keskiviikkona, kesäkuuta 30, 2010

Tuskaa alotellessa

Niin se on taas tämänkin vuoden Tuska saatettu alkuun, puolilta päivin siis varastolle pakkaamaan ja autoja liikku Kaisaniemen ja varaston väliä sen verta tiuhaan et joka välissä sai olla työntämässä jotain laatikkoa autoon eli siinä vaiheessa kun itse pääs varsinaiselle pelialueelle pyörähtään niin suurin osa työkaluista oli jo tonteilla. Mahtavaa.
Tänään ei sit varsinaisella festivaalialueella tehty oikeestaan mitään muuta kun aseteltiin päätteet paikoilleen ja nostettiin tiskit käyttöasentoon. No mutta sekin on kaikki pois huomiselta, mikä siis on se virallinen ääniryhmän rakennuspäivä.


Paras osuus päivässä liitty kuitenkin ihan muihin asioihin kun mustiin puulatikoihin, sain meinaan mopon eilen vihdoin ja viimein iskuun. Kaikki maailman temput sille tein ja vika löyty loppuen lopuks imusarjan tiivisteistä. No mutta toisaalta nyt sille on öljynvaihtoa lukuunottamatta tehty kaikki. No mutta asiaan eli ajokeleihin siihen mitä tossa töihin mennessä, työn vaihtaessa paikkaa ja sitä seuratessa sekä kotio tullessa kerkis fiilisteleen niin en nyt ihan äkkisältään keksi juurikaan mitään mikä olis mukavampaa. No ehkä sukellus, mut siitä joskus toiste.


Huomenna ysiltä puuhaileen festivaali valmiiks ja siitä perjantaina kisat käyntiin.


Palaillaan
Viltsu

Ei kommentteja: