perjantaina, helmikuuta 29, 2008

Ja eikun kokkaamaan

Tässä tilanne torstai-iltana yhdeltätoista. Kalle oli mulla keskiviikko illan ja torstain kaverina et sai noi isoimmat tehtyä. Aika haikee ois yksinään ollu puntata noita kaappeja seinälle samalla kun ruuvaa kiinni. Siel ne ny on.
Kaappien ovet muuten oli tilauskamaa ja saapuvat rahtinafirman mukana vasta
maanantai-iltana eli niitä nyt ei oo pystyny asentaan viel. Perjantai ja sunnuntai viel pikkupuuhailua ton kanssa, paneelia, listaa ja laattaa seinään. Maanantaina sit ne ovet.



Lauantai siinä välissä meniskin sit töiden merkeissä.


Hei ny
Viltsu

tiistaina, helmikuuta 26, 2008

Kaffepaussi

Keittiöremontin jälkimmäinen osuus etenee, ohessa väliaikatietoja kuvan muodossa. Eli tolta tilanne näytti tiistaina kahdeksalta illalla.
Lisää kuvia jahka on jotain näytettävää taas.


Moro
Viltsu

maanantaina, helmikuuta 25, 2008

Joensuu-Tampere-Kuopio

Kyllä luitte aivan oikein, viikon keikat meni nimittäin juurikin tuossa järjestyksessä. Torstaina siis oli lähtö kympin aikoihin treenikämpältä kohti Joensuuta. Tällä kertaa retkellä saksalaisvahvistukset Matzi ja Jürgen kitara/rumputecheinä. Ääniosastolla tuttuun tapaan itseni lisäksi Tumppi.
Joensuussahan oltin vähän etuajassa eli kerkes hyvin lunastamaan huoneen ja tarkistelemaan jopa sähköpostit ennen roudausta ja puuhailua.
Guru audio niminen firma laitetoimittajana, uus tuttavuus firmana vaikka tuttuja jamppoja hommissa, Tumpilla oli jotain uutta Martinin pikku Line-arrayta ilmeisestikin riittävästi. Itse olin saanu paffilaatikosta vedetyn Allen Haagertin uuden monitoribulsan eli sen M2800 mallin, ja räkillisen geittiä ja kompuraa, mikäs siinä oli vedellessä.
Keikan jälkeen auto lähtikin kohti Tamperetta jo aamuviiden aikaan eli ihan kauheasti ei tullu nukuttua ennen bussin lähtöä. Ajomatkaa n. 5 tuntia Tampesteriin missä Load-In aika klo: 11. Checki kun piti olla tehtynä jo 14.30 mennessä. Siellähän oli siis muitakin bändejä ja tilaisuus alkoi jo klo: 18. Meidänkin soitto oli jo 21.15 ja koko hässäkkä ohi 23.00 mennessä. Tilaisuus oli Tampereen nuorisotoimen järkkäämä eli puhalla nollat tyyppinen. Tiskiksi oli mulle tuotu tällä erää Innovason, mutta harmikseni ei SY-sarjaa vaan jotain vanhempaa ja vielä 7.1 softaversiolla eli tiski ei ymmärtäny stereoauxeja eikä stereokuuntelua. On sitä siis aiemminkin tehty stereota kahdesta monosta, mutta tolleen kun sen joutuu fadereillä tekeen niin aika hidasta on, soundcheck siis teetti vähän normaalia enemmän. Toisaalta töihinhän sitä oli lähdetty. Illan päälle oli tuotu vielä yöleivät, mitä Tumppi tossa kuvassa esittelee. Meillähän siis lukee raiderissa kolme normaalikokoista pizzaa keikan jälkeen yöruoaksi. Eli kun ryhmää on se 12 niin siinä on semmonen sopivan pieni iltapala, nyt oli tosin joku suuruudenhulluus iskeny Tampereella ja noi pizzat oli tommosia lumikolalla paistettavia. Saivatpa laitefirman miehet myös evästä ja muut orkat eli ei noi hukkaan kuitenkaan menny.
Lauantaina oli vuorossa Kuopio ja Street Bar 41, mulle täysin uus tuttavuus keikkapaikkana, tosin ihmekkö tuo kun se vasta viime vuonna avattiin. Lähtö Tampareelta oli jostain käsittämättömästä syystä merkattu klo: 10.30. No oltiin Kuopiossa päivähuonehotellin pihassa kolmelta ja keikkapaikallakin jo neljältä ja apukanto tilattu viideks. Tunti odottelua ja kahvittelua, no mikäs siinä kun talonmiehenä oli Markku, jota ei taas viime kesän jälkeen oo nähny niin leppoisastihan se tunti meni. Tällä erää kaks XRM:ää keskenään linkissä tiskeinä. Kova meininki muuten keikalla.
Keikan jälkeen bussin pakkaus ja kotia kohti, Nosturin pihassa oltiin aika tarkalleen kasilta, siitä romut treenikämpälle ja kotia maate. Ylös pääs sunnuntain heti neljän maissa.
Siinä oli sit vikat goottikeikat tälle keväälle, näillä näkymin seuraavat vasta kesäkuussa. Mutta ei hommat siihen lopu ens viikolla ois kuuden keikan lapinrundi ja tällä viikolla keittiöremontti.

Moro taas
Viltsu

lauantaina, helmikuuta 16, 2008

Kotihommia

Torstaina saatiin se FME rakennettua ja hyvä niin koska kisat alko perjantaina. Itse siis en osallistu/nut niihin kekkereihin kun rakennusapuna. Muuten ihan kotihommissa tämä viikonloppu mitä nyt huomenna pitäis lähteä Loosen kantisbileisiin, ei siitä si sen enmpää.

Tänään saatiin haettua ne loput keittiön kaapit kotio eli ton toisen puolen remontin voi alottaa ens viikolla tai vaihtoehtoisesti sitä seuraavalla niin sais sen samaan rupeemaan myös valmiiksi. Ei siis menny edes vuotta toisen puolen keittiörempasta kun saa toisen valmiiks, mahtavuutta.
Tai no ans kattoo kuin äijän käy ;)

Moro
Viltsu

keskiviikkona, helmikuuta 13, 2008

Babylon

Nyt on päästy laivalta veke ja keritty FME:täkin jo jonkun verran rakennella. Ajassa joitain päiviä taaksepäin siis.

Jälleen kerran siis tuli käytyä tuolla kelluvassa babylonissa eli GOOM-risteilyllä, olin siellä siis kaks päivää ja vetoja yhteensä neljä eli kaks per risteily, päivällä yhdeltä ja ysiltä illalla. Olihan taas Suomen tulevaisuuden toivot hyvässä hapessa, noiden pitäis kai olla kaikkien jollain tapaa koulutettuja hahmoja. No eipä se koulutus teekkareistakaan aina välity ;)
No mutta kaiken kaikkiaan leppoisaahan toi oli, messissä loistosafkat, töitä päivässä noin neljä tuntia ja molempien päivien artismeissa ja tekniikan jäbissä melko lailla tuttuja. Mukavaa siis kaiken kaikkiaan. Orkanpändin lisäks oli Korkalaisen Jaska retkellä mukana. Jaskahan mut siis tonne alunperin pyysi kun sille selvis et budjetissa on varaa myös monitorijäbälle.

Siellä siis meni pari päivää ihmisen elämästä ja eilen illalla kasin aikaan olin kotona. Tänään aamulla kympin aikaan varastolle pakkaamaan FME:n äänipokaa autoon ja siitä Kaapelille puuhailemaan. Huomenna aamusta jatkuis sama homma.

Moro
Viltsu

lauantaina, helmikuuta 09, 2008

Tavastia-Lahti All Night Long

Torstaina Tavastia goottien kanssa, mikäs siellä oli taas vedellessä kun on hyvät ja tutut vehkeet sekä miehet paikalla. Ainoo ihmetys, mitä siis ihmettelin jo Levillä, oli se että miks tossa XL-250:ssä ei kahta ekaa AUXia saa stereoks, loput kylläkin. Aiemmin ei oo haitannu, mut tän ryhmän kanssa kun mulla on ekana 4 stereoryhmää ja vasta sitten monot niin menee aivo solmuun kun joutuu tekeen erilailla kun normaalisti. No pieniä harmeja kuitenkin tommoset kun pöytä muuten toimii niinkun sen pitääkin eli hoitaa hommansa hyvin ja vieläpä kuulostaen hyvältä. Rumpucheckikin saatiin hoidettua kunnialla läpi kun saatiin kunnon rumpali paikalle hoitamaan homma himaan.
Niin ja tuolla oli myös lämppäri, joku Norjalainen rokkiorkka. Eivät olleet tiellä ja hyvällä sykkeellä vetivät ;) eivät siis haitanneet.

Perjantaina olikin vuorossa Lahti ja Finlandia-Klubi. Tälle retkelle mulle lähti Soundatalta se D-Show Profile testiin, mitä käytiin viime viikolla Jannen kanssa Teron johdolla ihmettelemässä. Muutenkin vehkeet oli vimpan päälle hyvää kalustoa eli C7 sidefillit ja rumpufilli ja Tumpilla Q-sarjaa PA:na. Mikäs siellä oli vedellessä, varsinkin kun orkkakin oli hyvässä vedossa. Ja hyvältä tuntu toi Profilekin, se edellinen kerta sillon joulun alla kun valittelin et vähän turhan arasti teki asioita niin nyt ei ollu sitä pelkoa ja laitteen edustajallekkin eli Höltälle piti tasan kerran vaan soittaa. Sillonkin asiana oli se et kuinka siitä saa sen Vegas-moden päälle. Siinä kun on messuja ajatellen semmonen vätkytys missä kaikki valot vilkkuu ja faderit liikkuu jne. jne. Hauskan näköinen kun tempasee sen kesken keikan päälle ;)
Mutta silti vähän sekavan oloinen toi bulsa ja auxien vähyys ihmetytti, tossahan ei oo kun 16 auxia, nykymittapuun mukaan aika vähän, no toisaalta eipä M7:ssakaan oo sen enempää. Tai siis onhan noissa molemmissa vielä matriiseja ja ryhmiä mitä voi käyttää kuten auxeja, vähän kikkailuahan se on mut kuiteskin mahdollista. Eli siis jos rinnakkain laitetaan Digico ja toi niin kyllä mä edelleen sen Digicon valkkaan on se kuitenkin paljon selkeempi ja monessa suhteessa helpommin muokattavissa semmoiseksi kun haluaa. Tosin tossa on taas juttuja mitä siitä Digicosta ei löydy. Eli toine äidistä ja sitä rataa, ammattikaluja molemmat ja hyviä semmoisia, eri henkisiä vaan. Ei muuta kun uutta kokeilua vaan laitteen kanssa niin kyllä siinä sinuiks tullaan.
Mahtavaa soittoaikakehitystä muuten, toi Tavastian veto alko meillä jo kympiltä vaikka oli lämppärikin eli kamat oli nipussa jo vähän puolen yön jälkeen, Lahden veto taasen alko jo puol kymmenen eli kamat oli treenikämpällä Helsingissä jo kahden maissa yöllä.

Tää päivä onkin sit menny siinä kun yrittää henkisesti valmistautua tulevaan koitokseen eli kaks päivää pitäis olla GOOM-risteilyllä. Raportti seuraa perästä.

Ja vielä asiasta aivan eriin. Tälleen melko myöhäisheränneenä tässäkin asiassa kait olen. Mutta kuitenkin, melko loistava keksintö tää tämmönen kun Last.FM lataa vaan koneelle pienen ohjelman ja aina kun on netti käytössä niin radio suoltaa toivomusten mukaista musaa. Ja ohjelma seuraa koko ajan mitä biisejä kuuntelee ja mitä skippaa ja rakentaa sen perusteella koko ajan uutta soittolistaa. Mitä enemmän käyttää niin sitä vähemmän tulee paskoja biisejä vastaan, kätevää.

Moro
Viltsu

keskiviikkona, helmikuuta 06, 2008

Hei vaan taas

Viikko taas olevinaan menny sellasta vauhtia ettei oo perässä meinannu pysyä, tuttuja on käyny kylillä Lappeenrannasta asti, itse on tullu käytyä Lappeenrannassa, Riikonen täytti 30 ja pari keikkaakin tullu tehtyä sitten edellisen päivityksen. Niin ja se PM5D-sessio kun siirty tälle viikolle niin se siirty taas hamaan tulevaisuuteen, kun en ajoissa kerinny kaupunkiin eilen.

No mutta enivei. Torstaina siis oli jonkun kinnteistöhallintayhtiön tuparit ja sieltä kiireen vilkkaa Riikosen kolmikymppisille, missä olikin tuttuja pilvin pimein ja oikein mukava tunnelma. Perjantaina
mopomessuja ja Lappeenrannan miesten kanssa tapaaminen messujen yhteydessä, taas pitäs olla se 20 tonnia ylimäärästä, mutta kun ei niin odotellaan sen vaihdelaatokin ehjäytymistä sitten. Lauantai meni leppoisasti töiden merkeissä, töitähän oli kokonaista kolme tuntia, mutta tavallaan koko päivä siihen meni kuitenkin. Likat siis äitiyslomalta kävivät riipasemassa akustisesti muutaman biisin jonkun kampaamoliikkeen bileissä ja minä sen kävin miksaamassa. Stockholm Diskotek oli paikkana, missä siis viimeks oon käyny varmaan 2002 jonkun firmakisan merkeissä. Silloinhan se oli vielä Aktia-sali. Sitä ennen kun kävin niin se oli vielä Teatro. Kauheen tiuhaan siis ei oo tuolla tullu vietettyä aikaa ;)
Sunnuntai meni himassa telkkarin ääressä. Maanantain lähtiin Oksun kanssa aamusta
Lappeenrantaan morjestaan Sinkkosta kuvataiteiden merkeissä, missä siis meni oletettua pidempään ja olin himassa vasta eilen illalla kun alkuperäisten tietojen mukaan olisin ollu takasin jo iltapäivästä. Siinä siis siirty taas se PM5D-sessio, sillä nyt tosin oo kauhea kiire kun ei se nyt kuitenkaan heti oo tulossa vastaan, kesällä vasta. Enemmän harmia aiheutti kuitenkin se että joutu missaamaam veljentytön synttärit, ois tarkoitus tehdä korvaava retki lauantaina.

Niin ja itse kullakin aina välillä on joku rapeeta, kuosi, soundi, fiilis ja mitä näitä nyt on, niin Liljendaalin Shelliltä löyty syy siihen rapeuteen.



Moro ny taas
Viltsu