keskiviikkona, joulukuuta 08, 2010

Retkeilyä

Molemmat viime viikon keikkapaikat kohteli ihmistä hyvin, helppo ja mukava oli siis jälleen kerran käydä sekä Kotkassa että Kuopiossa. Molemmissa oli hyvin ryhmääkin yleisössä, mikä on aina plussaa :)


Ja maanantaina itsepäisyyspäivänä oli matkakohteena Lappeenranta kun kutsu kävi paikallisen rokkiorkesterin yhteisille syntymäpäiväjuhlille. Ja sinne myös päädyin tosin kolmatta tuntia myöhässä. Näköjään kolme varttia lumisateessa on mahdoton aika yrittää julkisilla tota viittä kilsaa pohjoista kohti. Se 73 numeroinen bussi kun ei ikinä tullu ja siinä kohden kun rupes oikeesti oleen kiire niin taksia tilaamaan. Taksilla kerkisin Tikkurilan asemalle aika tarkalleen samaan aikaan kun mun junakin. En siis siihen kerinny. No paikallisjunalla Helsinkiin odottelemaan sitä seuraavaa junaa, jonka oli tarkotus lähteä pari tuntia edellisen jälkeen. Nimenomaan tarkotus, eli kolme varttia myöhässä lähdettiin Helsingistä. No mutta pääsin perille ja hyvät oli juhlat. Vielä kerran onnittelut.


Palaillaan
Viltsu

Ei kommentteja: