lauantaina, joulukuuta 22, 2007

Mansonia ja muuta sähläystä

Viikkohan on taas huvennut melko haipakkaa, keikkoja tosin ollu kun yks ja enää yks jäljellä, mutta täs on nyt ollu kaikenlaista ymmärrätte varmaan. Oli meinaan Movarin pikkujoulut, niistä selvittiin vain yhdellä sairaalakäynnillä. Allekirjoittanut kävi meinaan Jannen kanssa näyttämässä päässä olevaa haavaa päivystyksessä. Marian sairaalan päivystys oli sitä mieltä ettei mitään tarvii tehdä vaikkeivat edes vilkaisseet. Niin ja tähän lopputulokseen ne pääty kun oltiin ensin kaks tuntia odotettu sitä aikaa 50:nen minuutin päästä ja vartija tuli kertoo et onkohan tää nyt ihan oikea paikka meille. Kävin vielä lähteissä kysymässä et meenkö nyt pois vai tekeekö joku jotain, eivät olleet kiinnostuneita. Pari päivää myöhemmin kun oli pää menny umpeen ja saanu hiukset pestyä siitä verestä niin pääs vilkasemaan itse (tai no siis muut katto) että tikithän siihen ois pitäny saada. Reilua touhua. Kyllä ne vammat itsestään paranee kun antaa vaan niiden olla. Ja syyttä minä en sairaalaan mee, viimeks kävin pari vuotta sitten kun oli päälle 40 kuumetta jo neljättä päivää, sillon lekuri lähetti kotiin makaamaan kahden päivän sairasloman kanssa, meni viikonlopun keikat alta kun ei kyenny lähtee pakuun istuun siinä kuosissa. Kiitokset kylläkin Jannelle kun ne kerkis sillon käydä tekemässä.
On tää terveydenhuolto hyvällä mallilla, tästä kun vielä niiltä hoitsuilta ois leikattu liksoja jne. niin suuntahan ei ois ollu kun ylöspäin.

Mutta joo etiäppäin. Torstaina oli vuorossa Helsingin Jäähalli ja Marilyn mansonin lämppäys. Vastassa mulla oli keulilla se Venue. Melko hyvä meininki tolla Mansonin produktiolla, etupään kaveri oli tehny valmiiks mulle presetin missä oli kanavien nimet, VCA:t, efektit, kompurat ja gatet valmiiks päällä, haitsussa ja övereissä valmiiks alapään leikkurit jne. eli semmosen sivun millä pysty välittömästi lähettään. Paavojakin se oli siihen snapshottiin laittanu 5 kaikua ja dilsan. Kerroin siinä kätellessä etten oo eläissään tuolla vetäny niin piti sit mulle siinä PA:n virityksen lomassa puolen tunnin käyttökoulutuksen myös aiheeseen. PA:n vireen siirsi myös omasta sessiostaan mulle ettei tarvinnu alusta lähtee. Systeemiseppä kyseli et tarviiko viel tehdä jotain jne. jne. Meyerin Milosta olivat laittanee 24 puolelleen ja suppasiakin oliko niitä nyt 12 puolellaan vai 15, hyvin jytisi. Pasille valoryhmä anto käyttöön kaikki mitkä näky eli vaan takalinjan lamput jäi peittoon kun siinä meidän ja Mansonin backlinen välissä oli rättilinja. Kalilla oli PM5D ja kaikki kulmat, rumpusubit ja sidefillit käytössä mitä tarviskin. Kaikin puolin loistomeininki. Omaa ei tarvinnu viedä kun mikit. Iso kiitos ja kumarrus Mansonin Crewlle. Ainoot rajoitukset mitä meillä oli se ettei lattialamppuja saanu kaataa ja soundcheckiä saatiin linjacheckin lisäks tehdä vaan yhden biisin verran. Mut mikäs siinä kun kuitenkin linjacheckiin saatiin käyttää niin pitkään kun haluttiin. Kolmenvartin soitto oli myös annettu.

Mutta sit digitaaliasioihin, nyt tuli siis ekaa kertaa vastaan tuo Digidesignin D-Show, DiGiCosta jo aiemmin innostuneena ensikosketus tohon oli jotenkin muovinen, kun siinä tattimetsän keskellä joutu operoimaan, kaikki nappulatkin oli jotenkin hepposen oloisia. Kuulokejakkikin meni paskaks kun otin luurit vedon jälkeen irti :(
Ja sit toi plugarihomma, siinä on hyvät puolet, mutta myös huonot puolet. Lähtökohtaisesti idea et pitäis itse ostaa joku plugaripaketti et pystyy ylipäätään vetään on jotenkin hankala. Toisaalta taas idea siitä että voi USB-tikulla kuskata mukanaan räkillistä Manleytä on tavallaan aika kiehtova.
Ja dilsaan kun naputtaa aikaa niin se hiirenä toimiva pallo pyörii ittekseen pois siitä TAP-nappulan päältä siinä ruudulla.
Soundista nyt en viel osaa kantaani muodostaa, pitää ekaks vetää jonkun orkan kanssa mitä tekee useammin eli vasta helmikuun 8. muodostuu mielipide Digidesignin soundista. Silloin mennään goottien kans Lahteen ja mulle tulee se Soundatan Profile sinne testiin.
Ekan kokeilun jälkeen tälleen pelkästään livepuolelle orientoituneena, kyllähän toi vähän semmonen tyttöjen tiski oli DiGiCon rinnalla. Mutta ei toi kuiteskaan varmaankaan viimenen kerta ton kanssa ollu, suostun jatkossakin vetään.

Mutta nyt vuoden viimeiselle keikalla Nosturin puurojuhliin.

Moro
Viltsu

Ei kommentteja: