perjantaina, huhtikuuta 18, 2008

Takahuonetunnelmia

Karavaani saapunut Porvooseen ja tällä hetkellä takahuoneessa odottelemassa illan konserttia, majojahan meillä ei täällä ole kun lähtään yötä myöden kotio. Mutta siis asiassa hetki taaksepäin eli alkuviikkoon.

Maanantai ja tiistai meni UKT:n varastolla viimeistelemässä varaston uudelleenjärjestelyä, hyvähän siitä tuli kun tiistaina tuli kotio Sillanpään setistä valot ja PA ja hyvinhän ne tilut sinne varastoon uppos omille paikoilleen. Ens viikolla palautuu loput siitä Sillanpään setistä eli tiskit ja kulmat ja kyllä niillekkin omat kolot on olemassa eli ei tarvii Kallen ja Karin ahistua olleskaan. Itse pidän meinaan ens maanantain vapaata, eka vapaapäivä kahteen viikkoon meinaan. Alkuvuos kun oli sen verta hiljainen niin noita duuneja tuli haalittua sit nyt näin jälkikäteen ajateltuna jopa vähän liikaakin.

Keskiviikkona piti käydä Jyväskylässä Kharmassa konsertoimassa, edellisen kerran siellä tuli käytyä joulukuussa 2005 NRJ-rundin merkeissä, mutta takaisin tähän vuoteen. Ryhmää oli hyvin ja näyttivät viihtyvän eli onnistunu reissu. Torstaina tultiin sieltä kotio ja illan päälle piti kävästä Olavin levyjulkkareissa, soittivat kokonaan uuden levyn läpi ja hyvältähän sekin kuulosti.

Tänään Porvoossa Gammelbackan Kasinolla eli tämmönen parisataa henkeä vetävä lähiöbaari
pitkällä keskustasta vähän saman tyyppinen kun Kuopion Street Bar 41. Kiinteä PA talolla millä alunperin oli tarkoitus vetää, mutta kun tultiin mestoille niin laitoin omat kuitenkin kun mun käsitys PA:sta on vähän eri. Uusia jotain EV:n aktiiveja ne oli mutta ainakin sen järjestelmän suppasosasto näytti siltä etten viitti ees yrittää ja kelasin et helpompi vetää kokonaan oma järjestelmä sen sijaan et rupeis naittaan settejä keskenään kimppaan. Ei jaksa ihminen aina. Hyvä tuli ja helppo roudaus eli ei ahista tuon oman setin roudaaminen. Yöllä tosin pitäis poistua ja mennä kotia naamalleen että sa nousta pirteenä vähän ennen viittä. Pitäis olla lentokentällä puol kuuden maissa kun kone kohti Kajaania lähtee 6.20. Vuokatissa hotelliin aamupalalle ja pariks tunniks taas kyljelleen ja kahdelta päivällä soitto ja illalla takasin stadissa seiskan maissa. Päivävuoro siis.

Sunnuntaina taas Konalaan tanssikisoihin ja maanantaina saa nukkua. Ens viikko meneekin ennen sunnuntaista tanssishowta ihan puhtaasti yritysjuhlien merkeissä.

Moro
Viltsu

Ei kommentteja: