torstaina, toukokuuta 17, 2007

No niin oli

hässäkkää siis. Show meni kaikin puolin kuitenkin ihan hyvin vaikka kyllä tollasessa showssa olis saanu olla yks ihan kokonainen treenipäivä kenraaliharjoituksineen, jotta ois voinu ite olla keikan jälkeen täysin tyytyväinen omaan suoritukseensa. Siis olosuhteisiin nähden kaikki meni kuitenkin hyvin. Tosin Mikko ei tykänny kun sitä klikkiä piti ajaa kaikille, juu kyllä myös kulmamonitoreihin ja kaikille eikä pelkästään kompille. Itse kummastelin suuresti tätä mutta annoin klikkiä kun pyysivät, tuli kuulemma aika rapeesti saliinkin, lavallahan oli pääasiassa melko herkkiä konkkia sieppaamassa viulut, kuorot (kyllä niitäkin oli kaksi), pari sooloselloa ja kontrabasson.

Ja lavallahan oli noin 80 popparia eli kaksi kuoroa á 25 henkeä, jousisektio n. 20 henkeä, bändissä 7 jätkää, 5 solistia ja vielä pari näyttelijää. Tämä kaikki ilman stagemanageria. Eikä niitä apukäsiäkään sitten ollu, piti olla neljä molempiin suuntiin. Sisään mennessä oli kaks kaveria jeesaamassa ja ulostauduttaessa ei niitä kahtakaan enää huvittanut. Lavalla on 80 jamppaa eikä kukaan jeesaa meitä romujen kanssa, siistiä. Saatiin siis neljästään kantaa romut ulos luonnollisestikin kaikki portaita myöten, sillä etupää oli katutasosta kerros ylöspäin ja lava katutasosta kerros alaspäin. No onneks valojampat jeesas meitä painavimpien kanssa kuten se D5 (250 kg) ja Siena (180 kg). Meitä oli siis neljä äänimiestä kyseisissä kisoissa, Mikko etupäässä, minä itse monitoreissa, Matias nauhotti shown ja Mylly oli Mikolla D5 tukena ja mulla mikittäjänä.

Nyt on aikaa muuten kirjoittaa kun keittiöremppa rupee oleen siinä kunnossa et pitäis vaan löytää yhteistä aikaa käydä valkkaamassa kaakelit seinään kun ei niitä uskalla omiin nimiin mennä ostamaan ja kaappien ovetkin saapuu vasta huomenna. Eikä sitä keikkaakaan tänään ollut kun ei se ravintola ollu saanu lupaa avata remontin jälkeen tai jotain sinne päin. Tyhmäähän se olis käydä sekoilemassa kuorma-autollinen vehkeitä käymään mestassa mihin ei saa päästää ihmisiä ;-)

No mutta elämä on. Ei muuta kun kohti uusia seikkailuja lauantaina Valkeakoski ja sunnuntaina Kallio kukkii.
Viltsu

Ei kommentteja: