maanantaina, elokuuta 06, 2007

Suomen Korso

Nyt on Ankkarockit käyty taas tälle vuodelle elikkäs raporttia tuloillaan viikonlopusta.

Perjantai 3.8.

Hangon Kasino eli klubiveto pitkästä aikaa. TurkuAudio vehkeineen tonteilla, samat jätkät tulossa ilmeisestikin samojen romujen kanssa nyt tulevana keskiviikkona leikkimään meidän kanssa Turun Galaxiin. Jätkillähän on ihan rundi käynnissä ;) Elikkäs siis asiaan. Oltiin mestoilla vähän kuuden jäljestä, checki ohi kasin jäljestä ja ruokapöydässä puol ysiltä. Jätkät kehu sitä kalavaihtoehtoa, oli kuulemma hyvää vaikkei kellään mitn hajua kalan merkistä. Kallen kanssa päätettiin sit sitä kalaa ottaa. Pettymys tuli tarjoilijan mukana, kokki olikin päättänyt tehdä roudareille kirjolohta. Hyvää se oli ei siinä mutta ois ollu niin nasta kokeilla jotain muuta varsinkin kun torstaina söin jo lohta. Saihan sit lohta myös lauantaina Ankassa ;) No siis safkan jälkeen hotellille saunomaan ja rentoutumaan ennen konserttia minkä oli siis tarkoitus alkaa puolen yön aikoihin.

--------------------------------- Kekkosihmettelyä ---------------------------------
Nyt saatte muuten jeesata miestä mäessä eli kaikki jotka on käynyt Hangon Regatta hotellissa niin kuuluuko se Kekkoslistoille vaiko ei, vahva on fiilis siinä mökissä mut satavarmaks en uskalla mennä sanomaan.
--------------------------------- Kekkosihmettelyä loppuu ---------------------------------

Show täräytettiin käyntiin vartin yli puolen yön ja bussi oli pakattu kahdelta. Kalle nukkumassa jo kolmelta kun oli aamulla lähdössä kattomaan jotain drive-in moponäyttelyä siellä Kasinon pihalla.

Lauantai 4.8.


Puoli kahdentoista aikaan lähtö Hangosta jotta kerittäis Korsoon ajoissa, vetohan oli jo meinaan neljältä iltapäivällä. Tämän ja huomisen laitetoimittaja RMC omien vehkeittensä kanssa eli isoja aatameita, century ja peruskilkkeet. Ei hätiä mitiä. No mulla nyt oli vähän hätää bassojen kanssa kun A/B-boksi sano sopparin irti ja sit jotain mystistä piuhahätää. Mene ja tiedä.
Vaihtoaikaa oli varattu puolitoista tuntia, jäi puol tuntia luppoaikaa vaikka noita ongelmiakin ratkottiin.
Tänäänhän mulla oli Oksu assarina kun Ruississa mä olin häiriköimässä sitä niin vuoroin vieraissa.Oksullahan siis ei ollut mitään orkkaa työn alla nyt niin pääsi meidän listoilla sitten festareille. Kiitos Hiksu.
Bellrays veteli naapurilavalla sen meidän linjacheckin aikana, hyvältähän se näytti ja kuulosti. Hyvä oli siis meininkin niillä, ois ollu nasta käydä kattomassa kun Ruississakin sen missasin. No mutta tuskin tää nyt mullekkaan viimenen festari on eli eiköhän noita tilaisuuksia tule viel vastaan.
Vedon aikana kävin ottamassa Jannesta kuvan, se on se pitkä jätkä tuol teltassa.
Keikan jälkeen cateringiin syömään grillattua lohta ja pottuja ja sienikastiketta yms. yms. yms. hyvät pöperöt kaikkinensa. Kalle ajo bussin jo kuudelta pois alueelta, olivat Rytmiin menossa. Oksun kanssa jäätiin aistimaan festaritunnelmia ja voi luoja miten sit aistittiinkin. Kotona nukkumassa jo kahdelta yöllä, sitä rataa. Päivä oli mukava.

Sunnuntai 5.8.

Vähän ennen puolta päivää ylös kun oli Mehtiksen kanssa tarkoitus yrittää yhdeksi mestoille. puolen yhden aikaan se Mehtis olikin taksin kanssa pihalla. Oltiin tonteilla yhden maissa sopivasti silleen et saatiin se backline pystyyn ennen meitä edeltävää orkkaa niin ei tarvinnu metelissä puuhailla. Sama lava kun eilenkin mulla eli myöskin samat vehkeet ja sama meininki. Hyvä niin. Amerikkalaiset oli tullu vissiin jo edellisenä yönä tai ihan helvetin aikaseen aamulla synnyttämään omat visionsa mestoille. Omat trussit ne oli ripustanu jne. jne. tämä tietenkin tarkoittaen et muut bändit veteli niitten lampuilla ainakin osittain. Kitaramaailman se sankari oli laittanu silleen kätsästi lavalle ettei mulla ollu missään vaiheessa näköyhteyttä rumpaliin, onneks siinä välissä oli Karri tulkkina.
Loppukeikasta jätkätkin innostu ihan selkeesti semmoseen rokinsoittoon et oksat pois. Karri ja Mehtis lähti viemään backlinea Nosturille ja minä jäin Tertun kanssa viihtymään festareille.
Piti viel naapurilavallakin käydä edustamassa, ei mulla mitään sinne oikeuttavaa kulkulupaa ollut mut lavahahmot oli kilttejä ja päästi mut morjenstaan tuttuja kun lupasin käyttäytyä. Siellähän oli Sonatat paikalla ja sit PMMP eli kaksi juomatonta takahuonetta ;) Puhumattakaan talon tekniikkaryhmästä. Pasi mua jo lauantaina pyyteli sinne kylään, en ollu kun päivän myöhässä.
NIN oli kerinny jo setin loppuvaihelle kun sieltä puistolavalta vihdoin pääsin takasin oman lavan lähistölle.
Sulkivat festivaalin niin taas tuli se sama ongelma niiden kyytien kanssa. Ongelma ratkesi jälleen kerran niin kuin niin monena vuonna aiemminkin eli soitto Virsun Mikalle. Mika on vanhoja koulukavereita ja ajaa taksia Keravalla mistä siis ei tonne Korsoon oo kun muutama kilsa. Puolen yön aikoihin ytimessä ihmettelemässä et mitäköhän alkais. Alettiin Lostaria missä näyttikin olevan jo koko Ankkarock.
Tämäkin oli hyvä päivä. Kiitokset kaikille.

Moro
Viltsu

2 kommenttia:

Oksu kirjoitti...

Kyl mie ainakii sen Hangon laittasin listoille. On se sen verran hengekäs paikka.

Viltsu kirjoitti...

Joo kyl se pitää laittaa