tiistaina, elokuuta 28, 2007

Kesä lusittu

Nyt se ois sit ohi. Eli rakkauden kesä 2007 on nyt virallisesti saatu päätökseen. Kesähän sisälsi omalle osalle 29 Kahvilavetoa ja erinäisen määrän kaikkee muuta ääneen liittyvää, pääasiassa tu(u)rauksia. Oli siellä yks etupään keikkakin seassa. Niin ja uus työnantaja löyty syksylle.

Viimeinen festariraportti tuloillaan siis tässä.

Lauantai 25.8.

Päätös kesälle tapahtui tällä kertaa Vuokatissa Popkatti nimisessä tapahtumassa missä meidän lisäksi Irina ja Anna Eriksson. Meidät oli laitettu päättämään ilta heti varttia yli yks yöllä. Ihan siihen aikaan ei kuitenkaan keritty, meni meinaan vaihto jonkun verran pitkäks kun pojat poistivat pirinää bassarista, toimitus epäilee rikkinäistä lavahaun kanavaa.
Nythän oli lentokeikka eli ei omia rumpuja ja Ampegin 6*10" saatiin Irinan orkalta lainaan, kiitokset siitä. Ja kyllä luitte oikein se oli kuus kertaa kymppi, mystistä. Talolla ois ollu Hartkea tarjolla, ei sitä oikeen kehdannu. Oma kitaramoottori oli tällä kertaa kuitenkin matkassa, se on meinaan aika hyvä se Kapan Twini. Niin loppukesähän ollaan menty sillä Lahden Karin Twinillä ja pidetty omat moottorit ihan vaan bussin helmoissa.
Tälle Vuokatin retkelle SV-Soundin jätkät olivat laittaneet uuden monitoritiskin. Olin henkisesti latautunut siihen et vastassa ois jälleen kerran se toisen maailmansodan aikainen TAC Scorpion, mutta eipäs ollutkaan vaan tilalla oli se uus A&H:n monitoribulsa oisko 2800 mallimerkiltään. Oli kuulemma TAC homehtunu edellisenä kesänä niin olivat päästäneet vanhuksen autuaammille monitoritonteille. Jälleen kerran muuten olin ainoa noista illan akteista kun käytti talon monitoritiskiä. Tää on ainakin omalle kohdalle ollu semmonen käänteentekevä kesä kun useempaankin kertaan kesän mittaan tullu tilanteita vastaan et mä oon ainoo kun käyttää talon monitoritiskiä. Näin se kehitys kehittyy.
Vuokatissa meidän majoitus oli taas ne samat mökit kun viimeksikin, tai no ne mitään mökkejä ollut. Täysin varusteltuja paritaloja, oli plasmatelkkarit, digibotskit, nettikoneet, tiskikoneet, pyykkikoneet, DVD-soittimet ja bonuksena omalla järvelle päin olevalla terassilla kaasugrilli. Jokaisen kämpän varustukseen kuuluu myös kaksi polkupyörää niin taittu ne työmatkatkin leppoisasti. Tällä kertaa ne fillarit pysy hengissäkin, pari vuotta sittenhän kun niiden kanssa kikkailtiin niin saatiin ainakin kahdesta laitteesta vanteet solmuun ihan vaan ajamalla. Olivat unohtaneet kiristää pinnat tehtaan jäljiltä niin löysiähän ne oli ja antoivat myöden kun kaks päällä yritettiin kotio mennä.
Siinä semmosta kolleegarockiakin sit yritettiin jonkun aikaa siinä aamusella tai siis illan päälle. Kolmen maissahan me saatiin auto pakattua ja pikasen yökerhokäynnin jälkeen mentiin majoille. Mutta pettymykseksemme huomattiin et ainaskin Annan tekniikka oli jo oikeinkin tanakasti unten mailla tässä vaiheessa. Siitä ryhmästä ei ollu enään hereillä kun Mikko, Irinan porukkaa saatiin houkuteltua matkaan jopa kolme.

Sunnuntai 26.8.

Ylös puolilta päivin ja respaan odottelemaan bussia mikä veisikin meidät lentokentälle. Lentokentällä Helsingin päässä vastassa oli Pasi, joka siis oli aamusta vähän kasin jäljestä lähteny sieltä Vuokatista pakulla kohti stadia. Kävästiin Jannen ja Pasin kanssa viemässä Kiertuetekniikan vehkeet Keravalle ja backline Kaapelille. Siitä suoriuduttiin Soul Kitcheniin syömään ja viettämään jotain karonkan tynkää. Tynkää siis kun Samuli ja Pete puuttu juhlista ja Miika oli kans veke. Kesken illan Kallekin lähti Hyvinkäälle.

Maanantai 27.8.

Heräilyä puolen päivän jälkeen siihen kun puhelin rupes huutamaan viesteistä ja soitoista mitä oli siinä aamusella tullut. Jonkun aikaa sähköpostia ja tietokoneilua, mutta sitten kello rupeskin jo lähenenemään viittä ja piti lähteä ytimeen morjestaan tuttuja kun niillä kaikilla oli sama suunta kun mullakin eli Terassikauden päättäjäiset Welldonella.
Paljon tuttuja, ruokaa, juomaa. Hyvät meiningit, sauna lämpöisenä ja terassille olivat oikein uima-altaan laittaneet. Oksulla omassa
blogissaan tarkempi selvitys aiheesta. Illan päälle näki viel Jannea ja Temiä kun olivat siellä Jerry Lee Lewiksessä olleet hommissa. Janne miksannu itse isäntää ja Temi lämppäriakti Melrosea.
Kiitokset kaikille paikalla olleille, mukavaa oli.


Tämä oli hyvä kesä.
Kiitokset kaikille osallistujille eli orkalle, työtovereille ja kollegoille, Hiksulle ja Piikkikasville, Roaddogille, tekniikan toimittajille, vihollisorkestereille. Ylipäätään tahdon kiittää kaikkia joita kesän mittaan tuli tavattua töiden puitteissa tai ylipäätään puitteissa.
Se on moro ny.
Tästä seuraavaksi kohti uusia seikkailuja, mutta niistä sitten tarkemmin kun aika on otollinen.
Tämä viikko ihan vapaata ja ens viikolla taas duunihommiin. Tai no vapaata ja vapaata, joka päivälle jotain puuhaa jo keksittynä.

Morrens
Viltsu

2 kommenttia:

MikaYJ kirjoitti...

Tuosta Vuokatin keikasta... edellis kesänä oltiin samaisissa karkeloissa Eggareiden kanssa ja silloin ei tyydytty juuri samaisissa asunnoissa niihin kahteen fillariin. Liian pitkä mata polkea kännissä niillä. Otimme Maasalon kanssa (avaimet respasta) golfautot, jolla piti saada ns. ryhmä majoitukseen mahd pikaisesti. No niillä rässättiin sit koko yö kun haettiin jengiä jatkobileisiin. Oli hyvät kemut ja hauskaa oli. Golfautoon mahtuu kerralla jopa 11 ihmistä! Kannattaa testata, mutta ei kaataa.

Aika hulppeita mökkejä oli joo. Itse mietin että sinne voisi ehkä joskus jopa vapaa-aikana tulla ihan lomalle. No jaa. Eipä ole sen jälkeen sinnepäin ottanut suuntaa...

Viltsu kirjoitti...

Juu pari vuotta takaperin yritettiin Kallen kanssa varastaa niitä golfkärryjä. Melko huonoin tuloksin tosin eli eivät lähteneet käyntiin, mutta toisaalta eivät hajonneetkaan ;)