Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

torstaina, marraskuuta 04, 2010

Afrikka sarvikuonojen maa

Keikat tuollakin mantereella on jo nyt takanapäin ja siirrytty noin 6500 kilsaa pohjoisemmaks lämpimämpään ilmastoon Israeliin, mutta nyt hetki ajassa taaksepäin.


Saavuttiin Johannesburgiin viime viikon tiistaina aamukympin maissa ja parin tunnin hotellilevon jälkeen paikalliset vei meidät viereisen kasinon yhteydessä sijaitsevaan Tribes ravintolaan syömään. Suurin osa kokeili paikallisia erikoisuuksia. Omalle lautaselle eksy alkuruoan muodossa Boereworss ja pääruoaksi game platter. Toi boereworss on paikallinen todella lihaisa makkara, joka tulee valmistaa grillaamalla ja siihen kyytipojaksi meelie pap eli jonkunlainen maissipuuro ja peri-peri kastike. Mahtavaa.
Pääruoan game platter sisälsi strutsia, impalaa, pahkasikaa ja kudua, kustakin eläimestä yhden filepihvin ja siinä kaverina uuniperuna. (kuvassa noi lihat vasemmalta oikealle strutsi, impala, pahkasika ja kudu)  Aivan mahtavaa. Ruoka huuhdeltiin alas paikallisella punkulla ja oluella. Ryhmä äänesti lähes yksimielisesti impalan maailman parhaimman makuiseksi eläimeksi.
Mukava vapaapäivä kaiken kaikkiaan.


Eka keikka olikin sit rantsussa Durban nimisessä kaupungissa, johon piti lähteä jo aamukuudelta, matkaa kun oli 600 kilsaa. Durbanissa ei kerinny näkee mertakaan kun auton ikkunasta, sen verta kiireinen aikataulu. Ja seuraavana aamuna takas se sama 600 kilsaa, loput mantereen keikat kun oli Johannesburgissa. Matkalla pysähdyttiin huoltikselle hakeen kahvia ja evästä, kuivalihahyllyn edessä ihmetellessä paika pomo tuli kertoo et jos hyvää lihaa halutaan niin sitä kannattaa käydä hakemassa naapurista, missä oli teurastamon oma kuivalihamyymälä. No Ekin ja Skidin kanssa seottiin aivan täysin niiden kaikkien eri makuisten kuivalihojen keskellä jopa siinä määrin ettei kukaan tajunnu ottaa ees kuvaa niistä. Matkaan tarttu, kudua, strutsia, impalaa ja nautaa chilillä, mausteilla ja perinteisellä suolalla. Loppumatkalla selvis et toi kuivalihajuttu on Etelä-Afrikassa oikeesti iso juttu. Meitsi arvostaa.


Kaikki Johannesburgin keikat meni lepposasti lukuunottamatta ekan illan ekan biisin aikana tapahtunutta PA:n osittaista hajoamista. Pillit sano sopparin irti, mut talon jäbällä oli homma hallussa ja korvaavat oli molemmilla puolilla paikoillaan jo kolmannen biisin alussa. Iso kiitos. Sama jäbä muuten toimitti vehkeet noille kaikille kolmelle keikalle eli äänenpaineharjoituksen tarve väheni päivä päivältä lähes olemattomiin :)


Männä sunnuntaina paikalliset järkkäs meille grillibileet paikalliseen tyyliin eli tapahtuman nimi oli Braai ja siellä grillattiin yllätys yllätys lihaa. Tarjolla oli muun muassa maailman isoimpia naudanlihapihvejä. Ne pihvit oli valehtelematta n. 40cm halkaisijaltaan.


Tänä maanantaina eli viimesenä kokonaisena Afrikan päivänä käytiin leijonapuistossa. Tymäkkä mesta. Siellä pääs muun muassa silittelemään kahta seitsemän kuukautista leijonanpentua. Sen jälkeen hypättiin autoon ja mentiin kruisailemaan leijonien, villikoirien, strutsien, sarvikuonojen ja noin 15:n muun eläinlajin joukkoon. Suosittelen lämpimästi jos sinne päin maailmaa vie retket.


Tiistaina kentälle ja Istanbulin kautta Tel Aviviin, mistä siis kirjoittelen nyt. Mutta Israel käsitellään sit erikseen.
Meitsi lähtee meinaan ny syömään.


Heippa
Viltsu

perjantaina, huhtikuuta 10, 2009

Maruseki

Meinas unohtua. Tänään roudauksen jälkeen kun oli vielä pari tuntia vapaata ennen siirtymistä Himokselle niin käväsin kaupungilla syömässä sushia. Oli Maruseki muuttanu isompiin tiloihin Hämeenkadun päätyyn ja vahingossa sen löysin, mahtavuutta. Työntekijät oli pääosin uusia, mutta edelleen loistomeininki ja loistoruoat. Suosittelen kaikille. Tampereella siis.

Moro
Viltsu

lauantaina, helmikuuta 21, 2009

Estragon, Bologna and Z7, Pratteln

Oh happy day.

Yesterdays Estragon in Italy, Bologna was a good one for me. They had an MH3 on monitors instead of the Spirit that was informed earlier. Allways fun to work with gear that is capable to do the job at hand ;) But a little downer was the radiostuff that was in the air even before I connected any of my gear. Never seen that much radiotraffic on my scanner before, I could only fit in four of my seven transmitters. But fortunately four InEars was enough and I could still fit in the wireless leadvocal and both guitars. And the pizzas Jussi brought us were excellent.

Today we got to Pratteln, Z7 at some point in the morning and now I´m happy. We´ve been doing laundry all day and they´ve bought a new monitorconsole, a first Heritage3K on this tour and most likely also the last. I´m also able to record the show now ´cause we´ve been carrying a multitrack recorder with us just in case there´s a chance of doing that.
Now we just finished the soundcheck and everything´s perfect. Allways a pleasure to work with professional gear. Tiamat guys went shopping in Ikea and brought some scandinavian food with so I had a chance to eat some näkkileipä, kallen mätitahna and valkosipulisilli.

Maybe a little walk before dinner.

SeeYa
Viltsu

maanantaina, helmikuuta 16, 2009

Day off

Today was our first real day off, I don´t really count last monday as one ´cause we spent the whole day sitting in a bus on our way to Hamburg from Stockholm.

Today we got to the hotel in Budapest at 10 AM and some of us headed straight to sauna, which was a real finnish thing. Amazing after a while.
After that we went shopping some chips from the nearby supermarket and after
Tesco me, Tumppi and Pasi headed to the city center. I saw one old friend over there, who I last met last summer, which was nice. She showed us the better places to eat instead of the overprized ones on the shoppingarea. We got ourselves some pretty damn good hungarian cuisine with a total cost for all three of us just a little over 30 euros. And that also included the beers we had.

I just got back to the hotel couple hours ago and I´ll propably be going to bed soon. Nice to get some sleep every now and then in a bed which is not moving ;)

SeeYa
Viltsu

tiistaina, joulukuuta 23, 2008

Jouluja

Pikkujouluthan sujui ihan mallikkaasti ja mukavaa oli kaikilla. Noiden juhlien jälkeen olikin vuorossa kotosalla jouluvalmisteluita. Tänään päivällä kävin hoitamassa viimeset jouluostokset ja kolmisen tuntia sitten työnsin kinkun uuniin ja nyt vaan odotellaan. Jokunen tunti vielä jäljellä, jos se rupeis tossa neljän maissa oleen valmis ;)

Hyvää joulua kaikille
Viltsu

maanantaina, joulukuuta 08, 2008

Vuoden viimeisiä kokoontumisajoja

Ilveksessä oltiin aika tarkalleen kello 12 ja vähän reilu tunti meni kun laitettiin monitorilandia pystyyn ja vaihdettiin kuulumiset paikallisten kollegojen kanssa. Oltiin siis Pakkiksella puol kaks eli puol tuntia etuajassa. Pakkiksellahan meillä oli vaan oma backline, omat tiskit, mikit ja lamput oli aivan muualla. Pitkästä aikaa lentolähtö vierailla kamoilla, sehän vaan passas, oli siis mukavaa. Keikan jälkeen kellotin et 14 minuuttia siitä kun bändi käveli lavalta pois meillä meni bussin perä kiinni. Oltiin siis takaisin Ilveksessä puolisen tuntia arvioitua aiemmin. Hertzeneillä oli vielä setti kesken kun ammuttiin romujen kanssa sisällä. Vaihto kun alko niin menikö meillä kolme varttia kun oltiin valmiita ja keikan jälkeen kolme varttia kun bussi oli pakattu. Koko päivä meni siis todella kivuttomasti. Näytti paperilla paljon pahemmalta. Ja mikä parasta, talo täynnä tuttuja kun kuus tai viis bändiä oli samassa rakennuksessa vetelemässä, vuoden viimeisimpiä kokoontumisajoja siis ja sen huomas. Enää ei olis kun Helldone jäljellä moisissa merkeissä.

Lauantaina startattiin vähän ennen puolta päivää kohti Yyteriä. Ja tuo Yyterin vetohan siis oli tää yllärikeikka kun Mamba oli joutunu peruuttamaan sairastapauksen vuoksi. Aika pelonsekaisin tuntein lähettiin kokeileen et kuin on info kulkenu yleisölle asti ja minkälainen on vastaanotto. Koko ryhmähän meistä siis oli ekaa kertaa tuolla. Hyvin se yleisö kuitenkin otti vastaan eli hyvillä mielin selvittiin illasta. Jotain pikkujouluillallista oli vielä siellä alkuillasta eli meidän piti olla viiteen mennessä valmiita. Kerkis rauhassa syömään, saunomaan, uimaan ja vielä parin tunnin unetkin kerkisin ottaa ennen keikkaa. Mahtavuutta siis. Tosin huoneiden väliset seinät oli varmaan pahvia kun sekin kuulu läpi jos naapurissa kääns kylkeä. Hienot muovirehutkin oli muuten joku raketti-insinööri valkannu takahuoneen koristeiks.

Sunnuntaina aamiaisen jälkeen autonpakkaushommiin ja startti kotia kohti yhdeltätoista. Kaffepaussilla Forssan Autoskeidassa voitin vielä pokerikoneesta 35 euroa. Himassa olin neljän maissa ja duunasin iltapuhteiks kanapastan. Aika onnistunu tuli ihan ilman mitään reseptejä. En muutenkaan yleensä tekee ikinä ruokaa silleen et tuijottasin jotain lappuja vaan vetelen fiiliksellä ja sit kun osuu oikeen hyvin niin yrittää seuraavalla kerralla tehä samalla lailla ;)

Tänään pitkin nousta jo viiden aikaan ylös et kerkis hakeen varastolta scanian ja suhata sillä seiskaks Kaapelille. Nyt siis Kaapelilla kun iltamissa vetelis Bullet For My Valentine, Lacuna Coil ja Bleeding Through. PA ja monitorikaiuttimet tuotiin, kaikki muuhan noilla äänikamaa onkin ittellään. Jälleen kerran tuli Amerikan sepältä kiitoksia kulmista, ei oo vielä kukaan haukkunu kun on noita M2:sia vieny näytille. Perkeleen hyvä purkkihan se on. Mutta ei kai tässä taaskaan kummempaa enää.

Moro taas
Viltsu

sunnuntaina, marraskuuta 09, 2008

Tavastiaa

Perjantai ja lauantai meni molemmat päivät leppoisasti Tavastialla. Mikäs siellä on vedellessä kun on kalusto ja henkilökunta kohdillaan. Lavapäähän vein omat kulmat ja prosessoinnin eli kompurat, gatet ja efektit sekä graafiset omille kulmille, talon tiskillä kuitenkin.
Perjantaina puuhailtiin checki jo hyvissä ajoin pois jaloista että kerkisin jäähalliin ihmettelemään heviä. Bodomien setin katoin kokonaan, muita en sit kauheemmin vakoillukkaan koska mun mielestä oli mielekkäämpää istua Bodomien bussissa höpöttämässä mukavia frendien kanssa. Pietsuakaan kun ei oo nähny aikoihin. Sain vielä autokyydinkin takasin Tavastialle. Mahtavuutta.
Molemmat omat keikat siis kumpanakin päivänä oli hyviä vetoja ja varsinkin se lauantai oli todella kova. Mitä nyt pientä harmia aiheutti basarinkalvo joka sanoi sopparin irti kesken keikan. No ei
muuta kun roudista jokunen metri kalvon tilalle ja päästiin setti kunnialla loppuun. Olis mulla ollu varakalvokin siihen laittaa, mut se ois ottanu vähän liikaa aikaa, joten päätettiin mennä teippivirityksellä.


Ton näkönen siitä tuli. Kyllä sillä loppusetin pärjäs. Niin ja päivällä arvioin ennakkoon et bussi olis pakattu puol kolme. Tasan puol kolme meni peräluukku kiinni.

Siinä päivällä kerkis käydä vielä Giten, pikkuveljen ja pikkuveljen vaimon kanssa syömässäkin. Käytiin Tamarin nimisessä thaikkulassa, mitä oon aiemmin vuolaasti kehunu. Eerikin ja Fredan kulmassa siinä missä Banana Leaf oli aiemmin. Nyt ei ollu enää sama meininki kun keväällä.
Hyvää oli kyllä edelleen, mutta potku puuttu. Se tulinen Tom Yum Goong ei ollu chiliä nähnykkään eikä kyllä kenenkään muidenkaan annokset. Keväällä oli todellakin vielä aivan eri meininki, sen keiton kun alotti niin heti lähdöstä oli hiki. Oisko kokeilla menny hermot kun kolme tuhatta turakaista alottaa tilauksen sanoilla: "ei kai toi oo kauheen tulista". Naapuripöydässä yks nainen alotti oman tilauksensa meinaan noilla sanoilla. Menkööt pizzalle jos ei kelpaa. No oli siellä turboa pöydissä et sai ite terästää annoksen.

Hei taas
Viltsu

lauantaina, lokakuuta 18, 2008

Hoppua pitää

Sama kiire vaan jatkuu koko ajan, kaikille vapaapäiville kun pitää keksiä aina jotain. Edellisen kirjoituksen jälkeenkin on meinaan kerinny tapahtua yhtä ja toista. Himassa on jopa suihku kunnossa tätä kirjoittaessa, tai siis ollu jo viikon. Nyt ei siitä kylppäristä puutu enää kun oma osuus eli kalusteiden haku ja asennus, jonka jälkeen olis tarkoitus hyökätä saunan kimppuun. Nykyiselläänhän saunassa ei oo kun foliot seinillä. Niin ne kalusteetkin on jo valittu, eivät oo halpoja moiset kun ei ihan mikä tahansa kelpaa. Mutta toisaalta ittelle kun tekee niin miksei siitä sit vähän maksaiskin.

Mutta joo asiaan eli keikkoihin ja niihin liittyviin oheispuuhailuihin. Tuo kuva tuossa vieressä liittyy vahvasti niihin oheispuuhiin eli syömiseen.
Edellinen kirjoitus syntyi bussissa matkalla Ouluun Seinäjoelta eli nyt jatkuu tarina siitä eteenpäin. Ouluun päästiin sujuvasti tunti myöhässä, itse kun laatii aikataulun niin aina ei vaan osu ;) Mutta setti ja checki saatiin kuitenkin määräajan puitteissa alta pois ja sit päästiinkin syömään hotellin alakerran Amarilloon. Mikan kanssa tempastiin molemmat itteksemme tommonen kuvan setti, ei jääny nälkä. Mutta kaikki siinä evästyksessä ei saanu ihan täyttä kymppiä. Tarjoilija kun tuli kyseleen juoma ja ruokatoiveita niin kysyttiin siltä et onko jotain rajoituksia aterian hinnassa jne. Aika usein meinaan tuo orkesteriruokailu on joko erillinen lista tai sit 12-20 euroa hinnaltaan enintään. Nyt kuitenkin vastaus oli ettei rajoituksia ole muuta kun et holittomat juomat ja yks ruoka per naama. No siitä tilaamaan sit evästä millä lähtee nälkä. Nälkä lähti ja oli hyvää, mut sit siinä vaiheessa kun tilataan laskua kaljoista niin mimmi kertoo et sen meidän evään kattohinta oli 15 euroa eli loput joudutaan maksamaan itte. Ei maksettu. Kerrottiin kyllä sille et noin ei voi tehdä, jos on joitain rajoitteita niin ne pitää kertoa etukäteen. Tässä tapauksessa vielä itse kysyttiin et kuin on. Ymmärs yskän ja toi laskut pelkistä bisseistä. Hyvinhän se siis meni. Ja niin meni muuten illan showkin. Keikan jälkeen purku ja auton pakkaus. Kerkisin vielä numerobaariinkin vaikka melko tiukille meni. Sunnuntaina kasilta Jami starttas bussin kohti kotia, heräsinkin jo heti Joutsassa ;)

Maanantaina oli tarkoitus lähtee Lappeenrantaan kuvataiteiden pariin mut Sinkkonen soitteli et sen pitäis saada olkkarin seinään reikä niin ei kerkiä taiteilla, marraskuussa sit uus yritys. No tiistaina päästiin pyörimään rautakaupat läpi ja löydettiin tulevat kylppärin kalusteet eli hyvä näin. Keskiviikolle löikin sit jo keikan ja minkä keikan laittokin. Sama show kun viikkoa aiemmin Luxissa, muta tällä kertaa vartin veto ja Forumin parkkihallisa. Oli ISO meteli, mutta hengissä ollaan kuitenkin kaikki.
Torstaina oli vuorossa Idolsin eka semifinaali Kaivohuoneella ja saliääni oli mun tontti, mikäs siinä oli vedellessä tuttu sali jo vuosien takaa.
Eilen lähdettiin puolen kolmen maissa kohti Tamperetta ja Pakkahuonetta, missä siis keikka eilen illalla. Soitto oli jo kympiltä ja auto pakattu kymmentä vaille yks. Miks aina pitäis vetää vasta puolilta öin, noi kympin soittoajat on ihan parhautta.
Kahden maissa kaupunkiin saapui myös Sillanpään tekniikka, joten juhlat oli jälleen kerran tosi. Nyt junassa kotimatkalla, bändihän lähti siis yötä myöden kotio, mutta mä jäin Tampereen yöhön morjestamaan tuttuja.

Mutta kuten sanotaan niin ei tämäkään tästä.
Soromnoo ja seuraavaan kertaan.
Viltsu

sunnuntaina, elokuuta 31, 2008

Hyvä juusto

Millä määritellään hyvä juusto? Toiset maistuu aivan taivaalliselta ja haisee parin viikon vanhalta sukkahieltä, toiset taas maistuu edelleen mahtavalta, mutta eivät haise ollenkaan millekkään. Tässä yöpalaa rakentaessa kelailin et josko kyse olis juustohöylän soveltuvuudesta. Eli jos juusto on höylälle liian pehmee tai liian kova niin kyseessä on ns. hyvä juusto ja jos taas höylä tapaa einekseen ilman ongelmia niin kyseessä on perusjuusto. Missä siis ei mitään vikaa siinäkään, mutta ei se Edam sinne juustolautasellekaan tietään yleensä löydä.

Aura, Parmesan, Gorgonzola, Halloumi, Feta, Mozzarella, Manchego, ynnä muut, ynnä muut vastaavat on kaikki semmosia mihin ei normaalilla juustohöylällä lähetä edes yrittään ilman huomautusta vaan tarkoitukseen tulee varata juustoveitsi. Edellyttäen tietysti, että juusto halutaan nauttia muutenkin kun murusina.

Niin ja älkääkä vaan unohtako sitä laadukasta punaviiniä matkasta kun lähdette hassuttelemaan noiden meijerituotteiden kanssa.

Tämmöttii tuli äsken mieleen.
Moro
Viltsu

tiistaina, elokuuta 26, 2008

Täss on nyt ollu kaikenlaista

Ja vettäkin virrannu Vantaassa sitten viime kirjoituksen. Viime tai siis toissa viikonlopun jälkeen pidettiin kotosalla grillijuhlat viime syksyisten 30-vuotispäivien viimeisillä lahjuksilla eli hyötykäyttöön meni 100:n euron lahjakortti Reinin lihaan. Matkaan tarttu kilo naudan ulkofilettä, kilo possun ulkofilettä, puoltoista kiloa possun kylkeä, kilo karitsan sisäfilettä ja puol kiloa tuore chorizomakkaraa. Juhlat pidettiin sillä meiningillä että meitsi hoiti lihat ja viinat ja muut sai vastuulleen blandikset, kaljat, rehut ja juustot. Hyvät oli juhlat ja ruoka riitti, ei sitä tosin ylikään jääny. Ja pahoittelut kaikille, joille olisi pitänyt kutsu laittaa, mutta kun ei kaikkea voi aina muistaa. Meitsin piikkiin siis menee jos jollekkin ei oo kutsu menny ja tuntee jääneensä paitsi. Niin joo ja ei me niitä viinojakaan saatu juotua, himaan on jotenkin mystisesti kertyny sieluttomat määrät tiukkaa kaikenlaisilta retkiltä ympäri läntistä pallonpuoliskoa, no kai siellä kaapissa itäiseltäkin pallonpuolelta jotain on.
Niin ja kerkisin mä yhden seminaarinkin käydä puuhailemassa Tennispalatsilla, ja kolleegoille tiedoksi et ainakin siinä ykkössalissa on kelpo vehkeet millä ainakin seminaarin hoitaa heittämällä, ei tarvii raijata omia kailottimia matkaan. Salista löytyy XLR-linjoja konehuoneeseen joihin penetroitumalla saa järjestelmän käyttöön.




Sitten päästäänkin parin vapaapäivän jäljiltä lauantaina kohti Imatraa ja Lordin monitoripestiä, tuurajan ominaisuudessa tosin en vieläkään tiedä ketä mä tuurasin, no eniveis kuitenkiin. Lavalla mua olikin vastassa ihan ehta merikarhu kuten kuvasta näkyy, Oksu, ystävä.
Lari, Atte ja Beirut oli laittanu vehkeet paikoilleen ja pelittämään, ei tarvinnu kun sidefillit virittää, muuten homma olikin vetoa vaille valmis ja kuosissa. Jännitystä aiheutti se kovalevykuvio, playn painaminen siis oli mun homma ja sen kyseisen purkin kun pystyy konffaamaan niin miljoonalla eri tavalla ja kaikkia niitä keinoja ei varmaan tiedä edes Edward Fostex itse. No hyvin se meni ja jengi viihty, niin lauteilla kuin yleisössäkin. Tämän jälkeen juhlat oli jälleen kerran tosi, Rööningin ja Tompan kanssa kun ei oo ollu keikalla kuukausiin ja Pappa Knuutinenkin oli tonteilla Teräsbetonin kanssa. Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa.

Sunnuntai ilta meni vain ja ainoastaan toipuessa ja nyt ollaankin jo toista päivää puuhailemassa yritysjuhlaa Voimalassa. Veto alkaa kuudelta ja jos puoleen yöhön mennessä olis matkalla kotio, ans kattoo kuin äijän käy.

Moro taas
Viltsu

sunnuntaina, elokuuta 17, 2008

Tuurausviikko

Rupee oleen lopuillaan eli kaks keikkaan Jennin monitoripäässä. Perjantaina kävästiin Järvenpään Hevenissä ja lauantaina oli orkalle ulkokeikkakauden päätös Rautatientorilla joku RAY:n hässäkkä. Itsellä edessä vielä yks ulkofestariveto ens viikolla, mutta siitä lisää kun on aika käsillä.
Heven meni silleen kuin se normaalistikin menee eli leppoisasti, saunat, huoneet, pokeria jne. jne. Mutta erikoismaininta menee sille Toscana ravintolalle, missä meillä siis ruokailu, lista oli vapaassa käytössä ja Morgan, hovimestari, suositteli erikseen joka jätkälle viinit ruoan mukaan. Suurin osa viineistä oli muuten niiden omia importteja ja ruoka kohtuuttoman hyvää. Itse vetelin alkuun graavattua miekkakalaa ja härän sisäfilettä pääruoaks, muilla näky sorsaa ja karitsaa lautasella. Niin ja tietysti viinit jokaiselle ruoan mukaan. Reseptii.

Lauantaina olikin veto jo puol kahdelta päivällä ja sain bussin Onnelan nurkalle parkkiin jo kolmen maissa eli kerkis hyvin vielä syömään ennen kun olin illaks menossa Stadikalle valvomaan Helsinki City Marathonin maaliintuloa. Viitisen tuntia vierähti levyjä soitellessa. Leppoisaa hommaa, vielä kun itse diggais urheilusta niin toi olis ihan paras pesti.
Niin ja mopolla piti mennä kun olin edellisenä päivän uhonnu mopolla liikkuvani, se sade sit ei tauonnu oikeestaan koko päivänä, mutta kurahousut jalassa niin mikäs siinä on laittaessa, ei ollu ainakaan kuuma ajaa.

Mutta ei kait tässä enää kummempaa.

Moro
Viltsu

lauantaina, heinäkuuta 05, 2008

Kesä

Tsiisus miten nasta keli ollu koko päivän.
Puolilta päivin tuli DHL:n likka hakeen koneen takuuhuoltoon ja siitä harmikseni jouduin pariks tunniks sisätöihin ja kolvin ääreen. Uusia kaapeleita poppareille tulevia koitoksia varten siis.
Mutta siinä neljän jäljestä kun pääs kotio niin paita pois ja takapihalle elukoitten kanssa ihmettelemään uutta grilliä. Eilen tuli meidän perheeseen meinaan Lucifer Barite-3. Kolmen polttimen kaasutin mihin voi tunkea vaik possun sisään eikä vielä ahista. Tänään siis koeponnistin sen ja ai että kun oli hyvä vetää, ei pienintäkään vaaraa lihojen palamisesta kun on kunnon tila mihin se lämpö leviää eikä keskity vaan johonkin tiettyyn kohtaan ja on parilat ja kivigrillit erikseen ja sit se kori siinä kannessa rehuille. Hyvä tuli ja elokuussa juhlat kyseisen härvelin ympärillä.

Ruoan jälkeen olikin sit hyvä suunnistaa ilta-ajelulle ja keli oli edelleen niin lämmin ettei sitä ajotakkia voinu laittaa päälle ollenkaan tai ois kaveri kiehunu sisältä, hyvä oli paitasilteenkin vetää.

Lisää vaan tämmösiä päiviä.

Moro
Viltsu

torstaina, toukokuuta 08, 2008

Sporttia ja tsemppistä.


Eilenhän oli sit se roudarien urheilupäivä. Päivä alkoi kolmen jäljestä Puotilan minigolfradalla, missä pelattiin täydet 18 reikää ja siitä siirryttiin whisky/olutravintola Pikkulinnun kautta keilaamaan Myllypuron Areenacenteriin. Keilauksen jälkeen oli vielä vuorossa bilistä ja tikanheittoa Weeruskassa. Suurkiitokset kaikille osallistujille, mukavaa oli. Osanottajamäärä tosin ei aivan ollu yhtä mittava kuin aiemmin mukaan ilmoittautuneiden määrä, mutta mukavaa oli ja fyysisiltä vammoilta vältyttiin. Todennäköisesti vain ja ainoastaan hyvän nestetankkauksen ansiosta. Ens vuonna uusiks.
Erityiskiitos Weeruskalle pizzoista, oltiin siis Myllypuron ostarilla paikallisessa PubRavintolaDiscoPizzassa, mistä siis ei saanut ruokaa, ja tuli nälkä. Kelattiin et Weeruskaan kun ollaan joka tapauksessa menossa sisälajien merkeissä niin jos sieltä sit vaik sitä evästä myös vaikkakin keittiö olis menossa kiinni samoihin aikoihin kun tätä kelattiin. Terttu soitti Weeruskaan ja tilas pizzat valmiiks odottamaan ja siellähän ne oli valmiina ja vielä lämpiminä kun ne eteemme saatiin reilu puol tuntia keittiön sulkeutumisen jälkeen. Mahtavuutta ja iso käsi Weeruskalle.

Mutta kuten jo todettu, mukavaa oli ja ens vuonna uusiks.

Moro taas
Viltsu

lauantaina, toukokuuta 03, 2008

Vapputunnelmissa

Viimenen viikko ollu pääpiirteittään ihan vapaata, joten tänne kirjoittelu on ymmärrettävistä syistä ollu aavistuksen jäissä. Jos pihalla on tommonen keli ja vielä vapaapäivä niin miks lojuis koneen ruutua tuijotellen sisällä. Niinpä, en mäkään tiedä.

No kuiteskin, edellistä kirjoitusta tehdessä ja kyseistä aihetta pohtiessa olin Tampereella seminaarihommissa ja ei ollu kun yks puhuja niin oli aikaa kirjoitella. Suurkiitokset muuten siitä keikasta Lasselle ja Pakkikselle, ei oo ikinä ollu seminaarin miksaaminen noin kivutonta. Mulla ei ollu omaa romua mukana kun langatonräkki. Joskus noinkin.
Lauantai olikin ihan vapaapäivä ja sunnuntaiseen tapaan se päivä meni Konalassa filmihallissa notkuen.
Maanantai ja tiistai menikin ihan vaan keleistä nauttien ja oleillen.
Keskiviikkona koittikin kauhunhetket kun edellisestä vapusta oli taas jo vuos ja muistot siitä ajan kultaamia. Oli meinaan tarkoitus, mikä siis toteutuikin, mennä yhden vanhan luokkakaverin kanssa kaljalle ja paikaks valikoitui yks niistä Elielin aukion terasseista. Läksin kotoota paikallisbussilla kaupunkiin ja vaihdoin kurvissa metroon. Rautatientorilla kun pääsin ylös katutasoon niin se totuus iski kun tajusin et tää on just se päivä kun kaikilla on niin saatanan mukavaa ja hyvä meininki kun saa laittaa hassun hatun päähän ja ruveta kiskoon kiljua heti aamusta. Sitä siitä sivusta seurailtiin ja totesin et jotenkin se sama fiilis ei ihan tarttunu itselle kun töiden puolesta on vappu pitkälle toista- ellei kolmattasataa kertaa vuodessa.
Kaveri puolisoineen lähti siitä kattoon Mantan lakitusta ja itse katosin Virginin sosiaalikäynnin kautta Ilveksen ja Loosen syövereihin. KT:han oli kylillä joten piti käydä jätkiä morjestamassa siinä päivällä. Ilveksessä ja Loosessa ei kummassakaan muuten näkyny niitä teurastajanlakkeja, mikä mullakin on olemassa vaikkakin asunu pihavarastossa jo vuosia. Edellisessä muutossa kyllä avasin laatikon ihan vaan todetakseni et se on vielä tallessa.
Mutta joo se keskiviikko menikin sit iltaan asti noissa kahdessa baarissa missä se vappu ei ollu läsnä siihen asti kun piti lähtee vakoilemaan KT:n nykykunto Virginiin. Oisko ollu kolmas tai neljäs biisi menossa kun törmäsin yhteen vanhaan koulukaveriin, mitä en ollu nähny kait kuuteen vuoteen, ja loppuilta menikin sit höpöttäessä. Mukavaa oli kun se juhlahumukin unohtu siinä samalla.

Torstaina sain vihdoin kotiin fillarin vaihdelaatikon minkä Vesku oli saanu kuntoon, myö niin otetaan pari drinkkiä Provinssissa. Samantienhän se oli lähdettävä sitä myös asentamaan. Yks tiiviste uupu eli en sitä ihan täysin nippuun viel saanu. Maanantaina jos sen kävis laittamassa loppuun. Jos saa vielä sillon säädötkin kohdalleen niin tiistaina ois tarkotus hakea se himaan niin pääsis kulkemaan ulkosalla töihin, ei tarttis corollan kabiinissa enää istuskella näillä keleillä ;)

Eilinen olikin tän päiväsen Kultsan pakkaus, ei menny kun nelisen tuntia eli ei tarvinnu varastolla kyhjöttää. Tää päivä sit onkin menny aika tarkalleen neljän seinän sisällä lukuunottamatta lounastaukoa kun käytiin Weeruskassa. Loistava carbonara (Miilunpolttajan pasta) muuten kun kerrankin oli se keltuainen ihan sellaisenaan ehjänä siinä annoksen päällä. Tänään siis vuorossa Clannad niminen irkkuryhmä, ei mikään ihan tuore semmoinen kun netistä kävin vakoilemassa niin 17 levyä ovat kerenneet tekeen. Niin ja ilman monitorijäbäähän tää ryhmä tuli eli ite saa puuhailla, no eipä tarvii vaan istuskella. On kulmia ja nappeja sekasin ja helvetisti tavaraa lavalla lähinnä akustisia soittimia, 43 inputtia yhteensä.

Huomenna toisiks viimeseen tanssitelevisiointiin. Maanantai vapaata eli kädet rasvaan.

Moro taas
Viltsu

tiistaina, maaliskuuta 11, 2008

Lappi koettu

Pohjoisen retkeily näyttäs ainakin toistaseks olevan ohi tälle keväälle. Niin ja tuolla Levillä kun päivittelin niin olin siellä mökissä GPRS:n varassa eli ei noi kuvat oikeen tahtonu siirtyä eli siis tähän alkuun kuva naapurivaltiosta.
Levillä oli siis jälleen kerran ilo käydä, Jarmo oli laittanu kaiken mallilleen ja Vanhan Poron seisova pöytä oli jälleen kerran aivan loistava. Se sunnuntainen poronkäristys oli ehkä paras mitä oon ikinä vetäny. Lähtöhän meillä oli Leviltä kohti Yllästä vasta kolmelta eli kerkis komiasti käydä lounaalla ennen lähtöä.
Ylläksellehän se siirtymä ei oo kun 50 kilsaa joten jo ennen neljää kurvattiin Taigan pihaan. Jälleen uusi tuttavuus keikkapaikkana, avajaisetkin oli vasta viime kuussa. Event Worksin Q1/7 PA ja joitain HK:n 15" ja pilli kulmia ja 48 reikänen kaukokaapeli. Tiskit ja mikithän meillä oli omia. Erikoinen mesta tuo Taiga, vetää kuulemma 1500 henkeä, mutta siihen tilaan missä bändi on ei mahu kun oisko 300, lasiseinää välissä ennen kun muille alueille pääsee. Sinänsä ihan hyvä kela että soundcheckiä voi tehdä ihan rauhassa ilman että häiritsee ketään sillä toisella puolella, mutta sitten taas keikan aikana ainakin jos siis itse olen yleisössä niin kyllä mä halua olla samassa tilassa kun bändi enkä plasmanäytön ja viivelinjan varassa. Lava oli korkeudeltaan ja kooltaan ihan asiallinen, mutta
mitään varsinaisia sivutiloja siinä ei ollu vaan monitorilandia eristettiin yleisöstä caseilla. Roudaus oli myös hoidettava pääoven kautta vaikka siinä saman tilan kyljessä olis ovi suoraan ulos. Siihen ei tosin sa bussia ihan viereen. No mutta siitä pääoven kautta se oli pelkkää työntöä, yks ainoo kynnys matkalla eli ei se mikään kauheen paha ollu. Laitetoimittajan kanssa juteltiin aiheesta että eikauheen isoja muutoksia tarvis tohon tehä niin että tuo olis ihan loistava keikkapaikka. No mutta ainahan se on uusilla paikoilla se alkuaika millä asiat ja toimintamallit hakee muotoaan. Mukavahan tuollakin oli kaiken kaikkiaan käydä.
Harmia kotimatkalla tosin aiheutti meidän linja-auto. Vähän ennen kolmea yöllä kun siitä pihalta startattiin kohti etelää niin oisko 20 kilsaa päästy kun rupes lämmöistä varottelemaan se auto. Pikku stoppi ja ihmettely, lämpöjen laskettua taas 6 kilsaa ennen kun piti pysähtyä kun lämmöt nous taas, yritettiin laittaa lisää litkua järjestelmään, mutta suoraan koneen päällehän ne valu. Kuus kilsaa kerrallaan kitkutettiin Kolariin asti missä Hotelli Kolarilta lainattiin sähköä bussiin että saatiin lämpöä. Vähän reilu kolmisen tuntia tuntia meni hukkaan tossa episodissa kun odoteltiin huoltoa ja sen jälkeen kun piti ilmata järjestelmä. Eli siihen kotimatkaan meni kaikkinensa lähemmäs 19 tuntia sen 14:sta sijaan. No nyt ollaan itse kukin kuitenkin himassa ja likatkin pääs tänään studioon.
Reissu on siis virallisesti saatu päätökseen.

Mukavaa oli vaikka välillä väsytti.
Moro
Viltsu

torstaina, joulukuuta 06, 2007

Itämeren iloiset aallot

Tai nää mitään ilosia oo, heiluttaa vähän saatanasti koko ajan. Onneks mä voin istua täällä mun kopissa niin ei tarvii kompuroida tuolla immeisten seassa. Eli taas on päästy laivahommiin, mutta käydään nyt kuitenkin edellinen retki ekana loppuun.

Mestahan oli Nottinghamin Rescue Rooms, valtava kompleksi missä oli pitkälle toistakymmentä baaria ja kolme erikokoista keikkapaikkaakin. Tää meidän Venue oli kait semmonen 450 vetävä homeelle haiseva luola, onneks sentään ilmastointi toimi niin ei mitenkään järjettömän tukalaks menny ilma sen kosteuden kanssa. Keikkahan meni hyvin olosuhteisiin nähden, se salikin rauhottu sit illan mittaan kun tuli poka sisälle eli pysty vähän niistä laulukanavistakin nostelemaan takasin sitä yläkertaa. Keikan jälkeen jotain karonkan tynkää jonkun matkan päässä olevassa Wild Side nimisessä rokkijuottolassa ja valomerkin jälkeen vielä hetkeks bussille huutaan. Busscall oli 4.30 mihin aikaan taidettiin Topin kanssa molemmat olla jo tanakasti unten mailla. Kiertuemanageri herättelikin sit sunnuntai aamuna vähän kasin jäljestä kun oltiin parkissa jossain Heathrown kupeessa. Kaikki kun oli saatu ylös niin pitstoppi meidän lähtöterminaalin edessä ja bändi sekä Suomicrew kirjautumaan lennolle. Saksalaiset taas lähtivät kohti lauttaa ja sitä kautta Saksaa missä niillä oli vielä puuhailtavana vehkeet trailerista pakun kyytiin. Tän pakun sit ajo Bodo Suomeen tänä aamuna ja lensi takasin Saksaan kotiinsa.
Itsellä ois tarkoitus käydä perjantaina hakemassa Kiertuetekniikan mikit ja omat salkut ja räkit treenikämpältä veke ja palauttaa kyseiset laitteet kotionsa jahka siis ensin täältä laivalta pääsee kotio.

Reissu oli jälleen kerran mukava vaikkakin vähän lyhyt tällä erää. Kiitokset kaikille osallistujille, orkalle, crewlle ja Hollantilaisille.

Sunnuntai menikin sit ihan makoillessa. Maanantaina pääs jo ruokakauppaan käymään. Tiistaina olikin sit jo tosishoppailua kun kävin hakemassa joululahjoja veronpalautuksilla. Enkä muuten ollu ainoo joka oli saanu tän vision, oli meinaan ryhmää liikenteessä. Yritin sushille mennä mut koodi oli et vähintään puol tuntia menee ennen kun pääsis ees tilaamaan ja kyse oli kuitenkin lounasmestasta. Kokeilin seuraavaks ihan virallista japanilaista, mut siellä koodi oli taasen et vartin päästä ehkä vapautuu yks pöytä, ehkä sit ei kuiteskaan. Menin sit Banana Leaffiin eikä kyllä ottanu päähän sekunttiakaan. Väljää, nopeeta, loistavaa ruokaa, loistavaa palvelua. Tonne uudestaan ehdottomasti.

Mutta joo ruvetaas taas miksaamaan niin saa roku tanssia.

Moro
Viltsu

lauantaina, joulukuuta 01, 2007

Hello U.K.

Retki on taas edennyt ja kohta on jo rupeama ohi, nyt ei oltu edes viikkoa reissussa.

29.11. Manchester Academy

Keikka kun lähti käyntiin niin ois heikompaa hirvittäny, en tiedä mitä oli tapahtunu päivällä mutta orkalla oli jotenkin ihan tolkuttoman kova draivi päällä ja se näky, mukavaa oli. Harmia tosin aiheutti se että keikan jälkeen ennen lähtöä oli joku pölliny bussista kilvet eli nyt vedellään pahvikilvillä. Taas kävi poliisitkin paikalla ihmettelemässä moista. Mutta siistejä olivat rosmot olleet kun olivat laittaneet pultit takasin paikoilleen, niitä eivät kuitenkaan vieneet. Vai oisko ollu niitten bussissa tuumaset kierteet etteivät tarvinneet pultteja ollenkaan.

30.11. Glasgow Barrowlands

Kielimuuri on taas totta, neljästä apukantajasta ymmärsin tasan yhden puheista mitn. Ja se ruoka, ai ai. Pojat kävi päivällä jossain pubissa vetämässä perus skottiaamiaisen tai jotain vastaavaa niin yks niistä seteistä oli friteerattua makkaraa, ai että. Jäi kuulemma lautaselle. Itse tein perusmäkkiretken kun se sushipaikkakin löyty sit vasta paluumatkalla.
Itse siis kerkisin jopa kylille pyörähtämään ja ihmettelemään paikallista katukuvaa. Heti keikkapaikan vierestä löyty kasettikauppa, hyllyissä ei ollu muuta kun C-kasetteja jaVHS-nauhoja, reseptii. Levykaupassakin kävin mutten ostanu mitn kun siellä oli laitettu stereot niin lujalle ettei pystyny ajattelemaan. Samaa harrastavat kuulemma myös vaatekaupoissa, kumma kansa.
Keikka oli nyt viimeinen näitä Within Temptationin kanssa tehtäviä. Iso kiitos ja kumarrus heille, crewlle ja Purplelle eli laitetoimittajalle. Helppo oli ihmisen olla ja vetää, kertaakaan ei ahistanu.

1.12. Nottingham Rescue Rooms

Retken eka hotellihuone, tosin pelkkää suihkua varten eli yksi huone ja vuori pyyhkeitä. Huomenna pääsee siis puhtaana kotiin, ettei tarvii lähtee tonne lentokentille sekoilemaan paskasena ja pahan hajuisena.
Nyt onkin sit kalustollisesti vähän eri meiningit kun mihin on tottunu noilla lämppäyskeikoilla. Molemmissa päissä Allen Haagerttia ja lavallakin moinen on vain ja ainoastaan sen takia et se erikseen tilattiin sinne. Tumpilla on keulilla räkki täys Behringeriä mitä ei voi käyttää kun joka kone suolta ulos melko lujaa sitä kuuluisaa verkkohurinaa. Efektit kuiteskin kait toiimii. Mullahan nyt mitään inserttejä ookkaan, oma etuaste liidilauluun et on joku tolkku. Mystisen kuuloinen koppi toi lava tällä haavaa, aivan hirveä kihinä ja meteli, pellit tulee joka mikistä läpi ja hiljemmalle pitäis kaikkien päästä saada, peltejä siis. Minkäs teet. On sit vähän tukkosemman kuulosta tänään kun leikkelee joka kanavasta kihinät erikseen. Joskus näin, onneks tosin harvoin. No mutta tääkin on ohi kuitenkin jo parin tunnin kuluttua ja sillon ei ahista enää ollenkaan.
Ovat sit oikein valotiskinkin tuoneet paikalle, Tumpin kanssa ei kumpikaan uskallettu koskea tohon ettei vaan tuu räpsyä sormille, talon jamppa lupas vilkutella.
Nyt ois lämppäri lauteilla ja lopettaa kohta eli alkaa sen päivänen pätsääminen että saadaan linjat takasin omille paikoilleen ja rokki soimaan viimestä kertaa tälle vuodelle. Ens vuonna eka tän ryhmän kanssa Levillä tammikuun lopussa, silloin oltais kolme päivää tunturissa vaikka on vaan yks keikka eli pääsee mäkeenkin pitkästä aikaa, mahtavaa.

Moro sit
Viltsu

sunnuntaina, marraskuuta 18, 2007

Semifinal

Eilen tuli käytyä pitkästä aikaa Semifinaalissa keikalla, edellisestä kerrasta onkin jo varmaan neljä vuotta. Siinä yläkerrassa onkin sit tullu pyörittyä kerta jos toinenkin. Uusia vehkeitäkin olivat hommanneet sitten viime käynnin. Se Nexo PS15 PA nyt siellä on kait ollu jo melko pitkään samoin kuin Venice etupäässä, menneenä kesänä olivat hommanneet vielä Microwedgejä kulmiks niin kyllähän siellä kelpas vedellä. Tosin se Artin kaiku kun ei oikeen mun käsittelyssä toiminu niin talon seppä tuli laittaan mulle rumpukaiun. Enkä mä muuten kyllä sitä Sonyn kaikuakaan osannu käyttää, oli kuiteskin valmiina hyvä laulukaiku niin ei tarvinnu puuttua siihenkään. Se dilsan mä kuitenkin otin ihan ite haltuun ilman apua.
Illan molemmat orkat oli tällä kertaa sälytetty mun vastuulle, vaikken edes tiedä toisen nimeä. Enkä muuten tiedä edelleenkään.
Mikäs siinä oli miksuutellessa kun Pasi oli mulla kaverina vilkuttelemassa lamppuja, tuttuja nurkat puolillaan ja fasiliteetit kohdallaan.
Ruokana oli muuten lihapullia, aivan mahtavaa.
Soitot oli ohi yhden aikoihin ja siitä vielä Infernoon rentoutumaan kun Oksu ja Wilska olivat olleet Kallion Nightlifessa ja olivat sieltä poistumassa kohti Punavuorta. Ja infernossahan oli muutenkin tuttuja pilvin pimein. Mukava ilta kaiken kaikkiaan.

Moro ny
Viltsu

perjantaina, lokakuuta 19, 2007

Viimesiä vietäis

Taas on vettä virrannut Vantaassa ja orkan kanssa kierretty Suomenniemeä eli katsaus menneeseen ja vilaus tulevaan.

Maanantai aamuna kotiuduttiin Köpiksestä ja olin himassa jo puol kympin aikoihin aamulla. Menin maate ja heräilin neljän jäljestä käydäkseni ruokakaupassa ja hakemassa illallisen paikallisesta kiinalaisesta. Loistomesta muuten, suosittelen kaikilla Tapanilan China Maniä. Iltasella taas maate ajoissa. Koko ryhmällä oli menny maanantai aika samoissa tunnelmissa.
Tiistaina puolen päivän aikoihin oli lähtö Nosturin pihasta kohti Mikkeliä. Ennen lähtöä muklattiin vielä vehkeitä autoista toiseen kun siinä puolen yhdentoista aikoihin siihen pihaan saapu se kaveri Sprintterillä kuka siis haki meidän romut Köpiksestä veke. Mikkelissä käytiin rengasliikkeessä uusimassa ehtoopuolella olevia takarenkaita, jonka jälkeen päästiinkin Vaakunan yökerhoon puuhailemaan. Illalla konsertti ja sen jälkeen maate.

Keskiviikkona aamulla yhdentoista aikaan roudaamaan, jonka jälkeen nokka kohti pääkaupunkia ja Nosturia. Nosturissa perusmenot, M7, Heritage, d&b jne. jne. ainoona erona normaaliin oli se että olin itse sekä vierailija että isäntä. Eli siis palvelin itse itseäni ja petasin ittelleni pari miinaa koskien lämppäriaktia, joka siis kuitenkin meni ihan hyvin aikataulun kusemiseen nähden eli siis oman orkan kanssa vedettiin checki pitkäks. No kuiteskin hengissä selvittiin ja pääs kotia yöks. Siitä iso plussa.

Torstainana oli tarkoitus lähteä Nosturin pihasta puolilta päivin, mutta lähtöhän tapahtu vasta oliko se nyt varttia vaille yks kun oli päässy akku tyhjenemään yön aikana kun oli jääny päävirrat päälle bussiin. Bussiteknisesti ajatellen täähän on siis ollu ihan ykkösrundi ;)
No Jyskylään päästiin kuiteskin ihan aikataulun mukaan ja puuhailtiin checki kuleksimasta ennen kun päästiin takahuoneeseen saunomaan. Nythän siis ovat Lutakossa saaneet valmiiks sen takahuonesaunan. Uuden etupään bulsan olivat myös hommanneet eli sain monitoreihin sen niitten vanhan etupään Allen Hagertin, missä oli riittävästi lähtöjä, mitä siinä varsinaisessa monitoribulsassahan ei siis olis ollut tarpeeks. Ok veto jonka jälkeen maate kun lähtö seuraavana aamuna meni jo puoleen yhteentoista.

Tänään siis heräilin kympin aikoihin kun puol ykstoista oli lähtö kohti Oulua, luonnollisestikin Takkatuvan kautta. Täällä Teatrialla oli Perttu laittanu mulle seiskan valmiiks, ei muuta kun muistitikku kiinni ja entteriä. Checkiin ei tänään käytetty kun kait 20 minuuttia. Oltiin valmiita ennen kun lämppäriakti saapu edes tonteille. Lämppärinä muuten on Deep Insight niminen orkka, aivan loistohahmoja koko ryhmä. Nasta on noiden kanssa kiertää. Jos tänään käväsis drinkillä poikain kanssa konsertin jälkeen nyt kun kerta Oulussa ollaan, täällähän on perinteisesti ollu aina aika hyvä meininki.

Mutta joo, huomenna vielä Seinäjoki ennen vapaita. Ens torstaihin asti ois siis vapaata tän rupeeman jälkeen.

Moro ny
Viltsu

sunnuntaina, lokakuuta 14, 2007

Erikoistilanteet jatkuu

Kööpenhaminaan saavuttii eilen jossain kuuden maissa ja käytiin kattelemassa ajoreitti venuelle. Keikkapaikkahan on Loppen niminen klubi Christianiassa eli erikoismeiningit. Erikoisroudaus, erikoislääkitys näillä natiiveilla ja erikoismeininki. Ollaan Tertun kanssa aivan liekeissä!
No mutta joo eilen oli välipäivä mikä meni suurimmalta osin bussissa. Heräilin puolen päivän aikaan, luin kirjaa ja pidin yhdet festivaalitkin ajomatkan aikana, hyvin oli ryhmää. Tänään taas ylös puolilta päivin ja bussilla kohti venueta ja kello kolmen load-inniä.
Ennen puuhailuja lähettiin Tertun kanssa etsimään itsellemme ravintoa, sushia ois pitäny saada mut ei löydetty koko ydinkeskustan alueelta yhtään japanialaista joka ois ollu auki, kiinalaisia ohitettiinkin sit varmaan 15. Päädyttiin käymään pizzalla, oli muuten reissun ekat lätyt. Siitä sitten kohti illan ekaa audiofyysistä osuutta eli sisäänroudausta mikä täällä tapahtuu ketjunostimella ja siihen ripustetulla häkillä. Mutta ennen tätä häkkiepisodia meidän piti vielä saada traileri mestoille ja traktorillahan se tuli kun ei bussilla mahtunu taittaan. Ja luonnollisestikin traileri kiinnitettiin traktoriin kaikkien turvanormien mukaisesti roudarin teipillä. Erikoistunnelmia kaiken kaikkiaan, mutta oikeinkin hyvällä boogiella. Vähän erikoinenhan tää keikkapaikka on mutta Tertun ja mun molempien mielestä ihan loistava soundinen tila ja tänään mulla tiskinä vanha työjuhta Century Crest eli siinäkin suhteessa soundi on erilainen noiden kahden digijammulla tehdyn vedon jälkeen. Hyvä meininki kaiken kaikkiaan nyt kun sen tiskin sain, siinä sen hommaamisessa oli kans omat ongelmansa kun kaikki muut ovat kuulemma aina aiemmin pärjänneet ilman monitoribulsaa. No mutta nyt se tiski mulla kuitenkin on ja checki tehtynä. Kakskytä minuuttia ja sit sois viimestä kertaa ulkomailla ennen seuraavaa rundia.

Moro ny
Viltsu