tiistaina, helmikuuta 07, 2023

Uusi vuosi, vanhat kujeet.

Tämäkin teksti tehnyt tuloansa jo ainakin kuusi viikkoa, kiirettähän on aina helppo syyttää, mutta siitä nyt ei todellakaan ole kyse vaan ihan puhtaasti siitä et on unohtanut koko jutun. Mutta enihuu, asiaan. Loppuvuosi meni leppoisasti nightlinerin bunkassa maailmaa kiertäen. Ensin syyskuun alusta lokakuun loppuun seitsemän viikkoa Eurooppaa ja marraskuun alusta jouluun Pohjois-Amerikkaa kuutisen viikkoa.

Molemmilla mantereilla oli vajaan viikon verran treeniä ja preppiä ennen varsinaisia keikkoja eli käytännössähän noissa kahdessa rundissa heilahti koko syksy. Rundin kalusto tuli käytyä läpi edellisessä postauksessa, joten se aihe on niiltä osin käsitelty ja näinollen siitä on enää turha puhua.

Eurooppa tuntui olevan entisellään näin monitorimiksaajan näkökulmasta samoin kuin Pohjois-Amerikka, tosin edellisestä jenkkirundista kun oli se noin viis vuotta niin kyllä moni asia vaati uudelleen asennoitumista. 

"Ai tää meni näin", oli fiilis monessa kohtaa :)

Suurimmat henkiset haasteet jenkkipätkällä oli ruokailuissa, itsehän pidän siitä että tarjottava ruoka on lämmintä, lautasella ja käytettävissä on oikeita ruokailuvälineita. Suurin osa ruokailuista kun oli jotain take-away asiaa, joten haalea eväs pahvirasiasta vähintäänkin kyseenalaisilla välineillä oli enemmän sääntö kuin poikkeus. Mutta nää on näitä, kun aika harvalla venuella olis ollu edes fasiliteetteja hoitaa kunnon cateringia paikan päälle. Toki retkelle mahtui myös positiivisia poikkeuksia kuten Fenway Music Hall Bostonissa ja Hard Rockit ympäri maata jne.

Vapaapäivinä sai sitten syödä oikeilla välineillä oikeista astioista kun vaan valitsi eväsmestan oikein.

Euroopassahan kierrettiin pääasiassa areenoita ja jäähalleja, joten catering oli lähes poikkeuksetta hoidettu paikan päälle ja pääsääntöisesti vähintääkin ok tasoltaa, take-awayhin piti onneksi turvautua äärimmäisen harvoin. Briteissä meillä kiersi oma catering mukana, joka oli joka päivä aivan erinomainen. Cateringfirma oli vielä uusi yritys ja meidän rundi heidän eka toteutus. Toivottavasti pysyvät pelissä mukana. Nimihän on jo itsellä painunut unholaan, mutta tuotanto otti ymmärtääkseni yhteystiedot talteen eli toivottavasti tulee jatkossakin vastaan.

Aikatauluteknisistä sekä toimenkuvallisista syistä johtuen mulla ei ikinä oo rundilla ollu noin paljon aikaa checkin ja keikan välissä eli tuli käveltyä aika paljon kattelemassa milloin mitäkin näkyjä. Nykyisen päätyönantajan palveluksessa mullahan on pelkästään monitoritontti vastuulla ja tuotannon hoitaa ihan eri tyypit eli aikaa on ihan eri malliin kuin aiemmin. Jenkkipätkällä ormaalisti oltiin äänen kanssa valmiita jo yhden maissa päivällä ja vaihto kun alkoi heti iltaysiltä niin siinä oli noin kaheksan tuntia aikaa joka päivä ottaa vaikka nokoset ja käydä kylillä pyörimässä.

Näissä nähtävyyshommissa Atlas Obscura on mainio apuväline kun etsii jotain uutta nähtävää. Ne perusnäyt kun on useammassakin kaupungissa jo aika pitkälti kerenny kahlaamaan aiemmin. Toi Zeppelinin levynkansi löytyi ihan suoraan Googlella samoin kuin samalla kävelyllä tsekattu Ghost Bustersin paloasema, mikä sekin on myös ihan oikea rakennus keskellä kaupunkia eikä mikään lavaste jossain studion takapihalla. Nähtävyydet ja museot on mahtavia.

Palataan taas kun on jotain kertomisen arvoista asiaa.