lauantaina, joulukuuta 26, 2009

Tapanin tanssit

Joulukin rupee pikkuhiljaa oleen ohi ja työkomennukset taas aluillaan. Reilun viikon tossa sai olla vapaalla. Eli se jäähallikomennus oli viimenen veto ennen joulua ja nyt kohta puoliin pitäis taas lähteä töihin. Tässä joululomalla kerkis sen saunankin saada kylvettävään kuntoon. Ovihan me asennettiin Matin kanssa jo joku aika takaperin, mutta nyt sain alkuviikosta muurattua ton kiviseinän, asennettua kiukaan ja listatkin löys tiensä tohon oven ympärille. Hyvä tuli vaikka itte sanonkin. Lauteita en tosin kerinny vielä tekeen, nää pari testisaunontaa oon vedelly keittiöjakkaralla. No ens viikolla kun olis ne Helldone-vedot niin näillä näkymin ei tehdä kun yks checki niin mulla on päiväsaikaan sen verta vapaata et saa mitat otettua ja ehkä jopa käytyä rautakaupassa. Uudenvuoden jälkeen olis pari viikkoa aikaa tehä lauteet ennen kun ens vuoden eka rundi starttaa.

Mutta nyt pitää lähtä Virginiin Punakuonorockiin, joten palaillaan.
Moro
Viltsu

torstaina, joulukuuta 17, 2009

Motörhead

Tiistaina käytiin tutun työryhmän kanssa puuhailemassa Blake Helsingin vanhassa jäähallissa, illan agendana siis Motörheadin lämppäys. Alkuun info oli et meille on varattu omat tiskit molempiin päihin ja erikseen määrittelemätön mikkipoka. Keulilla Siena ja lavalla LS9. No niillä nyt olis mentävä kun ei muutakaan oo tarjolla. Tonteille kun päästiin niin Jannellahan löyty heti tuttu. Sama systeemiseppä oli tehny jonkun himpularundin männävuosina. Ja mä kun kävin morjestaan monitorihahmoja niin ei tarvinnukkaan sillä ysillä vedellä kun siinä H-3000:ssa oli vielä sen verta kanavia vapaana et mahduin siihen mainiosti tarpeineni. Checkiaikaakin meille annettiin reilu puoltoista tuntia ja koodi oli et tehkää silleen et tulee hyvä :)

Hyvä meininki kaikin puolin.
Kiitti ja moi
Viltsu

maanantaina, joulukuuta 14, 2009

Juhannus

Männä viikonloppuna saatiin päätökseen goottien Suomenrundi ainakin näiden sähköisten vetojen osalta, uuden vuoden tienoilla olis vielä kolme akkarivetoa, mutta niistä lisää lähempänä.

Viikko alotettiin Turun Klubilta, josta siirryttiin Porin ja Lahden kautta Seinäjoelle päättämään rupeama. Keikat meni kaikki mallikkaasti ja mukavaa oli. Seinäjoelta kun ajeltiin kotia kohti niin juhannuksen kunniaksi annettiin Pasin tuubille arvoisensa hautajaiset.


Tuubihan oli siis jo useamman vuoden mukana ollu kaiutin, joka rupes tän Suomipätkän alussa kertoilemaan et viimestä syksyä viedään.

Moro
Viltsu

torstaina, joulukuuta 10, 2009

Vanha tuttu aihe

Mikä siinä apukannon järjestämisessä on niin saatanan vaikeeta keikkajärjestäjille, nyt tän lepakkojen Suomenkiepauksen aikana on pääsääntösesti toiminu hyvin ja siitä ollaan kiitollisia ja ollaan myös muistettu paikanpäällä kiittää kaikkia hupailuun osallistuneita. Mutta tänään päästiin Porin Bar Kinoon ja yllätys yllätys ainoo kaveri, joka jeesas meitä romujen kanssa oli paikallisen laitetoimittajan edustaja, jolle siis kaikkein vähiten ois kuulunu se homma. Kaveri oli kuitennii jo kerinny ennen meitä roudaamaan kuorma-autollisen romua tonteille. Ja tässä kyseisessä mestassa viimeks reilu vuos sitten käyneenä osasin varautua tähän, joten ohjelmatoimistosta erikseen varmistettiin että varmasti on ne kaks apukättä jeesaamassa. Ei ollu. Noi on kuitenkin sopimuksessa lukevia asioita ja jokaisen, joka on joskus vetäny nimensä johonkin sopimukseen, pitäis tietää et ne sopimuksessa mainitut asiat pitäis hoitaa. Ja kuten mainittu niin reilu vuos sitten Maijan kanssa samassa mökissä käyneenä oltiin ihan samojen asioiden äärellä. Kaveri lupas hoitaa apukädet mennen tullen (ei se iloinen ollu kun soiteltiin), mutta sit kun päästiin mestoille niin ei ketään missään, Ja tän jälkeen yritti vielä vedättää soittoaikaa myöhäsemmäks. No seuraavana aamuna saatiin roudata vehkeet toiseen suuntaan jälleen kerran ihan omin voimin, sillon mestoilla oli siivooja eli kaveri ei vaivautunu itse tuleen edes ovia aukoon. Koskakohan toi kaveri tajuu et tää apukantoasia on oikeesti tärkee kun joka ikinen bändi sitä pyytää ja joka ikinen bändi vittuilee tälle samalle kaverille kun ei se raukka saa kahta kaveria hoidettua. No voihan tietty olla ettei sillä oo yhtään ystävää tai edes tuttavaa ketä pyytää.

Ei mulla muuta tällä erää
Viltsu

tiistaina, joulukuuta 08, 2009

Ajokauden päätös

Tänään sain vihdoin ja viimein vietyä pyörän talliin talveks, luonnollisesti ajamalla. Nyt ajokausi on siis virallisesti päätetty. Tänään tuli käytyä myös rautakaupassa hakemassa tarpeistoa saunaan. Mukaan läks kiviseinä, ovi karmeineen ja kiuas. Sunnuntaina olis tarkoitus alottaa sillä oven asennuksella.

Moro
Viltsu

Tavastia-Tornio-Ylläs

Männä torjantaina kävästiin Tavastialla pyörähtämässä ja mikäs siinä oli käydessä kun tupa oli täys ja kalusto kohillaan. Myi kait ovelta loppuun kun ennen vetoa työpaikalle palatessa olivat laittaneet lippukiskankin jo kiinni kokonaan. Soitto oli jo 21.30, mikä siis on nykyisellään normikäytäntö Tavastialla, eli ajoissa oltiin valmiita. Kossu, joka lähti pakulla ajamaan kamoja pohjoiseen, starttas Tavastian edestä tasan kahdeltatoista yöllä paitamyyjän kanssa. Loppuryhmä lennettiin Tornioon seuraavana päivänä puolen päivän maissa. Torniossa, Umpitunnelissa meitä oli vastassa Event Worksin kaverit oikeiden laitteiden kanssa, jotenka ei siinäkään kauaa menny kun homma oli paketissa ja ruvettiin odotteleen illan keikkaa. Luonnollisestihan soitto oli jo heti puolilta öin :( No tosin kerkis käydä kokeilemassa Jarnon luona rantasaunan. Seuraavana päivänä pikkubussikyyti Ylläkselle ja samat vehkeet kun Torniossakin eli soundcheck kesti vielä vähemmän aikaa kun Torniossa. Tällä kertaa oltiin tosin siellä Taigassa itse ravintolasalin puolella eikä siellä lasikopissa niin kuin aiemmilla kerroilla. Soundi oli huomattavasti miellyttävämpi kun siellä lasiseinien sisällä paukutellessa, mukavaa siis oli. Sunnuntaina lähes vapaapäivä kun kuljetus kentälle lähti vasta neljältä eli itse kukin paria poikkeusta lukuunottamatta kerkis mäkeen, tosin sumu oli sen verran tanakka ettei hissejä ollu kun neljä auki ja näkyvyys rinteessä oli sen verta huono et pakostakin tuli mieleen kannattiko niitäkään pitää auki. Ja yllätys yllätys, mäestä kun pääs pois ja kävin suihkussa niin sillä välin oli sumu hälvenny :( No tää nyt on tämmöstä aina välillä. Lento kotia kohti lähtikin sit sunnuntai-iltana jo heti kympiltä, tai siis sen oli tarkoitus lähteä silloin. Loppuen lopuks Helsinkiin selvittiin kolme varttia myöhässä ja paku oli tyhjätty Nosturilla vartin vaille kaks yöllä. Eilen käväsin vielä puuhailemassa Stockan levyosastolla viimesen näistä akustisista Nokia-vedoista. Täälläkin kalustona d&b:n tuotteita, joten kivuttomasti meni sekin.

Moro
Viltsu

keskiviikkona, joulukuuta 02, 2009

Ratikka jätti

Tänään kävin tempasemassa sarjassamme toisen noista akustisista Nokia instore vedoista. Tällä kertaa Espan Elisa Shopitissa, kalusto tuli tälläkin kertaa Uudenmaan Kiertuetekniikalta ja siinä samassa sain sen korjatun langatonräkin, mikä siis oli ollu UKT:lla huollettavana, lähemmäs orkesterin harjoitustiloja. Vedon jälkeen kelasin, että vien sen räkin Nosturille ratikalla ennen kun lähden hakemaan mun autoa Kisikseltä. Mutta se perkeleen kutosratikka ei suostunu pysähtymään siinä KlausK:n kohdalla olevalla pysäkillä ollenkaan vaikka heiluttelin kättä vähän saatanasti kun näin sen tulevan nurkan takaa. Ei ees hiljentäny siinä pysäkin kohdalla. Varmuuden vuoks joka ikinen muulla numerolla varustettu vehje pysähty vaikken tehny minäänmoista elettä ilmaistakseni matkustushalukkuuttani. Voihan se olla tietty et se kutosen kuski kelas tämmöstä hippiä turvallisuusriskiks. Niin tai sit se kuski oli sokee, mitä vaihtoehtoa epäilen vahvasti tai sit on hookooällällä todella pulaa kuskeista. Perseestä.

Moro
Viltsu

tiistaina, joulukuuta 01, 2009

Mäkeen menossa

Tampereelle päästiin sillon lauantaina ajallaan ja kun on tilaa puuhailla ja asialliset laitteet niin siinä ei kauaa menny. Lämppärillekkin jäi kaks tuntia aikaa saada oma esityksensä lauteille ja kuntoon. Hyvä tuolla Pakkiksella on ihmisen olla ja suoriutua. Vielä kun soittoaikakin on tän maan yleiseen käytäntöön verrattuna suhteellisen aikainen niin ei mitn valittamista.

Eilen kävin puuhailemassa ekan varsinaisen akkarivedon jätkien kanssa Alesin Nokiastoressa. Sitä Apolloa kun ei oikeen voi ihan oikeaksi vedoksi laskee :) Seitsemän biisiä jätkät tempas akustisesti ja kaikkihan niistä toimi, yleisö viihty ja Nokia oli tyytyväinen, mikä ettei. Huomenna olis sama show Espan Elisa Shopitissa. Kiertuetekniikalta vehkeet sinnekkin eli sama tiski kun eilenkin, joten jos sen soundcheck ajan sais jopa puolitettua, eilettäin meni kaikki neljä minuuttia :)

Torstaina mennäänkin sit normikaavan mukaan Tavastia ja sen jälkeen lennetään pohjoseen, perjantaina Tornio ja lauantaina Ylläs. Lento himaan on sunnuntaina illasta, joten jos sitä pääsis mäkeenkin muutamaks tunniks. Ja miksei pääsis, kun menee vaan.

Moro taas
Viltsu

lauantaina, marraskuuta 28, 2009

Tontilta toiselle

Viikko tähän asti on menny melkoisen leppoisissa tunnelmissa, tiistaina makoiltiin kotona tekemättä mitään ja keskiviikkona ei ollu muuta pakollista kun hammaslääkäri ja talvirenkaiden vaihto. On se kummaa hommaa kun pitää kalenteristä kattoo, koska ei voi enää kesäkumeilla ajella. Ainakaan täällä etelässä ei vielä mitenkään kauheen liukasta oo kun lämpötila on yölläkin selkeesti plussan puolella. No mutta säädökset on säädöksiä ja niiden mukaan mennään, ainakin tässä asiassa. Ja taas takaisin aiheeseen, keskiviikkona tuli suoritettua myös heikkovirta-asennushommia. Oli ameriikan kolleega tuhonnu mun muuntajat rumpalin kuulokevahvaimeen, joten piti suorittaa huoltohommia. Sen verta stydi paketti tuli tällä kertaa et jos sen haluaa rikkoa niin siihen tarvitaan ainakin kaks amerikkalaista ääniteknikkoa ja niilläkin pitää molemmilla olla työkalut :)

Pari keikkaain on tullu tällä viikolla huitastua, rokkihommia ja sit niitä rokkihommia kevyemmissä
merkeissä. Orkka kuitennii pysy samana. Torstaina tempastiin siis akustinen setti Apollossa, missä oli siis sinä iltana joku radiogaala. Perushommaa, helvetisti toimittajia, radioihmisiä ja levy-yhtiöhahmoja repimässä märkää ja kehumassa toisiaan. Palkintojakin jakoivat toisilleen. Me käytiin siellä esittäytymässä akustisesti kolmen biisin verran. Hyvin meni, pojat soitti hyvin ja mä onnistuin mielestäni toistamaan asian oikeen mallikkaasti, vaikka se ysi ei oikeen ollukkaan hallussa. Soundcheckissä piti koko ajan kysellä Kurviselta et mitäköhän mä olin tekemässä. Tein siis keulan sekä monitorit keulasta siellä. Eipä tommosiin hommiin kande kauheen isoa crewta rahdatakkaan. Noita akkarivetoja olis vielä pariin viikkoon kolme lisää.
Eilen kävästiin Salossa Rockin´Hood nimisessä juottolassa häpeemässä, tai no sitä kauheesti hävetä tarvii, orkka oli liekeissä ja kehuja tuli suunnasta jos toisestakin. Haastava se kuitennii oli :)
Nyt istutaan bussissa matkalla kohti Tamperetta ja Pakkahuonetta, ysiltä sois jo. Mahtavuutta. Jatkan raporttia kunhan on ensin tässä vähän puuhailtu.

Moro
Viltsu

tiistaina, marraskuuta 24, 2009

Vuodenajat vaihtuu

Männä viikolla siis alotettiin goottien Suomen keikat ja siinä sivussa pidettiin firman pikkujoulut, vappu ja pääsiäinen. Hoitaa noi kaikki juhlapyhät tälleen kuukauteen niin ei tarvii koko seuraavana vuonna stressata moisista :)

Keskiviikkona alotettiin Nosturista ja torstaina matka vei Kuopioon ja Puikkariin, missä ne pikkujoulutkin pidettiin. Noin kymmenen minuuttia keikan jälkeen tempasin takahuoneeseen hakemaan in-eareja niin jätkät oli kerinny jo treenaamaankin kolme joululaulua akustisilla. Mahtavuutta.
Perjantaina meillä oli vuorossa Valkeakosken Waltikka ja siellä pidettiin sit vappujuhlat :) Lava oli tällä kertaa rakennettu meille sinne peränurkkaan ja sen ravintolan varsinaisella lavalla veti lämppäribändi, kätevää kun ei kenenkään tarvinnu olla toistensa tiellä.
Lauantaina Jyväskylä ja Lutakko. Aika kohilleen ovat fasiliteetit saattaneet näin vuosien saatossa, isot takahuoneet saunaosastolla, suoraan kulku lavalle ja takapihalle. Ei tarvii poppareitten rokun seassa suunnistaa. Juttelivat vielä että etupään tiski menis lähiaikoina vaihtoon ja se nykynen etupään lauta siirtys monitoreihin. Passaa mulle :)
Jyskylästä lähettiinkin yötä myöden kotia ja himassa olin aamukuuden maissa. Tällä viikolla ei keikkarintamalla olis kun kolme vetäsyä ja niistäkin yks on semmonen kolmen biisin akkarirutistus iltaysiltä.

Eilettäin tuli vielä kävästyä On The Rocksin pikkujouluissa ja siellä lonkero selätti Tertun digimikserin kesken iltamien, mulla on yks läppäri kuollu loneroon ja Viiking Musiikilla M7 pariinkin otteeseen. Kovaa kamaa se lonkero.

Moro taas
Viltsu

tiistaina, marraskuuta 17, 2009

Talvi tuli ja talvi meni

Näinhän se lumi tuli taas männä viikolla maahan ja lähes yhtä nopeasti poistui sieltä. Sitä sivusta seuratessa tuli huitastua neljä keikkaa Stratojen matkassa.

Keskiviikkona Tavastialla peruskuviot, loistokamat, loistojäbät ja aikainen soitto. Hyvä resepti onnistuneelle illalle. Seuraavana päivänä kävästiin Turun Kårenilla kahtelees tilanteet, akustisesti haastava oli koko ryhmän yhteinen näkemys.
Turusta ajettiin Hämeenlinnan Sirkukseen, missä olikin tällä erää loistomeininki. Apukanto ja takahuonetarjoilut toimi just niin kun pitääkin. Kehitys kehittyy ja sitä rataa.
Lauantaina viikko päätettiin loppuunmyydyllää Finlandia-klubilla Lahdessa.

Tämä alkuviikko onkin menny säätäessä paria akkarivetoa goottien kanssa, niistä lisää sit kun on keikat tehty. Huomenna alkais Nosturista lepakoitten suomen keikat. Neljään viikkoon ois tarkotus kartottaa tän maan klubit.

Moro
Viltsu

tiistaina, marraskuuta 10, 2009

Suomi syksyllä

Niin ja alkutalvesta. Loppuvuos meneekin meinaan ihan puhtaasti kotimaan kamaralla. Viime viikko ja koko ajan käynnissä oleva vietetään klubiympyröissä Stratovariuksen matkassa, mukava ryhmä kaiken kaikkiaan.
Viime viikolla kävästiin Sappeessa ja Tampereen Pakkahuoneella, Kiertuetekniikka toi kaluston sinne Sappeeseen ja mikäs siinä oli rapsutellessa kun oli ammattivehkeet millä vetää. Pakkis mentiinkin sit sillä kalustolla mikäs siellä oli paikanpäällä. Yllätin itse itseni diggailemasta jonniin verran niitä Martinin nelisatasia :) Kyllä niillä rokkia vetää, helpostikin. Molemmat keikat meni leppoisissa tunnelmissa ja tällä viikolla käydään Tavastialla, Kårenissa, Hämeenlinnan Sirkuksessa ja Lahden Finlandia-klubilla. Niistä tarkemmin seuraavassa kuvassa.

Sunnuntaina kävästiin porukalla Lahdessa rentoilemassa kun Skyttä oli järkänny juhlat, mukavaa oli. Kiitos kaikille asianosaisille.

Ens viikolla alkais goottien suomen keikat, neljään viikkoon olis tarkotus kiertää tämä maa. Lapissa ei oo tosin kun yks veto, mielellään siellä olis enemmänkin tehny. Olis päässy mäkeen nääs. Mutta minkäs teet :)

Nyt lähen hakeen kopteriin loput varaosat postista ja sit ruvetaan lentämään.

Moro
Viltsu

keskiviikkona, marraskuuta 04, 2009

Moro

Pari ekaa viikkoa retken jälkeen meni aika pitkälti ihan vaan himassa. No okei oli siinä jotain sähköposti/puhelinsäätöä tulevien keikkojen osalta, muttei varsinaisesti mitn erikoista. Viime viikonloppuna tuli sit tempastua ekat keikat rundin jälkeen, perjantaina Nosturissa RAP SM-skabat ja lauantaina Pete Parkkonen Haapajärvellä.
Erikoiskisat muuten noi räppiskabat, ei aivan mun genreä. No mutta voittaja löyty ja joku jenkkinbändikin tempas oman shownsa kisojen jälkeen ja yleisö oli tyytyväistä. Siinähän ne tärkeimmät siitä :)
Lauantaina oli sit Haapajärven Kievarissa Parkkosen keulapesti, kun Aku oli sillon vielä maailmalla muissa hommissa, tuuraushommia siis. Aikamoinen paluu todellisuuteen :)
Kaikki meni kuitennii kivasti ja ainoot kenellä oli asiaan mitään huomauttamista oli joku pariskunta samalla hotellikäytävällä, pahoittelut heille siitä. Niiden piti olla ristiäisissä puolilta päivin.

Mutta ei kait tässäkään tällä erää kummempaa. Nyt viikonloppuna uudet kujeet ja niistä tarkemmin seuraavassa jaksossa.

Moro
Viltsu

keskiviikkona, lokakuuta 28, 2009

Helikopterihommia

Tänään päätin tauon jälkeen kaivaa kopterin esiin ja tutkailla tarkemmin, mikä sitä vaivaa. Vika ei ollutkaan moottorissa niinkuin alkuun epäilin vaan vika onkin siinä vehkeen aivossa ja nostavan roottorin rattaasta oli yks hammas poikki. Eihän se nyt sillon lennä. No ei muuta kun Google avuks ja varaosaostoksille. Kävin tänään kaupungillakin Hobby Pointissa kyselemässä varaosia tohon härveliin, mut niillä ei ollu Walkeraa ollenkaan vaan E-Sky oli se niiden edustus. No intterwebistä löyty joku jenkkilafka, mistä sai kohtuuhinnalla kaiken tarpeellisen tohon mun kopteriin. Nyt olis tulossa uudet moottorit, vahvemmat lavat, uus aivo ja sekalainen pino kaikkee pientä kuluvaa osaa.
Mut löysin sit sieltä Hobbypointista kuitenkin mun seuraavan kopterin, treenaillaan tää talvi tolla pienemmällä ja sit tulee vaihto isompaan :)

Ja linkki sinne mistä niitä osia sai edukkaasti. Myyvät myös kokonaisia koptereita kohtuuhinnoilla.

Moro
Viltsu

torstaina, lokakuuta 22, 2009

Yhteenveto

Nyt on reissu saatu päätökseen ja himassakin on kerinny viettään jo kaks yötä.

Sen Ljubljanan jälkeen kun hehkutin et olis ollu oikee vapaapäivä niin vituikshan se meni. Rupes meinaan Tsekeissä tuleen lunta ja joka ikinen motari oli ruuhkan takia tukossa tai koko tie oli suljettu, mentiin siis näinollen pikkuteitä pitkin ja perille saavuttiin huomattavasti alkuperäistä tietoa myöhemmin. No tää nyt on tämmöstä välillä. Pardubicen veto meni oikeen mallikkaasti ja talon jäbillä oli homma lapasessa, illan päälle vielä pientä illanistujaista kun rundilla mukana olleet lämppärit lähtivät kotia eli toi oli niiden osalta viimenen veto.

Meidät bussi taasen vei Belgiaan FemaleMetalVoicesFestivaaleille, puolen tunnin vaihdolla täräytettiin ilman sen kummempia linja/soundcheckejä. Kaik mänt hyvin ja vierailijakin käväs lauteilla yhdessä biisissä, eikä yhtään vähempää kun Doro Pesch. Meidän Tarja käväs myös Doron setin aikan vierailijana yhdessä biisissä. Tuolla tuli myös pitkästä aikaa törmättyä Towersiin, joka tällä kertaa oli Epican matkassa. Mukava mies ja mukava nähdä pitkästä aikaa.

Belgian jälkeen olikin taas aika hypätä bussiin ja suunnata kohti Lontoota, tonteille Islingtonin Academyyn saavuttiin paikallista aikaa yhdentoista maissa ja checki oli tehtynä jo kolmelta, nopein suoritus koko retken aikana vaikka lava ei mitenkään kauheen kookas ollukkaan. Feidattiin siis joka ikinen raiseri että saatiin mahtuun orkka ees jotenkin sinne sekaan :) Tuolla mua kävi vielä morjestamassa Tim Digicolta ja tarjos kaljankin.

Niin ja sit kun kerroin teille siitä uudesta kapselista siihen laulusieppoon niin ei kertaakaan sen jälkeen oo ollu tarvetta laittaa rumpalia akvaarion sisään vetämään.

Lontoon vedon jälkeen oli olevinaan vapaapäivä kun lento Suomeen lähti vasta 18.20, mutta meidät oli laitettu asumaan lentokenttähotelliin. Lähin metroasema oli Heathrown nelosterminaalissa, se siitä kaupunkikierroksesta kun sitä jakso herätä vasta yhdentoista maissa ja kentälle oli kuitennii lähdettävä hotellilta viimestään puol neljän maissa. Pörrättiin sit Tommin kanssa katsastamassa lähistön aulabaarit. Mieluummin sitä olis kaupungilla käyny, mut minkäs teet. No ens keväänä uusiks Lontooseen, josko sit kerkeis kävästä kylilläkin.
Himassa olin tiistaina puolilta öin ja laukku tuli kotia keskiviikkona seiskan maissa illalla :)

Tämmötti
Palaillaan
Viltsu

keskiviikkona, lokakuuta 14, 2009

Loppu häämöttää

Ja sen huomaa, melko levoton meininki koko ryhmällä meinaan meneillään. Tän päivänen load-in ja rakennus meni todella levottomissa merkeissä. Keikkojakaan ei olis jäljellä enää kuin neljä mukaanlukien tän päivänen ja viikon päästä sitä oliskin jo kotona.
Ja mikä parasta, seuraavan yön siirtymä on vain noin 12 tuntia eli huominen on pitkästä aikaa taas oikea vapaapäivä. Edellinen oikea vapaa eli siis semmonen mitä ei vietetty bussissa istuen matkalla johonkin oli kait kolme viikkoa sitten Barcelonassa. Kovaa hommaa.
Keikat on menny todella leppoisissa merkeissä kun sai sen raiturisekoilun haltuun eli on pystyny oikeasti keskittymään ihan miksaamiseenkin, mikä siis on se syy miksi mä ylipäätään oon tällä retkellä :) Tänään lyötiin vielä solistille uus kapseli langattomaan ja meininki vaan paranee. Oli meinaan näkemisen arvonen ilme checkissä, juuri semmoinen ilme minkä monitorimiksaaja haluaakin nähdä asiakkaansa naamalla, Great Success!

Palaillaan taas
Viltsu

sunnuntaina, lokakuuta 11, 2009

Takaisin sivistyksen pariin

Tsiisus etten paremmin sanois sitä Istanbulin sekoilua. Mielenkiintoinen on toinen sana kuvaamaan sitä. Olivat laittaneet meidät esiintymään johonkin rokkibaarin nurkkaan eli aivan liian pieneen paikkaan. Mun monitorilandia ja Tanelin backlinekiska oli molemmat lavan ja PA:n edessä kun ei muualle mahtunu ja natiivit ei näyttäny ottavan mitään toiveita, pyyntöjä tai käskyjä tosissaan. Joka ikistä asiaa sai odotella tuntitolkulla ja joitain asioita ei vaan silti ikinä hoidettu. Sitten kun kyseltiin syytä niin promoottori vaan levittelee käsiä ja sanoo "Impossible". No mutta nyt on kaikki jo paremmin kun on päästy pois sieltä ja Kreikassa keritty tekeen jo yks keikka.


Tässä Istanbulin tyylinäyte sisäänroudauksesta.


Ja tässä sama operaatio toiseen suuntaan.

Niin ja tosiaan se meidän 1000:n kilometrin siirtyminen Istanbulista Ateenaan otti rajamuodollisuuksineen melkein vuorokauden, se siitä Ateenan vapaapäivästä. Turkin rajalla piti kaikkien herätä ja tulla näyttämään passit ja sit odoteltiin pari tuntia tullialueella rajan aukeemista ja Kreikan rajalla sai taas kaikki herätä näyttämään passit. Kätevää.

Ateenaan päästiin jossain viiden maissa aamuyöllä ja eikun kirjautumaan hotelliin, mun huoneessa oli jo joku asukas, jotan respaan takasin kyseleen uutta huonetta. Antoi mulle sviitin, ei ahistanu vaihtoakuppa :)
Ateenassa oli muutenkin oikeen leppoisa ja hyvä meininki, ei ahistanu. Tänään päästiin bussiongelmien takia vähän myöhässä Thessalonikiin. Joku öljyhätä siinä oli eli auto valutti. No nyt on kuitenkin jo checki tehty ja keikkaa odotellessa.

Loppuun vielä ryhmäkuva noista kolmesta bussista.

Edessä meidän auto, äärioikeella Furnazen bussi ja sen vieressä Kings Of Modestyn vankkuri.


Moro taas
Viltsu

torstaina, lokakuuta 08, 2009

Erikoishommaa ja tunnelmasta toiseen

Ingolstadtissa se raituri toimi mitä kuuntelin sillon edellistä kirjoitusta tehdessä. Mutta seuraavana päivänä se kyykkäs jo heti checkissä vaikka tein kaikki maailman temput sille. Luovutin välittömästi ja Bolognassa vedettiin mun läppärillä, saatiin sitten Kings of Modestylta (suomalaiselta lämppäriltä) niiden spareFostex käyttöön ja sillä vedettiinkin ja Zagrebin keikka ilman ongelmia. Zagrebissa pääs siis jo miksaamaan kun ei tarvinnu tuijottaa koko keikkaa sitä saatanan raituria. Yöllä vedon jälkeen alko iloinen n. 30:n tunnin siirtymä kohti Istanbulia. Matkalle osu useampikin rajanylitys kun ajettiin Serbian ja Bulgarian läpi.
Perille saavuttiin jossain viiden paikkeilla aamulla ja nyt ihmetellään hotellin aulassa Turkin pojan näkemystä. Käytiin siis aamulla pyörähtämässä keikkapaikalla ja huomattiin ettei sana venue oikeen kuvaa paikkaa millään lailla. Lava on suurin piirtein saman kokonen kun meidän rumpuraiseri ja apukäsiä ei kuulemma olis ollu ollenkaan, katteltiin porrasroudausta ja niitä aputassuja tarttis olla n. 40 että saatais jopa tuo meidän karsittu romuläjä mestoille ilman suurempaa vitutusta. Monitorilandia tulee tällä kertaa lavan eteen kuin myös Tanelin kitarapaja. Mike, rumpali sano vetävänsä lavalta löytyneellä Pearlin pikkusetillä. Erikoisilta tiedossa. Niin ja kellohan on nyt yks päivällä paikallista aikaa ja vielä ei olla edes alotettu vaikka Load-In aika oli jo 10.30. Paikallisilla ei tunnu olevan kauhe hoppu :)
Kaikenlaista harmia.

Laittelen lisäinfoa jossain vaiheessa kun ollaan suoriuduttu Istanbulista. Kuvia tulee kans jossain vaiheessa kun saan tyhjennettyä ton kameran.

Kuulumisiin
Viltsu

lauantaina, lokakuuta 03, 2009

Viimestä saksanvetoa viedään.

Prattelnin veto oli oikein mukava ja hyvä veto kaikilta, mitä nyt mulla pimeni koko inear setti kertaalleen yhden rikkinäisen jatkojohdon takia. Eli koko toi Digicon etuasteräkki pimeni ja siinä samassa räkissä on etusten lisäks koko langatonmaailma ja mikä parasta meitsi ajaa sieltä myös phantomit eli keulilla ei kuulunu hetkeen kun pelkät dynaamiset mikit :) Uuden virran hoitaminen vei talon tekniikan avustuksella alta minuutin ja pystyttiin jatkaan showta. Niin ja raituri pysy hengissä koko vedon kun torppasin softan uusiks koneeseen.
Seuraavana päivänä oli Ludwigsburgissa Rockfabrikissa veto. Siellä raituri pysy taas hengissä, mut solistin luurit rupes veteleen viimesiä, höh.
Ludwigsburgin jälkeen oli vapaapäivä Augsburgissa kun ei saatu Munchenistä hotellia, siellä kun on meneillään joku Octoberfest niminen kyläjuhla Kävin sitten kuitenkin vilasemassa senkin kun suurinpiirtein nurkilla oltiin. Augsburgista ei mee paikallisjunalla kun puol tuntia Munchenin ytimeen. Akin kanssa korjattiin mun kopteriakin vielä illan päälle, pari uutta akselia rakennettiin ihan ite alusta lähtien.
Munchenin show oli Muffathalle tai MuffatWerk nimisessä kompleksissa, se on kait ollu aikanaan vesivoimala ja nyt muutettu keikkapaikaks. Iso halli, talon jäbillä asiallinen kalusto ja homma hallussa, sille itse salillekkin on jotain akustointia tehty jossain vaiheessa, helppo oli ihmisen olla ja suoriutua töistään. Omasta mielestä tähän asti paras soundisin veto. Tosin se raituri kyykkäs taas.
Tänään annan raiturille viimesen mahollisuuden, nyt minimoidaan kaikki riskit eli päivä alko softan sisäänajolla, showdiskiin on tehty virheentarkistus ja koneesta on kaikki muut levyt otettu irti. Jos tänään toimii tolla niin saa jatkaa, mut vain ja ainoastaan edellä mainittujen varotoimien jälkeen eli joka päivä se ethernet letku esiin ja softaa uusiks koneeseen. Nyt tätä kirjoittaessa ja siinä sivussa mikitellen oon nyt kuunnellu tota raituria reilun puolen keikan verran eikä vielä oo kertaakaan hypänny, toivotaan parasta. Kivampi tolla olis vedellä kun läppärillä.
Mutta nyt siirrytäänkin jo linjacheckin ihmeelliseen maailmaan joten soromnoo ja palaillaan taas kun on jotain kerrottavaa.

Moro
Viltsu

tiistaina, syyskuuta 29, 2009

Ajopäivää

Madridista lähettiin viiden maissa maanantaiaamuna ajeleen kohti Sveitsiä ja Prattelnissa odottavaa Z7 nimistä klubia, mutta palataas taas ajassa hetki taakse eli itse Madridin vetoon.
Ihan täyttä kymppiä eivät paikalliset
saa toteutuksestaan, no okei se meidän raiturikin kyykkäs taas, siitä lisää edempänä. Purussa olivat apukädet niin saatanan vikkeliä
laatikoiden kanssa ettei ollu ihan yks eikä kakskaan laatikkoa kun piti hakea takasin purun aikana. Eivät saatanat uskonu puhetta, NOT YET, oli ilmeisestikin aivan liian vaikeaa englantia. Ja sit kun pitäis ite purkaa niin ei kerkiä koko aikaa vahtiakkaan. Saivat myös koko valorigin sähköt pois setin loppuvaiheessa. Vedettiin yks biisi pimeessä ja encoreita odotellessa saivat rigin taas pystyyn. No mutta nää on näitä, enää ei vituta ollenkaan :)



Ja sit siihen ajomatkaan, kohtuu komeita maisemia oli matkalla, kun istuskelin kuskin vieressä jonkun matkaa ennen maate menoa. Heräilin maanantaina kolmen maissa iltapäivällä ja oltiin vielä Espanjan puolella. Iltasella pysähdyttiin jossain vaiheessa pitämään kuvaustauko Välimeren rannalla etelä-Ranskassaja myöhemmin pysähdyttiin vielä kertaalleen Ranskassa saman lätäkön rannalla pitämään illallistauko.

Tänään saavuttiin venuen pihalle ysin maissa aamulla ja load-in oli vasta puolen päivän aikaan eli kerkis rauhassa vähän lentämään ja käydä kävelylläkin. Rakennuksen lomassa päivitin nyt vielä softan siihen raituriin eli annoin viimesen mahollisuuden sille. Checkissä toimi hyvin. Eli oisko se ollu sittenkin softahätää siin vehkeessä. Toivon mukaan. Mutta jos tänään kyykkää niin en suostu tällä retkellä enää kertaakaan käyttämään sitä.
No mutta muuten on kaikki hyvin ja hallussa, pyykit on koneessa, vatsa täys ja helikopterin akku latauksessa. Sveitsissä kaikki hyvin.

Moro taas
Viltsu

sunnuntaina, syyskuuta 27, 2009

Epsanjaa

Kiertuekaravaani saapui Espanjaan jaBarcelonaan perjantaina puolen kympin aikaan aamulla. Puolilta päivin lähettiin jo kaupungille pyörimään, missä vierähtikin kymmenisen tuntia. Oli siis välipäivä. Kaupungilta löysin uuden kovon raituriin ja se supatti eilisen keikan komeesti ilman ongelmia, josko nyt helpottais toi sekoilu. Niin ja lentolaivue kasvo yhellä kopterilla kun Petekin osti itteleen moisen. Ja mä löysin omaani varaosia. Nyt on sen verta hyvin saatu jo haltuun ton kopterin hallinta et siitä loppuu akku ennemmin kun kopteri haluis tulla alas. Tänäänkin päivän eka lento loppu siihen kun akku hyyty. Pitää käydä akkukaupassa et saa lisää lentotunteja. Samalla pistin lentoyhtiön pystyyn ja rekisteröin kopterin.
Barcelonan keikka siis meni hyvin kun oli toimiva raituri ja crew täys tyytyväisiä lentäjiä. Ja tänään kun saavuttiin Madridiin puolen päivän maissa niin tapoin lopullisesti sen vanhan kovon.



Ja loppuun vielä kuva mun kopterista ilmassa. Sen verta hyvin oli hallussa et pysty ite kuvaamaan samalla kun lensin.

Moro, vaihto alkaa.
Palaillaan
Viltsu

perjantaina, syyskuuta 25, 2009

Kuvapäivitystä

Dodiih. Sen verta hoppu ollu noina keikkapäivinä ettei oo oikeen kerinny latailla kuvia tännekkään. Raituri kun on vittuillu niin kaik ylimääränen aika on menny sen kanssa sekoillessa, mutta nyt päästiin vihdoinkin hotellille iloisen 30:n tunnin siirtymän jälken Berliinistä Barcelonaan. Bussissakin olis netti, mutta se ei toimi kun Saksassa eli loppumatkasta ei enää ollu nettiä käytössä. Mutta mutta ja asiaan eli niihin kuviin



Tässä olis kakkoslava sieltä keijukaisfestivaaleilta.




Siellä puistossa missä ne keijukaisfestarit oli löyty maailmankaikkeuden siistein minigolfrata. Ei vaan päässy pelaamaan.




Seikkaillessa tuli pari vanhaa tuttuakin vastaan.




Tossa se kopteri olis mistä puhuin jo. Roottorin halkasija n. 40 cm eli ei mikään ihan lelu. Mukavaa puuhaa toi lentäminen.



Loppuun vielä näkymä konttorilta, Hannoverin venue.


Nyt kylille pyörimään kun on kerta vapaapäivä.

Moro
Viltsu

keskiviikkona, syyskuuta 23, 2009

Rundi jatkuu

Edellisen postauksen jälkeen ollaan keritty tekemään kaks keikkaa ja pitämään yks välipäiväkin. Eli ajassa hetki taaksepäin.
Bremenin veto viime sunnuntaina oli ainakin omalle osalle jo huomattavasti mukavampi vetäsy kun se eka festariveto, hyvin pitkälti tai lähes ainoastaan siitä syystä että ollin jo kartalla mitä tapahtuu ja mitä pitää tehä. Se eka veto kun meni omalta osalta aika pitkälti opetellessa kuviota. Aika paljon meinaan tapahtuu lauteilla, mulla on joka biisiin oma snapshotti ja sen lisäks vielä CUElista et mitä muuta pitää tehä kenellekkin ja missä kohassa biisiä.
Bremenin jälkeen lähdettiin kohti Hannoveria ja välipäivää. Vapaa meni oikeen leppoisissa tunnelmissa, pari keittoo ja tukeva illallinen.
Eilen oli Hannoverissa veto ja se perkeleen raituri kyykkäs heti ekassa biisissä ja loppuilta mentiinkin sparella eli mun läppärillä. Mutta kerittiin me Akin kanssa shoppailemaankin siinä soundcheckin jälkeen. Ollaan nyt lentäjiä molemmat, helikopterilentäjiä. Tosin kerkisin jo omani rikkoakkin, täytyy lähteä varaosakauppaan.
Nyt ollaan Berliinissä ja illallinen alko just eli täytyy livetä.
Yöllä lähetään ajaan kohti Barcelonaa ja siellä veto lauantaina.

Moro taas
Viltsu

sunnuntaina, syyskuuta 20, 2009

Rundi korkattu

Eka veto olis ny sit tehty. Kaik mäni muuten oikeen kivasti, mut raiturista kovalevy sekos kesken vedon eli se mun sparejärjestelmä joutu heti töihin ja hyvin selviyty. Tosin nyt siitä sparesta tulee kaik kaheksan ränniä ulos kun ostettiin siihen T.C:n perään adattia syövä DA-muunnin vielä perään. Show vedettiin siis kunnialla loppuun.
Ja olihan muuten villit juhlat. Elf Fantasy Fair oli festarin nimi. Kaupungin laitamilla oli joku pienehkä linna mitä ympäröi valtava puisto ja sinne puistoon oli roudattu vaikka ja ties mitä. Omat alueet oli keskiaikasille heeboille, tähtien sodalle, mangalle, merirosvoille jne. jne. jne. Aika villiä kuvamatskua saatiin sieltä kun käveltiin keikkaa odotellessa ympäri puistoa. Laitan jossain vaiheessa tulemaan kunhan saan ladattua matskut kamerasta ulos.

Mutta ei kai tässä tällä erää kummempaa taaskaan.
Täältä tähän ja kohta vaihtamaan orkkaa lauteille.
Moro
Viltsu

keskiviikkona, syyskuuta 16, 2009

Treenipäiviä

Nonniin, tänään läks lento kello 6.30 aamulla Düsseldorffiin ja nyt ollaan hotellissa odottelemassa huoneita jossain tässä Düsseldorffin ulkopuolella, ilmeisestikin Duisburgissa. Tän päivän ohjelmassa olis pystytys eli Tanelin kanssa ollaan menossa kolmelta laittaan kaikki valmiiks että päästään huomenna heti aamusta alottaan harjotukset orkan kanssa.
Perjantaikin on vielä varattu treenamiseen ja lauantaina olis eka keikka. Festariveto eli varsinainen rundi klubivetojen osalta alkaa vasta sunnuntaina Bremenistä.

Moro taas
Viltsu

lauantaina, syyskuuta 12, 2009

Rundia odotellessa

Dodiih, tiistaina kävin juu tekemässä viime hetken muutokset siihen rundille lähtevään SD8:iin ja laitoin kaik muutenkin lähtövalmiiks odottamaan keskiviikko iltaa, millon Pete haki romut movarilta ja vei ne orkan varastoon odottamaan torstaista rahtia. Niin siis se rahtihan lähti vasta torstaina, meitsi sekoili päivissä.

Keskiviikkona piti taasen itse päivystää Jaffa-hallilla Elämä lapselle hässäkässä goottien kanssa. Oman liidimikin vein sinne että saatiin musta KSM9 telkkariin :) Muutenhan se päivä menikin pääasiassa odotellessa. No sain siinä seassa pidettyä toimistopäivän eli tuli säädettyä kuosiin ne muutama goottien Suomenkeikka, mihin mulla lähtee Terttu tuuraamaan kun oon ite Tarjan kanssa ulkomailla kiertämässä.

Torstaina tuli hälärikeikka Rocksiin Petran kanssa kun illan pääesiintyjä oli joutunu peruuttamaan sairastapauksen vuoksi. Mikäs siinä oli rapsutellessa, hyvä orkka, mukava keikka ja paljon tuttuja.

Eilettäin sain sit vihdoin ja viimein ratkastua sen mun spareraituriongelman. Olin siis jo ennakkoon päättäny et sparekoneen virkaa toimittaa mun oma läppäri, mis on kiinni se mun T.C:n etunen. Ongelma oli vaan se et oli softa mikä vaan niin aikakoodissa tuli sillon tällön dropoutteja vaikkei oltu vielä edes kolmessa kymmenessä prossassa tehoreserveistä. Ratkaisuks löyty toinen hardwarekonfiguraatio, missä on kaikki maailman langattomat, modeemit yms. turhat asiat otettu pois käytöstä. Ei tuu enää dropoutteja. Softaks mä valitsin Reaperin, se oli noista kaikista ehdokkaista ainoo mikä teki järkevästi kaikki tarvittavat asiat ja vieläpä suht minimaalisella konffaamisella. Ja tarvittaessahan tosta saa vaik kaikki kaheksan raitaa ulos ominaan jos on vaan ulkoinen ADAT-purkki linjaulostuloilla. Ens viikolla kun Saksan maalla treenataan rundia varten niin pitää koeponnistaa myös tuo jotta toimii varmasti ja miksei toimis oon sitä kuitenkin sen verta paljon jo pyöritelly himassa. Eilen sain myös haettua ja asennettua PS3 mediaserverin läppärille, jumalauta miten nerokas softa. Ei tarvinnu kun asentaa se koneelle ja lyödä tulille niin pleikkari löys heti mun läppärin langattomasti ja kaikki kuva, video ja äänifailit mun koneelta on toistettavissa pleikkarilla. Nerokasta.

Tänään heräilin aamukympiltä ja läksin hakemaan Karin varastolta autoa, minkä olin jo eilen pakannu lähtövalmiiks. Illan agenda on yhden kolleegan äidin 60-vuotisbileet. Mulla on 01V96, PS8-stereot ja kulmina 8" Microwedget. Pientä, sievää ja toimivaa. Setin pystytykseen meni kaikki kolme varttia :)

Sit seuraavaks oliskin vapaata siihen asti kun lähetään retkelle. Keskiviikko aamuna lähtee lento aamukuudelta Düsseldorffiin ja sieltä mennään Duisburgiin pariks päiväks treenaamaan ennen ku rundi starttaa ens viikon lauantaina 19. päivä Hollannista.

Loppuun vielä rundiaikataulu eli jos joku on jossain hollilla niin yritetään törmätä.

19.9. Elf Fantasy Fair - Arcen - Hollanti
20.9. Aladin - Bremen - Saksa
21.9. DayOff - Hannover - Saksa
22.9. Capitol Club - Hannover - Saksa
23.9. Fritz Club - Berlin - Saksa
24.9. Travelday
25.9. DayOff - Barcelona - Espanja
26.9. Salamandra 1 - Barcelona - Espanja
27.9. La Riviera - Madrid - Espanja
28.9. Travelday
29.9. Z7 - Pratteln - Sveitsi
30.9. Rockfabrik - Stuttgart - Saksa
1.10. DayOff - Augsburg - Saksa
2.10. Muffathalle - München - Saksa
3.10. Ohrakel - Ingolstadt - Saksa
4.10. DayOff - Bologna - Italia
5.10. Estragon - Bologna - Italia
6.10.Tvornica Kulture - Zagreb - Kroatia
7.10. Travelday
8.10. Yeni Melek - Istanbul - Turkki
9.10. DayOff - Ateena - Kreikka
10.10. Gagarin 205 Club - Ateena - Kreikka
11.10. Principal Club - Thessaloniki - Kreikka
12.10. Universiada Hall - Sofia - Bulgaria
13.10. DayOff - Ljubljana - Slovenia
14.10. Tivoli Hall - Ljubljana - Slovenia
15.10. DayOff - Pardubice - Tsekki
16.10. Mala Cez Arena - Pardubice - Tsekki
17.10. DayOff - Wieze - Belgia
18.10. Female Voices of Metal Festival - Wieze - Belgia
19.10. O2 Academy Islington - Lontoo - UK
20.10. Kotia

Kunhan päästään reissuun niin pitää taas laittaa päivityksiä.
Palaillaan
Viltsu

maanantaina, syyskuuta 07, 2009

Ja takas keikoille

Männä perjantaina kävästiin Petran kanssa Turussa NRJ in the park nimisessä juhlassa, Airut ja Jay oli siellä vastassa meitä digilautojen kanssa. Tällä kertaa Yamahan tuotteita eli PM5D:t molemmissa päissä, mikäs siinä oli vedellessä kun Jukka oli kanavalistankin valmiiks naputellu lautaan. Ja noi NRJ hässäkät kun on yleensä melko lyhkäsiä vetäisyjä niin oli himassakin jo ennen yhtätoista illalla.

Lauantaina kävästiin Hompan kanssa tekemässä Maan Ystävien ilmastokulkueen toteutus eli rautatien torilla oli lava pystyssä ja me hoidettiin äänivehkeet paikalle. Niin ja se kulkue siis lähti siitä torilta ja tuli takas siihen. Bändeinä oli Herra Heinämäen lato-orkesteri, Reino Nordin yksinään akkarin kanssa, Pint And We Fall ja Don Johnson Big Band. Kaks ekaa aktia rapsuttelin ite menemään ja kahdella viimesellä orkalla oli omat jäbät keulaan. Tällä kertaa olin siis etupään miehenä ihan puhtaasti vaihtelun vuoksi. Kiva välillä käydä keulassakin vierailemassa niin pysyy mielenkiinto yllä. Mulla oli tuollakin sit PM5D lautana ja Jaska oli jo aikasemmin viikolla laittanu mulle oman DJBB-failinsa sähköpostiin niin ei tarvinnu kesken juhlien ruveta lataileen tiskiä ja pysy iPod ja spiikkimikitkin koko ajan tulilla. Lepposat kisat ja loppuivatkin ihan ihmisten aikoihin eli olis kerinny vielä komeesti Tavastiallekkin, mutta ku ei jaksanu vaan jäin kotisohvalle makoileen.
Sunnuntaina oli goottien kanssa goottiteemalla järjestetyt ravintola-alan henksubileet. Mikäs siinä oli vedellessä kun oli iso lava ja Häkkinen toi mulle Movarilta Digicon SD8:n ajoon. Failinkin olin tehny siihen valmiiks jo Idols-rundille lähtiessä ja eipä siihen juurikaan tarvinnu puuttua, joitain pieniä muutoksia, mut ei mitn radikaalia. Oman shown jälkeen tempastiin vielä kattomaan Mr. Bigiä Nosturille ja siitä Rocksin ja Hemma Beastin kautta vielä Henkan jameihin. Kovaa hommaa.

Tää päivä onkin menny dataillessa eli mulla on tulevan eurorundin raituri nyt himassa ja oon opetellu käyttään sitä. Nyt rupesin vielä ottamaan siitä faileja ulos mun omalle koneelle jos sais tosta T.C:n etuasteesta rakennettua jonkinmoisen sparekoneen. Saas nähä kuin äijän käy :)

Huomenna vielä viimeset säädöt ennen rundia kun kalusto lähtee Suomesta keskiviikko aamuna eli kaik mitä meinaa viel tehä pitää tehä huomisiltaan mennessä.

Palaillaan taas
Viltsu

torstaina, syyskuuta 03, 2009

Rundinalussäätöä

Eilettäin oli vihdoin ja viimein aikaa käydä vilkasemassa tulevan euroopan rundin kalustoa. Eli orkalla on omat InEarit yms. Beyerilta, jotka ei mulle ainakaan ollu entuudestaan tuttuja laitteita. Samalla tuuppasin kaik langattomat samaan räkkiin SD8:n etusten kanssa, jotta retkellä olis kytkettävää vähemmän, InEarit kun on koko ajan kytkyissä. Samalla piti ruuvailla vehkeitä takasin toisiinsa kiinni. Yhdessä räkissä oli lentokoneen jäljiltä tasan yks laite kiinni enää omissa räkkikorvakkeissaan ja sekin vaan toiselta puolelta.
Tän puuhailun jälkeen oli aika ottaa tiski esille ja ja ruveta hienosäätään failia. Juttuhan on sillai et mulla on viis eri TalkBacklinjaa, joista neljä pitäis olla mun omassa kuuntelussa koko ajan. Siis nimenomaan riippumatta siitä mitä mä teen.

------------Audioläppää------------

Tällä erää mä ratkasin homman sillai et otin oman CUEn ulos tiskistä niistä laudan takana olevista AES/EBU ränneistä ja palautin sen heti viereiseen AES/EBU inputtiin. Tän jälkeen mä tiskin sisällä Matriisiosiossa summasin sen CUEn ja Talkbackit yhdeksi stereopariksi ja ajoin sen signaalin ulos tiskistä ja mun omaan langattomaan lähettimeen. Tämä näin siitä syystä ettei tuossa tiskissä saa ajettua SOLOa matriiseihin. Laitoin eilen tehtaalle mailia aiheesta ja vastaus tuli alta puolen tunnin että moinen ominaisuus on tulossa. Pahoitteli vaan ettei vielä tähän seuraavaan päivitykseen kerkiä, minkä julkaisevat Plasassa. Tosin vakuutti että tuun olemaan innoissani siitäkin päivityksestä, yksityiskohtia ei vaan voinu tarkemmin kertoa.

