keskiviikkona, kesäkuuta 04, 2008

Selvyyttä

Tää väärinkäsitys mikä nyt on ollu johtuu vain ja ainoastaan siitä että missään dokumentissa ei mainittu mitään mistään siirtymäajoista. Nyt oli tullu meinaan uutta infoa aiheesta. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa etteikö noita taajuuksia jossain vaiheessa menetetä mobiilitelevisiolle. Nykyinen radiomikrofooneilla oleva taajuusikkuna annetaan mobiilitv käytöön jo tänä vuonna, mutta Liikenne- ja viestintäministeriöllä ei omien sanojensa mukaan ole pienintäkään aikomusta antaa yhtään lupaa mobiilitv käyttöön vielä vuosiin eli toistaiseksi saadaan vedellä nykyisillä järjestelmillä. Langattomat mikit ja korvamonitorit siirtyvät lopulta kuitenkin sitten jollekkin muulle alueelle. Positiivista tossa on se että nyt puuhaavat yhteistä kaistaa koko euroopan alueelle eli enää ei tarvis ainakaan euroopassa arpoa maakohtaisia juttuja. Tämä siis ois tähtäin vuoteen 2015 mennessä.

Nyt kaikki Ficoran sivuille täyttämään niitä lupalappuja ettei käy niinkuin Ruotsissa tai jenkeissä.

Moro
Viltsu

Ei kommentteja: