lauantaina, heinäkuuta 21, 2007

Lappeenrantaa

Saaresta kotiuduin torstai-iltana väsyneenä mutta rentoutuneena. Meri-ilmaa, ruumiillista työtä, säännöllisyyttä ruokailuissa ja ylipäätään kaikessa. Mahtavuutta. Tää ei kuitenkaan tarkota et olisin hommia lopettamassa tai vaihtamassa alaa. Se on vaan mukava välillä käydä tekemässä jotain aivan muuta kun normaalisti.

Saavuin eilen kuuden maissa Lappeenrantaan. Käytiin festareilla toteamassa tilanne ja mentiin hotelliin saunomaan ja sieltä melkein myöhässä töihin. Eilenhän tein monitorit tuolle laulavalle
näyttelijäopiskelijalle (vai onko se näyttelyä opiskeleva laulaja) pitkästä aikaa, edellisen kerran tein orkalle lavaääntä 2005 marraskuussa NRJ-rundilla. Sen rundin jälkeenhän mä siirryin orkalle etupäähän mitä tein koko viime vuoden, nyt sillä tontilla on Lahden Kari, joka siis eilenkin sen keulan teki.
Alunperinhän mun piti tehdä etupää eilen, mutta kuten edellisestä kirjoituksesta pystyitte päättelemään niin jossain kohtaa oli mennyt info solmuun ja multa meinattiin työpäivä perua kokonaan. Ohjelmatoimisto oli sit soittanu poppareille sen mun sähköpostin jälkeen et mitäs tehdään niin pop oli sitä mieltä et otetaan kaveri matkaan kun on kerta työpäivä luvattu. Näin nää hommat pitää hoitaa. Ai niin antoivat yöllä grillillä kylmän atomin, mut ryynäri oli lämmin.

Nyt hotellilla lepuuttamassa ennen saunaan menoa kun kävin Kreikkalaisessa syömässä niin on vatsa aavistuksen turvoksissa. Sain huoneenkin sovittua silleen et ei tarvihe huonetta vaihtaa vaik orkka vaihtuukin, mahtavaa. Kahvilahan saapuu kaupunkiin vasta ysin jäljestä eli mulle tuli tavallaan vapaapäivä Lappeenrannassa. Kaupungillakin oon jo kävelly ja tämmösen sieltä bongasin.
Onkos se Nikki menny vaihtaa alaakin orkan lisäksi ;)

Mikäs muuten on näillä hotellisiivoojilla kun se "Täällä nukutaan" kyltti ei pidä niitä poissa niin kokeilin tämmöstä tällä kertaa. Ei tehonnut tuokaan vaan piti niiden siinä kolmen maissa käydä koputtamassa et tarviiko siivota.
Joskus Lontoossa oli sitkeitä siivoojia kun Pekin kanssa viikko sii
nä samassa huoneessa vietettiin. Ekaks jätettiin se lappu ovelle et ei tarvii käydä, olivat siivonneet. Seuraavana päivän olivat tuoneet lapun pöydälle etteivät voineet siivota kun oltiin se "Do not disturb" lappu jätetty oveen. Kolmantena päivänä kun oltiin aamusta lähdössä töihin niin respa huuteli perään et tulkaas käymään. Asia sil oli se et siivoojat ei pääse siivoomaan sitä meidän huonetta kun meillä on se lappu ovessa ettei tarvita siivousta. Kerrottiin sille hahmolle et se lappu on siinä ovessa juurikin siitä syytä että me ei oikeasti haluta että siellä käy ketään. Tän jälkeen ne tyyty vaan tyhjentämään roskikset. Syy siihen ettei haluttu niitä siivoojia sinne huoneeseen oli se että meillä oli siellä huoneessa levällään 11,5 metrinen autorata, joka vei melkeen kokonaan sen huoneen lattiapinta-alan. Aika varovasti sai liikkua ettei tuhonnu rataa.

Pitää varmaan printtailla tämmösiä ja kantaa mukana näitä tilanteita varten kun on useamman yön samassa hotellissa.
Kuvasta toimitus tahtoo kiittää Roadie.Nettiä

Nyt sinne saunaan kun on ruoka ja laskeutunut
Moro
Viltsu

Ei kommentteja: