan, koska sehän automaattisesti johtaa koko kansan alkoholisoitumiseen kun viinaa myyvät paikat on kaikkien näkösällä. Seuraavaks karkkipapereista kielletään värit, koska värit houkuttelee lapsia ostamaan niitä ja sokerihan on saatanasta kans. Nii ja sit ne paikannuslaitteet kaikkiin autoihin heti, eihän sitä muuten voi tietää missä kansalaiset autoilee.

Ei muuta tällä erää
Moro
Viltsu

keskiviikkona, joulukuuta 21, 2011

Joululoma

Olis meinaan käynnis ny.
Vimonen keikka ennen joulua oli viime perjantaina Joensuun Kerubissa Ensiferumin kanssa. Meni neitsyys mulla nyt tuostakin uusitusta Kerubistakin eli ekaa kertaa kyläilemässä siellä. Kaikin puolin oikein mukava kokemus, Urski oli vastassa ja muutenkin hommat mallillaan.
Edellisen kerran kun oon Kerubissa keikalla käyny ni se oli sillon viel siinä torin laidalla eli aikaa on kulunu :) mun laskujen mukaan lähemmäs 10 vuotta ellei jopa yli. Muuten on kyllä tullu Joensuussa pyörähdettyä töiden merkeissä vähintään nyt ainakin kerta vuoteen.
Mukavaa oli taas raapia etupäätäkin vaihteeks.
Nyt joulun viettoon ja ens tiistaina Circuksessa heviä ja uus vuos otetaan vastaan yritysjuhlien merkeissä.


Moro
Viltsu

tiistaina, joulukuuta 13, 2011

Sellomusiikkia

Edellisen loppuviikon agendana oli Apocalyptican monitoritontti Oulussa, Lahdessa ja Valkeakoskella. Leppoisa ryhmä ja showt meni hyvin. Mukavaa siis oli jälleen kerran, mielellään sitä jatkossakin käy raapimassa jos kutsu käy. Ja nyt kun oli kyseessä yks vilkkaimmista pikkujouluviikonlopuista niin saatiinhan mekin osamme siitä.
Valkeakoskella oli joku K-kauppias onnistunu suostutteleen koko henkilöstön meidän konserttiin teatterin sijasta kun oli pomolleen kertonu et kyseessä on sellomusiikkia. Ryhmä tärähti jo alkuillasta tonteille johonkin konffahuoneeseen syömään ja viettämään aikaa ennen keikkaa ja oli kuulemma maksajan ilme ollu näkemisen arvonen kun alotettiin rumpuchecki Mikon kanssa :) Kaverin kommentti tais mennä jotenkin seuraavanlaisesti:"Ja minä luulin että tämä olisi sellomusiikkia".


Ei muuta tällä erää
Palaillaan
Viltsu

tiistaina, joulukuuta 06, 2011

Ainaskin Tavastiaa

on ollu kalenterissa eli Hämiksellä on tullu budjattua. Vimonen Stratoveto oli siellä ja seuraavalla viikolla heilahti vielä neljä päivää veljesten kanssa samassa paikassa.
Toi Stratoshow oli Jörgin vika ikinä Stratojen riveissä Suomessa, kaikkien aikojen vikat on sit vasta tammikuussa.
Veljesten kanssa olikin sit teemailtoja neljä kappaletta eli levy per ilta ja encoret päälle. Showt myös nauhotettiin moniraidalle, joten mulle oli työkaluks hommattu Profile Toolssilla varustettuna, aika eri meininki laittaa menemään kun sillä jätkien omalla ysillä :) Tosin nyt kun oli näit teemailtoi ni ei tullu vielä tohon snapshottipuoleen tutustuttua, Digicollahan se puoli toimii kun ajatus jos siis on tarvetta moiselle ominaisuudelle. Olishan niille nytkin mulla ollu tarvetta, mut jos checkissä kerran raapastaan schlaageri kuleksimasta ja seuraavan kerran heti jo vedossa ni mieluummin vedin old school meiningillä. Pari treenipäivää lisää tai rundi kyseisen laudan kanssa ni rupeis oleen sekin puoli hallussa ja käytössä. Mut enihau kaikki neljä vetoa meni mallikkaasti ja vikan jälkeen jätkät sai vielä tästä tuoreimmasta kultalevyt. 


Palaillaan
Viltsu

perjantaina, marraskuuta 25, 2011

Hupsista

Näin se aika rientää kun on mukavaa, melkeen kuukauden tauko näköjään tässäkin kirjoittelussa.
Kaikenlaista on taas tehty, Monroeta, Veljeksiä, Movaria ja Circusta ja nyt kuluva ja edellinen viikko on menny Stratojen matkassa. Jörgin viimesiä Suomen keikkoja viedään. Eilettäin vietettiin vielä välipäivää mökkitunnelmissa Lappajärvellä.


Ei muuta.
Palaillaan
Viltsu

maanantaina, lokakuuta 31, 2011

Kaiken ja laista

Taas on aikaa vierähtäny edellisestä postauksesta. Tällä välin käväsin Francinen kanssa Kouvolassa ja Pielavedellä, oon puuhaillu pyörän parissa, kävin viemässä SD8:n jollekkin sakemannille Savoyhin, Blackfoot kävi Circuksessa vieraana ja Duudsonit Kampissa. Perushommaa siis laidasta laitaan vähän kaiken ja laista. Nyt tällä viikolla ohjelmassa Michael Monroeta jossain radiobileissä, Veljeksiä Huittisissa ja Oulussa ja Hemma Beastiä Le Bonkissa. Niin ja sit jos pyörän kanssa puuhailis myös. Aika palasina rupee jo oleen :)


Palaillaan
Viltsu

torstaina, lokakuuta 20, 2011

Meitsi mokas

Näin ainakin sen firmakisairman mielestä tein. Niin kivasti meni juhlat eilettäin muuten, mut kymmenen minuuttia ennen kun kisat loppu se koko paletti kaatu kun en osannu soittaa tanssittavaa musaa. Kaikkeni yritin, Gloria Gaynor, Earth, Wind & Fire, Jackson5 etc. mut ei menny läpi.
Meitsi on niin tosi vitun sori.

Palaillaan
Viltsu

maanantaina, lokakuuta 17, 2011

Circusta

Töiden puolesta viime viikolla ei ollu muuta kun Circuksen talkkarointia. Tiistaina kylässä kävi Baseballs ja ne tartti meiltä muutaman kulman, lavasähköt, mikkipiuhat ja ständit. Muuten niillä olikin pääpiirteittään kaikki omaa. Helppo päivä kaiken kaikkiaan. Hyvin pitkälti samanmoisella kaavalla mentiin myös perjantainen Kaiser Chiefs sillä erotuksella et nää toi myös lavasähköt, mikkiständit ja piuhat mukanaan eli vielä aavistuksen leppoisampi päivä :) No näille tosin piti etupään tiski tarjoilla, mut digi kun talolla on ni ei ollu muuta kun se lauta eli nopsaan sekin meni suuntaan jos toiseen.
Tällä viikolla olis sit yritysjuhlaa ja Francinea, ens viikolla lisää Circusta.


Palaillaan
Viltsu

lauantaina, lokakuuta 08, 2011

Tallinna-Lontoo-Tampere-Kaarina

Näin se aika kuluu ja jää päivitykset väliin kun on kaikkee puuhaa. Viime viikon perjantainahan oli se Tallinnan show Rock Cafessa ja sitä seuraavana päivänä Lontoon Borderline. Melko mitättömillä unilla piti se Lontoo tahkota kun Tallinnan vetoaika muuttu puoltoista tuntia myöhäsemmäks checkin jälkeen ja tää info tuli meille jo heti kun päästiin venuelle takasin illallisen jälkeen. Näinollen crewn kanssa oltiin vedon jälkeen hotellilla jo heti vartin vaille neljä aamulla ja lähtö lentokentälle oli viideltä. Kerkisin mä kolme varttia ottaa tehokasta unta ennen lähtöä. Koneessa Amsterdamiin sit loput siitä yöunesta, sen verta huonot penkit oli nukkumahommaan Estonian Airin leijas et on koko viikon särkeny nyt oikeeta olkapäätä vähän saatanasti. Nyt tän aamusten tuntemusten perusteella rupee jo helpottaan. Amsterdam-Lontoo jatkolento oli sit sen kaikki kolme varttia kestoltaan et siinä ei kerinny enää unia ottamaan.
Varmuuden vuoks oli Damiin jääny koneenvaihdossa myös Kaakkurin pellit ja Kien pedaalit eli vaikeeta oli aika ajoin. Show tempastiin kuitenkin mallikkaasti läpi ja checkin jälkeen kerkisin pubissakin käymään yhden frendin kanssa. Vedon jälkeen kun pääs hotellille niin ei kauaa tarvinnu selällään olla kun seuraava kuva olikin jo puhelinsoitto respasta et pitäis poistua huoneesta. Se yöllä luvattu tunnin myöhäsempi check out aika ei enää aamuihmisten mielestä pitänytkään paikkaansa. Eli reilu kolme tuntia aikaa tapettavana.
No hotellilta oli viiden minuutin kävely British Museumiin ja Kaakkuri kun ei ollu siellä ikinä käyny ni käytiin sit miehissä morjestamassa Cleopatraa ja ihmettelemässä Rosettan kiveä. Leppoisa paluupäivä siis kaiken kaikkiaan.
Viikko menny nyt lähinnä himassa ihmetellessä ja torstaina kävästiin auton kanssa Tallinnassa hakeen rouvan äidin synttärijuhlille samppanjat ja kahvikonjakit.
Eilen hyppäsin Alecin kanssa junaan kohteena Tampere ja Amarillo. Francinen keulapesti pamahti mulle kun Temi on tän viikonlopun estyny. Leppoisa ryhmä ja mukavaa hommaa. Nyt tänään Kaarinan Old Texas ja huomenna kotia. Ens viikolla pari päivää Circusta ja parin viikon päästä taas Francinea.


Ei muuta tällä erää.
Moro
Viltsu

torstaina, syyskuuta 29, 2011

Kauhiaa hommaa

Siis tää inttervepin päivittely kun meinaa vallan jäädä tekemättä ja tynkä tästäkin tekstistä on muodostumassa et olis varmaan parempi olla vaan hiljaa. Mut minkäs teet kun on leikkiin lähetty.
Viime viikolla pari päivää meni seminaarihommissa Vantaalla ja loppuviikko eli To-Pe-La vietettiin Veljesten kanssa Porissa, Oulussa ja Vaasassa. Ja kyllä nuo keikat temmottiin nimenomaan tuossa järjestyksessä :) No okei se Vaasan homma oli Musik&Talang niminen tapahtuma ja meidät oli buukattu sinne päätöstilaisuuteen vetämään eli siellä oli tavallaan pakko olla juurikin lauantaina eikä minään muuna päivänä. No tuli taas tahkottua kasitietä edestakasin, ei sitäkään oo taas tullu pariin vuoteen tehtyä. Yhden leffan sain noiden bussimatkojen aikana katottua, muuten meni matkat vaakatasossa ja taju veke. Ja se leffa minkä katoin oli Dewey Cox, suosittelen lämpimästi jos yhtään uppoo Spinal Tap, N.W.H., Ruttles ynnä muut vastaavat. Niin ja menihän meiltä ekalle keikalle lähteissä kumi tosta vankkurista vähän ennen Hyvinkäätä jo, mut Hyvinkään ramppiin vedettiin stoppi ni siit ei montaa kilsaa rengasliikkeeseen ollukkaan eli tuon episodin takia ei oltu kun 20 minuuttia myöhässä sovitusta eli ei ollenkaan paha.
Viikonlopun jälkeen oonkin ollu lähinnä himas, mitä nyt tänään kävästiin Mikon kans mopoilla Lahdessa lounaalla. Ja tottakai Lahdessa piti lounaalla käydä kun siinä torin laidalla on yks aika asiallinen pastapaikka, eikä oo turhan hinnakaskaan. Mamma Maria nimeltään.
Nyt tällä viikolla sit Tallinna ja Lontoo Veljesten matkassa.


Palaillaas taas
Viltsu

maanantaina, syyskuuta 19, 2011

Perushommaa

Perjantaina oli tosiaan se talonmiespesti siellä Bäkkärillä. Neljän bändin iltamat, mut lavalla ei vaihtunu kun kitaramoottorit orkkien välissä ni ilta meni kaikkinensa leppoisasti. Puolen kolmen maissa yöllä olin jo matkalla kotia kohti.
Lauantaina kävästiin Keban kanssa Tampereen Yo-Talolla, mulle lankes tällä kertaa keulapesti kun Janne oli veljensä häissä eikä talolla sen puoleen ois erillistä monitoritiskiä ollukkaan. Mukavasti meni tuokin ja himassa olin kait jo kolmen maissa yöllä. Yo-Talollakin on nykyään viikonloppuisin disko orkan jälkeen joten vetoajat on todella inhimilliset.


Palaillaan
Viltsu

torstaina, syyskuuta 15, 2011

Justiinsa

Viime perjantainen Tavastia Keban kanssa meni loistavasti, orkka oli hienossa vedossa ja yleisö diggas. Ylihuomenna vietäs noita keikkoja viimestä ainakin tällä erää, Tampereen Yo-Talolla siis tämä. Tulkaahan poikkeemaan. 
Ja sit tuli tosiaan kävästyä rokkiristeilyllä Monroen matkassa, hieno orkka. Hauska oli pitkästä aikaa raapia etupäätä. Ja tosiaan tuli risteiltyä kun työt oli kuitenniin retkellä ohi jo noin 15 tuntia ennen laivan rantautumista :) Toipuessa meni vähän toista päivää. 
Synttäritkin tuli tässä viikolla vietettyä hyvässä seurassa.
Lauantaina sit tosiaan Tampereen pyrähdys, mut kävästään nyt huomenna ensin Bäkkärillä raapimassa iltamat alta poies.


Moro
Viltsu

torstaina, syyskuuta 08, 2011

Aika rientää

Loosessa tuli kävästyä talkkarina viime viikon keskiviikkon, lepposaa hommaa. Kerkisin vielä checkin jälkeen hakee autonkin himasta ni öinen poistuminen oli todella ripee. Ainoo pieni vastoinkäyminen oli sen talon LS9:n kanssa, joka siis kaipais kipeästi huoltoa. On sen verta kovalla käytöllä ollu lauta et kaikki nappulat ei enää toimi tarkoitetulla tavalla. Fyysisiä oireita siis potikoissa, fadereissa ja nappuloissa. Kyllä sen kanssa pärjäs kun huomas noi viat ajoissa :)
Perjantaina oli sit se mysteerikeikka Myyrmäessä eli Keban monitoripesti kun oltiin Arttu Wiskaria lämppäämässä. Erikoispaikka se Myyrmäen The Lane yökerho. Mun mielestä se oli keilahallin kahvio, mut mitäpä minä yökerhoyrittämisestä tiiän. Hyvä oli kuitenniin et kävästiin tuo raapimassa kun nyt tulevana perjantaina eli huomenna ollaan Keban kanssa Tavastialla ni ei tarvi ihan kylmiltään lähtee.
Ja lauantaina oli sit ne tallin 20-v juhlat, ennakkotiedoista poiketen olin himassa sieltä vasta puolen yön jälkeen, mut huomattavasti aiemmin kun mitä suurin osa frendeistä kelas :)
Nyt päästäänkin sit jo sunnuntaihin ja siihen maailmanlopun spektaakkeliin eli VHB:n ja Rubikin yhteiskeikkaan Huvilateltassa. Molemmat bändit veti eka omat setit ja luonnollisesti putkeen ilman breikkiä niin et orkat vaihtu lennosta soiton katkeamatta. Orkat myös kävi vierailemassa toistensa seteissä, joten jo näistäkin syistä mun piti saada molempien orkkien inputit mahtumaan monitoritiskiin samalla kertaa. Illan päätti vielä se Queen-spektaakkeli, jossa molemmat orkat oli kokonaisuudessaan lavalla mesoamassa samaan aikaan. Talon monitoritiskinä oli SD8, joten sen rajoitukset huomioon ottaen rakensin kanavalistan silleen et mulla tuli kaikki 60 inputtia käyttöön, joista osa stereona. Keulilla oli omat bulsat molemmille bändeille. Mut kuten sanottu niin monitoreissa oli tavallaan pakko vetää yhdellä laudalla kun molempien bändien inputit tarvittiin ainakin osittain myös toiselle näitä kimppanumeroita varten. Pitkä päivähän tosta tuli, mut hienoja vetoja kaikki kolme ja yllättävän kivuttomasti tuo meni huomioon ottaen kaikki miinanpaikat. Toihan kuitenkin tempastiin tekniikan osalta tuon yhden päivän aikana nippuun. Orkat oli hieronu biisejä pari viikkoo, joten se soittopuoli ei nyt ollu varmaan kenelläkään huolen aiheena. Iso kiitos vielä kerran Huvilan tekniikalle kuin myös kaikille muille osallisille.


Huomenna Kebaa Tavastialla, kaik sinne. Ja lauantaina Monroen matkassa risteilemään. Alright, goodtimes!


Viltsu

maanantaina, elokuuta 29, 2011

Lisää naimiaishommia

Männä viikolla pidettiin sit Tertulle polttarit kun häät oli viime lauantaina. Heitettiin kaveri ulos ehjästä lentokoneesta noin neljästä kilsasta. Oli kuulemma mahtavaa, en epäile hetkeäkään. Sen jälkeen käytiin porukalla syömässä hyvin ja maistelemassa viinejä ammattilaisen opastuksella, juu ja se ammattilainen ei ollu se Pera tai Reiska Kurvista vaan tämmönen jäbä. Mukavaa oli ja kai sitä jotain oppikin viineistä, which was nice.
Sit perjantaina ennen noita lauantaisia häitä kävästiin veljesten kanssa Naantalin Kaivohuoneella konsertoimassa, perushommaa ainakin kun vertaa seuraavaan showhun mitä orkan kanssa tulee eteen. Nyt tulevana sunnuntaina pitäis täräyttää VHB:n ja Rubikin yhteisshow Huvilateltassa. Monitoreissa mulla on vaatimattomat 60 kanavaa työstettävänä, enempään ei SD8 taitu ni siihen oli raja vedettävä :)
Ja lauantainahan oli todellakin ne häät, mukavaa oli ja paljon tuttuja Keravalta, joita tulee aika harvakseltaan nykyään enää nähtyä. Onnea vielä kerran tuoreelle hääparille.
Seuraavaks ohjelmassa olis nyt keskiviikkona talkkaripesti Loosessa ja perjantaina lämppäysshow jossain päin Vantaata. Orkan nimee ei saa paljastaa ja kai se keikkapaikkakin tässä viikon mittaan mulle selviää :)
Ja sit tulevana lauantaina olis tallilla 20-vuotisjuhlat ja sunnuntaina se Huvilateltan spektaakkeli.


Palaillaan
Viltsu

maanantaina, elokuuta 22, 2011

Naimiaishommaa

Flown jälkeen oli vuorossa Kallen ja Annan häät. Pari päivää heilahti niissäkin juhlissa kun tempastiin porukalla jo keskiviikkona tonteille rakentaan muunmuassa äänivehkeet pystyyn ni ei juhlapäivän aamuna tarvinnu muuta kun raapia soundchecki pois kuleksimasta. Mukavat oli juhlat ja kaikki viihty, onnea vielä kerran hääparille.
Häistä pitikin sit suoraan suunnata keikoille, vuorossa lepakoiden viimeset vedot tälle vuodelle. Orkka jäi nyt levytystauolle. Kaarinan Old Texas ja Euran Sieravuori oli viikonlopun areenat. Leppoisasti meni nuokin, mitä nyt kotimatkalla bussi rupes tekeen kuolemaa. Loppumatka meni sit tilataksissa ja tottakai oli kyseessä yöajo eli ei sit nukuttu. Tätä se on se rokkenrollklamour :)


Ei muuta tällä erää.
Moro
Viltsu

tiistaina, elokuuta 16, 2011

Flow

Näin ne pääs loppumaan nuokin kisat. Mukavaa oli ja hieno ryhmä meidän lavalla töissä eli ei ahistanu myöskään vieräilevia teknikoita. Eikä tolla kalustolla oikeen olis huonosti voinu vetääkkään, keulilla H-4000 ja J-sarjaa, mulla lavalla SD8, PM5DRH ja M4:sia. Mielellään vaan olis nähny niitä vierailijoita enemmänkin ainakin monitorilandiassa ni ei ois ite tarvinnu raapii ihan niin montaa, mut Aksu huolehti meikäläisen ruokahuollosta ja vesistä sillon kun ei ite kerinny käymään ni menihän tuo noinkin oikeen mainiosti. Hienoja vetoja monelta orkalta tuli todistettua ja paikka paikoin kummallista musiikkia. Aina ei ymmärrä, mut yleisö oli liekeissä ja se kai lienee se pääasia :)

Palaillaan
Moro
Viltsu

torstaina, elokuuta 11, 2011

Flow ja vähän menneitä

Aikaa on taas vierähtäny ja keikkojakin tehty, mut kun on kelit suosinu ja vähän hoppuakin laittanu ni on jääny nää päivitykset väliin. Lyhyt kertaus siis. 
Lepakoiden kanssa tuli huitastua vimonen noista akkarivedoista DBTL:ssä ja veljesten kanssa taasen lopeteltiin festarikausi pari viikkoa sitten Oulun Qstockissa, hieno veto, ja paljon tuttuja jälleen kerran. Mahtavuutta. Samana viikonloppuna kävästiin kokeilemassa myös Kalajoen Dyyni, pieni se on edelleen, lava siis. Jotenkuten mahduttiin kuitenkin ja hengissä selvittiin pois.
Veljesten kanssa käytiin kokeilemassa myös Lappeenrannan Ilona viime viikolla, aavistuksen ahdasta sielläkin, mut tärkein parannuskohde olis kuitenkin ilmastointi. Setistä jäi pari biisiä lopusta uupumaan kun osa jätkistä meinas hapenpuutteen ja lämpötilan takia pyörtyä. Not nice.
Nyt tää viikko onkin yhtä nopeeta akkarirutistusta vaille menny Flown tiimoilta, meitsillä tonttina BlueTentin monitorit, huomenna alkaa kisat ja kolme päivää tahkotaan. Hyvä ryhmä meitä on eli eikohän nuokin kisat tuu oleen suht kivuttomat.
Ja toi äsken mainittu akkarirutistus olikin sit veljesten kanssa Ateneumin aulassa, nyt oli meinaan isoa tilaa soundissa. Jos olis ollu akustisesti yhtään helpompi mesta laittaa nii ei ois mistään paavosta tullu pieneen mieleenkään tempoa noi reippaasti tilaa soundiin mukaan. Mutta toisaalta hitaat biisit toimi jopa noissa olosuhteissa soundillisesti hyvin ja stemmalaulantaosuuksissa se tila toimi itse asiassa helvetin hyvin. Ison kuulosta :)


Mut ei se siitä eikä tämäkään tästä.
Moro
Viltsu

keskiviikkona, heinäkuuta 27, 2011

High Voltage, London

Ilosaaren jälkeen tuli taas vietettyä muutama päivä saaressa veneenkuljettamisen ja puutöiden merkeissä. Yleismieshommia. Rentouttavaa vaihtelua, mut onneks vaan kerran vuoteen :)
Männä viikonloppuna olikin sit vaan yks keikka veljesten kanssa (tai siis ylipäätään kenenkään kanssa) ja sekin Lontoossa eli aikaahan siihen puolen tunnin festarislottiin saatiin hukattua alun kolmatta vuorokautta. 
Perjantaina iltapäivästä lennettiin tonteille, lauantaina päivällä oli veto ja sunnuntaina puolilta öin takas Suomessa. Mukava retki eikä vähiten siitä syystä että High Voltagessa oli yllättäin myös tuttuja tonteilla.
Seuraavaks torstaina lepakoiden kanssa DBTL, perjantaina ja lauantaina veljesten kanssa Kalajoki ja Qstock.


Ei kai tässä taaskaan muuta
Palaillaan
Viltsu

tiistaina, heinäkuuta 19, 2011

Ilosaari

Nyt edellisenä viikonloppuna tahkottiin läpi Tammerfest ja Ilosaari. Tammerfest tais mennä heittämällä kesän top-3:een ellei jopa ykköseks. Meitsin mielestä siis ja aika monelta muulta taholta kuulu saman tyyppistä koodia. Orkka roimi todella hienolla tatsilla eikä meillä muillakaan mitään hätiä tai häpsyä ollu. Vetoaikakin oli vielä meitä vastaan eli show starttas jo heti puol yks yöllä ja seuraavan aamun kello kuuden lähtö kolkutteli itse kullakin takaraivossa, mutta se ei menoa haitannu. Lähtö siis Ilosaareen todellakin oli jo aamukuudelta, koska vetokin siellä oli jo neljältä. Nukuin koko matkan ja heräsin 20 vaille 12 päälavan takahuonealueelta. Eli Load-In kun oli merkattu kahdekstoista niin kerkis käydä ajamassa hampaat ja tempasta pari kuppia kahvia ennen töiden alkua. Which was nice. Työt itsessään meni kivuttomasti koko päivän, paikallinen apukanto ja tekninen crew eli Miinala kumppaneineen toimi hienosti. Isot kiitokset vielä kerran kaikille. Illan päälle vielä huomattava määrä tuttuja tonteilla ni juhlat oli tosi.


Kiitos Tammerfest, kiitos Ilosaari.
Tästä tähän.
Moro
Viltsu

keskiviikkona, heinäkuuta 13, 2011

Ruisrock

Männä viikonloppuna tahkottiin tuon Ruisrockin lisäks myös Sieravuori Eurassa siihen pohjille. Molemmat Hertzeenivedot meni oikein mallikkaasti, mitä nyt Kien kitarakamat ryppyili molempina päivinä, mut onneks ei enää vedossa kumpanakaan päivänä. Ja nyt meillä oli ekaa viikonloppua matkassa Taneli, joka siis jatkaa loppukesän kitarateknikon ominaisuudessa. Tanelin kanssa tuli tossa pari vuotta sitten tahkottua Tarjarundilla Eurooppa edestakasin ja ympäri.
Lauantaina Ruississa mulla oli vielä toinenkin veto. Rantalavan päättävän Apulannan miksaaja Arska oli estyny ja jonkun täytyi paikata, nakki lankes mulle. Mukavaa oli ja orkka roimi hienosti. Omien sanojensa mukaan kesän paras tähänastisista. Siitä olikin hyvä siirtyä rotsi auki Turun yöhön. Sunnuntaina mulla ei enää ollukkaan työkomennuksia Turussa vaan se oli ihan puhtaasti turistipäivä, mukavaa oli ja kerkis näkeen muutamaa vanhaa frendiäkin.


Seuraavaks Tammerfest ja Ilosaari.
Moro
Viltsu

tiistaina, heinäkuuta 05, 2011

Kiruna

Viime perjantaina oli sit vuorossa Kiruna Ruotsin lapissa Kiruna Festivalien merkeissä.
Ennen lähtöä sinne kaikki, mukaanlukien tuntemani ruotsalaiset, varoitteli et siellä on sit hyttysiä huomattavasti enemmän kun Suomen lapissa. En nähny yhtään. Helsingin ydinkeskustassakin on enemmän itikoita.
Mut enihau, kisat oli semmoset lepposat kyläjuhlat ja mukavaa oli. Parilla pikku muutoksella toi olis ihan ykkösfestivaali, mut tommosenaankin mielellään lähtee uudestaan käymään jos vaan kutsu tulee. Ja mikä parasta, näin yhtä portugalilaista frendiäkin taas pitkästä aikaa.
Ja tonnehan ei lennä kun kaks leijaa päivässä eli aika hyvissä ajoin oltiin tonteilla niin kerittiin käymään Kirunan kaivoksella tutustumiskäynnillä. Kertaakaan sen kahden ja puolen tunnin aikana ei käyny mielessä et loppuispa jo. Oli erittäin mielenkiintoinen retki ja saatiin ottaa tuliaisiakin eli niitä pellettejä, mitä tuo kaivos tuottaa, ja itse käsittelemätöntä rautamalmia. Vielä kun keksis mitä niillä tekee :)
Ja tuosta samasta syystä mistä oltiin ajoissa perillä ni oltiinkin sit taas kitarateknikon kanssa kauheella kiireellä tulos pois. Eli kun niitä leijoja sinne ja takas ei mee kun kaks päivässä ja nekin molemmat operoi Tukholmasta ja Tukholmaan niin ajoissa seuraavana päivänä Suomessa oleminen on mahdotonta ilman yksityiskonetta tai muutaman tunnin automatkaa Tornioon. Tästä johtuen mulla ja Antilla oli aikamoinen hoppu Lento-Vantaalta Hankoon missä täräytettiin lauantaina Veljesten kanssa siis show. 
Hangossa oli se surullisen kuuluisa regatta just käynnissä ja Casino oli buukannu Hertzenit viihdyttämään juhlakansaa, ja nyt oltiin muuten niin väärässä paikassa kun vaan voi orkka olla. Illallisvieraat oli kaikki sitä mieltä että me tuhotaan tieten tahtoen niiden kuulo ja se on minun eli monitorimiksaajan henkilökohtaisesti huolehdittava asiakkaille joko korvatulpat, hiljennettävä jotain (en ikinä saanu selville mitä mun olis pitäny hiljentää kun ei ne inear kuulokkeet mun mielestä vuoda sitä ääntä ainakaan häiritsevästi ulospäin, minkä siis myös demosin tälle yhdelle ääliölle) tai katkaista sähköt ja sitä myöten show. En tehny mitään noista vaikka yks hanu meinas jo käydä käsiks kun en näitä ilmiselvästi mun vastuulle kuuluvia asioita pystyny hoitaan. Tulppia olisin voinu antaakin jos mulla olis yhtään ollu. Ja illan päälle kun DJ alotti oman settinsä ni se perkeleen "poika saunoo" sai suuremmat aplodit kun orkka :) 
Mutta jälleen kerran pois päästiin hengissä ja paluumatkan varrelle osu vielä rintamamuseo, mikä piti käydä katsastamassa.


Ei mulla ny muuta
Moro
Viltsu

tiistaina, kesäkuuta 28, 2011

Kiirus

On ollu tai ainakin kiireenomainen meininki tai sit vaan ei oo huvittanu kirjoitella, päätelkää itte. No oli miten oli ni nyt tulee edellisten parin viikon yhteenveto.
Provinssissa kävästiin sillon edellisen päivityksen aikaisena perjantaina ja aikanen kun oli veto niin loppuillan kerkis ihan vaan viihtyä ja morjestella tuttuja, joita olikin paikalla useita. Tavallaanhan toi Provinssi on aina ollu se kesän eka varsinainen kokoontumisajo niin poppareille kuin teknikoillekkin. Mukavata oli.
Seuraavana päivänä oli vuorossa Kotkarock, kaik olis tuollakin ollu muuten hyvin, mutta kun sivutilat lavassa on käytännössä olemattomat, ulkona sataa vettä ja bussin saa ajaa tonteille jo heti vajaa tunti ennen omaa puolen tunnin vaihtoa niin kiirehän siinä tulee. Talon tiskillä olisin vetäny, mut talon jampan koodi oli semmonen et oli M7 hörpänny vettä ja nyt sekoilee et mieluummin omalla jos vaan mahdollista. No kannoin oman tonteille ja ahdastahan siin monitorilandias sit oli kun Häiväläkin oli tuonu omansa sinne. Veto oli kuitenkin onnistunu ja ajoissa oltiin pois jaloista ja kotona Helsingissäkin jo yhden maissa yöllä.
Seuraavana tiistaina oli Veljesten kanssa ulkomaan komennus eli Tallinnan laululavalla 30 Seconds To Marsin lämppäys. Paikallinen laitefirma oli tuonu mulle M7:n, joten ei tarvinnu omaa lautaa ottaa autosta ulos ollenkaan, which was nice. Mitä vähemmän on omaa romua niin sitä nopeempi on poistuminen, ja kevyempi. Ja nykyään kun tosiaan on olemassa toi LS9/M7/PM5D-konvertteri ni oman laudan tarve on murto-osa verrattuna aikaan ennen tuota softanpätkää.
Viime torstaina oli sit vuorossa ainoa virallinen juhannuskeikka eli Himoksen juhannus, siellä oli talolla PM5D, jolla vetelin mielellään vaikka talon jäbä oli jossain kohti päivää sitä mieltä et se on rikki. Ei vaan ollu kaverilla hallus eli bulsa oli ehjä ja hieno mikserihän se on ainakin monitorikäytössä. Ja kun veto oli jo heti puol kaks yöllä niin päätettiin jäädä mökkimajoitukseen yöks. Sillon perjantaina Himokselta kerittiin just ja just poistua kun mä jäin jo matkalle, menin veljen vaimon vanhempien mökille 50:n kilsan päähän Himokselta viettämään juhannusta ja sillon perjantai-iltana läksin takasin Himokselle kattomaan Apulannan toteutusta, mun kun pitää käydä Arskaa tuuraamassa kyseisessä produktiossa Ruisrockissa niin on se ainakin kohteliasta asiakasta kohtaan ottaa homma etukäteen haltuun. Ja sit sillon perjantaiyönä kun olin kotia kohti lähdössä niin Piikki, stagemanager, tuli kyseleen josko voisin jäädä lauantaiks monitoripään talkkariks noihin juhliin kun ei eteläisen veljeskansan monitoriedustajilta ollu lähteny ihan siihen malliin kun ton kokoluokan kisoissa tulis lähtee. Saatiin korvaus sovittua niin jäin sitten lauantaiks päivystään ja mikäs siinä oli päivystäessä kun kalusto oli kuitenkin kohillaan eli helppo oli leipoo ja yks kaveri siitä Eestin joukueesta oli niin kova seppä et ottasin sen riemusta kiljuen mihin vaan kisoihin mulle mikittäjäks. Eli Taavin kanssa pääpiirteittäin kaksistaan tehtiin se päivä. Illan vika orkka kun saatiin lauteille ja show käyntiin niin mä läksin kotia kohti.
Seuraavana aamuna yhdeksitoista Kalasatamaan ihmettelemään koska olis oma vuoro. Foo Fighters siis pääesiintyjä ja itsellä asiakkaina molemmat kotimaiset lämppärit eli VHB ja Michael Monroe. FF:n produktiolla kulki PM5D mukana pelkästään paikallisia lämppäreitä varten, joten se oli täysin mun käytössä, which was nice. Monroella oli vielä eka veto uuden kitaristin kanssa ja molemmat omat orkat veti hienosti. Biffy Clyroa en jaksanu käydä vilkaseen, mut Foo Fighters vakuutti jälleen kerran toteutuksellaan. Ja hieno meininki kokonaisuudessaan koko produktiolla, ketään ei ahistanu ja kaikki saatiin mitä tarvittiin, neljän kanavan verran piti tosin tulla vastaan VHB:n kanssa, mutta sekään ei ollu ongelma kun jätettiin se ainoa raituribiisi pois. Mut enihau sain FF:n M2:set ja sidefillit Monroen käyttöön, joten kaikki oli ihanasti. Tosin aikaahan ei liiemmälti jääny checkeihin, mutta kun kyseessä oli M2:set niin ei se kiirekkään haitannu. Aika monta vetoa aika monen orkan kanssa kuitenkin meikäläisellä takana juuri kyseisten pönttöjen kanssa.


Tämmöttii tällä erää
Loppuviikosta Kiruna ja Hanko
Palaillaan


Viltsu

perjantaina, kesäkuuta 17, 2011

Kohti Provinssia

Eilettäin ne meidän stereot nous ihan mallikkaasti sinne stadikalle, mitä nyt lähdöstä piti muutama tunti odotella ennen kun päästiin kunnolla puuhaamaan. Valoryhmän piti saada nostettua omat pyydyksensä ensin ylimmäiseks PA-torneihin ennen kun oli äänen vuoro, siitä tää meidän ventta. Videosilsa nous vasta nyt tänä aamuna samoihin torneihin. Kyseiselle keikalle en onneks kerinny muiden kiireiden vuoks jäämään. Ei oo meinaan toi Bon Jovi ikinä iskeny meikäläisen tajuntaan. 
Eilen olis vielä ollu Linkin Parkkikin Helsingis ja ymmärtääkseni mulla oli sinnekkin lippu olemassa, mut ei sit ton työpäivän jälkeen enää jaksanu. Olis meinaan pitäny tempasta suoraan tuolta Stadikalta Kaisaniemeen kulkematta lähtöruudun kautta. Menin mieluummin kotio lämmittään saunaa ja tekemään ruokaa, varsinkin kun tän aamunen herätyskin oli jo kasilta. Ei aina jaksa.
Nyt ollaankin bussissa matkalla kohti Seinäjokea ja Provinssirockia, vartin yli seiska tärähtää päälavalla.


Moro
Viltsu

torstaina, kesäkuuta 16, 2011

Kesä

Näin se aika rientää kun on mukavaa ja kelit kohillaan ni ei sitä tuu kirjoiteltuakkaan. 
Mutta enihau. On taas urheiltu ja osanotto oli hyvä, oisko meitä karvan vajaa 20 ollu golffaamassa ja keilaamassa. Mukavaa oli jälleen kerran ja nyt kun omien kiireiden takia joutu siirtämään tuota urheilupäivää toukokuun alusta kesäkuun alkuun ni valinta ei ollu huono. Oli meinaan varmaan kymmenen astetta lämpimämpää kun kertaakaan aiempina urheilupäivinä, joita siis on mun laskujen mukaan pidetty nyt joko neljä tai viis kertaa. Pitäskö ens vuonna suosiolla pitää vasta kesäkuussa?
Urheilujen jälkeen seuraavana päivänä piti vielä kotona juhlia synttäreitä (ei omia kuitenkaan, ne on vasta syssymmällä) ja sit pitikin jo lepuuttaa pari päivää. Ihan silleen ettei moponkaan päälle kerinny vaikka kelit olis kyllä ollu sen puolella :)
No lauantaina olikin aika suunnata viikonlopun keikoille. Alkuun lauantaina Maijan keulapesti, Auvista tuuraamassa, Osuuskaupparockissa Joensuussa ja sunnuntaina Veljesten kanssa Helsinki-päivillä Suvilahdessa. Kummissakin kisoissa hyvä meininki ja hommat hoitu mallikkaasti kun oli hyvät äijät töissä. Iso kiitos molemmille joukkueille, helppo oli käydä kylässä.
Tänään varastolla pakattiin Bon Joville menevät stereot. Mun ja Hompan homma on Lefti-puolen PA kaikkine etu/sivu/sivusivufilleineen, aika monta komeroa saa viedä, yks suurehko kuorma-autollinen siitä tuli romua. Huomenna aamulla mennään porukalla stadikalle puuhaileen ja kun molempien puolien PA:lle ja vielä viiveillekkin on omat miehistöt niin eiköhän siitä pitäs ihan järkevällä aikataululla selvitä. Itse showta ei kerkiä (eikä kyllä kauheesti kiinnostaskaan) kahtomaan kun mennään veljesten kanssa perjantaiks Provinssiin metelöimään.


Palaillaan
Viltsu

tiistaina, kesäkuuta 07, 2011

Festarivierailua

Viime viikonloppu meni akkaritunnelmissa lepakoiden kanssa Forsassa ja Kankaanpäässä. Perushommaa eli ei mitään uutta eikä ihmeellistä.
Sunnuntain paluu oli sen verta aikaseen meillä et kerkisin jo ennen neljää tallilta hakeen pyörän alle ja suuntasin ensiks Tuusulaan kahvittelemaan. Tero otti kans pyörän alle ja lähettiin pyörähtään Hyrylän Montturockiin. Mikko soitteli siinä kahvin lomassa ja se oli myös pyöräilytunnelmissa ja tempas kans Hyrylään, josta jatkettiin vielä Louhela Jamiin. Hienot kelit ni mikäs siinä oli ajellessa. Pyöräkin toimi hienosta ja uus takagummi tuntu hyvältä ajossa. Saattaa jossain kohti kesää keritä vähän reissuunkin pyörällä. Vahva ehkä :)
Tänään kävin tekemässä Jaffahallilla Anssille monitorit kun oli Claptonin lämppäyskeikan lyöny kaverille. Produktion tiskeillä ja kulmilla sai temmeltää ja mikäs siinä oli laittaessa kun kulmat oli Clairia ja tiskinä D5.


Palaillaan
Viltsu

perjantaina, kesäkuuta 03, 2011

Viimosta

Viimenen Stage oli sit eilen ja siihen perään karonkka, mukavaa oli ja lähetys meni hyvin. Ja ne mopon tankitkin kun saapu viime viikolla niin tiistain treenien jälkeen kävin ne pulttaamassa kiinni ja polkasin vehkeen käyntiin. Ajokausi 2011 on siis avattu ja vieläpä toukokuun puolella.
Nyt perjantaina ja lauantaina mennään taas goottien kanssa akkaritunnelmissa Forssaan ja Kankaanpäähän.


Palaillaan
Viltsu

maanantaina, toukokuuta 30, 2011

Festarikausi 2011

Eilen se siis avattiin Hertzenien kanssa YlexPopissa Lasipalatsin kupeessa. Puol kympin aikaan tonteille soundcheckiä tekeen ja vetokin oli jo viideltä. Ryhmääkin oli tullu mukavasti ihmettelemään. Hyvä tästä on lähtee jatkamaan kesän rientoja. Seuraavat festarit omalle kohdalle olis 11.6 Joensuussa ja 12.6 Helsingis ja siitä sit mentäiskin elokuulle asti samoissa tunnelmissa. Ja nyt kun ne mopon tankit rantautui Helsinkiin niin äsken kävin tallilla ruuvaamassa ne kiinni. Jos tiistaina Stagen harjotusten jälkeen kävis laittaan viel pakoputket ja akun kiinni ja polkasis käyntiin.


Palaillaan taas
Viltsu

perjantaina, toukokuuta 27, 2011

Testikeittiöstä päivää

Aika kuluu kun siivillä ja hyvä niin, alkuvuos oli meinaan omalle kohdalle hiljasin vuosikausiin ni tehään sit tälleen keväämmällä se/tää sesonki pois kuleksimasta. Stagea on taas viikolla tehty ja mukavasti meni jälleen kerran. Ens viikolla sit finaalilähetys, mitä mä nyt teen TI ja Ke aamuisin kasilta? Varmaan nukun.
Nyt tällä hetkellä oon firmakisavahtina Korjaamolla ja huomenna veljesten kanssa metelöimässä YleXPopissa. Ja nyt kun prätkän tankit on uuden maalipintansa kanssa vihdoin saapuneet Helsinkiin niin kela oli josko sunnuntaina ne sais kiinni pyörään ja jos siitä suorin tein lähtis myös koeajolle. Kaikki muut ajokuntoa edellyttävät toimenpiteet on jo meinaan tehty. On uutta rengasta, tuoreita öljyjä yms.
Ja sit aivan muihin asioihin. Oli lähisupermarketin vihannesvalikoimaan tullu tuoreet jalapenot siihen jo muutenkin kattavan chilivalikoiman kaveriksi. Eli nyt on parikin eri testiversiota tullu tehtyä aiheesta täytetyt jalapenot. Testailu jatkuu etsiessä yhä parempaa reseptiä, mutta nytkin noilla kahdella ekalla testisetillä ollaan jo valovuosien päässä niistä normaalin supermarketin   pakastealtaassa asuvista "elintarvikkeista". Hyviä ovat siis olleet.


Ei muuta tällä erää
Moro
Viltsu

sunnuntaina, toukokuuta 22, 2011

Satamassa tavataan

Niinhän se tämänkin viikkoinen Stage oli ja meni ja kaikki meni jälleen kerran kivuttomasti. Mitä nyt Santulla piti vähän hoppua mikkivaihtojen kanssa kun nyt oli enemmän kohtauksia kun kertaakaan aiemmin ja ei niitä noin montaa oo enää tästä eteenpäinkään eli nyt ens viikolla ei oo enää Santullakaan niin kiire.
Muuten tällä viikolla kävin pariinkiin otteeseen Kaapelilla eli pystyttämässä ja purkamassa stereot kun Janne teknoili siellä viime yön.
Ja sit perjantaina oli vuorossa erikoiskeikka eli Satamapäivä eteläsatamassa. Ei paha rasti ollenkaan, DJ ja pari spiikkimikkiä oli päivystettävänä. Kelikin suosi niin mikäs siinä oli satamassa istuskellessa ja kahvia juodessa. Muuten ohjelmassa oli erinäisiin vesikulkuneuvoihin tutustumista. Meripelastusseuran Jenny Wihuri, pari turkulaista hinaajaa, poliisivene ja tullin vene nyt ainakin oli näytillä ja niihin sai käydä tutustumassa. Rannikkovartiosto kävi helikopterin kanssa pyörähtämässä pelastusnäytöksen merkeissä, harmi että poistuivat samointein ni ei päässy lentäjien kanssa vääntää helikopteriläppää. Olis ollu pari kyssäriä rikkinäisestä gyroskoopista ja sen huollosta. Meitsihän on itsekin helikopterilentäjä :)


Palaillaan
Viltsu

maanantaina, toukokuuta 16, 2011

Risteilyä

Viikonloppuna oli taas Radiorock-risteily ja siellähän se piti käydä kun oli kaks keikkaa tahkottavana eli Hertzenit ja Stratot. Lauantain eka ja vika eli kerkis komeesti hoitaan molemmat showt. Kerkisin jopa syömään, mitä siis alkuun vähän pelkäsin et noinko onnistuu.
Monitorilautana M7 ja nyt kun on Yamahalla se file converter, jolla saa muklattua faileja LS9:n, M7:n ja PM5D:n välillä ni ei tarvinnu omaa lautaakaan raahata mukana vaan muistitikku ja in-ear räkki riitti. Oli aika eri keli seiskalla vedellä toi veljesten show bändin omaan ysiin verrattuna eli siis hyvällä tavalla aika paljon paremman kuulonen bulsa toi seiska.
Huomenna taas Herttoniemeen harjoottelemaan keskiviikkoista suoraa lähetystä.


Moro
Viltsu

perjantaina, toukokuuta 13, 2011

Mopohommia

Eilinen showcase Tallinnan Rockcafessa meni vallan mainiosti, sekä orkka ja crew veti hyvin. Mahtavuutta.
Tänään kun pääsin iltapäivästä Helsinkiin niin käväsin hakemassa Hotbikelta kassillisen kaikkee tarpeellista pyörään eli tarkemmin sanottuna uudet jarrupalat, pari suodatinta ja tuoreet öljyt. Hotbiken jälkeen Prätkäpajalle asennuttamaan mun maanantaina tilaama uus takarengas ja siitä tallille puuhaileen. Nyt on uus takarengas paikoillaan, öljyt ja jarrupalat vaihdettu ja jarrut ilmattu. Ens viikolla tulee tankit maalauksesta eli niitä odotellessa, muutenhan laite onkin valmis.


Jeah
Viltsu

torstaina, toukokuuta 12, 2011

Hämistä ja vähän muuta

Perjantain jälkeinen aika ennen tämän aamuista Tallinnaan siirtymistä on menny vanhojen kaavojen mukaisesti. LA-SU Tavastiaa Hertzeneiden kanssa, hyvin oli ryhmää molempina iltoina ja orkka iskussa ni mikäs siellä oli ihmisen ollessa kun ei purkaakaan tarvinnu välissä. Maanantakina haettiin romut pois, joka sekään ei mikään valtava ponnistus ollut kun suurin osa sai jäädä Jamin autoon odottamaan tämän aamuista laivautumista Länsisatamassa.
Tiistai ja keskiviikko meni totuttuun tapaan Herttoniemessä Stagehommissa, telkkarista sitä on voinu ihmetellä.
Tänään aamulla vähän ennen seiskaa Länsisatamaan ja sieltä Tallinnaan ja Rock Cafessa odottavaa kello yhdentoista Load-Iniä. Tänään siis täällä Universalin showcase, joten Hertzenit raahas mut mukanaan. Nyt checki tehtynä ja illallinen nautittuna hotellilla ennen kun taas pitäs lähtä takasin työmaalle. Huomenna kotona ja lauantaina taas risteilylle Radio Rockin tiimoilta. Sillä retkellä toimistolla vierailevat VonHertzenBrothers ja Stratovarius.


Moro
Viltsu

lauantaina, toukokuuta 07, 2011

Cirkus

Eilen oli tosiaan Karrin kans hiphoppia Cirkuksessa. Viis orkkaa ja suurimmillaan meni 7 kanavaa ja siinä seitsemän kanavan toteutuksessa orkalla oli omat jätkät molempiin päätyihin :) eli ne mitä tartti ite raapii oli maksimissaan kuuden kanavan produktioita. Ja mitä tulee niihin itse orkestereiden toteutuksiin niin Norjalaiset vei kotimaisia kollegoitaan kun pässiä narussa.
Ja kun kanavamäärät oli tollasia ni onneks oli vehkeet kisojen mukaan, MH4 monitoreissa ja PM5D keulilla :)


Tänään sit aavistuksen eri tyyppistä hommaa Hämiksellä.


Moro
Viltsu

torstaina, toukokuuta 05, 2011

Stage osa 2

Näin on jo toinenkin suora lähetys takanapäin ja hyvin meni sekin ja tähän tokaan suoraan valmistautuminen otti huomattavasti vähemmän aikaa kun nyt peli oli jo tavallaan selkeä eli ei tarvinnu kaikkee miettii et mitäköhän seuraavaksi ja ennen kaikkea et miksi :) 
Ensimmäinen koulu myöskin tippu pelistä veke eli tästä eteenpäin kaiken järjen mukaan treenipäivät tulee lyhenemään. No oli miten oli mutta näin on tai tulee oleen tai jotain.
Viikonloppuna kävästiin Hertzenien kanssa viettämässä vappua Osmantuvassa ja meininkin oli kuvanmukainen, tosin kun Hessu kyseli purkukuvioita niin vastaus oli et saa purkaa ennen puolta neljää kunhan ei laita työvaloja päälle ettei roku häiriinny. 
No vittu heh heh. Ei purettu pimeessä, mitäs olivat laittaneet sen työvalokatkaisijan lavalle :) eikä myöskään roudausta jaksettu odotella tohon puoleen neljään kun eivät tällä kertaa olleet lukinneet sitä röökikarsinaa, mitä kautta roudaus suoritettiin. No toisaalta viime kerralla se oli lukittu, mut ulos päästiin silti ilman avaimia ennen puolta neljää kun sattu olemaan työkalusalkku mukana.
Nyt tää päivä vapaata, huomenna hiphoppia Cirkuksessa ja viikonloppuna kaks päivää Tavastiaa.


Palaillaan
Viltsu

torstaina, huhtikuuta 28, 2011

Stage

Eilen oli eka suora lähetys tuostakin TV-ohjelmasta ja kaik meni kivuttomasti. Langattomat toimi moitteettomasti kun Santtu ne koodas ja suurin osa niihin kytketyistä headseteistäkin selvis hengissä. Osa siis kuoli, hiki ja nopeat vaihdot ilmeisestikin syynä moisiin kuolemiin.
Mut oli miten oli niin hyvä täst on lähtee jatkaa seuraavia viikkoja nyt kun paletti rupee oleen selvä itse kullekkin. Tämähän on siis ihan maailman mittakaavassa ensimmäinen tuotantokausi moista formaattia eli kaikki on uutta kaikille.
Viis viikkoo olis tätä vielä jäljellä eli vika on kesäkuun eka päivä.


Ei muuta tällä erää
Moro
Viltsu

tiistaina, huhtikuuta 26, 2011

Sunnuntaita

Niinhä toi pääsiäinen ja sen myötä kolme lähes perättäistä sunnuntai oli ja meni.
Torstai, joka siis oli eka näistä kolmesta sunnuntaista, tuli vietettyä Hertzenien kanssa Mikkelin Vaakunan yökerhossa. Jonniinverran sai ihmetellä kun jätkillähän oli rundi jo alkanut ennen ku mä pääsin kehiin eli tietyt toimintatavat oli jo hakenu muotonsa jne. mut keikka vedettiin ja hengissä selvittiin vielä poiskin.
Perjantaina kun päästiin isolle kirkolle siinä kahden maissa niin samantienhän se piti lähtä Nosturille pakkaamaan kun löi lepakoiden kans etupään pestin Domiin kyseiselle illalle. Mikäs siellä Domissa oli laittaa kun M7 keulilla ja Nexoa stereot, vielä kun se etupää olis ollu jossain semmoses mestas mihin oikeesti kuulis myös PA:n niin olis ollu kaik mahtavasti. No mutta hengissä selvittiin siitäkin ja mukavaakin oli.
Viikonloppu muuten menikin sit Hertzenien matkassa lauantaina Seinäjoen Ryrmikorjaamolla ja sunnuntaina Himoksella. Ja ne toimintatavatkin löyty kun itsestään kun ei sen Mikkelin jälkeen tarvinnu enää kelata pelkästään olosuhteita vaan pysty keskittymään toteutukseen suoriutumisen sijaan. Himoksen keikan jälkeen nopee purku ja omalla autolla kohti Helsinkiä.
Viikonlopun keikat siis piti kulkea omalla autolla kun maanantaina (eli kolmantena sunnuntaina) tartti olla jo ennen ysiä Herttoniemessä. Ysiltä alko bändin soundchecki huomista suoraa lähetystä varten. Nyt kuluva viikko on siis menny tän Stagen harjotuksissa. Aikamoinen show meinaan, esiintyjiä lähemmäs sata (ei kylläkään samaan aikaan lauteille) ja langattomia melkeen 40 kanavaa. Seuraavana kuutena viikkona noissa hommissa meniskin sit joka tiistai ja keskiviikko.

Palaillaan taas kun on asiaa, nyt pitää meinaan mennä maate.
Moro
Viltsu

tiistaina, huhtikuuta 19, 2011

Takasin kotomaassa

Kölnin keikka samoin kuin sitä seurannut Hampurin vapaapäivä meni leppoisissa merkeissä. Vapaapäivänä tuli illallisella testattua Blockhousen listalta se niiden puolkilonen T-luupihvi. Olisin luullu pahemmaks selätettäväks :) 
Vapaapäivän jälkeen jätettiin Saksa ja keskinen Eurooppa taaksemme ja suunnattiin Skandinaaviaan, seuraavat keikat tulis olemaan Kööpenhamina, Göteborg ja Tukholma.
Köpiksessä oli se sama klubi kun vuos sitten, nyt oli vaan monitoritiskinä M7 eikä iLive (ei haitannu yhtn), ja se lava oli edelleen kummallisen muotonen :) mut hyvä meininki talon henksulla ja apukanto toimi, mikä tavallaan on elinehto jos siellä haluaa tai joutuu keikan tekeen. Sen verta vittumainen on roudaus.
Noi Ruotsin keikat ei sit varsinaisesti ollutkaan enää tuon Dark Decadence -rundin vetoja vaan Hardcore Superstarin omia keikkoja missä me ja Crashdiet oltiin lämppärin ominaisuudessa. Isoja halleja ja isoja yleisöjä, ei ahistanu. Göteborgissa Lisebergshalle, joka vetää jotain 2500-3000 immeistä ja Tukholmassa Cirkus, mikä sekin on kait 1600 mahduttava mesta. Vimosen keikan jälkeen Tukholmassa meillä oli autokin pakattu jo varttia vaille yheksän illalla, which was nice.
Vedon jälkeen hotellille ja seuraavana päivänä kohti Arlandaa vasta puolilta päivin, joka sekään ei haitannu. Tosin se check-in virkailija olis voinu ottaa tosissaan meidän "Spread out" ja "NOT together" pyynnöt istumapaikkoja valitessaan. Laitto meidät meinaan kaik samalle riville vierekkäin. Jos on kuukauden asunu ryhmän kans samassa linja-autossa ni kotiinpaluulennolla ei välttämäti enää halua istua samojen kavereiden vieressä, onneks lento ei tosin ollu kun sen kolme varttia.
Niin ja se flunssa mistä kirjottelin oli sitkee, osalla ei hellittäny ollenkaan, itseni mukaan lukien. Käväsin eilen lääkärissä kyselemässä tuomion. Keuhkoputkentulehdus ja korvatulehdus. Pitäis kuulemma toeta viikon antibioottikuurilla.


Huomenna rakentelemaan Stage-ohjelman äänipokaa ja torjantaina Hertzenien kans Mikkeliin.


Palaillaan
Viltsu

maanantaina, huhtikuuta 11, 2011

Italiaa

Zurichin jälkeen tempastiin Italiaan, missä vastassa oli oikeen viihtyisä pikkukaupunki ja asiat kutakuinkin mallillaan, vielä jos suihkusta olis saanu lämpöstä vettä niin ei olis toi kertaalleen selätetty flunssakaan uusiutunu.
Lähes koko ryhmä eli kaikki kolme bändiä ja crew on ollu aika ajoin melko puolilla valoilla juurikin flunssan vuoksi, aina kun joku parantuu niin seuraava tulee kipeeks ja sit kaikki kantaa viimeisimmälle sairastuneelle koko lääkevaraston. No mut nyt näyttäs olevan pahin ohi itse kullakin eli jos loppuviikosta olis jo kaikki täyskuntosia.
Italia meni yllättävänkin leppoisasti ja viimenen noista kolmesta vedosta saapasmaassa oli ihan millä tahansa mittapuulla mitattuna loistava. Uus iso rakennus, iso lava, hyvä tekniikka, asialliset takahuonetilat ja bussit sai parkkiin ja virtoihin suoraan lastausoven viereen ja tää lastausalue oli aidoin erotettu rokuista joten autojen pakkaaminenkin yöllä kävi kivuttomasti.
Nopia suihku ja kohti Munchenin Backstagea. Nyt siis taas Saksassa ja täällä asiat mallillaan. Radiosuihku tosin on hävitetty :(
Huomenna Köln  eli Kolokne frendien kesken.


Moro
Viltsu

torstaina, huhtikuuta 07, 2011

Pelikaani turpiinissa

Ja kaikkea muuta harmillista eli se kun meiltä hävis se yks rengas trailerista oli vasta alkua.
No enihau Antwerpenin jälkeen oli vuorossa joku suht asiallinen klubi Pariisin liepeillä ja sen jälkeen vapaapäivä Hampurissa, mitä seurasi keikkapäivä Hampurissa Markthallessa.
Vapaapäivä menikin sit ihan lepäilyn merkeissä kun ei museoonkaan kerinny kun oltiin myöhässä :( 
No kävästiin Hampurin keikkapäivänä checkin jälkeen sit ihmettelemässä Miniatur Wunderlandia eli maailman suurinta pienoisrautatietä, kuulemma 12 kilometriä raidetta. 
Hampurissa vetopäivänä selvis et meidän bussi on kuollu ja tarvii lekuria, jota ei ole saatavilla ennen kun seuraavana aamunai. Joten vedon jälkeen pari tuntia unta omassa bussissa ja pikkubussilla aamukuudelta Frankfurtiin. Frankfurtiin kun päästiin niin selvis et toinenkin bussi on kuollu 130 kilsaa ennen perilää ja viimeisin kuolunuhri oli juuri se minkä kyydissä kaik romut oli. Työpäivä Batschkappissa alkoi näinollen reilun neljän tunnin odottelulla ja se taas tarkotti sitä et ilta mentiin festarivaihdoilla ilman erillisiä soundcheckejä. Kaikesta säädöstä huolimatta joka ikinen orkka veti hienot showt.
Yöllä bussin pakkaus ja neljää henkilöä lukuunottamatta koko ryhmä (eli siis myös muut orkat ja loppucrew) meidän bussilla Zurichiin, olihan muuten autossa tunnelmaa :)
Niin ja se toinen bussi ei muuten oo vieläkään ehjä eli Hardcore Superstar joutu tänään perumaan oman vetonsa kun kaks orkasta on vielä Frankfurtissa. Viimeisimmän tiedon mukaan korvaava bussi on tulossa joskus yöllä hakemaan omansa, eli Crashdietin ja Hardcore Superstarin jäbät,  ja lähtevät meidän perässä kohti Italiaa. Miedän bussi siis starttaa heti kun traileri on pakattu.
Kaikenlaista harmia.
Mut nyt ollaan Zurichissa ja kävelylläkin kerkis käymään kaupungilla, nätti kaupunki ja kun kelikin on 25 astetta plussan puolella niin mukava oli kävästä.


Palaillaan taas
Viltsu

lauantaina, huhtikuuta 02, 2011

Takaisin sivistyksen pariin

Eli päästiin pois Brittein saarilta. Hyvinhän siellä meni, mut onhan tän päiväsessä Antwerpenin keikkapaikassa eroa kuin Yöllä ja Dingolla noihin brittiluoliin. No mutta hetki ajassa taaksepäin eli eiliseen ja Lontoon Camdenin Electric Ballroomiin. Siellä oli kaikki jälleen kerran hyvin eli ei valittamista varsinkin kun kerkis kunnolla checkin jälkeen rauhottumaan ja hakemaan evästä. Eikä sekään tosiasia haitannu et ilta oli jollei loppuunmyyty niin ainakin hyvin lähellä sitä.
Keikan jälkeen kamat nippuun ja maailman nopein bussin pakkaus kun Lontoon ytimessä ei kauhian pitkään voi seisottaa ton kokoluokan laitteita millä meidänkin seurue on liikenteessä eli suihku jäi haaveeks. No mutta päästiin liukkaasti pakeneen ja kohti lauttaa joka toi meidät takaisin sivistykseen.
Tänään tosiaan Antwerpenissä kaikki asiat mallillaan ja keikkaan on vielä tovi ja ruokakin on vartin päästä tarjolla. Ainoa harmi päivässä on se tosiasia et meidän peräkärryssä ei enää oo kun kolme rengasta, yks karkas jossain kohti yötä :(


Palaillaan taas
Viltsu

torstaina, maaliskuuta 31, 2011

Dark Decadence Tour 2011

Otsikon mukainen retki startattiin viime viikon torstaina Manchesterista ja siitä lähtien ollaankin pysytelty ihan vaan saarivaltiossa. Huomenna vietäs täällä Lontoossa viimestä näistä brittivedoista ennen kun siirrytään lauantaiksi Belgiaan vanhalle mantereelle. Kokonaisuudessaan reissua on vielä vähän reilu kaks viikkoa jäljellä. On tää kirjoittelu jääny tyystin väliin alkuretkeltä kun on ollu sen verta hoppu ettei oo kerinny keskittyä epäolennaisuuksiin ja sit se kerta kun olis Newcastlessa ollu aikaa niin koko korttelista meni sähköt ja näinollen myös langaton netti siinä samalla. 
Jossain kohden sähkökatkoa väläyteltiin mahdollisuutta jopa keikan perumiseen, mut siihen ei onneks tarvinnu ryhtyä, koska ne sähköt sit saatiin jossain vaiheessa takas. Lyhyemmillä seteillä tosin tahkottiin ilta ja Crashdiet niminen lämppäri veteli ilman sähköjä fikkarin valossa akkarisetin.
Muuten on retki menny lepposasti uusiin ihmisiin tutustuessa ja talkkareittenkaan kanssa ei oo tarvinnu vääntää kättä, kun meitsi on joka ilta ainoo joka käyttää talon monitoritiskiä, etupään kaveri tekee meinaan näille kahelle mukana retkeilevälle ruotsalaiselle orkalle monitorit keulasta ja sillä on oma bulsa mukana. Newcastlessa tosin jouduin tekeen gooteille etupään kun se talon tiski ei ois mahtunu mihinkään monitoritiskin ominaísuudessa, joten monitorit oli pakko tehä etupäästä myös lepakoille ja etupään kaverin kanssa mietittiin et tälleen (niin et mä teen koko paskan) menee varmaan kaikkein kivuttomimmin.
Vapaitakin on jo kerinny oleen, Robin Hoodin mestat otettiin haltuun Nottinghamissa ja tänään museoitiin itseämme Lontoossa, kuten kuvasta näkyy.


Palaillaan taas kun kerkiää/on mahdollisuus
Moro
Viltsu

maanantaina, maaliskuuta 21, 2011

On sitä kierretty muutakin kun Tahkoo

Savonlinnaa ja Iisalmea tarkemmin sanottuna männä viikonloppuna. Savonlinnassa Happy Time Baari ja Iisalmessa Bar Saha. Molemmissa mestoissa piti jonninverran raapia päätä kun yrtitettiin keksiä miten saatas orkka ja romut lauteille  mahdollisimman kivuttomasti. Ei se sijottelu nyt ihan optimaalisinta kummassakaan mestassa ollu, mut kaik tarvittavat saatiin kuitenkin molempiin mestoihin mahtumaan ja showkin vedettiin kunniakkaasti läpi. Iisalmessa oli laitevirma vielä tuonu Digicoa molempiin päätyihin ni mikäs siinä oli vedellessä. Tosin se mun SD8 majotettiin takahuoneeseen kun ei sinne lavalle olis mahtunu ees X-rackin kanssa enää orkan sekaan.
Mutta hyvä että tuli nääkin keikat tehtyä ni ei tarvii sit torstaina Manchesterissa arpoa enää rikkinäisten piuhojen yms. kanssa vaan saatiin kaikki viimeisetkin vehkeet iskuun tulevaa Euroopan rundia varten. Viime viikolla tuli rumputeknikon kanssa vietettyä treenikämpällä muutama päivä puuhaillessa romuja lähtövalmiiks. Otettiin keiseistä mittoja ja painoja, päivitettiin rahtilistat ja siivottiin laatikoista kaikki ylimääränen (siis roskat, matkamuistot, rikkinäiset objektit sekä epämääräinen silsa ja roipe) veke.
Romut lähti tänään iltalaivalla kohti kaukomaita ja itse lennetään torstaiaamuna perästä.
21 keikkaa 24:n päivään olis tarkotus tahkota ympäri Eurooppaa ja ens kuun puolivälissä ollaan takasin kotomaassa.


Iisalmessa kun oltiin niin päästiin Genelecille tutustumiskäynnille, komiat oli tilat ja siellä demohuoneessa kailottimia kuunnellessa jokanen ryhmästä tuli siihen lopputulokseen et joka jampalla on himassa ihan paska stereot.


Palaillaan taas
Viltsu

torstaina, maaliskuuta 10, 2011

Mitä vittua?

Oli sunnuntain ekat sanat, vaikkakin Lontoon kielellä, vierailevan orkan production managerilta. BLS tuli meinaan Tukholmasta laivalla ja matkalla oli sen verta jäitä et pääsivät Kultsalle reilu pari tuntia myöhässä, joten arvatenkin oli kaverilla pinna aavistuksen kireellä. Bonarina viel se et kun meille ei ollu tullu mitään lavakarttaa, missä olis lukenu paljonko sitä tilaa oikeesti tarvitaan missäkin, vaan piti arvailla, niin siinähän se soppa oli valmis.
No ei siinä menny kait kun tunti niiden Load-Inin alotuksesta kun meininki oli jo muuttunu kun seppä huomas et kaikki on hallussa ja hommat tapahtuu odotettua nopeemmin, oltiin meinaat valmiit jo lämppärinkin checkin kanssa tasan viis tuntia siitä kun BLS rupes työntään laatikkoa sisään. Tää samainen produktiopäällikkö kävi illan päätteeks kädestä pitäen kiittämässä kaikkia osallisia, which was nice. Mukavaa ryhmää siin oli kaik eli helppohan se oli niille tehdä hommia.


Muuten tää viikko onkin menny yökerhotunnelmissa eli oon ollu talkkarina Circuksessa. Tiistaina haalaripellejen gravitaatiobileet ja bändeinä Goon ja Jenni Vartiainen, voitte helposti kuvitella et ryhmää oli hyvin. Keskiviikkona sit joku muotishow ja sen jälkeen hipitihoppiorkka, joka piti miksata. Aikamoinen standupshow oli jätkillä, jotenka viihdyin oikeen mainiosti, tosin jos olis ollu sali täys ni ois ollu vielä nastempaa. Huomenna vielä Cirkukseen, kun Halavatun papat pitää miksata jossain yksityistilaisuudessa. Mikäs siinä on miksatessa kun siellä on nykyjään ihan oikeat stereotkin ja iso lava missä mahtuu puuhaileen.


Palaillaan taas
Viltsu

lauantaina, maaliskuuta 05, 2011

Korjaamoboogie

Korjaamolla on saanu siisteissä sisähommissa viettää viimepäivät, tai no päivät ja päivät eli keskiviikko ja nyt kuluva lauantai.
Keskiviikkona oli Svenska talande klubben täällä ja nyt tänään Younger Brother niminen brittipumppu. Keskiviikkona ei tarvinnu oikeestaan muuta tehä kun päivystää tiskin takana, YLE radioi sen illan niin niiden jäbät hoiti mikittämisen täysin. Siihen väliin ei oikeen uskaltanukkaan mennä.
Tänään taas on kerrottu brittiäänimiesten kanssa kilpaa vitsejä. Leppoisa päivä siis tämäkin.


Huomenna Kultsalle aamukasilta ottaan Wylden kavereita vastaan.


Heippa
Viltsu