torstaina, heinäkuuta 30, 2009

Hoppua vaihteeks

Sunnuntaina kun illalla kirjottelin viimeks niin olin ja taas vaihteeks päässy saareen leireilemään ja siinä iltakokouksen tiimellyksessä oli aikaa sen verta raapustaa et kerkis päivityksen tekeen.
Tiistaina illansuussa rantauduin kotia kun keskiviikko näytti sen verta kiireiseltä ettei olis välttämättä kaikke kerinnä jos olisin ollu takas kuivalla maalla vasta puolen päivän jäljestä. Ja pientä flunssanpoikastakin kuumeen kera oli ilmoilla niin sai rauhassa nukkua senkin pois.
Keskiviikkona mulla oli tapaaminen tulevan työnantajan kanssa ja siinä palaverin lomassa saatiin kaik sovittua ja nyt ei muuta kun syksyä odotellessa, siitä lisää kun aika on otollinen. Keskiviikkona kävin myös treenikämpällä kattomassa kaikki keisit läpi et mukana on tämänpäiväistä retkeä kaikki tarpeellinen. No ei sit ollu vaikka ite katoin :) Yks Y-piuha uupu, mut paikattiin se puute parilla adapterilla ja D.I.boksilla. Illan päälle kävin vielä lentokentällä ottamassa retkelle lähtevät romut vastaan tavarataksista ja vein ne yösäilöön.
Tänään aamulla viiden maissa ylös ja kuudelta kentälle kohti Lontoota. Nyt istuskelen takahuoneessa checki tehtynä ja vaihtokin alkaa vasta puolentoista tunnin kuluttua.
Huomenna puolilta päivin lento Osloon ja sieltä eteenpäin autolla Ruotsin kautta ja lautalla takasin Suomeen maanantaiaamuna. Orkkakin vaihtuu tässä välissä.
Viime vuonna kun tuli likkojen kanssa käytyä Norjassa niin eihän hyvää traditiota sovi mennä rikkomaan joten tänä vuonna taas se pakollinen Norjanpisto.

Kahtellaan taas
MO
Viltsu

maanantaina, heinäkuuta 27, 2009

Ja niihin keikkoihin

Nyt kun saatiin avauduttua niin kerrotaan jotain niistä keikoistakin. Viikonlopun agenda siis Thunderstonen monitoripesti ja logistiset palvelut, konserttipaikkoina/paikkakuntina Salon Rockin´ Hood ja Navettarock Liedossa.

Siitähän nyt on jo taas pari vuotta vierähtäny kun viimeks orkan kanssa ollu tekemisissä, tän jälkeenhän on tapahtunu miehistövaihdoksiakin ja uutta levyä tehty yms. Salon keikka oli omalta osalta melko kivuton kun ei talolla ollu monitoritiskiä lainkaan eli checkissä viritin kulmat ja huutelin laulun lauteille, muuten vaan lähinnä konsultoin Tapsaa sen 01V96:n kanssa, ite kun on kuitenkin aika paljon vetoja takana DM1000:lla niin asiat löytyy aika nopeesti. Illan päälle vielä pientä illanistujaista orkan kanssa koska seuraavan päivän siirtymä oli valtavat 60 kilsaa ja siihenkin matkalle oli hotelli keksitty. Lähettiin siis lauantaina kahden maissa ajeleen Salosta eteenpäin ja eka stoppi pidettiin Salon ABC:llä kun itse kunkin piti jotain evästä saada. Siitä jatkettiin vähän kolmen jäljestä ja nyt liikuttiinkin jo melkeen 30 kilsaa Paimioon, missä meillä oli majoitus, Hotelli Valtatie 1. Välikuolema hotellilla ja vähän ennen ysiä kohti Lietoa, missä veto puolilta öin. No ton Liedon keikan fiilikset mun osalta oli jo tossa edellisessä postauksessa, mutta orkka vaikutti olevan melko liekeissä. Kolmen maissa yöllä lähettiin suhaamaan kotia kohti ja himassa olin itse puol seiskan aikaan aamulla kun piti vielä backline palautella pariin eri osoitteeseen.

Nyt oonkin jo saaressa, missä vierähtää pari seuraavaa päivää ennen viikonlopun komennusta Brittein saarilla ja Skandinaaviassa. Niistä lisää myöhemmin.

Moro
Viltsu

sunnuntaina, heinäkuuta 26, 2009

Erikoisfestivaalien liitto tiedottaa. Kesäkausi 2009

No voi vittu, mistäköhän alkais. Oon muutaman kerran aiemminkin avautunu laitteistollisista epäkohdista festivaaleilla ja tässä tulee jatkoa. Orkanbändin kanssa tuli koettua eilen Navettarock niminen tapahtuma ja tapahtuman tekniseen toteutukseen ainakin lavan osalta voidaan pohjustuksena sanoa että Serbiassa viime vuonna oli vielä huonommin. No okei niiden kaiuttimista tuli samalla signaalitasolla kaikista yhtä lujaa :)
Juu ja asiaan. Se Turkulainen kaiutin valmistaja ei mun kokemuksien mukaan edelleenkään oo tehny yhtään kelvollista kaiutinta monitorikäyttöön. Joskus mulle on kerrottu et oikeilla päätteillä lähtee, nyt oli Crownin professoreilla varustettuja muljuttimia, mut ei se vaan saatana lähteny vieläkään. Paska soundi ja liian hiljaa, oikeestaan ainoo mitä niistä pöntöistä sai ulos niin et tuntuu oli komotus, joka sit taas toisaalta ei hävinny millään eli sitä vaan oli koko ajan. Sit sen järjestelmän optimointi oli varmaankin oli annettu jonkun taksvärkkityöntekijän harteille kun pöntöistä tuli ihan eri tasolla ulos vaikka sisäänajettu signaali oli sama. Kyselin syytä moiseen ja kerrottiin et osa letkuista saattaa ehkä olla balansoimattomia. Ne se nyt ei vieläkään selitä yli kymmenen desibelin tasoeroja. Sit siinä puolen tunnin vaihdon aikana passailtiin ryhmiä suurinpiirtein samoihin gaineihin niin prosessoreista kuin graafisten gainruuveistakin ja koko keikan pelotti et jos niistä ryhmistä, mitä oli gainattu ylöspäin, jostain syystä yhtäkkiä löytyskin ne puuttuvat millivoltit siinä matkalla. Onneks ei löytyny eli vältyttiin sydäreiltä. Niin ja sit jos kanavalistassa on pyydetty 23 kanavaa niin olis kiva ylläri et kaukokaapelista olis kytketty ainakin ne 23 ekaa kanavaa monitoritiskiin.

Tämmöttii nyt ja niistä keikoista vähän myöhemmin.
Mo
Viltsu

torstaina, heinäkuuta 23, 2009

Kalenteriasiaa

Ei oo helppoa ei. Eli siis tilanne on tää et mulla on käytössä Thunderbird-sähköpostiohjelma ja siihen Lightning-kalenterilaajennus osa. Toi puoli juttelee nätisti mun Google-kalenterin kanssa ja data siirtyy molempiin suuntiin jos vaan ollaan netissä kiinni. Ilman verkkoyhteyttä operoidessa mulla on tossa Lightningissä eri värillä koodattu offline-kalenteri, koska siihen Google-kalenteriin yhteydessä olevaan ei voi lisäillä tai muuttaa mitn jos ei olla netissä. Ja siis näinollen ilman nettiyhteyttä tehdyt merkinnät pitää manuaalisesti siirtää online-puolelle sillon kun ollaan yhteydessä verkkoon. Aavistuksen työlästä muttei millänsäkään mahotonta tai jotain mitä ei viittis tehdä varsinkin kun muistaa et nyt operoidaan täysin ilmasten juttujen kanssa.

MUTTA nyt päästäänkin siihen et kuin saadaan toi mun Nokialainen tähän samaan yhtälöön. Voin muuten kertoo ettei kauheen helposti :)
Joskus muinoin kun mulla oli vielä Office-paketti olemassa niin ei tätä ongelmaa ollu. PCsuite kun juttelee nätisti Officen kalenterin kanssa, mutta siihen se sit melkeinpä jääkin. Ja syy siihen miksen Officen kalenteria itselleni hanki on yksinkertaisesti hinta. Koska sitä kalenteria ei oo sisällytetty siihen Home-versioon vaan pelkästään niihin kalliimpiin. Ja kun nykyisellään käytän vielä ilmasta OpenOfficea niin ainoo tarve tolle MS Officelle olis kalenteri, niin karvan vajaa 400 euroa on vähän saatanasti liikaa pyydetty. Nyt oon tänään käyttäny useita tunteja netissä siihen et kuin saisin ton kännykän jutteleen näiden yllämainittujen softien/kalenterien kanssa ilman nettiyhtettä ja rupee pikkuhiljaa vaikuttaan siltä et alle 50:n dollarin ei onnistukkaan. Löysin meinaan yhden softan hintaan 50 dollaria, millä sais synkattua suoraan puhelimen ja Lightning kalenterin bluetoothin kautta.

Puhelimen mä sain synkkaamaan Google-kalenterin kanssa GooSync nimisen ohjelman avulla ja se toimikin oikeen hyvin eli data siirty molempiin suuntiin. Ainoo miina tossa vaan on se et ainakaan sitä ilmasta versiota ei saa futaamaan sillain et päällekkäisissä tapahtumissa jompi kumpi jyräis yli vaan merkinnät on kahteen kertaan. Ei tääkään vielä tosin maailmaa kaada eli senkin kanssa voi vielä elää.

Nyt oon siis saanu koneen ja puhelimen juttelemaan Google-kalenterin kanssa. Tämmönenkin skenaario riittää niin kauan kun molemmissa on nettiyhteys käytössä eli koko paletti kaatuu kun mennään ulkomaille. Noi GPRS-roaming maksut kun on nykyisellään vielä aika poskettoman hintaisia. Okei, tuolta maailmalta löytyy jo ilmaisiakin Wlan-verkkoja melko hyvin, mut sekään ei kauheesti auta kun puhelin ei tue moista yhteyttä. Näinollen siis tarve olis saada puhelimen kalenteri jutteleen suoraan koneen kalenterin kanssa ilman intterwebbiä. Vaikuttaa melko mahdottomalta. Niin vai onko mun puhelin vaan jo aikansa eläny :)

Mikään omppujuttu ei tuu kyseeseen koska mä en oo MacPeople enkä oo semmoiseksi rupeemassakaan. Niin ja se omppupuolen MobileMe-palvelukin vaatii netin toimiakseen sen lisäks et se kustantaa 79 egee vuos.
Nyt kun on jo useampi tunti surffailtu niin tilanne näyttäs olevan ettei läppärin ja puhelimen synkkaaminen ilman intternettiä onnistu.

Niin ja PC puolellakin vasta Vistassa on sisäänrakennetu kalenteri, joka siis ymmärtääkseni suostuis jutteleen PCsuiten kanssa, eikä XP:ssä ollenkaan. Ja siihen Vistaankaan en lähde samasta syystä kun en omppuunkaan. Eli nyt mulla on kone missä toimii kaik mitä mä tarviinkin niin miks vaihtaa. Niin joo paitsi toi kalenterihomma ei siis futaa :)

Pakko luovuttaa
Moro
Viltsu

tiistaina, heinäkuuta 21, 2009

Ilosaarirock -09

Nyt on tuokin jo takanapäin, joten jotain pientä kuvallista raportin tynkää jos laittas.



Perjantaina oli meillä siellä jäähallissa perinteinen Töminä-klubi. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ilta tahkottiin läpi vartin vaihdoilla ja bändejäkin oli vaatimattomat kymmenen kappaletta. Kaheksan tuntia punkkia :) Leppoisasti ja ilman virhepatchejä yms. meni kuitenkin kaik lukuunottamatta yhtä orkkaa, paikalla olleet tietää mistä puhun. Mutta se siitä, muutamassa vaihdossa kerkis pitää jopa viiden minuutin breikin kun oltiinkin nopeita.

Lauantaina oli vuorossa Metelli-klubi. Ei enää kymmentä bändiä vaan neljä ja vaihtoa
jatkin oli venyny puoleen tuntiin. Ja digitaalilaudalla kun veteli niin päivällä tehdyistä checkeistä oli oikeesti jotain hyötyäkin. Lauantai-Illan päätti Obituary, mahtava meininki. Leppoisa ryhmä siis. Eikä niissä muissakaan orkestereissa mitään valitettavaa ollu.

Sunnuntaina vuorossa Ilosaaren päätösklubi. Saman kaavan mukaan kun lauantaikin eli neljä, bändiä puolen tunnin vaihdoilla. Illan päätti CMX ja sillon mulla oli muuten ainoo vierailija monitorilandiassa koko kisojen aikana. Siihen purku perään ja autot meillä oli pakattu kuuden maissa aamulla, ei ollenkaan paha kun miettii et illan vika akti käveli lavalta veke vartin vaille kolme yöllä ja hallissa oli meiltä kuitennii äänen, valon ja videosilsan lisäks vielä neljän jalan supportti pystyssä.

Majoituksen virkaa hoiti Green Star niminen hotelli ja sen takapihalta löydettiin tommonen isompi shakkipeli ja Töminän jälkeenhän me mentiin koko porukka pelaamaan pariks tunniks shakkia. Mukavaa puuhaa. Ja noi viinapullot tossa laudalla merkkas lähettejä kun joku oli pölliny kummaltakin puolelta yhdet lähetit.

Kalustona tuolla oli lavapäässä Digicon SD8 ja keulilla H1000, kajauttimina kautta linjan d&b:n tuotteita tuettuna Nexon RS15 subeilla. Alkuun mua kyllä vähän jänskätti lähtee leipomaan festaria digilaudalla, mutta loistovalintahan se oli tommosiin kisoihin. Vaikka tuo kasi onkin mulle tuttu lauta niin silti olin parissa kohtaa menossa väärään paikkaan käsiks eli se alkujännitys oli tavallaan ihan aiheellista. Mutta kuten jo todettu niin nopee ja hyvä sillä oli vetää ja mikä parasta, lavapään purku oli todella ripee kun ei ollu ulkopuolisia insertti ja efektiräkkejä purettavana. Lauta laatikkoon ja päätteiden kimppuun :)



Maanantaiksi jäin vielä Joensuuhun kun siinä kolmen kymmen kilsan päässä oli Tikkalassa Kassan baarissa Kassarock-09 punkfestivaali. Eli siis KT ja Viikatemiesten järkkäämä kisa, missä oli lauteilla muun muassa näiden edellämainittujen orkkien sivuprojekteja. Oikeen hauska festivaali ja musiikkityylin mukaisesti mentiin tonteille limusiinilla :)


Tästä tähän ja kohti uusia seikkailuja, nyt oli pari päivää vapaata ja tälle viikolle ei olis kun kaks keikkaa. Perjantaina Salo ja lauantaina Lieto Thunderstonen matkassa. Niistä lisää myöhemmässä vaiheessa.

Moro
Viltsu

perjantaina, heinäkuuta 17, 2009

Ilosaarta

Joensuuhun päästiin sillon keskiviikkona kuuden maissa ja itse varsinainen työnteko alotettiin eilen aamu ysiltä. Kuuteen mennessä oltiin lavan kanssa äänellisesti valmiita. Smoju jäi viel joksikin aikaa suhisuttaan kun Ekin kanssa painuttiin siinä kohden terassille. Perus toimistopäivä siis.
Tänään ei ala hommat kun vasta kolmelta, eli siis vartin päästä. Joka päivä siis tuolla jäähallissa alkaa aika myöhään vedot ja luonnollisesti ne myös loppuu sit myöhemmin. Aikasia herätyksiä ei ainakaan oo tiedossa :)
Sunnuntain päätösklubilla CMX alottaa heti 1.30 maanantain puolella. Ja siihen purku perään, jeah.

Mutta minkäs teet, tuonne on lähdetty ja ennen ei lopeteta kun on valmista.

Niin ja sit tossa kaupungilla pyöriessä tuli pistettyä merkille et täällä joka ikinen terassi saa olla niin pitkään auki kun baarikin. Ei oo mitään typeriä kello kymmenen sääntöjä.

Moro taas
Viltsu

tiistaina, heinäkuuta 14, 2009

Niin ne keikat

Männä viikolla siis tehtiin keikkojakin. Toimenkuvana Petran monitoripesti ja osavastuu autoilusta. Tästä kesästä on näköjään mystisesti kehkeytyny tuurauspainotteinen, no toisaalta se oli kelakin vähän tossa kesän alussa eli aika pitkälti käsikirjotuksen mukaan on menty.

Viime viikon Torjantaina siis Pakkahuone ja PMMP:n lämppäys. Veskulla oli kaik omaa joten mulle jäi se talon monitoribulsa ihan kokonaan ittelle, mahtavuutta. Oikeinkin mainion konsertin jälkeen samointein linjabiiliin ja nokka kohti Jyskylää. Rovaniemelle siis oli suunta ja kela oli että kun mennään vähän matkaa jo edellisenä iltana niin ei seuraavalle päivälle jää niin paljon ajettavaa. Ja näin siinä juuri kävi :) Perjantaina suunta kohti Rovaniemeä ja Simerockia, matkalla luonnollisesti lounas Takkatuvassa ja kuuden maissa illansuussa laskeuduttiin Rolloon. Laitevirma oli tuono mulle MH3:sen ja PS15 mallisia komootteja, näytti niillä joku INS/FX räkkikin siinä olevan, mut ilman sähköjä ja kaapeleita, joten en sen käyttömahdollisuuksia lähteny kyseleen ollenkaan. Ja sen niiden splitin käyttö piti kavereille opastaa, BSS ei siis lähteny kavereiden käsittelyssä tulille ihan niin kuin oli tarkotus. No mutta onhan noissa tiskeissäkin padit :)
Stereoina oli Grafenwalderia, joka nyt ei aivan varauksettomia hurraa-huutoja saanu keneltäkään etupään kaverilta, joita kerkisin illan aikana haastatteleen, mutta kai sieltä ääni kuitennii tuli jossain muodossa ulos. Toi on siis taas joku uus line-array viritelmä rakkaasta kotomaaastamme.
Illan päälle kelluvaan saunaan ja jokeen uimaan. Ei paskempi meini
nki ollenkaan.

Lauantaina kahden maissa startti Kalajoelle ja siitä retkestä tarkempi raportti tuli jo joten ei siitä sit juurikaan sen kummempia.
Jonniinverran vois kuitenniin se Kalajoen Dyyni panostaa enämpi tommoseen järjestyksenvalvontaan. Menin kahen maissa yöllä nukkumaan ja jossain vaiheessa havahduin melko kovaan pamaukseen, mihin siis e
n yöllä sitten uhrannu juurikaan enempää ajatusta. Aamulla heräilin ja läksin lauteille roudaamaan vehkeitä niin huomasin et toinen puoli PA:sta oli lattialla kyljellään, selvis sitten sen pamahduksenkin syy. Ravintolan siivooja ei tienny tapahtuneesta mitn, ihmetteli vaan et "kuin se tollai on, yleensä ovat eri lailla" :)
Soitin laitefirman jätkille et kannattaa varmaan tarkistaa v
ehkeet ainakin ennen seuraavaa keikkaa.
Helsingissä oltiin kasin maissa illalla.

Eilinen meni varastolla naputtaessa Digicoa valmiiks Ilosaarta varten ja tänään oli taas mopoiluretki. Huomenna aamusta Joensuuhun ja sieltä takaisin kotio ens viikon maanantaina

.

Rollossa oli muuten hotellissa tarjous mun makuun.




Palaillaan taas
Viltsu

lauantaina, heinäkuuta 11, 2009

Väki vähenee pidot paranee

Nonniin poijjaat.
Keikkojakin on taas tehty, mutta niistä vähän myöhemmin. Puhutaans ensin tän päiväsestä siirtymästä. Suunta siis Rovaniemeltä Kalajokea kohti ja lähtöaika arvottu kello kaks päivällä. Illalla kun ei perillä tarvinnu olla valmista kun vasta kymppiin mennessä ja näin ollen kauheen aikasteen ei tarvinnu olla perilläkään. Noin 70 kilsaa Rollosta etelään pysähdyttiin syömään aamiaista porukalla ja tän stopin jälkeen aika pitkälti koko rykmentti meni nukkumaan, mä laitoin kahvet tippumaan ja läksin etelää kohti. Kahvi kun oli valmista (meillä siis on bussissa kahvinkeitin) niin piti Kelly huudella ylös kiikuttamaan mulle kuppi kuskinpenkille kun ei ajaessa oikeen ite pystyny. No Ouluntulliin asti meni oikeen leppoisasti ryhmän nukkuessa ja osa jatkoi unia ihan pysähdyksen läpi tosin harvempi kuin luultiin. Oltiin siis unohdettu yks hippi sinne huoltikselle ja huomattiin se jo heti 110 kilsaa etelämpänä eli perillä. Kolmisen varttia meni säätäessä et pääseekö kukaan lähistöltä viskaamaan kaveria keikalle, ei päässy. Laitettiin puheliton ja rahaton kaveri sit taksiin siinä uskossa että lunastetaan sen taksi. No maksohan Kelly sen, ei me niin ilkeitä olla :)
Niin ja se et kuin saatiin kaveriin yhteys meni sillai et numerotiedustelusta huoltiksen numero ja sit lähetettiin myyjä etti semmosta eksynyttä hippiä. No nyt on koko ryhmä taas kasassa ja checki tehtynä. Tunnin päästä soi :)

Palaillaan
Viltsu

keskiviikkona, heinäkuuta 08, 2009

Kaikenlaista taas

Sillon perjantaina kun vein stereot KT:lle jaa lauantai aamuna kävin niitä sieltä noutamassa niin selvis et Timpalta oli viety auto edellisenä iltana keikan aikana siitä Hot. Vantaan edestä. Harvemmin tommosen rouskun varkaudesta on noin isoa meteliä noussu. Mutta hyvä niin, oppiipahan olemaan.
Niin ja se autokin löyty sit maanantaina.

Lauantaina kun sain romut nippuun niin sit olikin aika kävästä himassa suihkussa ja lähteä häihin, siellä se sit menikin koko lauantaipäivä ja ilta. Nyt on Mylly ja Joanna naitettu, onnea vielä kerran hääparille.

Sunnuntaina oli vuorossa siirtymä junalla Turkuun tuon pienen, mutta valitettavan logistisen ongelman vuoksi. Perillä Turussa olin aika tarkalleen viideltä ja siitä pitikin suoraan suunnata syömähommiin. Orkalla oli joku palaveri meneillään ja sen jälkeen oli tarkotus suunnata festareille. Ysin maissa oltiin alueella, joten komeesti kerkis Faith No Moren nähdä, mikä siis oli se ainoa syy siihen et orkalla alunperinkin oli tämä logistinen ongelma :)
Ja ei auta muuta kun todeta, jumalauta miten kova oli. Pari viikkoa sitten Kaisaniemessä oli ihan saatanan kova ja nyt yleisön seasta katteltuna oli ihan yhtä hyvä.

Linjabiilin sain startattua kohti Lappeenrantaa
Turun keskustasta vihdoin ja viimein puol yhdeltä yöllä ja viiden aikaan aamulla oltiin perillä. Ei paha ollenkaan. Mä kelasin et oltais oltu kuuden jäljestä vasta perillä. No toisaalta tuo härveli on satasen bussi ja suurin osa matkasta on satasen rajoitusta niin nopeestihan tuo meni. Neljän tunnin unet perillä ja puolen kahdentoista junalla kohti Helsinkiä.



Maanantaina aamulla tuli Häivälältä viel viesti et kuin toimis Korn illalla Helsingin jäähallissa. Oli meinaan yks ylimääränen lippu. Käytiin siellä, mut ei se oikeen toiminu :)
Eli Entombed oli mun mielestä paljon kovempi, vaikkakin se niiden soundi kuulosti vähän siltä et oli pääesiintyjä tehny jonkun jekun stereoihin. Itse Korn kuulosti kyllä hemmetin hyvältä, mutta jotenkin sen edellis illan FNM vedon jälkeen oli aika vaikee vaikuttua mistään :)
Niin ja ois ollu nasta jos ei siellä hallissa olis ollu ne perkeleen työvalot päällä koko iltaa :) Eli etuvalot posotti koko illan täysillä, valoshow näytti samalta ku mun olkkari päivänpaisteessa.

No mut ei siitä sen enempää. Huomenna Tampesteriin ja siitä Rovaniemen ja Kalajoen kautta sunnuntaina kotio.
Palaillaan
Viltsu

sunnuntaina, heinäkuuta 05, 2009

Kelailua

Tämmöttii tuli tässä mieleen et joku alote pitäis ny saada johonkin instanssiin. Tai siis jonkun instanssin tulis puuttua tähän palokunta tai pelastushelikopteri ny vähintään.
Alkolukko internettiin ja tekstiviesteihin.

Ei muuta tällä erää.
Viltsu

perjantaina, heinäkuuta 03, 2009

Hellettä

Tunnelmasta toiseen taas ja vahvasti. Tuskasta kun toivuttiin niin Keskiviikkona käväsin varastolla pakkaamassa eilisen Pet Shop Boys keikan äänikaluston Smojun kanssa. Ja keli kun oli mitä parhain moottoripyöräilyyn niin kotimatka Alppilasta Tapanilaan vei useamman tunnin ja sisälsi muutamia erikoisia reittivalintoja. T-paita päällä ja avokypärä päässä ei ahistanu yhtään :)

Mutta siis joo, eilen oli siis tuo PSB Helsingin jäähallissa ja meidän, eli mun ja Smojun, homma oli viedä kavereille stereot. Sidefillitkin mulla olis ollu, mut eivät tarvinneet niin vein jemmaan odottamaan maanantaita. Maanantaina samassa mökissä siis Korn ja stereot jäi kattoon sitä varten valmiiks. Itse ei tarvihe tuonne kuitenkaan enää maanantaina mennä. Eri jätkät ja eri firma.
Mitä itse tuohon eiliseen keikkaan tulee niin en tuosta matskusta oo ikinä pitäny eikä tuo eilinen valitettavasti tuonu muutosta asiaan. Vaikkakin on pakko sanoa et se niiden pahvilaatikkoshow ja videototeutus ei ollenkaan ollu paskemman näköstä. Ja suht hiljaa ja pirun hyvällä soundilla veteli niiden etupään seppä. Mutta kun ei uppoo niin ei uppoo.
Stereoiks me tarjottiin kaverille ton näköstä pyydystä ja ilmeisen tyytyväinen oli kaveri vaikkei kyseistä merkkiä raiderissa ollu erikseen tilannu. Meyeria tai L´Acousticcia se olis halunnu. Nexo kelpas. Vertec oli erikseen mainittu semmoisena, mitä ei pidä ikinä tarjota hälle :)
Varsinaisena PA:na tuossa siis GeoT, sivufilleinä GeoS12 ja lattialla CD18 subeja.

Tänään sit taas vaihteeksi tunnelmasta toiseen eli puolen päivän jäljestä kun heräs niin suunta Järvenpäähän hakemaan äänivehkeillä ladattua Sprintteriä alle ja siitä aina niin ihanaan Tulisuudelmaan pystyttämään PA:ta. Laitetoimitus Kotiteollisuudelle, joten checkin jälkeen läksin kotia ja huomenaamulla meen keräämään romut pois. Siitä olis sit tarkotus käydä kotona suihkussa ja sen jälkeen viedä auto pois ja suunnata Tuusulaa kohti yhden kaverin häihin.

Sunnuntaille tuli viel komennus lähteä Ruisrockiin, Kotiteollisuudella kun ilmeni pienoinen kuljetustekninen ongelma. Koko ryhmä, paitsi siis kuljettaja, haluaa jäädä kattomaan Faith No Morea ja näinollen se auto ei sieltä Turusta liikahda yhtään mihinkään jos ei kukaan sitä aja. Lupasin lähteä ajamaan härvelin Turusta Lappeenrantaan.

Palaillaan taas.
Viltsu