------------Audioläppä loppuu------------

Tuollai ku sen järjestelmän kytki niin kaikkihan toimi just niinkun olin aatellutkin. Liidilauluakin kerkisin jo ihmetteleen, nyt kun parin viikon päästä alotetaan treenit solistin kanssa niin sekin on jo alustavasti valmiina. Maailma digitalisoituu ja mua ei haittaa :)

Moro taas
Viltsu

tiistaina, syyskuuta 01, 2009

Mystinen aikasiirtymä

Sunnuntaina piti olla jo aamuseiskalta puuhailemassa settiä pystyyn kun Boston Promenaden linjachecki oli aikataulutettu kello yhdeksitoista ja itse tapahtumakin alko jo yhdeltä päivällä. Henkilöstöbileet siis ja ohjelmassa High Heels tanssiryhmää ja Boston Promenade big band vierailijan kanssa ja ilman. Kolme settiä yhteensä livemusaa ja sivulavalla oli stand-uppia sillon kun meillä oli tauko.
Se mikä tosta päivästä teki niin mystisen oli että koko illan ohjelma oli ohi jo seiskalta eli suurinpiirtein niihin aikoihin millon moiset yleensä vasta alkaa. Tanssiryhmä kun oli lauteilla niin kello ei ollu vielä kahta päivällä. Kamat oli nipussa ja autossa jo puolen yhdeksän aikaan illalla. Mystistä.

Moro
Viltsu

lauantaina, elokuuta 29, 2009

Lepposaa

Tänään ohjelmassa on ollu Lou Reedin Laurie Andersonin treenit Lumeessa eli ihan kalustotoimitusta. Kulmat päätteet, lavahaut ja splitti oli pyydetty ja ne vein. Reilu tunti meni kun sain pyydyksen kytkettyä ja sit loppuaika onkin vaan istuttu ja vastailtu kysymyksiin ja mitä pidemmälle päivä on menny sitä vähemmän on tullu kysymyksiä. No toisaalta kerkisin saattaa ajan tasalle goottien rahtilistat yms.
Puoltoista tuntia viel ja sit purku ja karkuun.

Moro
Viltsu

torstaina, elokuuta 27, 2009

Intterweppiseminaaria

Toissa päivänä kävin siis varastolla pakkaamassa romut kyytiin ja eilen aamuseiskalta lähdettiin Ilmarin kanssa ajelemaan kohti Kokkolaa mihin saavuttiin kahden aikaan iltapäivällä. Puuhailtiin setti pystyyn ja testailtiin nettihommelit kondikseen. Jutun juonihan on se et viidellä eri paikkakunnalla järkätään sama juttu samaan aikaan ja nää mestat on toisiinsa yhteydessä netin välityksellä. Ääni ja kuva siis liikkuu joka suuntaan koko ajan intterwebissä.
Tiskiks otin mukaan SD8:n kun se mitä mulle tarjottiin oli se ysi :( No onneks oli tää kasi vapaa, hyvähän tällä on vetää kun sai jättää kuparikaukonkin kotio. Kivampi tuo BNC oli tonne seinustalle vetää.
Eilen työpäivän jälkeen kerittiin vielä hotellisaunaankin. Tänään aloteltiin päivä yhdentoista maissa ja kasilta pitäs vedon olla ohi, setti on sen verta inhimillisen kokonen et jos kymppiin mennessä olis ulkona. Huomen aamulla kympin maissa startataan kohti Helsinkiä ja jos viiteen mennessä olis perillä niin kerkeis ihmisten ajoissa vielä himaankin. Varastolla kun pitää vielä pakata lauantain setti, vien Lou Reedille treenivehkeet Lumeeseen. Mahtavuutta.

No mutta ei kai täsä kummempaa. Paitsi että kun eilen kirjauduttiin hotelliin niin siinä respan tiskillä oli paikallisen kaupunginorkesterin syksyn ohjelmiste ja ekalla sivulla oli esitelty kaikki soittajat. Vilasin sen läpi ja huomasin et orkan ykkösviulistin nimi on Reijo Tunkkari :)
Moro
Viltsu

tiistaina, elokuuta 25, 2009

Vapaa viikko

Otsikossa mainitusta syystä ei oo tullu päivitettyä tätäkään, vaan kaik aika on menny saunassa hikoillessa. Ilman kiuasta tosin vaan hikoilun syy on ollu saunaremontti. Vihdoin ja viimein siis männä viikolla sain alotettua tuonkin operaation. Nyt ollaan siinä pisteessä et panelointi on valmis, paneelin pintaan on vedetty saunasuoja ja valaistus on valmiina. Tässä vaiheessa uupuu vielä kiukaan taakse tuleva kiviseinä, kiuas, lauteet ja saunanovi. Täytyy siis taas suunnata keikoille, jotta saa kustannettua tulevat hankinnat.

Valaistuksen päätin toteuttaa ledeillä, kun se oli kuituja edullisempi vaihtoehto ja tässä tapauksessa myös käytännöllisempi. Kyseessähän kun on vanhan saunan remontointi niin sitä kuitujen projektoria ei oikeen muualle olis saanu kun löylyhuoneen puolelle ja silleen toimiessa tulis kuitujen mitat vastaan ja lämpöisessä tilassa sen polttimonkin elinikä lyhenee.
Noita kuitusettejä kun oon kattellu niin naurettavan lyhkäsillä kaapeleilla on moiset laitettu markkinoille. Nyt kun vetelin noiden ledien kaapelit kattoon niin lyhyimmänkin ois pitäny olla kolme metriä, mikä siis ei ollu ongelma tän ledisetin kanssa. Kaikki kaapelit kun oli viismetrisiä. Tein otavan niistä ledeistä kattoon ja luonnollisesti kiukaan päälle pohjantähti.

Saunaremontin ohessa tuli taiteiden yönä käytyä kaupungissa vaikkakin sen varsinaisen taiteiden yön jätin väliin vaan kävin Bar Devilin avajaisissa. Viime lauantaina taas oli Kotiteollisuus kesän päätöskeikallaan Itäkeskuksen Bohemiassa, joten sinnehän sitä oli suunnistettava. Aika moni muukin hahmo oli saanu saman vision, joten yllättäin Itiksen Bohemia oli ainakin viime lauantaina Helsingin kuumin menomesta. Mukavaa oli.

Huomenna aamusta varastolle pakkaamaan ja siitä pariks päiväks Kokkolaan seminaarihommiin.

Moro
Viltsu

lauantaina, elokuuta 15, 2009

Nokia-Vantaa all night long.

Morrens.

Eilen aamulla siis kympin aikaan läksin junalla kohti Lappeenrantaa, missä juna-asemalla olikin Jari vastassa. Ei muuta kun bussin hakuun ja Nokialle. Hyvä meininki oli siellä Iisopissa talon henksulla, iso kiitos heille. Onhan se mestana aika karu, mut hengissä ollaan vielä kaikki :)
Tänään kun siirtymä ei ollu Vantaata pidemmälle ja hotellihuoneet piti kuitenkin luovuttaa jo yhdeltä niin päätettiin lähteä Tampereelle lounaalle. Ruokapaikaks valikoitui Saha niminen mesta, söin karhua, oli hyvää.
Kuuden jäljestä laskeuduttiin Vantaalle ravintola Kultakaivoksen takapihalle ja Virtanen ainakin oli sitä mieltä heti lähdöstä et jos peruttais koko keikka. Ei ainakaan vielä oo peruttu ja soundcheck on koko ajan käynnissä eli eiköhän tästäkin tanssit vielä saada aikaseks.

Niin ja aamulla olin täysin varma etten ikuna oo täälläkään ollu keikalla, mutta nyt pitkin päivää oon kelaillu, että oon ehkä sittenkin saattanu olla täällä aiemmin ja nimenomaan töiden merkeissä. Ihmismieli on kummallinen, kuinka kaik negatiiviset asiat tahtoo unohtua :)

Ja tää viikonloppuhan meni linja-auton ratissa kuskin ominaisuudessa. Tosin ajovelvolisuudet loppu jo tossa pari tuntia sitten kun Pete lupas ajaa auton yöllä Lappeenrantaan.

Hei ny
Viltsu

perjantaina, elokuuta 14, 2009

Syksyn 2009 firmakisakauden avaus

Firmakisakausi on nyt sit avattu tälle syksylle. Tai ny vielä mikään syksy oo, mutta kuitennii.
Eilen kävin Siuntiossa tekemässä bändille äänen ja pihalle valot jonkun lääkefirman bileissä. Yksin kun sai mennä niin kalusto oli sen mukaan valittu eli subitkin oli Q-subeja C7-subien sijaan, jotta olis kivampi yksinään punnertaa kamoja autoon ja sieltä ulos :) Tiskiks valikoitu Venice siitä syystä että senkin saa yksin nostettua paikoilleen, LS9 olis myös ollu tarjolla, mut kaik varmaan tietää jo mun ja sen tiskin välisen suhteen. Kamoja pakatessa tajusin et edellisen kerran kun oon edes koskenu analogitiskiin tänä kesänä oli muistaakseni Tuskassa. Näin se maailma digitalisoituu.
Ja kuten arvata saattaa niin eilisestä päivästä suurin osa oli ihan pelkkää odottelua, jengi nääs söi ensin viereisessä talossa ja sen jälkeen oli piha-aktiviteettien vuoro ennen siirtymistä iltajuhliin varattuun rakennukseen, mutta mikäs siinä on odotellessa kun iPodilla on monopoli ja satoja kantribiisejä niin siinä saa yllättävän monta tuntia menemään niin et heilahtaa. Mitä itse keikkaan tulee niin orkka veti hyvin,meitsi pärjäs kanssa kivasti ja jengi viihty.
Muutama tunti unta kaaliin viime yönä ja nyt istun junassa kohti Lappeenrantaa, mistä lähtö Nokialle yhdeltä. Oon siis Kotiteollisuudelle kuskina tän viikonlopun niin siitä johtuen tää mutka Karjalan kautta. Siitä lisää myöhemmin.

Ja sit avautumista loppuun ja tällä kertaa radiokanavista. Yöllä kun ajelin sieltä Siuntiosta kohti Helsinkiä niin melko paskoja oli kaikki ne kanavat mitkä sattu kuulumaan kehä III:sen ulkopuolella. Eikö jengi kuuntele radiota yöllä vai eikö kukaan jaksa keksiä mitn tolkullista kuunneltavaa yöaikaan radioaalloille. YleX:llä soi Mamba ja muilla kanavilla vaihoehtosesti joko humppaa, klassista tai Washingtonin uutisia, tai no siis aika humppaa se Mambakin on. Sit kun rupes jossain vaiheessa NRJ kuulumaan niin Linkin Parkilla lähettivät ja homma rupes toimiin ja seuraavaks tulikin Jay-Z niin loppu mielenkiinto siihenkin. Radio Rockin kantama kun on aika viitteellinen niin Ducaton radio nappas siihen kiinni jo heti Munkassa. No mutta pieniä murheitahan nää, paitsi että vituttas jos pitäis radiolupaa maksaa :)

Moro taas
Viltsu

maanantaina, elokuuta 10, 2009

Jaa jaa taas

Kelit kun on kohillaan niin ei oo kauheesti taas tullu kirjuuteltua kun sitä immeinen mieluummin tekee jotain aivan muuta. Mutta näin iltakruisingin jälkeen jos yrittäis taas mennä hetken ajassa taaksepäin.
Edellisen päivityksen jälkeen on ollu yks vapaapäiväkin :)
Viime perjantaina kävin varastolla pakkaamassa lauantain keikan, vein stereot Egotripille Taaborinvuorelle. Sehän on semmonen jokavuotinen Nurmijärven kirjailijaseuran järkkäämä homma Taaborinvuoren kesäteatterilla. Oikeen nasta keikka, joku vuos takaperin tuli Kahvilankin kanssa siellä käytyä. Ja tossa kuvassa kun on lintu rakentanu pesän tuohon sähkökeskuksen päälle niin pakostakin kävi mielessä et ilmeisestikään tuolla ei oo voimavirralle käyttöä kun just ton kerran vuoteen kun tuodaan rokkibändi tonteille metelöimään :)
Ja aikanen vetokin oli eli kamat oli nipussa kymmentä vaille viis iltapäivällä, näinollen kerkisin yhden kaverin häihin oikein kirkkoonkin asti. Alunperin kelasin ettei mulla oo mitn saumaa keritä ennen kun vasta iltajuhliin. Onnea vaan vielä kertaalleen Tonille ja Maijalle, hyvät oli bileet.
Sunnuntaina sattuneesta syystä pääsin vasta kolmelta pakkaamaan tän päivästä puuhaa. Finlandiatalolla puuhailtiin aamusta semmosta maailmanlopun surroundpyydystä. 27.4 järjestelmä siitä tuli, harmi vaan kun perjantaina pitää olla muualla eli ei pääse kuuleen kuin se järjestelmä toimii vedossa. No kelasin kuitennii et jossain vaiheessa tällä viikolla kävis pyörähtään kuuntelemassa niitä treenejä et kuin supattaa.
Duunin jälkeen tempasin kotio ja pesin pyörän, nyt niistä takarenkaistakin uskoo jo ilman selittelyjä et ne on valkokylkiset :)
Illan päälle vielä kruisingit Kurvisen kanssa. Aivan mahtavuutta.

Palaillaan taas
Viltsu

keskiviikkona, elokuuta 05, 2009

Rokkihommia

Nonniin joo, reissusta selvitty ja Uudenmaan kiertuetekniikan kesäkauden avajaisetkin on taas pidetty. Ja sitten taas ajassa hetki taaksepäin.



Siellä Lontoossa keikkapaikkana oli Forum niminen klubi, hyvä ja kookas paikka. Molemmissa päissä vielä Digidesignin profilet, pari viikkoa takaperin puuhailin vielä Tumpillekkin failin valmiiks moiseen niin mikäs siinä oli mennessä. Tikku koneeseen ja rapsuttelemaan. Oikeen onnistunu ja hyvä veto.
Perjantaina aamulla ysin maissa romut tilataksiin hotellilla ja Heathrowlle. Jürgenin kanssa jatkettiin vielä junalla toiseen terminaaliin, meillä kun oli eri suunta. Mulla kohteena Oslo ja Jürgenillä Düsseldorf. Oslossa mun ois tavallaan pitäny olla vähän aiemmin kun load-in aika oli klo:16 ja aikataulun mukainen laskeutuminen 15.55. No toi aikataulu ei vielä ollu tiedossa siinä vaiheessa kun varailin lentoja ja nykyiselläkään aikataululla ei oltu myöhässä. Oslon kenttä oli meinaan melko nopee. Kone laskeutu tollon 15.55 ja kymmentä yli neljä istuin jo taksissa kohti venueta.
Bändihän oli tullu Osloon laivalla ja pakettiautolla Suomesta ja kyydissä oli mulle DM1000:nen, joten kaik meni oikein kivuttomasti.
Lauantaina lähtö hotellilta puolilta päivin ja matkaa Ruotsin puolelle Karlskroganiin ja Putte I Parken festivaaleille n. 250 kilsaa. Tuolla kavereilla oli M7 ja vieläpä päivitettynä kakkosversioksi. Omaa tikkua eivät antaneet käyttää kun olis kuulemma seonnu se niiden ethernetsydeemi, molemmat pääthän oli samoilla etusilla. No ei ton paletin nollista vetäminenkään liikaa työtä teettäny eli en ruvennu vääntään kättä kaverin kanssa. Mutta noin niinkun yleisesti ainakin festariolosuhteissa kantsis rakentaa järjestelmä sillain et molemmissa päädyissä olis ihan omat gainit, Oksu olis meinaan keulilla tarvinnu ainakin liidilauluun lisää hönkää sisään tullessa ja jos olis menny keikan aikana sitä nostaan niin mulla olis ollu sit vähän enemmän ihmeteltävää. No mutta keikka meni hyvin ja kaikilla oli kivaa :)
Sunnuntaina startattiin yhdentoista maissa kohti Tukholmaa ja kotimatkaa. Siljalla yli Helsinkiin, missä oltiin eilen kympin aikaan aamulla.
Eilen oli vielä ne kesäkauden avajaisetkin.

Palaillaan taas
Mo
Viltsu

torstaina, heinäkuuta 30, 2009

Hoppua vaihteeks

Sunnuntaina kun illalla kirjottelin viimeks niin olin ja taas vaihteeks päässy saareen leireilemään ja siinä iltakokouksen tiimellyksessä oli aikaa sen verta raapustaa et kerkis päivityksen tekeen.
Tiistaina illansuussa rantauduin kotia kun keskiviikko näytti sen verta kiireiseltä ettei olis välttämättä kaikke kerinnä jos olisin ollu takas kuivalla maalla vasta puolen päivän jäljestä. Ja pientä flunssanpoikastakin kuumeen kera oli ilmoilla niin sai rauhassa nukkua senkin pois.
Keskiviikkona mulla oli tapaaminen tulevan työnantajan kanssa ja siinä palaverin lomassa saatiin kaik sovittua ja nyt ei muuta kun syksyä odotellessa, siitä lisää kun aika on otollinen. Keskiviikkona kävin myös treenikämpällä kattomassa kaikki keisit läpi et mukana on tämänpäiväistä retkeä kaikki tarpeellinen. No ei sit ollu vaikka ite katoin :) Yks Y-piuha uupu, mut paikattiin se puute parilla adapterilla ja D.I.boksilla. Illan päälle kävin vielä lentokentällä ottamassa retkelle lähtevät romut vastaan tavarataksista ja vein ne yösäilöön.
Tänään aamulla viiden maissa ylös ja kuudelta kentälle kohti Lontoota. Nyt istuskelen takahuoneessa checki tehtynä ja vaihtokin alkaa vasta puolentoista tunnin kuluttua.
Huomenna puolilta päivin lento Osloon ja sieltä eteenpäin autolla Ruotsin kautta ja lautalla takasin Suomeen maanantaiaamuna. Orkkakin vaihtuu tässä välissä.
Viime vuonna kun tuli likkojen kanssa käytyä Norjassa niin eihän hyvää traditiota sovi mennä rikkomaan joten tänä vuonna taas se pakollinen Norjanpisto.

Kahtellaan taas
MO
Viltsu

maanantaina, heinäkuuta 27, 2009

Ja niihin keikkoihin

Nyt kun saatiin avauduttua niin kerrotaan jotain niistä keikoistakin. Viikonlopun agenda siis Thunderstonen monitoripesti ja logistiset palvelut, konserttipaikkoina/paikkakuntina Salon Rockin´ Hood ja Navettarock Liedossa.

Siitähän nyt on jo taas pari vuotta vierähtäny kun viimeks orkan kanssa ollu tekemisissä, tän jälkeenhän on tapahtunu miehistövaihdoksiakin ja uutta levyä tehty yms. Salon keikka oli omalta osalta melko kivuton kun ei talolla ollu monitoritiskiä lainkaan eli checkissä viritin kulmat ja huutelin laulun lauteille, muuten vaan lähinnä konsultoin Tapsaa sen 01V96:n kanssa, ite kun on kuitenkin aika paljon vetoja takana DM1000:lla niin asiat löytyy aika nopeesti. Illan päälle vielä pientä illanistujaista orkan kanssa koska seuraavan päivän siirtymä oli valtavat 60 kilsaa ja siihenkin matkalle oli hotelli keksitty. Lähettiin siis lauantaina kahden maissa ajeleen Salosta eteenpäin ja eka stoppi pidettiin Salon ABC:llä kun itse kunkin piti jotain evästä saada. Siitä jatkettiin vähän kolmen jäljestä ja nyt liikuttiinkin jo melkeen 30 kilsaa Paimioon, missä meillä oli majoitus, Hotelli Valtatie 1. Välikuolema hotellilla ja vähän ennen ysiä kohti Lietoa, missä veto puolilta öin. No ton Liedon keikan fiilikset mun osalta oli jo tossa edellisessä postauksessa, mutta orkka vaikutti olevan melko liekeissä. Kolmen maissa yöllä lähettiin suhaamaan kotia kohti ja himassa olin itse puol seiskan aikaan aamulla kun piti vielä backline palautella pariin eri osoitteeseen.

Nyt oonkin jo saaressa, missä vierähtää pari seuraavaa päivää ennen viikonlopun komennusta Brittein saarilla ja Skandinaaviassa. Niistä lisää myöhemmin.

Moro
Viltsu

sunnuntaina, heinäkuuta 26, 2009

Erikoisfestivaalien liitto tiedottaa. Kesäkausi 2009

No voi vittu, mistäköhän alkais. Oon muutaman kerran aiemminkin avautunu laitteistollisista epäkohdista festivaaleilla ja tässä tulee jatkoa. Orkanbändin kanssa tuli koettua eilen Navettarock niminen tapahtuma ja tapahtuman tekniseen toteutukseen ainakin lavan osalta voidaan pohjustuksena sanoa että Serbiassa viime vuonna oli vielä huonommin. No okei niiden kaiuttimista tuli samalla signaalitasolla kaikista yhtä lujaa :)
Juu ja asiaan. Se Turkulainen kaiutin valmistaja ei mun kokemuksien mukaan edelleenkään oo tehny yhtään kelvollista kaiutinta monitorikäyttöön. Joskus mulle on kerrottu et oikeilla päätteillä lähtee, nyt oli Crownin professoreilla varustettuja muljuttimia, mut ei se vaan saatana lähteny vieläkään. Paska soundi ja liian hiljaa, oikeestaan ainoo mitä niistä pöntöistä sai ulos niin et tuntuu oli komotus, joka sit taas toisaalta ei hävinny millään eli sitä vaan oli koko ajan. Sit sen järjestelmän optimointi oli varmaankin oli annettu jonkun taksvärkkityöntekijän harteille kun pöntöistä tuli ihan eri tasolla ulos vaikka sisäänajettu signaali oli sama. Kyselin syytä moiseen ja kerrottiin et osa letkuista saattaa ehkä olla balansoimattomia. Ne se nyt ei vieläkään selitä yli kymmenen desibelin tasoeroja. Sit siinä puolen tunnin vaihdon aikana passailtiin ryhmiä suurinpiirtein samoihin gaineihin niin prosessoreista kuin graafisten gainruuveistakin ja koko keikan pelotti et jos niistä ryhmistä, mitä oli gainattu ylöspäin, jostain syystä yhtäkkiä löytyskin ne puuttuvat millivoltit siinä matkalla. Onneks ei löytyny eli vältyttiin sydäreiltä. Niin ja sit jos kanavalistassa on pyydetty 23 kanavaa niin olis kiva ylläri et kaukokaapelista olis kytketty ainakin ne 23 ekaa kanavaa monitoritiskiin.

Tämmöttii nyt ja niistä keikoista vähän myöhemmin.
Mo
Viltsu

torstaina, heinäkuuta 23, 2009

Kalenteriasiaa

Ei oo helppoa ei. Eli siis tilanne on tää et mulla on käytössä Thunderbird-sähköpostiohjelma ja siihen Lightning-kalenterilaajennus osa. Toi puoli juttelee nätisti mun Google-kalenterin kanssa ja data siirtyy molempiin suuntiin jos vaan ollaan netissä kiinni. Ilman verkkoyhteyttä operoidessa mulla on tossa Lightningissä eri värillä koodattu offline-kalenteri, koska siihen Google-kalenteriin yhteydessä olevaan ei voi lisäillä tai muuttaa mitn jos ei olla netissä. Ja siis näinollen ilman nettiyhteyttä tehdyt merkinnät pitää manuaalisesti siirtää online-puolelle sillon kun ollaan yhteydessä verkkoon. Aavistuksen työlästä muttei millänsäkään mahotonta tai jotain mitä ei viittis tehdä varsinkin kun muistaa et nyt operoidaan täysin ilmasten juttujen kanssa.

MUTTA nyt päästäänkin siihen et kuin saadaan toi mun Nokialainen tähän samaan yhtälöön. Voin muuten kertoo ettei kauheen helposti :)
Joskus muinoin kun mulla oli vielä Office-paketti olemassa niin ei tätä ongelmaa ollu. PCsuite kun juttelee nätisti Officen kalenterin kanssa, mutta siihen se sit melkeinpä jääkin. Ja syy siihen miksen Officen kalenteria itselleni hanki on yksinkertaisesti hinta. Koska sitä kalenteria ei oo sisällytetty siihen Home-versioon vaan pelkästään niihin kalliimpiin. Ja kun nykyisellään käytän vielä ilmasta OpenOfficea niin ainoo tarve tolle MS Officelle olis kalenteri, niin karvan vajaa 400 euroa on vähän saatanasti liikaa pyydetty. Nyt oon tänään käyttäny useita tunteja netissä siihen et kuin saisin ton kännykän jutteleen näiden yllämainittujen softien/kalenterien kanssa ilman nettiyhtettä ja rupee pikkuhiljaa vaikuttaan siltä et alle 50:n dollarin ei onnistukkaan. Löysin meinaan yhden softan hintaan 50 dollaria, millä sais synkattua suoraan puhelimen ja Lightning kalenterin bluetoothin kautta.

Puhelimen mä sain synkkaamaan Google-kalenterin kanssa GooSync nimisen ohjelman avulla ja se toimikin oikeen hyvin eli data siirty molempiin suuntiin. Ainoo miina tossa vaan on se et ainakaan sitä ilmasta versiota ei saa futaamaan sillain et päällekkäisissä tapahtumissa jompi kumpi jyräis yli vaan merkinnät on kahteen kertaan. Ei tääkään vielä tosin maailmaa kaada eli senkin kanssa voi vielä elää.

Nyt oon siis saanu koneen ja puhelimen juttelemaan Google-kalenterin kanssa. Tämmönenkin skenaario riittää niin kauan kun molemmissa on nettiyhteys käytössä eli koko paletti kaatuu kun mennään ulkomaille. Noi GPRS-roaming maksut kun on nykyisellään vielä aika poskettoman hintaisia. Okei, tuolta maailmalta löytyy jo ilmaisiakin Wlan-verkkoja melko hyvin, mut sekään ei kauheesti auta kun puhelin ei tue moista yhteyttä. Näinollen siis tarve olis saada puhelimen kalenteri jutteleen suoraan koneen kalenterin kanssa ilman intterwebbiä. Vaikuttaa melko mahdottomalta. Niin vai onko mun puhelin vaan jo aikansa eläny :)

Mikään omppujuttu ei tuu kyseeseen koska mä en oo MacPeople enkä oo semmoiseksi rupeemassakaan. Niin ja se omppupuolen MobileMe-palvelukin vaatii netin toimiakseen sen lisäks et se kustantaa 79 egee vuos.
Nyt kun on jo useampi tunti surffailtu niin tilanne näyttäs olevan ettei läppärin ja puhelimen synkkaaminen ilman intternettiä onnistu.

Niin ja PC puolellakin vasta Vistassa on sisäänrakennetu kalenteri, joka siis ymmärtääkseni suostuis jutteleen PCsuiten kanssa, eikä XP:ssä ollenkaan. Ja siihen Vistaankaan en lähde samasta syystä kun en omppuunkaan. Eli nyt mulla on kone missä toimii kaik mitä mä tarviinkin niin miks vaihtaa. Niin joo paitsi toi kalenterihomma ei siis futaa :)

Pakko luovuttaa
Moro
Viltsu

tiistaina, heinäkuuta 21, 2009

Ilosaarirock -09

Nyt on tuokin jo takanapäin, joten jotain pientä kuvallista raportin tynkää jos laittas.



Perjantaina oli meillä siellä jäähallissa perinteinen Töminä-klubi. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ilta tahkottiin läpi vartin vaihdoilla ja bändejäkin oli vaatimattomat kymmenen kappaletta. Kaheksan tuntia punkkia :) Leppoisasti ja ilman virhepatchejä yms. meni kuitenkin kaik lukuunottamatta yhtä orkkaa, paikalla olleet tietää mistä puhun. Mutta se siitä, muutamassa vaihdossa kerkis pitää jopa viiden minuutin breikin kun oltiinkin nopeita.

Lauantaina oli vuorossa Metelli-klubi. Ei enää kymmentä bändiä vaan neljä ja vaihtoa
jatkin oli venyny puoleen tuntiin. Ja digitaalilaudalla kun veteli niin päivällä tehdyistä checkeistä oli oikeesti jotain hyötyäkin. Lauantai-Illan päätti Obituary, mahtava meininki. Leppoisa ryhmä siis. Eikä niissä muissakaan orkestereissa mitään valitettavaa ollu.

Sunnuntaina vuorossa Ilosaaren päätösklubi. Saman kaavan mukaan kun lauantaikin eli neljä, bändiä puolen tunnin vaihdoilla. Illan päätti CMX ja sillon mulla oli muuten ainoo vierailija monitorilandiassa koko kisojen aikana. Siihen purku perään ja autot meillä oli pakattu kuuden maissa aamulla, ei ollenkaan paha kun miettii et illan vika akti käveli lavalta veke vartin vaille kolme yöllä ja hallissa oli meiltä kuitennii äänen, valon ja videosilsan lisäks vielä neljän jalan supportti pystyssä.

Majoituksen virkaa hoiti Green Star niminen hotelli ja sen takapihalta löydettiin tommonen isompi shakkipeli ja Töminän jälkeenhän me mentiin koko porukka pelaamaan pariks tunniks shakkia. Mukavaa puuhaa. Ja noi viinapullot tossa laudalla merkkas lähettejä kun joku oli pölliny kummaltakin puolelta yhdet lähetit.

Kalustona tuolla oli lavapäässä Digicon SD8 ja keulilla H1000, kajauttimina kautta linjan d&b:n tuotteita tuettuna Nexon RS15 subeilla. Alkuun mua kyllä vähän jänskätti lähtee leipomaan festaria digilaudalla, mutta loistovalintahan se oli tommosiin kisoihin. Vaikka tuo kasi onkin mulle tuttu lauta niin silti olin parissa kohtaa menossa väärään paikkaan käsiks eli se alkujännitys oli tavallaan ihan aiheellista. Mutta kuten jo todettu niin nopee ja hyvä sillä oli vetää ja mikä parasta, lavapään purku oli todella ripee kun ei ollu ulkopuolisia insertti ja efektiräkkejä purettavana. Lauta laatikkoon ja päätteiden kimppuun :)



Maanantaiksi jäin vielä Joensuuhun kun siinä kolmen kymmen kilsan päässä oli Tikkalassa Kassan baarissa Kassarock-09 punkfestivaali. Eli siis KT ja Viikatemiesten järkkäämä kisa, missä oli lauteilla muun muassa näiden edellämainittujen orkkien sivuprojekteja. Oikeen hauska festivaali ja musiikkityylin mukaisesti mentiin tonteille limusiinilla :)


Tästä tähän ja kohti uusia seikkailuja, nyt oli pari päivää vapaata ja tälle viikolle ei olis kun kaks keikkaa. Perjantaina Salo ja lauantaina Lieto Thunderstonen matkassa. Niistä lisää myöhemmässä vaiheessa.

Moro
Viltsu