sunnuntaina, elokuuta 12, 2007

Lomaviikko

Juu Kemistä selvittiin oikeinkin komeasti. Pohjoisen pojilla oli kaikki jo valmiina kun päästiin tonteille ja rahtikin oli saapunut. Päästiin siis samantien asiaan eli virittämään vehkeitä. Jannella oli Q1 PA ja mulla kulmina joitain HK:n purkkeja, kaikki oikeinkin mallikkaasti muuten mutta sitä botneosastoo ois saanu olla vähän reippaammin varsinkaan kun ei siitä PA:stakaan sitä höminää tullu sinne lauteille olleskaan. No nää nyt on pieniä murheita silleen yleismaailmallisesti kun kelaa toteutusta eli hyvinhän meillä meni ja mukavaakin oli.
Checkin aikana kerkisin vaihtaa kielet kolmeen kitaraan, kun niitä keskiviikkona siellä Turussa Jannen kans katteltiin et kaikkiin tarvii laittaa tuoreet kun sen verta roalla jo rupesivat oleen. Jos nyt vaik Porvoossa siihen viimeseenkin vaihtais niin ois tältä rundilta noi hommat ohitte.

Launtaina puolilta päivin lähdettiin kohti Oulua mistä meillä lähti lento kotia kohti. Menkkarit oli tullu sinne pohjoseen sillä samalla koneella millä me oltiin lähdössä, niitäkin kerkis siinä kentällä pikaisesti morjenstaan ennen lähtöä.

Nyt oliskin edessä melkein vapaa viikko kun seuraava keikka on vasta perjantaina. Kaiken näköistä pikkupuuhaa ois kuitenkin viikolle tiedossa. Jos maanantaina leikkais nurmikon ja tiistaina kävis vanhassa jäähallissa kattomassa vähän hiphoppia ja keskiviikkona ois parikin eri vaihtoehtoa eli kortti-ilta poikien kanssa tai vaihtoehtoisesti reissu Seinäjoelle kun Vesku Ankassa puheli siihen malliin et se vois sitä mun fillarin laatikkoa vilkasta. Torstai onkin sit ihan koti-ilta ennen viikonlopun rientoja.
Viikonloppuna oli edessä Porvoossa baarifestarit, lauantaina Ylisillä joku hässäkkä siellä samassa kehitysvammaisten kuntoutuskodissa kuin missä se yks hoitsu on myrkyttäny niitä potilaita.Täältä Hesarin näkemys aiheesta. Sunnuntaille vielä Jyrätään Heinolassa. Sen jälkeen oliskin enää viimenen viikko tästä kesähassuttelusta jäljellä.

Moro
Viltsu

Ei kommentteja: