torstaina, toukokuuta 10, 2007

Haalareita

Kun päästiin Turkuun ja ajettiin keikkapaikan eteen niin Ilkka lähti selvittään roudausta yms.
mikä siis oli erilainen kuin ennen on ollut. Viimeks oon ite ollu Börssissä keikalla reilu vuos sitten ja sen jälkeenhän täällä on ollu melko iso remppa.
Nykyään lava on oikeesti aika iso ja selkeesti erillään yleisöstä eli lavalta tanssilattialle on reilu metrin pudotus niin ei roku ainakaan vahingossa sinne lavalle eksy.

Mutta kuitenkin siinä Ilkkaa odotellessa huomattiin Tuomaksen kanssa tämmönen erikoisratkaisu. Baarin terassille on laitettu lapsille oma puuhanurkka ettei käy mukuloilla aika pitkäks kun isä käy lauantaikävelyn yhteydessä repimässä terassilla pari hiivaa. Kyllähän nyt lapset voi baariin viedä, viedäänhän ne ruotsinlaivoillakin ;-)

No Ilkka kun tuli takas niin selvis et ilta on loppuunmyyty, which is nice. Ja selvis myös se että nää on haalaribileet. Checkin jälkeen kun mentiin syömään niin ruokailu oli järjestetty siinä baarissa missä haalarijengi repi märkää ennen kun yökerho aukee. Niin joo ja Suomen matsi tuli telkkarista. Melko rauhallinen illallinen kaiken kaikkiaan, oli tarjoilijat aikalailla helisemässä sen ryhmän kanssa. Siinä ruokapuolella oli myös Vaakku ja Vileeni esiintymässä. Kattelivat sitä touhua ja kelasivat et nyt on osuuskaupan Goomit meneillään. (tää Börs on S-ryhmän mesta)

PA-on tällä kertaa bändin oma ja vähän pienihän toi on varsinkin kun on loppuunmyyty eikä tää oo salina mikään kauheen pieni, mut kyllä mä sen laulun sain koko mökkiin kuulumaan. Ainakin noissa kotimaisissa biiseissä se tuntuu olevan jengille pääasia, ihan kun ei ne muka sitä Autiotaloa osais ulkoa. Botne siinä jäi vähän jalkoihin kun ei teho ihan riittäny. No näillä nyt kuitenkin mennään.

Nyt keikalle 2 X 45 min. edessä
Viltsu

P.S. Mä oon aina pitäny tätä Hamburger Börs hotellia ihan A1 mestana, mut tänään meidät laitettiin huoneisiin missä ei ollu minibaaria (siis se koko kaappi puuttu) ja sitä kun käytiin respasta kysyyn niin sanoivat vaan että voi voi se nyt vaan on niin. Missään vaiheessa ei myöskään löytyny sitä ilmaista nettiä mikä manuaalissa luvattiin langallisena ja langattomana. Maininta oli että City-Börssin puolelta saattaa joistain huoneista intterwep puuttua, mutta mikäli omiin silmiin on uskominen niin se puoli on tossa toisella puolella katua edelleen.

Ei kommentteja: