maanantaina, maaliskuuta 29, 2021

Keikalla


Olihan muuten mukava käydä pitkästä aikaa keikalla. Eka keikka tälle vuotta ja seuraava on näillä näkymin jo heti kesäkuussa. Sen jälkeenhän ei taas tiedä yhtään et koska pääsee seuraavan kerran omiin hommiin, kahtellaan sit syssymmällä.

Kävästiin siis tekemässä striimikeikka Lutakossa Elastisen kanssa. Asiaan vihkiytymättömille tiedoksi, että Lutakkohan on legendaarinen rokkiklubi Jyväskylässä, missä on aina mukava vierailla.
Sen lisäks et oli äärimmäisen mukavaa päästä yli neljän kuukauden tauon jälkeen tekemään omaa ammattia vastaavaa työtä oli erittäin nasta myöskin päästä "tien päälle" edes hetkeksi. Nelisen tuntia suuntaansa kuorma-auton nupissa kolmen työkaverin kanssa niitä näitä höpötellessä oli nykyisessä toimettomuuden tilassa käsittämättömän mahtavaa vaihtelua himassa mököttämiselle. Ei ne jutut tosin oo mihinkään muuttunu tai edes parantunu. Toisaalta eipä noiden juttujen tason pidäkään mihinkään muuttua. Riman kun on silloin muinoin asettanu tarpeeks matalalle niin siitä pääsee helpommin yli myöhemmin :)

Noiden matkojen lisäks oltiin myös yksi yö hotellissa, kun aikatauluteknisistä syistä checki piti tehdä jo vetoa edeltävänä iltana. Erikoinen oli meininki hotellissakin. Aaamiainen oli ajan henkeen take away ja muutenhan se oli kuin olis aavehotellissa ollut, ei missään ketään sitä yhtä respan työntekijää, pleksin takana, lukuun ottamatta.
Nyt vaan jengi kiltisti ottamaan niitä rokotuksia ja kuunnellaan sekä noudatetaan annettuja ohjeita niin päästäis mekin pikkuhiljaa takas hommiin ja keikoille. Roudari on kuitenki sosiaalinen olento ja tottunut tekemään asioita.

Viltsu

Ei kommentteja: