Ajattelu kunniaan

Tänään sitten vuorossa Klubi, eilisestä mestasta ajoa melkeen kaks kilsaa, joten ihan ei kerinny torkkuja ottaan ajomatkalla. On muuten eka kerta tän orkan kanssa kun ollaan pari päivää samassa kaupungissa, mutta eri mestoissa. Viime kesänä kävin kyl Rollossa sekoilemassa vastaavan tyyppisesti. Se oli aika erikoisviikko muutenkin, Kuusamosta aloitettiin, josta jatlkettiin Rolloon missä oltiin pari päivää eri mestoissa kylläkin. Sieltä ajettiin Kalajoelle ja sieltä taas Turkuun missä vaihdoin orkkaa ja lähdin takaisin Rovaniemelle luonnollisestikin linja-autolla. On tää perkele mahtavaa hommaa. Kasitie tutuksi. Ja nelostie. Ja vitostie. Ja Turuntie jne. jne. jne.

Mahtavasti lähti muuten aamu tänään käyntiin siinä kahden aikoihin kun heräilin niin siitä läksin sushibaariin lounaalle ja siitä sitten neljäksi Yo-talolle valmistautumaan päivän audiofyysistä osuutta varten. Helvetin hyvä muuten että olin ajoissa muut tuli meinaan kolme varttia myöhässä. Täähän jeesas taas iltaa ihan käsittämättömän paljon checki kun piti olla ohi jo vähän kasin jäljestä että pääsee roku sisään ajoissa. Soittokin on jo kympiltä, hämmentävää. Jotenkin on takaraivossa noi puolen yön vetäisyt ja koko päivän aikataulu on rakentunu sen mukaan et vasta puolilta öin ois ns. työkunnossa. No mutta välillä näin, vaihtelu virkistää sano kissa ja mummo ja sitä rataa.

Vähän kiirettä siis laittaa kun pitäis keritä syömään ja saunomaan näitä kun ei viitti samaan aikaan tehdä. Selvisin kuitenkin kunnialla ja sitten vaan farmarihousua jalkaan jälkihikeä odotellessa.
Keikkakin alkais kohta, mutta se tarkottaa vaan sitä että soitto on ohi jo puolilta öin ja kamat pitäis olla kyydissä kahteen mennessä, siisteintä ikinä. Kaikki mahdollisuudet päästä ajoissa nukkumaan on esillä. No vittu heh heh.

Liskikin tuli käymään ja tiesi kertoa Irakista palaavista sotilaista, oli meinaan lehdestä lukenu, oikeen Hesarista. Niillä on kuulemma kaiken näköistä mielenterveysongelmaa ollu jo iät ajat. Niin kuin kai kaikilla sodasta palaavilla jossain määrin. Nyt on kuitenkin löytyny ihan uusi juttu, eivät nää nykyiset veteraanit kuulemma pysty enää ajattelemaan. Tavallaan aika hämmentävä sairaus, mutta toisaalta myös melko vapauttava, mitä vaan tekee tai tapahtuu niin aina voi vastata: "Sori mä en vaan kelannu."

Tässä sitä sit taas on kelattu asioita aika paljonkin. Mä en oo näköjään ainoo humoristi tässä ryhmässä. Mun henk. koht. kaukokaapelin kansi kuvassa. Mahtavuutta mulla on oikeesti henkilökohtainen 150 metriä pitkä optokela matkassa, jos tekee mieli miksata hotellihuoneesta niin mä voin tehä sen.

Mutta joo tosiaan nyt sorvin ääreen että saadaan tää päivä myös päätökseen kunnialla.

Morjens
Viltsu