perjantaina, syyskuuta 28, 2007

Hurrien kanssa Helsingissä

Tänään ois Voimalassa Yle X3M bileet ja bändinä Ruotsalainen The Soundtrack Of Our Lives ja lämppärinä kotimainen Rubik. Keskiviikkona tää käytiin pystyttämässä ja eilinen meni muissa merkeissä.
Palataanpa nyt siis ajassa taaksepäin pari päivää.

Keskiviikkona siis aamusta mentiin Peten kanssa Movarin varastolle pakkaamaan vehkeet ja siitä kahden aikoihin mestoille pystyttämään. Vastoin omia ennakkokäsityksiäni olenkin näissä kisoissa etupään vahti. Vehkeinä tällä erää seuraava setti.

------------------------------------Audioläppää------------------------------------
PA:na Q1:stä 6/puoli plus ulkofillit 3/puoli, Q-subeja yhteensä 12 ja B2:sia kaks inframoodissa. Keulilla H3000 kaikkien maailman laitteitten kera eli efektejä on 7 konetta ja inserttejäkin 24 kanavaa. Markuksella on lavalla MH4 ja kulmina M2:sia. Mesta on aika erikoinen noin soundillisesti, pelkkää betonia joka puolella ja katossa semmosia betoninännejä. Ja yllättäin rakennus on suojeltu eli mitään akustointia ei oikeen voi tehdä kun ei rakenteisiin saa koskea eoikä niitä katossa olevia nännejä saa peittää. Tanan museovirasto.
------------------------------------Audioläppä loppuu------------------------------------

----------------------------Arkkitehtuurista avautumista----------------------------

On se muuten kumma kun ensin tää yks perkeleen Aalto tekee täysin käyttökelvottomia rakennuksia ihmisten kiusaks. Varmuuden vuoks ne on suurin osa julkisia rakennuksia joita joudutaan vielä nykyäänkin käyttämään käyttötarkoituksiin mihin ne ei sovellu. Eikä muuten oo varmaan alun perinkään sopinu. Mutta nyt vielä kun ihmiskunnalla rupee oleen käyttökokemuksia noista ladoista eli mahdollisuudet niiden parantamiseen niin sit tulee tää saatanan museovirasto ja kieltää kaiken ja jos ei museovirasto niin sit joku saatanan itteensä täynnä oleva arkkitehti. Esim. Kultsalla pitäis PA maalata valkoseks kun musta kuulemma rikkoo jonkun perkeleen idyllin, ja tää sama arkkitehti on ollu myös vastuussa sen PA:n sijoittelusta. Kyllä mä näillä kilsoilla pystyn aika monesta rakennuksesta kertomaan et onko se hyvä mut näköjään arkkitehdit ei tota äänisuunnittelua osaa edes nimeksi.

----------------------------Arkkitehtuurista avautumista loppuu----------------------------

Mutta joo takasin aiheeseen. Keskiviikko meni puuhaillessa ja laitteistoa viritellessä, ei siitä enää sen enempää.

Eilen torstaina kävästiin Tertun kanssa Kiertuetekniikan uudella Kurkimäen varastolla konfaamassa ittellemme säädöt valmiiks maanantaina alkavaa rundia varten. Siellähän on vastassa Tertulla D5 keulilla ja mulla D1 niin nyt kun lähtään reissuun USB-tikkujen kanssa niin ei tarvii sitä vähää aikaa maanantaina käyttää tiskin koodaamiseen vaan voidaan ihan oikeasti tehdä soundcheckiä se koko aika.
Nyt on meiningit meinaan kohdallaan kun lähdetään Euroopan rundille mikkisalkun ja kahden USB-tikun kanssa.

Tänään sitten täällä Voimalalla soundcheckit paraikaa meneillään. Iltamissa alkuun yksityistilaisuus kutsuvieraille kun radiokanava täyttää 10 vuotta ja ysin jälkeen päästetään roku sisään kattomaan rokkia. Toivottavasti ryhmää tulee ettei tää kammio ois ihan näin painajainen enää illasta. Komian näkönen on tila mutta sanotaanko näin et melko avara on soundi.
Mutta joo takasin sorvin ääreen. Huomenna puol kolmen aikaan pakkaamaan bussia retkeä varten ja siitä yhden muuton kautta juhlimaan vanhan jo ala-asteelta tutun kaverin kolmekymppisiä.

Niin ja avonainen Wlan, mahtavaa.
Moro
Viltsu

maanantaina, syyskuuta 24, 2007

Takasin kuivalla maalla


Nyt on ristelyt risteilty taas vähäksi aikaa. Tai no kolmen viikon päästä tullaan Tukholmasta yli reissun jälkeen. Maissa en käyny ton viikon aikana kun pari kertaa Tukholmassa, yhtenä päivänä vaan kävelyllä ja eilen käytiin syömässä lammasta Kolgrillillä. Helsingissäkin mun oli tarkotus käydä kävelyllä mutta joka kerta kun oltiin Stadin päässä niin herätessä kun kattoin ikkunasta ulos niin sato vettä, ei sitten viittiny, olin ihan vaan laivassa. Tossa kuvassa muuten näköjään se syksy tulee Ruotsissa tolleen asteittain eli ensin yks puoli kadusta ja vasta sitten toinen.
Ei kait tosta reissusta ton enempää.
Nyt ei ois tälle viikolle kun yks rakennuspäivä ja yks keikka ja vielä yhden vanhan kaverin kolmekymppiset eli aika rauhallisesti saa olla ennen kun seuraavana maanantaina lähtään reissuun.

Heleijjaa
Viltsu

lauantaina, syyskuuta 22, 2007

Asiakaspalvelua

Siinä hommassa mä oon meinaan hyvä.
Illan toinen orkka oli just alottanu ja kerinny ekaa biisiä vetää vissiin jo intron. Tässä vaiheessa vanhempi herrasmies tuli huomauttamaan et tulee liian lujaa, joten tiputin tasoa ja kaveri oli tyytyväinen kunnes kertsin aikaan tuli uudestaan kertomaan et liian lujaa tulee vieläkin. Pari kertaa se tuli vielä sanomaan ja mä tiputin joka kerta volaa. Loppuen lopuks PA:sta ei tullu ku laulut. Tässä vaiheessa mä rupesin ettiin tätä tyyppiä sieltä yleisöstä ja siinähän se istu seurueineen ihan PA:n edessä. Se setti oli sit vähän hiljaisempi. Hyvä kuulo sillä oli vaikka näyti jo sodassakin käyneen.
Nyt tokaan settiin saa ne stereot jo avatakkin mut sinistä valoa ei kuulemma saa tanssilattialle laittaa kun se häiritsee. Näin siis kertoi viisissäkymmenissä oleva takatukkainen tanssinharrastaja, joka painu suoraan baaritiskille tän huomion jälkeen.
Mitäköhän tapahtuu Keskiyön Shown aikaan kun laitan savukoneen päälle. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan.
Sit tää sama ryhmä kuitenkin huutaa kurkku suorana Jokerien matseissa ja tykkää kattella autourheilua ihan paikan päällä.

Jos tätä tahtia jatketaan asiakaspalvelua niin kohta on yökerhossa kaikki kattovalot päällä kaikki värivalot pimeenä kuten savukonekkin, orkka soittaa pleksin takana ja stereot on kiinni ihan varmuuden vuoks ettei kenellekkään vaan vahingossakaan tuu kuulovauriota. No mutta toisaalta olis ajoissa hytissä lukemassa kirjaa.

Kuten jo arvaattekin niin sit kun on ilta laitettu käyntiin niin ei mitenkään kauhee kiireistä oo tää mun duuninteko. Vahtimista vaan. Bändit on kuitenkin vetäny jo useampia settejä samoilla säädöillä niin ei tää enää kauheesti elä.

Jos ottas vaikka pentteristä kahvin ja rupeis tekeen valoshowta, mut ei sinistä.

Moro ny taas
Viltsu

Töissä duunissa

Tänään päivällä puuhailin lähinnä valoihin liittyviä juttuja. Otin liikkuvista ylös lamppujen iät ja ohjelmoin pari vätkätystä tohon tanssilattialle. Nämä siis täysin ilman ulkopuolista apua ja puhelinkonsultaatiota, enkä muuten sitä manuaaliakaan avannu ;)
Niin no joo teinhän mä äänihommiakin eki nollailin niitä hymynaamoja. Nyt sieltä viiveistä kuuluu muutakin kun korvia repivää kihinää ja karaokemonitorista muutakin kun muminaa. Jos huomenna huutais vielä lavamonitorit läpi niin sais sakemannilta oikeen tosissaan huutia ;)

Mutta joo jos lopettais nää äänispedeilyt ihan kokonaan ja rupeis vaan vilkutteleen lamppuja.
Mutta toisaalta jos lopettaisin äänileikit niin sittenhän mä menettäisin mahdollisuuden näihin iki-ihaniin vian metsästyksiin mitä tässä ollaan pari päivää harrastettu orkan poikien ja trubaduurien kanssa. Eihän siitä hippaleikistä halua kukaan luopua.
Trubaduurin monitori on mykkä jos pääte on sulki ja kanava mutella, ja kyllä se herää mystisesti henkiin kun avataan pääte ja otetaan kanavan mute pois päältä.
Efekti ei toimi oikein jos efektisyöttö on auki myös itseensä, ei toimi ei, kiertää kylläkin. Vika korjaantuu ihmeellisesti laitteen oikeaoppisella kytkemisellä/käytöllä.
Mutta viimeiseksi nyt vasta vikaan päästäänkin, rumpalin monitorissa ei kuulemma aina ole rumpuja eli siis niitä mitä syötetään auxia pitkin takasin lauteille, joka ikinen kerta kun olen käyny kokeilemassa niin ne on ollu siellä. Välillä vaan ei kuulemma ole.
Tampereen kolleegoja lainatakseni "kaikenlaista harmia".
Näiden lisäksi saa leikitellä erilaisten adapterien kanssa, nytkin tuli vastaan Y-piuha missä nartussa oli kolvattu kaikki karvat omiinsa, mut molemmissa uroksissa oli maa kiinni ykkösissä mutta sekä kuuma että kylmä kiinni kakkosissa, mystinen adapteri ja käyttötarkoituskin aavistuksen hukassa ainakin multa. Sitten bonuksena vielä vähän hippaa muusikoiden kanssa.
Eilen orkka halus treenata ja kerto oikeen kellonajankin milloin haluavat harjoitella. Tulin sovittuun aikaan pois vapaan vietosta eli kaupunkikävelyltä vain huomatakseni ettei paikalla ole kuin rumpali joka kertoo lähtevänsä syömään. Menen siis itsekin ja huomaan et suurin osa orkasta on siellä. Ne jotka ei vielä ole tulevat niihin aikoihin kun itse lähden. Eli meen suoraan hyttiin lepuuttamaan ja annan orkan harjoitella ihan keskenään. Tänään basisti halus vaihtaa oman nupin bassokamoihin sen talon yhteiskäytössä olevan tilalle. Laiva tuli aamulla kympiltä satamaan niin sit se rupee vaihtamaan sitä puol kuudelta illalla kun laiva lähtee taas. Niin ja siitä sen oman bassonupin linjaulostulosta tulee se signaali varmaan -800 dB tasolla ulos. Vitun siistiä kikkailla näitä kaikkia kun samaan aikaan on Departure-Show metrin päässä.

Emmä näitä ääänihommia mihinkään lopeta kun nää on kerta näin antoisia ;)

Moro
Viltsu

perjantaina, syyskuuta 21, 2007

Syksyn valokuvasatoa

Alkuun tämmönen VIP-kortti kun tärähti postiluukusta joku aika sitten. Jos ei tolla rupee keikat lisääntymään niin sit ei millään.



Sitten tossa muutama kirjoitus sitten puhelin näistä mittakaavaeroista. Tässä nyt olis taas yks esimerkki, jää meinaan normi kerrostalon Otikset kakkoseks. Tää on Kaapelin tavarahissistä tää foto.



Sit jos on ongelmia kaljanjuonnin kanssa niin nää kaverit vuokraa tai myy kontteja siihen tarkoitukseen.



Sitten niitä kuvia noista eq-käppyröistä. Onhan noi ihan helvetin söpön näköisä, mut ihan satavarmaks en uskalla mennä sanoon et onko noilla mitn tekemistä laadukkaan ja täydellisyyteen pyrkivän äänentoiston kanssa. Ja nyt se helvetin iso hymiö taas ;)
Paristakin paikasta muuten bongasin noi käppyrät oikeen ylös merkittynä eli siis jos meen ne omiin nimiin uusiks ruuvaamaan niin ei mee kun pari viikkoa niin käppyrät on taas kaivettu sieltä muistipaikka X:stä takasin. Eli enpä taida viittiä enhän mä tässä yhteydessä siellä lavalla mitään kuitenkaan kuuntele tai sen puoleen noita viiveitäkään kun istun koko illan kuitenkin vaan omassa kopissa ;)



Mutta joo se siitä kuvaussessiosta ja kohti uusia seikkailuita.
Moro
Viltsu

torstaina, syyskuuta 20, 2007

Erikoisratkaisuja

Tänään oli vuorossa bändivaihto eli joutu vähän sykkimäänkin tossa päivällä ja sit tuli vielä Starlikelta pojat korjaamaan pubiin yhden viivepöntön ja vaihtamaan prossun. Eli nyt on tehty ihan töitäkin, jos huomenna vähän vähemmän ja kävi kaupungilla pyörimässä. Mutta nyt asiaan minkä takia alunperin tän kyseisen kirjoituksen aloitin.

-------------------------Audioläppää-------------------------

Erikoisratkaisuille siis omistettu tämä kirjoitus. Nyt ei ole tarkoitus kyseenalaistaa kenenkään ammattitaitoa vaan ainoastaan esittää pientä kritiikkiä tiettyjä toimintatapoja kohtaan. Kenenkään siis ei ole syytä ottaa itsensä. Mutta audiosignaaleista jotain tietävien on täysin luvallista ja jopa toivottavaa nauraa useissa kohdissa kirjoitusta. Myöskin hämmästyneet "Mitä vittua?" huudot ovat toivottavia.
Alkuun listaan lähtökohdat.
  • Kaksi orkesteria
  • Etupäässä kaksi mikseriä
    • Midas Venice 32
    • Yamaha 01V ulkoisella 8 kanavaisella ADAT-etusella
  • Lavalla kaksi mikseriä
    • Joku Alto missä 10 mic-inputtia ja pari stereota
    • 32 kanavainen Spirit
  • Monitoreita seuraavanlaisesti
    • 3 kpl jotain 12" aktiivia
    • 1 kpl 15" aktiivi
    • muutama 12" MAX
    • 1 kpl 15" MAX
  • Yhteinen rumpusetti
  • Yhteiset bassokamat
Ja ennen kun paneudutaan noihin orkkien tarpeisiin niin bändien lisäks on tarve neljälle kanavalle langattomia ja kymmenelle kanavalle kaikennäköistä linjakamaa, kovalevyjä cd-soittimia jne. jne.
Nonniin, kuinkas kytkisitte nää silleen et se olis kaikkia osapuolia parhaiten palveleva ja toimivin ratkaisu. Nyt en kerro sitä kuinka se ois fiksuinta vaan sen kuinka noi tällä hetkellä on kytketty ja sekin vain ja ainoastaan siitä syystä että järjestelmän uudelleenrakennus ois vieny multa niin paljon aikaa etten siihen viittinyt ryhtyä vaan tein vain tarvittavat muutokset kytkentöihin. Niin ja nää ei oo mun aivoituksia vaan ns. valmis pöytä mitä vaan modasin. Nykyiseen ratkaisuun päätymistä helpotti myös se tosiasia ettei oikeestaan mitään oo merkattu.
Rummut ja basso tulee keulilla 01:seen, mistä ne ajetaan kaikuineen Midakseen stereoparina. Sit bassari ja virveli palautetaan lavalle yhtä AUXia pitkin ja basso toista pitkin. Sit tän isomman orkan loput kanavat tulee mulle tohon Veniceen ja tän pienemmän orkan loput tohon digijammuun summina lavalta. Eli monitorointi on hoidettu silleen et toi isompi orkka saa omat kanavansa tohon spirittiin ja ajelee ne sit ittelleen boiden MAXien kautta paitsi solistit jotka on napeissa ja rumpali mikä jakaa sen 15" aktiivin tuon pienemmän orkan kautta. Niin tossa 15":ssa on Y-piuha millä noi molemmat lavamikserit on siinä kiinni! Sit tän pienemmän orkan monitorointi hoidetaan niin et niiden omat kanavat tulee siihen Altoon paitsi rummut mitkä on siinä Spiritissä paluuna. Ja mä saan tän pienemmän orkan kanavat siitä Altosta summina ryhmäulostuloista mulle tuohon Jammuun.
Jammuun tulee myös kaikki nauhakama eli CD:t, MD:t, kovalevyt ja taustamusapurkit.
Tällä hetkellä kait kaikki tuolla lavalla oavt suht tyytyväisiä, mut mulla jyskyttää koko ajan takaraivossa et enää maanantaihin asti.
Se kuka ton kytkennän on kelannu ja miksi on ainakin mulle täysi mysteeri ja aavistuksen tossa päivällä teetti tän signaalikulun kelaaminen. Nyt kaikki kuitenkin pelaa ja soi ilman suurempia pirinöitä ja pörinöitä.
Mä en tajuu varsinkin kun siinä Spiritissä tuolla lauteilla on kymmenen kanavaa tyhjänä samoin kun mulla tässä Venicessä.
Itse olisin tehny tän niin et lavalla spirittiin tulis rummuista bassari ja virppa, stereomatskusta pelkät leftit ja muut ominaan. Lauluja vois ajella vaik lavarasian splitistä useampiin kanaviin niin ettei joka ukolla joka orkassa tarvis välttämättä olla omaa sieppoa vaan oma kanava riittäis. Kerralla ei kuitenkaan lauteilla oo kun maks. 7 jamppaa ja tällä hetkellä mun laskujen mukaan lavalla on ainakin 9 laulumikkiä. Kyllä 32 inputtia pitäis riittää tohon bordelliin ja siinä Spiritissä on 12 ulostuloa eli kaikille poppareille riittäis oma lähtökin. Keulilla varmaankin ajaisin rummut, basson ja ehkä viel kitarat ton Jammun läpi ja loput tohon Veniceen. Ja sit linjakamat kans tohon Jammuun. Kuulostaa aika paljon helpommalta ja järkevämmältä ku nykyinen systeemi, eikö vain?
Sit viel bonuksena tää ratkaisu vähentäis mikkipiuhatarvetta melkeen puolella.
Ei mulla oikeen muuta tällä erää.

Ai niin paitsi tää. Jos ei tiedä mitä graafisella on tarkoitus tehdä niin siihen ei kannata koskea. On meinaan melkoisia hymynaamoja kaikki graafiset mitä nyt on tullu vastaan. Poikkeuksina MasterEQ ja pubin monitoriEQ, noi meinaan viritin itte silleen ettei niihin ihan kaikkiin kaistoihin tarvinnu puuttua. Pitääpä muuten ottaa pari valokuvaa noista käppyröistä ja laittaa teille ihmeteltäväksi.

-------------------------Audioläppä loppuu-------------------------

Nyt se humppa soimaan ja hiihtokansa ladulle.
Moro
Viltsu

keskiviikkona, syyskuuta 19, 2007

Itämeren parasta viihdettä

Eilenhän siis tulin laivaan puolen päivän aikaan tutustumaan mestoihin jne. jne. Viimeks ollu tällä laivalla helmikuussa ja sen jälkeen on tullu lisää lamppuja, LCD-näyttöjä, video-ohjainta ynnä muuta eli piti ottaa pari asiaa haltuun. Pari tuntia meni siinä ja sit pitikin käydä jo syömässä ja lepuuttamassa hytissä. Suomen aluevesillä kun viitti vielä tolla GPRS:llä surffailla niin sain sähköpostiasiatkin hoidettua koskien meidän ens kuun keski-euroopan hupailua. Saadaan Tertun kanssa käyttöömme pääbändin Digicot, keulilla D5 ja lavalla D1. Tää episodihan meni silleen hassusti et oli Hollannin pojalle menny Briteistä 1,5 vuotta vanha raideri missä kerrottiin et toisin oman bulsan, mutta pbändi on myyny sen tiskin pois jo reilu vuosi sitten eli en sitä vois viedä vaikka haluisin ;) Ja jos mulle ois lähetty omaa bulsaa vuokraamaan niin siinä ois koko budjettisuunnittelu menny munilleen kaikilta kun millään kauhian pienellä laudalla toi ei taitu, 32 sisään ja 16 ulos on siis tarve.
Kaikin puolin siis mahtavaa että saatiin noi Digicot se kun on perkeleen hyvä lauta, yhden rundinkin jo kerinny sillä D5:lla tekeen niin nyt ei tarvii kun palauttaa mieliin se vehje. Ens viikolla ois vakaa aikomus käydä Hedcomilla konfaamassa USB-tikulle oma näkemys goottien kuuntelusta että reilun viikon päästä kun Munchenissä meille on annettu checkiaikaa tunti niin ei tarvii sitä tuntia käyttää tiskin konffaamiseen.
Se siis siitä rupeamasta. Raporttia pukkaa kyllä heti kun retkelle päästään älkää huoliko. Nyt siis vielä eiliseen.
Illalla duunit alko kasin aikoihin. Siinä oli alkuun orkka ja sit se vaihtu toiseen ja sit se vaihtu takas ja sit taas takas, sit oli mini show jonka jälkeen nää kaks orkkaa taas vuorotteli kunnes puolilta öin oli tanssishow, jonka jälkeen nää orkat taas vuorotteli. Perustiistai siis. Mulla oli AV-kopissa kirja mukana. No enää tää reissu takasin Suomeen niin sit rupee oleen viikonloppuristeilijöitä eli meininki ilmeisestikin kovenee.

Mutta joo. Jos lähtis vaikka Södermalmille pyörähtään kun ois vielä pari tuntia aikaa ennen laivan lähtöä tai sit hyttiin makoileen ja lukeen kirjaa. Taidan tehdä jälkimmäisen ja kävästä kaupungilla vasta ylihuomenna.

Moro
Viltsu

maanantaina, syyskuuta 17, 2007

Keski-ikä on todellista

Nyt on sit juhlat pidetty ja juhlittu on oikeen urakalla. 30 siis mittarissa, mutta päivääkään yli nelivitoselta en näytä.
Kuvassa Terokin näyttää viihtyvän.
Eli siis kerrataan eilinen muistikatkojen varalta itselle ja paikalla olleille, muut saa lukea ja harmitella etteivät olleet paikalla.

Yhden maissa tärähdin Keravalle Myllyn kanssa pakkaamaan äänisettiä Kiertuetekniikan varastolta. Tuli sit lamppujakin mukaan ja savukone. Eiks kaikissa konserteissa kuulu olla valoja ja savua sen äänen lisäks?
Kolmeks yritettiin Wäiskiin mennä, nyt se sit paljastu juhlapaikkakin niille jotka sitä eivät vielä tienneet. Matkalta kaapattiin Terttu kyytiin ja Janne tuli kans jeesaamaan meitä vehkeitten kanssa. Saatiin kaikki kuosiin vähän neljän jäljestä ja kävästiin Kekkosmestoilla syömässä eli Juttiksessa. Siinä kun puuhailujen jälkeen oltiin lähdössä Wäiskistä niin tuli ravintolapäälliköltä heti reseptii kun kerrottiin et ollaan jo valmiita. Yleensä kun siellä järkätään juhlia niin kuulemma saavat neljä tuntia kuunnella kolausta niin ettei ajatuksiaan kuulemma kuule. Meillä meni vartti kun viritettiin vehkeet ja huudettiin mikkiin pari kertaa tsöhö tsöhö.
Juhlat alko kuudelta ja vieraita rupes heti valumaan tasasen tappavaan tahtiin, oisko meitä ollu joku kolmisen kymmentä parhaimmillaan. Booli oli mun oma resepti ja näytti kaikille kelpaavan. Siinä oli jäiden ja limen lisäksi kossua ja soodavettä. Kymmenen litraa tota boolia kustansi vaivaset 204 euroa. Enää siis 700 euroa ryypättävänä, Gitte kävi illan jälkeen kyseleen tunnelmia ravintolapäälliköltä et tuliko se yhdeksän sadan myyntitakuu täyteen niin kaveri rupes nauramaan et ei tarvii huolia siitä. Ilmeisestikin ollaan vedetty hyvin ;)
Ilta alkoi melko rauhallisissa tunnelmissa leppoisan jutustelun merkeissä ennen musiikkiesityksiä. Taustalla soi hissukseen mun ja Jannen laatima UltimatE-soittolista eli pari sataa biisiä ajattomia klassikoita musiikkityylistä riippumatta. Oli Beastie Boysia, Snoop Doggia, Dioa, Skynyrdiä, Ozzya jne. jne. kaikki sulassa sovussa ja kaikki loistavia kappaleita.
Mutta siis asiaan, illan ensimmäinen esiintyjä oli aivan loistava Samuli Happo. BTW Mulle tuli aivan täytenä yllärinä tuo veto, oli kuulemma Janne soittanu perjantaina Samulille ja kysyny et tulisko se vetään pari biisiä juhliin. Kuultiin Harri on kirvesmies ja Hyvä boogie muiden ohessa mies ja kitara versioina.
Tän esityksen jälkeen rupes juhlat muuttamaan muotoaan eli ihmiset rupesivat päihtymään. Jossain vaiheessa alotti illan orkka, tosin vaatteet päällä ainakin ekan setin ajan. Orkan nimi ei ikinä paljastunu mulle, mutta kyseessä oli ilmeisestikin Mister Sushi nimisen bilebändin jonkinlainen variaatio eli ei kiippareita, mutta lisäkitara. Entuudestaan tuttuja poikia orkassa kolme ja nyt eilisten juhlien jälkeen on ne loputkin tuttuja. Aikuiset miehet kun on keskenään alasti niin se vaan jotenkin lähentää ihmisiä.
Jos en nyt aivan väärin muista niin bändi kerkis soittamaan kaks settiä ennen kun humalaiset roudarit tajus että ovat itsekin aikoinaan soittaneet eli loppuillasta lavalla oli ainakin viis tai kuus eri kokoonpanoa ja miksaajat vaihtu vähintään yhtä tiheään kun soittajat. Seuraavassa muutama eri näkemys miksauksesta. Hommahan meni silleen et jos ei soundi miellyttäny niin herra oli hyvä ja teki ihan itse asialle jotain. Eli kaiken järjen mukaan yhden aikaan yöllä sen kahdennentoista miksaajan jälkeen soundin olis pitäny olla aivan timanttinen. Kukaan ei vaan ilmeisestikään muista kuinka hyvä se soundi loppuen lopuks oli ;) Jotain kiertojakin oli ollut ja ilmeisen pitkään vielä kuulemma Giten mukaan ja pitkään nimenomaan sen takia et kukaan ei tehny niille mitään kun kaikki vaan sanoivat olevansa vapaalla. Loistavaa ajattelua.

Mutta nyt siis niihin kuviin eli erilaisia tyylinäytteitä miksauksen SM-kisoista. Ensimmäisenä kilpailijana kuvassa Janne.


Seuraavassa kuvassa itseni ja Paven tyylinäyte.


Viimeisenä kuvakavalkaadissa Askon näkemys aiheesta.



Kuten kuvista pystyy päättelemään niin meininki oli aivan loistava loppuun asti. Illan päätteeksi pojat teki vielä maailman nopeimman roudauksen. Oisko menny 10 minuuttia siitä kun soitto loppu et kamat oli jo autossa. Itse missasin tän purun täysin kun ei kerinny ees housuja saada jalkaan kun kamat oli jo hävinny. Niin ja toi oli viel porrasroudaus juhlat kun oli siellä Wäiskin alakerrassa.
Juhlat oli siis kaikin puolin onnistuneet, lahjat oli mieluisia, orkka loistava, yllätysesiintyjä loistava, paljon ystäviä ja kaikilla paras meininki. Nää oli just semmoset juhlat kun halusinkin. Lahjaks tuli itse asiassa niin paljon viinaa et pystyy niillä pitämään toiset juhlat tarvittaessa.

Kiitokset kaikille osallistujille, parhautta.
Kiitokset kaikille estyneille, olitte kuitenkin hengessä mukana.
Kiitoksia Lahden Karille ja Uudenmaan Kiertuetekniikalle laitesponssista.
Kiitokset Wäiskille loistavista fasiliteeteista ja ymmärryksestä. Laitoin sinne tänään kiitoskirjeen sähköpostilla ja vastauksessa oli tämmönen mietelause mukana
" kyllä ruodari aina baarimikon pöydän alle juo "
Oli ilmeisestikin mukava ilta myös olla töissä päätellen tuosta sähköposti viestistä ja kai sekin jotain kertoo et alunperin valomerkin piti tulla viimeistään puol yks mutta todellisuudessa se tuli vasta puol kaks.
Kerittiin viel Lostarissakin käydä porukalla edustamassa ennen kotia menoa. Ja juhlista selvittiin vaan yhdellä sairaalakäynnilla. Heikki meinaan telo jalkansa kun yritti alasti juosta omia rumpujaan päin mutta oltiin laitettu juoksureitille monitori mihin kaveri sit kaatu sillä seurauksella että jalka aukes ja sairaalassa reikä suljettiin. Pystyy kävelemään kuitenkin vaikkakin vähän hankalasti. Pikaiset paranemiset.

Se oli hyvä päivä.
Nyt maate kun pitää aamulla kävästä vielä yhdessä palaverissa ennen kun meen laivaan. Lähden siis viikoksi Gabriellalle AV-teknikoks. Tukholmassa pitäis kolme kertaa kävästä kuuteen päivään eli kyseessähän on tavallaan rundi Helsinki-Tukholma-Helsinki-Tukholma-Helsinki-Tukholma-Helsinki.
Pitää varmaan toi otsikko päivittää uuteen muotoon kun siirretään tää blogi kansainvälisille vesille ;)

Nyt siis nukkumaan ja aamulla taas kohti uusia seikkailuita.
Viltsu

sunnuntaina, syyskuuta 16, 2007

Juhlapäivä

Eilen se festarikausi sitten loppu, niin siis loppuhan se nyt ihan varmasti. Kylmä meinaan rupee oleen tolleen iltasella näillä leveysasteilla. Eihän mulla siellä tiskin takan mitään ongelmia ollu mut likoilla rupes esiintymisvaatteissa oleen jo aika vilu siinä keikan puolen välin tienoilla.
Mutta ajassa vähän enemmän taaksepäin. Sheriffin kanssa mentiin takasin Lintsille kuuden maissa ennen Stalingrad Cowgirlsiä kattomaan kaloja ja merikäärmeitä. Katteltiin keikka, viihdyttiin ja digattiin kovasti. Sen jälkeen käytiin pyörimässä ympäri huvipuistoa ja kattelemassa mestoja. Olivat törmäilyautot siirtäneet poies sieltä missä ne oli aiemmin ja kaikki uhkapelikoneet on poistettu, mystistä. Sitten nappasin foton mun lempilaitteesta tossa vieressä. Tän jälkeen oli vielä pari tuntia päämäärätöntä pyörimistä ennen kun pääs töihin. Ja kivuttomastihan se keikkakin lähti kun saatiin Tertun kanssa puhutettua Jaska ja Einari siihen et saatiin omat kanavat tiskeistä niin ei tarvinnu merkkailla mitään ylös. Ei muuta kun linjachecki ja rock´n´roll. Hyvä oli muuten keikkakin.

Mutta nyt puuhailemaan PA pystyyn että saadaan synttäreille meteliäkin.

Moro
Viltsu

lauantaina, syyskuuta 15, 2007

Näin se homma etenee

Eri jätkillä eri mittakaavat. Me kelataan et uskaltaako johonkin linjaan laittaa enää neljättä Bosea roikkumaan ettei vaan loppuis kantavuus VMB:stä. Nää kaverit vaan miettii et miten sais vaijerit silleen et noita kuukävelijöitä sais kerralla laskettua kolme tai neljä tonne monttuun.
Eli pois ollaan päästy sieltä telakalta ja Viking XPRS on nyt kastettu ja laskettu vesille. Vesille lasku kyllä oli lähinnä symbolinen meinaan sen paatin pohja ei kerinny vielä kastumaan vaikka laskivat sinne altaaseen 50 000 kuutiota vettä, telakkaihmisten mielestä pieni liru.


Mutta asiasta toiseen. Tänään oltais juhlakokoonpanolla puuhailemassa TikTakkia Lintsin päättäjäisjuhlallisuuksissa. Samalla tilaisuus on kait "Elämä On Parasta Huumetta" organisaation kymmenvuotisjuhlat. Juhlakokoonpano lähinnä tekniikan puolesta, orkkahan on ihan virallinen kokoonpano, mut tekniikassa Terttu tuuraa Pyryä ja allekirjoittanut Rikua monitoreissa. Pekka valoissa ja Sheriffi ratissa sit ihan normikokoonpanoa.
Alueelle saavuttiin puolen kahdentoista aikaan eli meille jäi reilusti aikaa roudata ja myöskin ajaa se auto pois sieltä, alueenhan pitää olla tyhjä autoista klo: 11.45 eli vartti ennen puiston avaamista. Kun päästiin sinne alueelle niin ekana tuli vastaan ylläripylläri, kummallinen näky meinaan. Eli se paikka missä mä luulin et meil olis keikka niin siihen olikin ilmestyny lipunmyyntikoju ja lava purettu kokonaan poies. Alkuun luulin et nyt pitää vielä ettiä se lava sieltä puistosta, ihan kun ei parempaakaan tekemistä olis, missään ei meinaan näkyny ketn. Ei hätää kuitenkaan vaan katse kohti taivaita niin sieltä reilun viiden metrin korkeudesta se lava sitten löytyikin. En oo siis viime kesän jälkeen käyny lintsillä ja ovat näköjään remontoineet rankemmalla kädellä sen kauden jälkeen. Se vanha hieno puinen lava on siis historiaa ja siinä tilalla tommonen hässäkkä ja pari erilaista härveliäkin ovat siihen mahduttaneet.
Aamulla siis käytiin tekemässä checki ja sen jälkeen kerkis himaan käymään, sain sen keittiön paneloinnin valmiiks ja oikeen viimeisteltyäkin, enää ne laatat. Kohta lähtään takasin alueelle että kerkiää käymään merimaailmassa ennen kun Stalingrad Cowgirls alottaa. Meitsi on meinaan fani.

Soromnoo
Viltsu

torstaina, syyskuuta 13, 2007

Duunihommia

Nyt on hommat jälleen kerran isollaan niin kun kuvista voitte päätellä. Tarvittiin pari ripustuspistettä yhdelle linjalle niin kaveri ajo katonrajassa semmosen rivitalon kokosen nosturin mestoille ja laski ripustuskoukun alas. Kantavuus tolla yhdellä koukulla muodolliset 125 tonnia. Tohon yksinään sais laittaa koko euroviisut roikkumaan.
Ja luonnollisestikin noita 125:n tonnin koukkuja oli siinä samassa nosturissa kaks eli sen härvelin
kokonaiskantavuus oli 250 tonnia. Näitä 250:n tonnin nostureitahan oli sit varmuuden vuoks laitettu kaks peräkkäin jos tulee jollekkin fiilis et tarvii nostaa kerralla ilmaan esimerkiks Linnanmäki. Niin ja olihan näiden lisäks siellä viel liuta semmosia hellyyttäviä pienen pieniä lastennostureita. Niissä kantavuus säälittävät 100 tonnia per vehje.
Ja kyllä kaikille janoisille tiedoksi että kyseessä on todellakin firmakisat niin uskomattomalta kuin se saattaa vaikuttaa. Eikä mitä tahansa kisat ookkaan vaan nyt rikotaan samppanjapullo Viikkarin uuden laivan keulaan. Tän pullon rikkomisen jälkeen ryhmä kävelee paatin ahterin puolelle syömään, juomaan ja kuuntelemaan jatsia. Itse vastaan varsinaisessa juhlateltassa tapahtuvan musiikillisen iloittelun toistamisesta takaisin orkalle. Smoju hoitaa jazzin sulosävelet taasen yleisölle päin.
Ja tämä kaikki me tehdään kypärä
päässä, turvakengät jalassa ja puku päällä. Jostainhan se glamour on kaivettava.
Kuis muuten ne kutsuvieraat, saako ne liikkua siellä alueella ilman kypärää ja turvakenkiä, tämä jää nähtäväksi.
Ja vielä palatakseni tähän kaikkia kiinnostavaan ja päivänpolttavaan nosturiasiaan niin juurikin noi härvelit kun kykenee nostamaan sen muodollisen neljäsosan miljoonasta kilosta on helvetin paljon hiljasempia kun yksikään Verlinde tai Lodestar mitä oon kuullu. Suhina vaan kuuluu kun tavara liikkuu.
Ja asiasta elvikseen. Keittiöremppa jatkuu hitaasti mutta varmasti, tänään sain sokkelin tehtyä tälle remontoidulle puolelle. Enää puuttuu ne laatat siitä seinästä. No jos syssymmällä sitten.

Moro ny
Viltsu

maanantaina, syyskuuta 10, 2007

Musiikkia se on paskakin musiikki

Puhutaas tosiaan välillä musiikista. Otsikon mukaisesti ja vastoin itse kunkin käsityksiä myös huono musiikki on kaikesta huolimatta musiikkia.
Mutta tää nykytrendi tossa tanssimusassa vasta paskaa onkin, tossa taannoin tuli vastaan yksikin nauha missä oli tehty just tää ultratrendikäs juttu et se koko biisi on lyöty suht tiukan kompuran läpi niin et joka ikisellä basarin iskulla se koko saatanan biisi kyykkää. En tiedä kenen visio toi alunperin on ollut mutta tekis mieli käydä läväyttämässä hahmoa tai tappaa niin oppisivat muutkin.
Radiota kun kuuntelee niin useita kertoja tunnissa tulee lähestulkoon kanavasta riippumatta joku biisi vastaan missä sen kappaleen tuottaja on jälleen kerran keksiny tollasen helvetin hienon jutun millä erottuua massasta. Voi saatana sanon minä.
Missä on mies ja haitari?

Ei muuta tällä erää.
Viltsu

sunnuntaina, syyskuuta 09, 2007

Härifrån tvättas

Erikoishommilla se viikko sit myös loppuu. Alkuviikkohan (MA-PE) meni siellä Talentin kuvauksissa ja nyt tän viikon vika keikka eilen lauantaina oli joku hässäkkä Narinkkatorilla. Siis ihan oikea festivaali mut kaikki puhu ruotsia ja tapahtuman nimikin oli ruotsinkielinen ja mulla kun ei oo hallussa kun toi kervosvenska niin olin vähän pihalla tapahtuman ideasta. Puuttu siis se yhteinen kieli kun kervosvenskan ja äkta svenskan ei kohtaa kielellisesti kun ihan satunnaisesti. Onneks oon monitoreissa kun toi elekieli on kuiteskin melko universaali kommunikointimuoto. Juhlathan alko aamulla kympiltä ja loppu illalla vähän kuuden jäljestä.
Aamulla oli alkuun Pietarsaarelaisen koulun ABBA-produktio, vetivät muuten helvetin hyvin. Sen jälkeen lastenorkesteri missä Arne Alligaattori soitti paskarumpuja elikkäs kongia. Pari tuttuakin bändissä. Eli näitä freelancejyriä, jotka on tuttuja jo Cinderellan ajoilta niistä lukuisista housebändeistä.
Tämän jälkeen parin tunnin tauko kun ohjelma siirtyy viereiselle lavalle eli sitähän kerkis ihan oikeasti syömäänkin, kävästiin Peten kanssa Ichibanissa sushilla. Sitten iltapäivästä kun juhlat jatku puol kolmen aikaan oli vielä joku mimmi laulamassa semmosta iisimpää kamaa. Tämän jälkeen semmosia alottelevia kouluorkkia joista kaks veti usemman biisin ja näiden kahden jälkeen sit tuli yhtä huutoa lavalle kolme orkkaa kukin yhtä biisiä varten ennen ns. loppuhuipennusta. Iltahan päättyi Felix Zengeriin, Redramaan ja Sturm Und Drangiin.
Mutta joo näihin kouluorkkiin palatakseni. Siellä oli Kartsalta backline vuokralla eli se valkonen DW:n setti, pikkuAmpeg oisko ollu 4*10", joku kiippari ja kaks Fenderin Twiniä. Kaikki näistä kitaristeista kysy ekana et kumpi on särökanava. Siinä sitten yrittää kiltisti kertoa et näissä vehkeissä on idea tehdä se särö siellä pääteasteessa eikä vaan laittaa sitä päälle ja jos ei se riitä niin laitetaan joku pedaali keulille. No useampikin kaveri ratkasi tilanteen silleen et laitto gainin kokeilematta täysille ja vaan raotteli sitä masteria välittämättä täysin niistä muista potikoista. Kai se Valvestate on edelleen yhtä kova sana teinien keskuudessa kun se oli 15 vuotta sitten ;)
Yritin joka vaihdolla kävästä siellä lavalla kattelemassa vähän niiden kitaristien perään et ois ees lähdössä ainakin semiok se soundi. Vireeseen en puuttunu ;)
Näiden hupailujen jälkeenhän olikin sit pikku breikki, minkä aikana siivottiin lavalta backline veke että sai sen Sturm Und Drangin lauteille. Felix alotti ja oli melko monttu auki ryhmä sen performanssin jäljiltä. Sen jälkeen Redrama, sääli vaan et Lasse tuli pelkän dj:n kanssa. Hyvinhän tuo näytti noinkin uppoavan mut ainakin mun mielestä se toimii sen bändin kanssa paremmin. Illan päätti sit Sturm Und Drang, viihdyin kovastikin. Mulla oli kivaa.
Ja taas tuli huomattua se et vaikka kuinka olis miljoona hahmoa selän takana kattomassa kun keikka alkaa niin ei bändi pääse edes ekaa biisiä loppuun kun monitorilandiassa on oikeinkin rauhallista.

Täältä tähän
Moro
Viltsu

keskiviikkona, syyskuuta 05, 2007

Tosi-TV

Nyt näin tositeeveen maailmassa jo joitain päiviä tälle viikolle viettäneenä luulen keksineeni kyseisen genren parhaan puolen.
Juu onhan se viihdyttävää telkkariyleisölle ja tyydyttää ihmisten tietynlaisen tirkistelynhalun. Parempihan se on telkkarista oikeen luvan kanssa tirkistellä kun salaa verhon raosta naapuria. Mutta paras puoli ei mun mielestä ole kumpikaan noista.
Joku irvileuka kelaa et se on se et ne kaikki loppuu aikanaan, ei se oo sekään.
No siis tää nyt on vaan mun mielipide. Paras puoli on ehdottomasti catering. Nytkin noissa Talentin kuvauksissa meidän ruokahuollon hoitaa Nakki niminen firma ja hoitaakin ihan helvetin hyvin. Maanantaina oli kanaa ja paistettuja perunoita, eilen Moussakaa ja viininlehtikääryleitä ja tänään jotain possuriisihommaa. Nimee en tän päiväselle safkalle tiedä mut helvetin hyvää oli niinkuin kaikki edellisetkin lounaat. Näiden lounaiden lisäks on viel tietty aamiainen, välipala ja iltapala. Ja sit koko päivän on kahvit ja pullat esillä. Bonuksena se meidän ruokkijaneiti käy vähintään kerran päivässä pyörähtämässä kaikki läpi jonkun tarjottimen kanssa missä on aina jotain spessujuttuja. Tänään se oli duunannu semmosia nakkioliivijuustotikkuja. Aivan mahtavaa. Oli kuulemma ennen kuvauksia ollu joku sähköpostikyselykin et mitä jengi haluaa syödä. Mie oon niin onnellinen et meistä jaksetaan huolehtia tollain.
Suurkiitokset.

BTW Äsken eksyin Isoveliohjelman aikana kanavalle ja sääliks kävi niitä kun kattelin et ne on ruokaostoksilla Ärrällä. Ja sit se niitten mökki on sen näkönen et yksikin festivaalipromoottori Koskinen on sisustanu sen.
Tasan ei käy onnen lahjat.


Moro
Viltsu

maanantaina, syyskuuta 03, 2007

Suomen suurin

kusetus meinaan. Tämä vielä toistaiseksi minunkin kotinettiyhteyden tarjoaja siis. Puhelimen vaihdoin Soneralta veke jo monta vuotta sitten kun kaikki tarjoukset ja alennukset koski vain uusia liittymiä ja oma liittymä oli silloiseen hintatasoon nähden kallis. Jos ois halvemman liittymän halunnut niin Soneralta sitä ei löytynyt vaan piti katsella muita operaattoreita. Vaihdoin operaattoria ja puhelinlasku puolittui. Nyt rupesin tossa muutama viikko sitten kelaamaan josko päivittäis ADSL-liittymän nopeutta, kun rupes mega sisään oleen jo vähän hidas. Surffailin Soneran sivuilla siellä puolella mihin pitää oikein kirjautua sisään ja huomasin et 8/1Mb liittymä on perkeles pari euroa kuulta halvempi kuin silloinen meganen, suluissa oli mainittu norm. hinta mikä siis melkeen tuplat silloista kalliimpi. Ainoot sopimusehdot mitä sieltä hinnastosta löysin meni seuraavanlaisesti: "Sopimuskausi 16 kuukautta". Ei mitään mainintaa siitä ettei tarjous koske nopeuttaan nostavia asiakkaita. Lähetin kuitenkin kyselyn 13. elokuuta aiheesta. Ei tullut vastausta, joten viikon odottelun jälkeen päätin nostaa nopeutta. Missään vaiheessahan ei kerrottu että hinta olis jotain muuta kun isolla merkattu. Tänään tuli sit tämmönen sähköposti.

"Hei,

kiitos viestistäsi.

Pahoittelen vastausaikamme viivästymistä. Järjestelmiemme mukaan oletkin jo nostanut liittymänopeutesi nopeusluokkaan 8M/1M.

Sonera Kaupan sivuilla oleva kuukausimaksutarjous nopeusluokalle 8M/1M koskee ainoastaan uuden liittymän tilaajaa. Tämän tarjouksen mukaisesti nopeusluokkien 2M ja 8M kuukausimaksu tarjotaan puoleen hintaan kahdeksi kuukaudeksi uuden liittymän tilaajalle."

Siis mitä vittua? Ei mulla missään vaiheessa ollut käsitystä tai luuloa että mä saisin ekat kaks kuukautta puoleen hintaan vaan tulkitsin ehdot silleen et saan ton nopeemman yhteyden vajaalla parilla kympillä kuukaus seuraavat 16 kuukautta ja samalla sitoudun pitämään sen yhteyden seuraavat 16 kuukautta.
Odotetaan seuraavaan laskuun asti. Jos on hinta korkeampi niin irtisanon välittömästi yhteyden ja otan tilalle jonkun muun. Nyt käväsin Vertaa.fi sivustolla ja sieltä löyty tänne meille 1/1 Mb linja samaan hintaan kun Soneralta 1Mb/256Kb liittymä. Ja ainahan sitä voi vetää tällä taloyhtiön megasella 9 euroo kuukaus. Niin jo onhan aina vaihtoehtona tää Saunalahden mobiililaajakaista, joka megasena menee alle Soneran kiinteän laajakaistan hintojen. Ois vaan tajunnu sen nettiyhteydenkin vaihtaa jo silloin muinoin kun sen puhelimen vaihto Soneralta veke.

Minun Sonera, My Ass.
Pitäkää tunkkinne.

Päivä oli muuten kyllä mukava.

Moro
Viltsu

sunnuntaina, syyskuuta 02, 2007

Antaa kaikkien kukkien kukkia

Tänään kävin rakentamassa mun ens viikon työmaan pystyyn eli syksyllä telkkarista tulevan Talent-ohjelman nauhoitusstudion saliäänisetin. Nauhoitukset alkavat huomenna ja tänään sen saliäänimällin siis kävin tempasemassa pystyyn. Erikoishommia siis kuten lupasin. On muuten midiohjattu se summeriääni, minkä syksymmällä tulette todistamaan telkkarista, mutta ei siitä sen enempää. En meinaan aio tehdä minkäännäköisiä paljastuksia kilpailijoista tai heidän tekemisistään, saatte odottaa jahka ohjelma ulostautuu syksymmällä digitaalisesta televisioverkosta.


---------------------Audio sekä Dataläppää---------------------

Ja asiasta elvikseen eli mullahan on oma läppäri tuolla mukana semmoisena ohjauskoneena, PC siis tämä. Kiinni siinä tai siis tässä on USB-letkulla DM1000 ja toisessa USB-rännissä semmonen sarjaporttipurnukka minkä kautta komennan Soundwebbiä. PA:na pari MAXia, ekana viiveenä pari MAXia ja vikassa viivelinjassa kaks jotain hellyyttävää valkoista pikkupurkkia. Monitorit myös MAXeja.

Kaikki toimii oikeinkin moitteettomasti vaikka pari kertaa piti repiä USB piuha irti koneesta, jotta sain pidemmän tilalle ja vaihtu muuten USB-väyläkin siinä epähuomiossa. Ainoo mitä piti tehdä oli laittaa vehkeet takasin ONLINE-moodiin ja nehän meni nikottelematta. Sitten sitä MIDIsummerihässäkkää varten mulla on vajaan viikon ikäinen MacBookPro. Testattiin aamulla varastolla että kaikki toimii ja lyötiin laite pakettiin ja lähettiin rakentamaan. Rakennuksen tiimellyksessä lyötiin Macci tulille ja ruvettiin testailemaan summereita. Aivan hirviä kohina siinä Macin kuulokeulostulossa, ei voi vetää. MBox väliin ja uus yritys, ei lähteny vaikka aamulla lähti. Macci buuttaukseen ja vasta sitten löyty MBox, joka siis ei kohise. Tämäkö on sitä Macin luotettavuutta ja helppokäyttöisyyttä mitä mainostetaan ylivertaiseksi.
Ja tähän väliin ihan helvetin iso hymiö ;D
En tahdo loukata kolleegoitani, ystäviäni tai sen puoleen yhtään ketään, jotka Mäkkiin ovat siirtyneet. En myöskään väitä PC:tä parhaaksi mahdolliseksi koneeksi. Eli se mitä yritän sanoa on niinkin yksinkertainen ja jo melko vanhakin kansanviisaus: "Antaa kaikkien kukkien kukkia!".

---------------------Audio sekä Dataläppää loppuu---------------------



Tän tyyppistä hommaa tällä erää. Ens viikko siis tuota hupailua, launtaina taasen muuta. Sitä seuraavalla viikolla jo taas pariakin erilaista eri tyyppistä hommaa, jonka jälkeen viikoksi risteilemään ja sitten työporukan kanssa pariks viikoks reissuun. Kaikista kommelluksista kuulumiset intterwebissä kun aika on kypsä.
Soromnoo

Viltsu