perjantaina, elokuuta 14, 2009

Syksyn 2009 firmakisakauden avaus

Firmakisakausi on nyt sit avattu tälle syksylle. Tai ny vielä mikään syksy oo, mutta kuitennii.
Eilen kävin Siuntiossa tekemässä bändille äänen ja pihalle valot jonkun lääkefirman bileissä. Yksin kun sai mennä niin kalusto oli sen mukaan valittu eli subitkin oli Q-subeja C7-subien sijaan, jotta olis kivampi yksinään punnertaa kamoja autoon ja sieltä ulos :) Tiskiks valikoitu Venice siitä syystä että senkin saa yksin nostettua paikoilleen, LS9 olis myös ollu tarjolla, mut kaik varmaan tietää jo mun ja sen tiskin välisen suhteen. Kamoja pakatessa tajusin et edellisen kerran kun oon edes koskenu analogitiskiin tänä kesänä oli muistaakseni Tuskassa. Näin se maailma digitalisoituu.
Ja kuten arvata saattaa niin eilisestä päivästä suurin osa oli ihan pelkkää odottelua, jengi nääs söi ensin viereisessä talossa ja sen jälkeen oli piha-aktiviteettien vuoro ennen siirtymistä iltajuhliin varattuun rakennukseen, mutta mikäs siinä on odotellessa kun iPodilla on monopoli ja satoja kantribiisejä niin siinä saa yllättävän monta tuntia menemään niin et heilahtaa. Mitä itse keikkaan tulee niin orkka veti hyvin,meitsi pärjäs kanssa kivasti ja jengi viihty.
Muutama tunti unta kaaliin viime yönä ja nyt istun junassa kohti Lappeenrantaa, mistä lähtö Nokialle yhdeltä. Oon siis Kotiteollisuudelle kuskina tän viikonlopun niin siitä johtuen tää mutka Karjalan kautta. Siitä lisää myöhemmin.

Ja sit avautumista loppuun ja tällä kertaa radiokanavista. Yöllä kun ajelin sieltä Siuntiosta kohti Helsinkiä niin melko paskoja oli kaikki ne kanavat mitkä sattu kuulumaan kehä III:sen ulkopuolella. Eikö jengi kuuntele radiota yöllä vai eikö kukaan jaksa keksiä mitn tolkullista kuunneltavaa yöaikaan radioaalloille. YleX:llä soi Mamba ja muilla kanavilla vaihoehtosesti joko humppaa, klassista tai Washingtonin uutisia, tai no siis aika humppaa se Mambakin on. Sit kun rupes jossain vaiheessa NRJ kuulumaan niin Linkin Parkilla lähettivät ja homma rupes toimiin ja seuraavaks tulikin Jay-Z niin loppu mielenkiinto siihenkin. Radio Rockin kantama kun on aika viitteellinen niin Ducaton radio nappas siihen kiinni jo heti Munkassa. No mutta pieniä murheitahan nää, paitsi että vituttas jos pitäis radiolupaa maksaa :)

Moro taas
Viltsu

1 kommentti:

Jazmanaut kirjoitti...

Ja missä on ne hyvät puheohjelmat häh?
Ne on oikeestaan ainoita mitä jaksan autossa kuunnella, kun musasta olis kiva kuullakin jotakin, mut ku ei jaksais luukuttaa moottorimelun yli ja niinku huomautit, eip mistään tuu hyvää musaa lähes koskaan ja radio helsinki ei kuulu, ku tsadissa!